Supertammat Magical Princess & An-Dorra St. Leger karsintojen suosikkeina

Erittäin mielenkiintoista raviurheilua on luvassa Porissa tulevana perjantaina 15. lokakuuta, kun perinteinen Porin ravien Nakkila-ilta pääsee vauhtiin klo 18:00. Urheilullinen mielenkiinto on näihin iltaraveihin tapissaan, sillä ohjelmassa on mm. St. Legerin sekä Satakunta-ajon karsinnat. Satakunta-ajo on taas kerännyt mukaan 4-vuotisikäluokan priimukset sekä muutaman rutinoitumattoman, mutta lahjakkaan haastajan. Illan peli-mix on ns. normaali arkitarjonta. Toto5-peli pelataan lähtöihin 4-8, Päivän Duo lähtöihin 7-8, Troikat lähtöihin 7 ja 9. Jokaiseen lähtöön on tarjolla voittaja-, sija- ja kaksaripeli.

Satakunta-ajon ensimmäinen karsintalähtö avaa Toto5-pelin (lähtö 4). Itse oikeutettu suosikki tähän paikkaan on tuore Kriterium-voittaja 9 V.G. VOITTO. Oulussa elokuun lopulla suomenennätyksenkin tehtailleen oriin pahin vastus lienee laukka. 3 PRO on mielenkiintoinen aloittelija ja se pääsee paalulta matkaan 60 metriä V.G. Voittoa edeltä. Hannu Hietasen suojatti on startannut vasta neljä kertaa, mutta on voittanut kaikki starttinsa. Se saa vielä maanantaina Oulussa välistartin. Kriteriumissa kolmanneksi sijoittunut 8 VIESKOFF ja viidenneksi sijoittunut 7 SARIKAN kyttäävät myös suosikin mahdollista epäonnea.

9 SIIRIN VALTSU epäonnistui Kriterium-finaalissa pitkän laukan muodossa ja lähtee hakemaan revanssia Satakunta-ajosta. Se on V.G. Voiton ohella kisan kuumin suosikki ja selkeähkö suosikki voittamaan oman karsintansa Toto5-2 kohteessa. Kriteriumissa toiseksi sijoittunut 8 FRANSSON on tehnyt niin vahvoja esityksiä, että suosikin ei parane ottaa harha-askeleita. 3 VIKUN ARVO on etupään hevosista ehkäpä mielenkiintoisin. Se saa edellä mainittuihin etumatkaa 40 metriä ja saa Oulusta välistartin vielä maanantaina. 10 ZELOS on myös mielenkiintoinen. Se sijoittui Kriteriumissa neljänneksi.

Enintään 30 000 euroa tienanneiden lämminveristen 2100 metrin ryhmäajo on Toto5-pelin kolmantena kohteena. Lähdön suosikit tulevat eturivin parhailta paikoilta. 3 JULIENNE CANE tulee kisaan kaksi voittoa alla. 4 MR BIG MONEY kilpaili viimeksi Turussa Toto75-kohteessa, joka oli avoin 5-vuotislähtö ja selkeästi tätä rahasarjaa kovempi tehtävä. 1 CAPERCAILLIE COCK on lähdön kolmas kova. 2 NEO SÅNNA on myös huippupaikalla, mutta 2,5 kuukauden kilpailutauko hieman mietityttää. 12 THAI MING sai surkean paikan, mutta ei kai täysin ulkona ole sieltäkään.

St. Leger karsinnat huipentavat ravi-illan. Itse finaali kilpaillaan lauantaina 23. lokakuuta Porissa klo 17:00 alkavissa raveissa. 3 MAGICAL PRINCESS on tehnyt huippuhyvän 4-vuotiskauden. Tämän vuoden saldona on 16 kisaan: 12 voittoa, 2 kakkossijaa sekä 2 kolmossijaa. Tienattua rahaa Derby-voittajalla on tältä kaudelta jo yli 250 000 euroa. Tamman odotetaan johtavan tässä koko matkan. 5 PEANUTS lähtee matkaan vanhempana tammana 20 metriä suosikin perään. Kilpailumatkana oleva 2600 metriä toki antaa mahdollisuuksia eron kiinni kuromiseen. Voittoa ajatellen tehtävä voi olla liian kova. 7 CONSALVO on ollut 4-vuotisikäluokan parhaimmista, mutta joutuu oriina 20 metrin pakille. UET-karsinnoissa kahdeksanneksi sijoittuneen voi olla myös hankala ottaa suosikkia kiinni. 11 ANYTHING FOR YOU tekee välillä varsinaisia kanuunaesityksiä. Vanhempana ruunana se starttaa 40 metrin pakilta ja suorituksen täytyykin olla kovaa tasoa.

Toto5-pelin päätöskohteena kilpaillaan jälkimmäinen St. Leger karsinta. 1 AN-DORRA on se toinen 4-vuotisikäluokkamme supertamma ja tässä nyt toisen karsinnan suosikki. An-Dorra oli viimeksi Lappeenrannan Villimiehen tammakilvassa häikäisevän hyvä. 5 WILLOW PRIDE johtaa tässä takaa-ajajien joukkoa. Sekin on ollut kahteen viime starttiinsa erinomainen. 8 STONECAPES QUEILA lukeutuu myös maamme tammaeliittiin. Kuten myös 7 BOSSES LADY, joka palasi juuri pitkältä kilpailutauolta ja palasi heti voittokantaan.

Liput pe 15.10. ja la 23.10. raveihin ovat myynnissä edullisemmalla ennakkohinnalla Ticketmasterin verkkokaupassa:

Porin ravit lippuja | pe 15 lokak. 21 18:00 PORIN RAVIRATA, PORI | Ticketmaster Suomi

St. Leger -ravit lippuja | la 23 lokak. 21 17:00 PORIN RAVIRATA, PORI | Ticketmaster Suomi

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.