Pelivihjeet Porin Raveihin 18.2.2022

Lähtö 01

A) 7

B) 4,1,3,5,2

C) 10,9,8,6

Perjantai-illan avauslähdössä (7) BERIS kohoaa selväksi suosikiksi. Beris aloitti uransa tiistaina Teivossa voitolla, ja myös tämänkertainen tehtävä vaikuttaa Bokerin pojalle sen verran sopivalta, että onnistuessaan 5-vuotias ruuna voittanee nytkin. (4) TULITUIRI, (1) VIRIMOR, (3) FRANSSIINA ja (2) NEVAN VESSELI hankkivat kilpailuoikeuden samasta Seinäjoen koelähdöstä tämän kuun alussa. Siinä Tulituiri punnersi lopussa varmasti ohi keulassa juosseesta Franssiinasta. Virimor seuraili kaksikon imussa voimia tallella. Nevan Vesseli ei ainakaan koelähdön perusteella riitä edellä mainitulle kolmikolle. (5) MARLIES ei ole vielä viidessä kilpailussaan tienannut euroakaan, mutta viimekertaisessa Turun startissa oli kuitenkin nähtävissä valoa tunnelin päässä. Marlies vaikutti nimittäin kaksarihevoselta laukatessaan runsaat 300 metriä ennen maalia keulasta 40,9-tuloksella voittaneen Glaudian rinnalta. (10) LAMMIN MATIAS aloitti uransa varmalla kakkossijalla, mutta lähtö oli pieni sekä heikkotasoinen, ja lähtöasetelmatkin olivat mainiot. Nyt asetelmat ovat paljon haastavammat, eikä kaksarisijan uusiminen vaikuta todennäköiseltä.

 

Lähtö 02

A) 7,4

B) 2,5,1,10,9,11

C) 8,3

Lämminveristen alokassarjassa A-ryhmään erottuu kaksi uransa avaavaa hevosta. Sekä (7) WILDROSE SALA että (4) REMEMBER MY NAME suorittivat koelähdössään sen verran mallikkaasti, että haavereitta tämä kaksikko ratkaissee voiton kohtalon. Wildrose Sala säesti koelähdössä uransa menestyksekkäästi aloittanutta tallikaveriaan Stardust Comerya ja kulki päätöskierroksen 17,9-vauhdilla. Remember My Name puolestaan seurasi 15,5-vauhtisella päätöspuolikkaalla urallaan yli 200 000 euroa tienannutta Global Satisfactionia. B-ryhmän avaava (2) CARRO CROWE on hylätty uransa molemmissa kilpailuissa pitkästä laukasta. Tamma ei vaikuta kuitenkaan ihan nololta tapaukselta, kunhan kaarrejuoksu saadaan kohdalleen. (5) POWER CAT suoritti koelähtönsä jo 2-vuotiaana. On mielenkiintoista nähdä, mihin Andover Hallin 3-vuotias poika uran avauksessaan pystyy. (1) GLIDING STAR tuikkasi viimekertaisessa koelähdössään 17,5-vauhtisella päätöspuolikkaalla varmasti ohi keulahevosesta. Ensimmäisen koelähtöyrityksensä Gliding Star joutui suorittamaan yksinään, eikä yksin juokseminen tuntunut ruunaa kiinnostavan. Saa nähdä, kuinka paljon Gliding Star pystyy nyt porukassa venymään. Ainakin asetelmat ovat mainiot. (10) LILY MAY, (9) EXTREME AXEL ja (11) MOUNTAIN DIOR kärkkyvät takamatkalta paalun hevosten laukkoja.

 

Lähtö 03

A) 6

B) 2,1,3,4

C) 7,5

Vaikka (6) RARITY RED jäi viimeksi Teivossa ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulos totosta, ei suoritusta pääse moittimaan millään lailla. Keula veti tasaisen reipasta, ja niinpä joukon hännillä vetämättömässä selässä matkannut ruuna oli vaikean tehtävän edessä. Viimeiset 700 metriä sujuivat ulkoratoja pitkin 13,6-vauhdilla, ja Harri Koivusen valmennettava osoitti kyllä kuntonsa pitävyyden, vaikkei kyseessä toki uran paras suoritus ollutkaan. Tämänkertainen porukka on Rarity Redille sen verran sopiva, että ruuna kohoaa suursuosikiksi. Voi hyvin olla, että johtopaikkakin on suurelle suosikille suosiolla tarjolla. (2) ERNA’S KING ja (1) ANNI SUE on arvottu parhaille paikoille, ja molemmat myös pystyvät hyödyntämään lähtöpaikkansa. Erna’s King kiri viimeksi Turussa sen verran terävästi kakkoseksi vain BWT Ellospankille häviten, että kohoaa rankingin kakkoseksi, vaikka ei Erna’s King kyllä kiihdytyksessä normaalitapauksessa millään Anni Suen edelle pääse. Anni Suen vire on tauolta arvoitus, mutta joka tapauksessa lähtöasetelmat antavat hyvät eväät onnistumiseen. Anni Sue pystyy halutessaan pitämään johtopaikan, mutta tauon jälkeen Rarity Redin selkä voi täydellä matkalla hyvinkin kelvata. Ei sitäkään vaihtoehtoa toki kokonaan voi sulkea pois, ettei Anni Suella lähdettäisi ajamaan edes Erna’s Kingiä vastaan. (3) DREAMY CHIP ja (4) GENE TOUCH kilpailevat ihan mukavassa vireessä ja tulevat rankingissa seuraavina.

 

Lähtö 04

A) 9,1

B) 5,3,7,10,8,6

C) 4,2

Toto5-pelin avauskohteessa (9) KOPSU hakee tiukasti uransa kymmenettä voittoa. Toissakerralla Turussa Kopsu kiri loppusuoralla ykköseksi tällaisista vastaavista asemista 40 metrin takamatkalta kymmenen hevosen lähdössä. Viimeksi Teivossa Kopsu ei saanut mahdollisuutta 2. sisältä. Tiedä sitten, jäikö ruunalle lopulta jossiteltavaa, mutta joka tapauksessa hevonen vaikutti normaalilta. (1) VIKKEN TÄHTI kiri viime Teivon kisassaan 3. sisältä tilaa saatuaan loppusuoraa parhaiten ja ehti lopussa lähdön voittaneen Rilenton tuntumaan. Olli Koivunen jatkaa vahvistuksena ohjissa, ja mikäli vain ruunan kilpailuhuumori on kohdallaan, on uran toiseen voittoon näistä asetelmista hyvät mahdollisuudet. (5) FRAKKER suoritti kauden avauksessaan Porissa hyväksyttävästi 2. ulkoa. Sen jälkeen on tullut laukkoja, mutta laukkojen lomassa ruuna on kuitenkin väläytellyt nousuvirettä. Nyt kun vielä Ari Moilanen kohoaa vahvistuksena kovasukuisen ruunan ohjiin, on kaikki ravilla mahdollista. (3) VEKTORIN VALO ei ole voittanut vielä koskaan urallaan, mutta vähintään totosijoista tamma pystyy ravilla ottelemaan. Viimekertainen Teivon nelossija tuli 900 metrin kirillä 3. ulkoa. Vikken Tähti täräytti kuitenkin kirisuoralla edelle. (7) LUMI-OLIVER palaa tauolta arvoituksena. Mikäli vire on samalla mallilla kuin viime kauden lopun kilpailuissa, on ruunalla tässä tehtävässä täydet totosaumat. (10) VAPPU VALKIA pystyy tekemään itsekin juoksuaan. (8) R.R. JYLHÄ oli vielä tiistaina Teivossa kovin tasainen, mutta sai puolen vuoden tauolta startin kroppaansa.

 

Lähtö 05

A) 4

B) 1,5,7

C) 3,6

Lukuisista ongelmista urallaan kärsinyt ja jo 11-vuotiaaksi varttunut (4) JUICEMAN on jälleen tehnyt paluun Harri Koivusen valmennukseen, mistä aloitti viimeksi Turussa. Suoritus oli lupaava, vaikka Juiceman joutuikin tyytymään 2. sisältä kolmanteen sijaan. Kurri Jari Boko ja Luxorious Lord ovat hevosia, joille ei todellakaan ole häpeä hävitä. Nyt vastus on helpompi, ja voittokantaan paluuseen on loistosaumat. B-ryhmän muodostaa kolme haastajaa. (1) REDHOT TAP DANCER ja (5) RONALDO MALIBU ovat molemmat nopeita avaajia. On mielenkiintoista nähdä, kuinka tosissaan kaksikko lähtökiihdytykseen panostaa. Ainakin 7 oikein –lehden tallikommenteissa Redhot Tap Dancerin taustavoimat kaavailevat keulataktiikkaa. Ronaldo Malibu voitti viimeksi Seinäjoella johtopaikalta, mutta kyllä ruunalle selkäjuoksukin sopii ihan yhtä hyvin. (7) QUESTIONMARK ME olisi suurin hyötyjä, mikäli muut suosikit nahistelisivat jo matkalla. Questionmark Me palasi viimeksi Turussa kuukauden tauolta, minkä aikana hevosella oli ollut terveydellisiä ongelmia. Siihen nähden, ettei hevosella alkujaan ollut edes tarkoitus ajaa vielä tuota Turun lähtöä, ylsi ruuna ihan mukavasti Juicemanin jälkeen neljänneksi. (3) SAHARA ROUGE ja (6) SUE’S PHOTO ovat olleet niin kaukana parhaastaan, että voitto olisi melkoinen paukku.

 

Lähtö 06

A) 7,4

B) 5,1,3

C) 6,2

Vaikka (7) CAIJUS joutuu lähtemään matkaan 60 metrin takamatkalta, on ori mukana oikein edullisessa sarjassa, sillä sen voittosumma on hieman enemmän kuin koko muun porukan yhteensä. Kuninkuusraveissakin upeasti menestynyt ori on tällä hetkellä kaukana parhaastaan, mutta viimekertainen Teivon suoritus kieli kuitenkin selkeästä nousuvireestä. Caijus eteni toisella puolikkaalla joukon hänniltä Karlon vanavedessä ensin 2. ulos, mutta kadotti vetoapunsa jo 1200 metriä ennen maalia, kun Karlo eteni aina keulapaikalle asti. Paikka johtavan rinnalla ei ole koskaan ollut Caijukselle mieluinen, mutta ori tsemppasi kuitenkin kolmanneksi vain Morisonille sekä Karlolle häviten. Ilman muuta on syytä olettaa, että suoritustaso on nyt startti kropassa vieläkin parempi, joten Mika Mäkelän suojatti lähtee jahtaamaan tiukasti voittoa. (4) VUARAN VIIMA on aloittanut kautensa huikean hienosti, sillä viisi kilpailua on tuonut neljä voittoa ja rahaakin peräti 12 900 euroa. Mikäli Vuaran Viima onnistuisi etenemään sujuvasti johtopaikalle, ei Caijuksenkaan tehtävä olisi helppo. (5) KRUUNUN PRINSSI kaipaisi hieman lisää leijonan luonnetta ratkaisumetreille, jotta voittaisi enemmän lähtöjä. Kyseessä on kuitenkin hyvä ja suoritusvarma hevonen. (1) SOFIANNA PEE pääsee liikkeelle loistoasetelmista, mistä Seppo Markkula pystyy ravilla valitsemaan, että ajaako keulasta vai päästääkö esimerkiksi Vuaran Viiman eteensä. Sofianna Peen kuntokäyräkin osoittaa ylöspäin. (3) JASUN VELHO nappasi molemmat tammikuun voittonsa 2. sisältä. Viimeksi Turussa ruunalla kokeiltiin keulasta, mutta se ei ollut onnistunut ratkaisu. Nyt luvassa lienee jälleen hyvä selkäjuoksu, mutta vastus on kyllä voittojuoksuja kovempi.

 

Lähtö 07

A) 4

B) 3,5,8,11,10,9,7,6,1,2,12

C) –

(4) HIGHLOVE TECH palasi joulukuussa Turussa puolen vuoden tauolta hienossa vireessä ja tykitti 2. ulkoa runsaan 500 metrin kirillä hallittuun voittoon. Sen jälkeen ei ole kuitenkaan tullut minkäänlaista menestystä. Ensiksi Turun Toto75-raveissa Highlove Tech ajautui loppusuoralla taistelussa rahasijasta kolariin ja laukkasi. Seuraavassa Porin kisassa Harri Koivunen nosti jo ensimmäisellä puolikkaalla keulapaikalla käyneen ruunan johtavan rinnalle tempoa vaatimaan jo vajaat 1200 jäljellä. Lopputulos oli se, että Highlove Tech oli täysin tyhjä jo 500 metriä ennen maalia ja tuli päätöspuolikkaan ainoastaan 29,9-vauhtia. Sen jälkeen edessä oli taas tauko, mikä varmasti tuohon paikkaan tekikin hyvää. Kapasiteettinsa puolesta Highlove Tech on nyt mukana oikein sopivassa lähdössä, ja kun lähtöasetelmatkin ovat hyvät, on Love Youn poika alla olevasta floppistartista huolimatta selvä suosikki. (3) WHAT’S UP CLOUD on ihan mielenkiintoinen ykköshaastaja. Ruuna on ehdottomasti tauluaan paremmassa vireessä. Viime Porin vierailullaan What’s Up Cloud jäi 2. sisältä keulasta taipuneen Xenia Comeryn taakse pussiin, eikä yhdestoista sija anna siten lainkaan oikeaa kuvaa. Seppo Markkula panostaa varmasti hyvältä lähtöpaikalta starttiin, ja What’s Up Cloudilla on hyvät saumat juosta joko keulassa tai kärjen imussa. (5) BELLO RAGAZZO laukkasi viimeksi Lahdessa heti alussa pitkäksi. Laukkoja on tullut uralla muutenkin paljon, ja varsinkin kirivaihe on ruunalle usein ravin kannalta kriittinen. Mikäli askeleet kuitenkin stemmaavat, pystyy Bello Ragazzo menestymään. (8) ALLYHILLS DREAM on viime starttien tavoin huonolla lähtöpaikalla. Saa nähdä, millä taktiikalla Hannu Hietanen lähtee lähtöä ajamaan, sillä ruunalta löytyy kyllä lähtönopeutta. Viimeksi Kaustisella Allyhills Dream matkusti suosiolla aivan hännillä, mistä kiri taustalla ihan mukavasti neljänneksi. Vire on kelpo tolalla, mutta kaarrejuoksu saisi olla parempaa. (11) BWT EDEN nappasi molemmat Teivon tammikuiset kakkossijansa hyvistä lähtöasetelmista. Nyt asetelmat ovat paljon hankalammat, mutta vastus ei kyllä suosikkia lukuun ottamatta pelota. (10) RIM BAY DUCHESS ailahtelee, mutta viimeksi Teivossa se kiri ihan mukavasti kolmanneksi. (9) TAJS AMBASSADOR ei ole niin laukkaherkkä tapaus kuin tämän hetken tulosrivi antaa ymmärtää.

 

Lähtö 08

A) 9

B) 1,2,10,4,6,7

C) 11,3,5

Toto5-vihjesysteemien tukipilarina toimiva (9) NU DEL kilpailee upealla statistiikalla, sillä uran 25 kilpailua ovat tuoneet peräti 14 voittoa ja vielä 4 kakkossijaakin. Tämän kauden saldokin on mainio; 5 starttia totosijoin 3-1-0. Viimeksi Vermossa Nu Del hävisi vain tosi kovalle Bosse Nicelle. Eturivistä Nu Del olisi edennyt tässä ongelmitta johtopaikalle, mutta takarivistä ainakin alku on otettava tarkkaillen. On silti hyvinkin mahdollista, että Nu Del hakee johtopaikan jo avauskierroksen aikana. Yhtä kaikki, Nu Del on tähän lähtöön kuntonsa puolesta omaa luokkaansa, joten haavereitta ruuna tuskin häviää. (1) SO LONG SUCKERS kiri viimeksi Teivossa ykköseksi kaukaa 5. ulkoa. So Long Suckers pystynee pitämään ykkösradalta kuskin halutessa johtopaikan. So Long Suckers on parhaimmillaan selästä, mutta voi kuitenkin olla, että tässä lähdössä johtopaikka on silti tarjolla vain korkeintaan Nu Delille. (2) HOLA ALEJANDRO väsyi viimeksi Turussa raskaalla reissulla, mutta nyt juoksusta tullee paljon säästeliäämpi. Hola Alejandro on kaiken ollessa kohdallaan tasaisen varma suorittaja. (10) RANCH ROCKY ROAD nappasi Porin voittonsa unelmajuoksulla 2. sisältä, mutta viimekertainen Seinäjoen kakkossija tuli kaukaa 5. ulkoa. Toki Seinäjoella ylivauhtinen juoksu oli tamman puolella. Ranch Rocky Road kulki Seinäjoella viimeiset 700 metriä ulkoratoja pitkin 16,4-vauhdilla. (4) BURNOUT on ihan mukavassa vireessä, vaikka taulu onkin perin arkinen. Burnout olisi parhaimmillaan reipasvauhtisessa juoksussa suhteellisen lyhyellä kirillä. (6) ILO HANGOVER on ollut viime starteissaan sen verran tasainen, että kaksarisijan nappaaminen edellyttää tasonnostoa kauden aiempiin kilpailuihin nähden.

 

Lähtö 09

A) 5,7,11,1

B) 10,4,3,12,6,8,2,9

C) –

Illan toisessa troikkalähdössä laukat voivat näytellä isoa roolia. Uransa kahdella tyylikkäällä voitolla aloittanut (5) KARKKI ROLS oli maanantaina Forssassa mukana selvästi aiempaa kovemmassa lähdössä, ja kun tamma vielä laukkasi ensimmäisessä kaarteessa ratkaisevan pahoin, oli tuloksena rahaton startti. Nyt vastus on taas helpompi, ja ravilla uran kolmas voitto on tiukasti haarukassa. Laukkariski on kuitenkin konkreettinen. (7) SYTTYVÄ floppasi kauden avauksessaan, mutta joulukuun starttien suoritustasolla menestystä on ravilla luvassa. (11) MEGA-KULTA näytti kauden avauksessaan loppusuoran alussa varmalta kakkoselta, mutta kangistui kuitenkin loppusuoralla selvästi ja putosi vielä kolmanneksi. Päätöspuolikas sujui ainoastaan 39,2-vauhdilla. Odotuksissa on, että ruuna pystyy nyt parempaan, ja kyllä Hannu Hietasen suojatti on tässä porukassa 40 metrin takamatkaltakin ehdottomasti perushevosia. (1) LIISII palaa pitkältä tauolta ja on iso arvoitus. Mikäli tamma on yhtä hyvä kuin Porin heinäkuisessa keulavoitossaan, pystyy Harri Suin valmennettava näistä asetelmista menestymään. Hieman tasaisesti tahkoava (10) JENNITÄR kärkkyy tiukasti kuumimpien suosikkien epäonnistumista. (4) AIKA LIEKEISSÄ voitti Jyväskylässä merkittävästi tämänkertaista helpomman lähdön. (3) LAMPIN LINTTI ei ole mikään taistelija, mutta voi silti varmuudellaan roikkua näistä asetelmista ihan hyvin totoon.

 

Lähtö 10

A) 7,2,1

B) 6,5,3,9,8,4

C) –

Kolme pelihevosta erottuu muusta porukasta selvästi. (7) BRILLIANT STRIDE on kolmikosta huonoimmalla lähtöpaikalla, mutta samalla kyseessä on kuitenkin vihjaajan mielestä koko porukan kyvykkäin ja muutenkin hyvässä kehityssuunnassa oleva hevonen. Vaikka Brilliant Stride jäi viimeksi Porin 75-lähdössä neljänneksi, oli suoritus voittojuoksujakin parempi. Milla Pitkäsen valmennettava suoritti 4. ulkoa oikein rehdin 900 metrin mittaisen kirin. Viimeiset 700 metriä sujuivat ulkoratoja pitkin 14,9-vauhdilla. (2) MEI TAI aloitti kautensa mukavasti. Tamma eteni Teivossa kärkeen ensimmäisessä kaarteessa, mutta päästi yllättäen La Miragen eteensä 1400 jäljellä. Keulahevonen sammui runsaat 500 metriä ennen maalia täysin, mutta Mei Tai pääsi kuitenkin tulemaan sujuvasti ja haastoi loppusuoralla Stoneisle Stormin. Muut hävisivät lopulta tälle kaksikolle runsaasti. Saa nähdä, joko tällä kertaa Hannu Korpi päästelee keulasta. (1) PRECIOUS ROCK pystyy hyödyntämään paikkansa ja on lähdön kolmas realistinen voittajakandidaatti. Harri Koivusen valmennettava on nakutellut totosijoja kovalla prosentilla, sillä kymmenen kilpailua on tuonut seitsemän totosijaa. (6) RIM BAY DIVA erottuu hieman loppujoukosta, mutta onnistunutta suosikkikolmikkoa sen on vaikea kukistaa. Rim Bay Diva on kerännyt rutiinia selvästi tätä kovemmistakin lähdöistä. (5) IRON HEART on aloittanut uransa näppärillä suorituksilla, mutta nyt vasta 3-vuotias ruuna on ihan kärkisijoja ajatellen aika tiukan tehtävän edessä. Toki nuori hevonen voi kehittyä starttien myötä nopeastikin.

 

TOTO5 (lähdöt 4-8)

Pieni systeemi

I 1,3,5,7,8,9,10 (6,4)

II 1,4,5,7 (3,6)

III 4,5,7 (1,3)

IV 4 Highlove Tech (3,5)

V 9 Nu Del (1,2)

84 riviä*0,10 euroa = 8,40 euroa

 

Suuri systeemi

I 1,3,5,6,7,8,9,10 (4,2)

II 1,4,5,7 (3,6)

III 1,3,4,5,7 (6,2)

IV 3,4,5,8,11 (10,9)

V 9 Nu Del (1,2)

800 riviä*0,10 euroa = 80 euroa

 

PÄIVÄN DUO (lähdöt 7-8)

 

Pieni systeemi

I 4 Highlove Tech

II 9 Nu Del

1 yhdistelmä

 

Suuri systeemi

I 3,4,5,8,11

II 9 Nu Del

5 yhdistelmää

 

TROIKKA (lähtö 7)

 

Pieni systeemi

I 4 Highlove Tech

II 3,5,8,11

III 3,5,8,9,10,11

20 yhdistelmää*0,50 euroa = 10 euroa

 

Suuri systeemi

I 4 Highlove Tech

II 3,5,6,7,8,9,10,11

III kaikki

80 yhdistelmää*0,50 euroa = 40 euroa

 

TROIKKA (lähtö 9)

 

Pieni systeemi

I 1,5,7,11

II 1,5,7,11

III 1,5,7,11

24 yhdistelmää*0,50 euroa = 12 euroa

 

Suuri systeemi

I 1,5,7,11

II 1,5,7,11

III kaikki

120 yhdistelmää*0,50 euroa = 60 euroa

 

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.