Pelivihjeet lauantain Kultaloimiraveihin 9.4.

Lähtö 01

 

A) 4,10,14,13

B) 9,6,5,2,3,7,11

C) 12,1,8

 

HANKKIJA-LÄHTÖ. Päivän avauslähdössä ykkösvihjeeksi kohoaa (4) MEGA-KULTA. Se on aloittanut kautensa viidellä totosijalla. Viime lauantaina Kaustisella Mega-Kulta iski 2. ulkoa kärkiparin kimppuun 700 jäljellä, painui kärkeen 500 jäljellä ja jatkoi 27,5-vauhtisessa lopetuksessa selvään voittoon. Tämä on ruunan uran ensimmäinen keskipitkän matkan kilpailu, mutta tuskinpa siitä ainakaan mitään radikaalia haittaa on. A-ryhmään kohoaa myös kolme 40 metrin takamatkalta liikkeelle lähtevää menijää. Nämä kaikki ovat oikein epävarmoja, mutta vahvoja ja hyväkuntoisia hevosia, joille tämä keskipitkä matka sopii hyvin. (10) VISLER palasi tiistaina Teivossa tauolta hyvässä vireessä. Ruuna laukkasi lähdössä ja putosi selvästi viimeiseksi, mutta kiri vielä pienessä kuuden hevosen lähdössä varmaan voittoon. (14) VIIMAVIRTA laukkasi samaisessa Teivon kisassa 500 juostuna, mutta ylsi vielä kolmanneksi tullen kaiken lisäksi maaliin pussissa selvästi voimia jäljellä. (13) TÄHTI-KULKURI on kilpaillut tänä vuonna jo yksitoista kertaa ja on laukannut näistä peräti kymmenessä! Siitä huolimatta vahva ruuna on napannut kaksi voittoa ja kolme kolmatta sijaa. Kauden molemmat voitot ovat tulleet nimenomaan Porista. Tähti-Kulkurille on ehdottomasti plussaa, mikäli olosuhteet eivät ole nopeimmillaan. (9) FRAKKER jyräsi Forssassa ykköseksi johtavan rinnalta. Nyt juoksusta ei tule yhtä suoraviivaista, mutta kunto on joka tapauksessa kohdallaan. (6) VIKKEN TÄHTI kesti viimeksi Kaustisella kunnialla johtavan rinnalta. Tarkka selkäjuoksu sopii paljon paremmin. (5) KRIOS on paljon lohdutonta tulosriviään kyvykkäämpi, eikä ole lainkaan vailla mahdollisuuksia, mikäli päivän iskukyky on kohdallaan. (2) PELI-PEKKA parantaa hiljalleen starttien myötä ja suotuisista lähtöasetelmista ruunalla on pienet yllätyssaumat.

 

Lähtö 02

A)1

B) 5,2,9,3,6,10,7,4,8

C) –

 

MONTÉN SM-KARSINTA & DACIA MONTÉ CUP. (1) VAN KRONOS on ottanut viimeisimmät montévoittonsa niin vakuuttavalla tavalla, että normaalitasolla jatkaessaan starttiraketti ei ole tässä loistopaikalta mitenkään lyötävissä. Kun kaiken huipuksi kuntokäyrä vaikuttaisi osoittavan jopa edelleen ylöspäin, on Van Kronos Stallonen ohella toinen koko ravien todennäköisimmistä voittajista. Suosikin jälkeisen rankingjärjestyksen muodostaminen onkin sitten huomattavasti haastavampaa. (5) TARGET KRONOS voitti viime vuonna montén Suomen mestaruuden ja muutenkin meno oli viime vuonna montélähdöissä vakuuttavaa, sillä kahdeksan kilpailua toi neljä voittoa sekä yhden kakkossijan. Vastaavilla otteilla Target Kronos olisi ilman muuta suosikin selkeä ykköshaastaja, mutta nykyvirettä on kuitenkin vaikea arvioida, sillä pitkän tauon jälkeen alla on vasta kaksi kärrylähtöä. (2) HE IS FELIX on kulkenut montélähdöissä hyvin, ja loistavat lähtöasetelmat puoltavat onnistumista. (9) QUESTIONMARK ME on montélähdöissä tasavertainen menijä tallikaverinsa He Is Felixin kanssa. Viimeksi Vermossa Questionmark Me sijoittui paremmin, mutta näiltä lähtöpaikoilta osat voivat kääntyä. (3) BOMBARD debytoi kuukausi sitten Vermossa montéssa voitokkaasti. Vastus on nyt selvästi kovempi, mutta totosijaan on silti täydet mahdollisuudet. Lisäksi ainakin myös (6) REDHOT TAP DANCER ja (10) LANGEN’S AIRBORNE ovat nekin täysin realistisia totosijojen tavoittelijoita. Molemmilla on allaan oikein positiivinen montésuoritus.

 

Lähtö 03

A) 7,1

B) 9,3,4,5,10,6

C) 8,2

 

VALTRA-LÄHTÖ. (7) FURIOSA on aloittanut kautensa mainiosti, sillä seitsemän kilpailua on tuonut neljä voittoa ja yhden kakkossijan. Viimekertaisessa Mikkelin keulavoitossa varaa ei vaikuttanut lopulta jäävän, mutta on syytä huomioida, että alla oli kuukauden starttiväli. Nyt suoritustaso lienee parempi, ja ainakin alustavana ajatuksena on kenkien riisuminenkin. Furiosa on vauhdikas avaaja, ja keulapaikka olisi mieluisin vaihtoehto. (1) AMILLE ANNABEL osoitti 3-vuotiaana ikäluokkatamman otteita. Amille Annabel sijoittui Tammahambossa hienosti viidenneksi ja selviytyi lisäksi Tammakriteriumin finaaliin. Myös 4-vuotiskauden avaus oli oikein positiivinen, ja kaiken järjen mukaan startti vei vielä selvästi eteenpäin. Tamman lähtönopeus on vielä vähän hämärän peitossa, mutta joka tapauksessa ykkösradan lähtöpaikka antaa eväät onnistuneeseen juoksuun. Tapio Perttusen suojatti on tiukka voitontavoittelija. (9) WHAT THE HELL käynnistää tasaisen B-ryhmän. Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava on jo pitkään kilpaillut mukavassa vireessä. Avauksen venyminen olisi tietysti takarivistä starttaavan tamman mieleen. (3) ADRASTHEE pääsee liikkeelle hyvistä asetelmista. (4) MOONLIGHT MAGICAL on voittanut tänä vuonna jo neljästi, mutta nyt rima on kyllä voittojuoksuja korkeammalla. (5) ESTELLE AVENUE suoritti Forssassa 4. ulkoa vain hyväksyttävästi, mutta nyt tammalla on pitkän tauon jälkeen startti kropassa ja lisäksi ohjastaja vahvistuu tuntuvasti.

 

Lähtö 04

A) 11,6

B) 10,5,12,3,15,9,7,1

C) 8,13,2,14

 

SAMK-LÄHTÖ. Päivän ensimmäisessä troikkalähdössä A-ryhmään erottuu selkeästi kaksi hevosta. (11) VINCENT C.D. aloitti Suomen uransa Anne Kankaan käsistä tyylikkäällä voitolla. Silloin ajanut Olli Koivunen otti alun ykkösradalta maltilla. Vincent C.D. saavutti kärkikolmikon toisen kaarteen lopussa ja nousi 2. radalle ilman selkää 1200 metriä ennen maalia. Orlando Vicin poika eteni johtavan rinnalle 700 jäljellä ja marssi oikein varmaan voittoon. Onnistuessaan Vincent C.D. menestyy ilman muuta nytkin. On kuitenkin noteerattava, että viime vuoden Ruotsin starteissa tuli useita laukkoja. (6) KEN’S CARLOS on lähdön toinen kova suosikki. Uran kuusi ensimmäistä kilpailua on tuonut viisi voittoa sekä yhden kakkossijan, ja kehitystä tuntuisi tapahtuvan kaiken aikaa. Alla oleva Vermon voitto tuli keulasta, mutta ruuna pystyy kyllä kiertelemäänkin. (10) LAURENZ VON BENTZ on ottanut kauden molemmat voittonsa keulasta. Nyt ruuna tuskin pääsee mielipaikalleen, mutta toissakertainen Vermon kolmossija Ken’s Carloksen voittamassa lähdössä runsaan 500 metrin kirillä 3. ulkoa osoitti, että huippukuntoinen ruuna pystyy kirimään ulkokauttakin. (5) MAS GOLD RUSH on kehityskelpoinen 3-vuotias. Jontte Boyn poika kohtaa nyt ensimmäistä kertaa urallaan itseään vanhempia hevosia, sillä kaikki uran kolme ensimmäistä kilpailua ovat olleet 3-vuotislähtöjä. (12) FARFALLONE laukkaili viimeksi Forssassa heti lähdössä hervottomasti, eikä nykyvireestä saanut mitään käsitystä. (3) LANGEN’S ROSALIND sammui kuukausi sitten Vermossa ylioptimistisella ajolla keskeytyskuntoon, mutta sitä ennen tamma esitti nousujohteisia otteita. Kyseessä on nopea avaaja, joka saanee nyt nappireissun. (15) PINKABELLA ei löytänyt viimeksi Kaustisella 6. sisältä vapaata väylää, eikä heikko sijoitus anna lainkaan oikeaa kuvaa. (9) ALLYHILLS DREAM sijoittui samaisessa Kaustisen lähdössä 5. ulkoa hyväksyttävällä suorituksella kuudenneksi.

 

Lähtö 05

A) 5,3,1

B) 11,2,9,10,4,6,12,7,8

C) –

 

SPEEDEX–LÄHTÖ. Toto75-avauksessa A-ryhmään kohoaa kolme valjakkoa, joiden keskinäinen rankingjärjestys voisi olla mikä tahansa. (5) DOUBLE STRIKE olkoon marginaalinen ykkösrankkaus, vaikka 4-vuotias Tradersin poika on kahta muuta kovaa suosikkia vuoden nuorempi. Double Strike teki 3-vuotiaana lähes 20 000 euron tilin, mutta paremmilla tuureilla saldoa olisi voinut kertyä vielä selvästi tuotakin lukemaa enemmän. Neljävuotiskausi alkoi Teivossa heti voitolla. Double Strike siirtyi 4. ulkoa selässä 3. radalle kierros ennen maalia. Ruuna jatkoi ilman selkää 800 jäljellä ja jyräsi loppusuoralla varmaan voittoon. Varmasti tauon jälkeinen startti vei vielä luokkahevosta selvästi eteenpäin. Double Strike on oikein kiinnostava hevonen tämän vuoden 4-vuotislähtöihinkin. (3) RAHAJAMATCH oli viimeksi Vermossa johtavan rinnalta vahva kakkonen. Nyt juoksusta tullee säästeliäämpi. Aina kyvykkääksi tiedetty 5-vuotias vaikuttaisi muutenkin kilpailevan tällä hetkellä hyvässä kehityssuunnassa. (1) CHESTNUT SALA joutui tyytymään kauden avauksessaan piippuhyllyn lähtöpaikalta seitsemänteen sijaan, mutta hevonen jätti kuitenkin itsestään oikein positiivisen vaikutelman. Nyt ruunalla on startti kropassa, ja etukäteisinfon mukaan etukengätkin on tarkoitus riisua. On täysin mahdollista, että Chestnut Sala hallitsee lähdön jokaista metriä. Chestnut Sala voitti viime vuonna Jokimaa Tekee Tähtiä karsinnan keulapaikalta ja sijoittui sitten finaalissa 2. sisältä Fazimon sekä Xanthus Wapidin jälkeen kolmanneksi. (11) JAKOB K.BOKO ei menestynyt Teivon GLi Grand Prixin finaalissa vaikeista asetelmista, mutta saa silti suorituksestaan täysin puhtaat paperit. Itse asiassa kuntopuntari osoittanee tällä hetkellä ylöspäin. Mikäli alkukiihdytys venyy, voi väkivahva Jakob K.Boko rangaista lopussa. (2) ACTIVIST kukisti Jakob K.Bokon Teivon GLi Grand Prix –finaalissa, mutta kyllä Jakob K.Bokon suoritus oli silti paljon parempi. Toki Activist saanee nytkin huomattavasti edullisemman juoksun. Ruuna voi itse asiassa saada ihan unelmajuoksun 2. sisällä. (9) OVE, (10) SPEEDY SCION ja (4) MAS CHILI kärkkyvät kuumimpien suosikkien epäonnistumista.

 

Lähtö 06

A) 1

B) 11,10,7,13,2,5,15,8,6,3,16,4,14,9,12

C) –

 

ASUNTOSI MYY ALEX SALO, SOLID HOUSE -LÄHTÖ. Ainakin vihjaajalle tämä lähtö on koko ravien vaikein pelipähkinä. (1) VAUHTI TEPPO kylläkin erottuu loistoasetelmista hieman muusta porukasta, koska hyvään kuntoon kohonnut ruuna omaa täydet saumat koko matkan hallintaan. Päivän vireen on kuitenkin oltava ehdottomasti kohdallaan, sillä vastaan asettuu pitkä liuta realistisia haastajia. Suuressa Toto75-vihjesysteemissä ei jätetä mitään sattuman varaan, vaan lapulle laitetaan lähdön kaikki kuusitoista valjakkoa. (11) VUARAN VIIMA on tehnyt huikean talvikauden. Viimeksi Seinäjoella kyyti ei vain riittänyt hurjavauhtisessa lähdössä parhaille, mutta tuollainen reipasvauhtinen rykäisy saattoi tehdä tätä lähtöä ajatellen pelkästään hyvää. (10) HUMU-LIISA on luotettava kilpailija, joka pystyy onnistuessaan ottelemaan aivan kärkisijoista. Viimeksi Vermossa Humu-Liisa oli mukana avoimessa tammaryhmässä ja vaikka sijoitus jäi arkiseksi, oli suoritus 5. sisältä kovassa lähdössä normaalin positiivinen. (7) MEREN MAININKI on tehnyt viime starteissaan pontevia lopetuksia. Vaikka kyseessä on kankea kiihdyttäjä, voi Jussi Suomisen valmennettava ehtiä nykyvireessään aivan kärkeen. (13) SIRILIISI väsyi Kaustisella kirivaiheessa oikein selvästi, mutta raskas rata oli pahoin vastaan ja lisäksi alla oli kuukauden starttiväli. Mitä paremmat olosuhteet ovat, niin sen parempi se on Siriliisin kannalta. (2) SOFIANNA PEE voi saada unelmajuoksun Vauhti Tepon takana 2. sisällä, eikä ole tällöin ravia polkiessaan ollenkaan vaaraton. (5) ANNAN sijoittui Teivon Toto75-lähdössä yllätyskakkoseksi alkumatkan laukasta huolimatta. On tosin todettava, että lähdössä tuli muutenkin paljon laukkoja. Lisäksi tämänkertainen lähtö on kokonaisuudessaan laadukkaampi. (15) M.A. PISTE on voittaa harvoin, mutta suorittaa aina rehdisti. (8) KRUUNUN PRINSSI on saanut vetää kuukauden henkeä, mikä on voinut tehdä ruunalle hyvää. (6) KRETONKI on luotettava kilpailija.

 

Lähtö 07

A) 1,6

B) 7,10,3,2,4,12,5,8,11

C) –

 

OP LÄNSI-SUOMI –LÄHTÖ. A-ryhmään nostetaan kaksi hevosta, ja näistä (1) KNOCKING MATCH on kyllä oikein selvä suosikki. Juho Ihamuotilan valmennettava tavoittelee jo kolmatta peräkkäistä Toto75-voittoaan. Vermon voitto tuli johtavan rinnalta, ja viimeksi Teivossa Knows Nothingin poika eteni johtopaikalle avauspuolikkaan kohdalla. Vaikka Knocking Match on nopea avaaja, se ei välttämättä pysty pitämään johtopaikkaa Delightful Momentia vastaan. Pussiin jäämisellä spekulointi tuntuu silti turhalta, koskapa paikka johtavan rinnallakin sopii kovakuntoiselle menijälle hyvin. (6) DELIGHTFUL MOMENT on todellinen starttiraketti, ja se voi täräyttää kuutosradaltakin Knocking Matchin edelle keulapaikalle. Delightful Momentin suoritustaso vaihtelee jonkin verran, mutta huippupäivän sattuessa ruuna olisi pikamatkalla keulasta haastava ohitettava Knocking Matchillekin. (7) BWT ELLOSPANK menestyy jatkuvasti, mutta Knocking Matchia vastaan se ei ole kuitenkaan riittänyt, eivätkä lähtöasetelmatkaan puolla Knocking Matchin kukistamista. (10) AVABOY voi saada ihan hyvän juoksun kärjen tuntumassa. Kyseessä on nopea hevonen, jonka viimekertainen Bodenin kakkossija tuli keulasta. (3) THE NEXT ONE US on mielenkiintoinen kausiavaaja. (2) ELLA PACE aloitti kautensa Forssassa oikein kelpo kakkosella 800 metrin kirillä 4. ulkoa. Paalulta matkaan lähtenyt Activist voitti selvästi, mutta vastaavasti 20 metriä Ella Pacen takaa liikkeelle lähtenyt William Birdland pysyi loppuun asti takana. Lähtöpaikka antaa mahdollisuuden nappijuoksuun. (4) NEO SÅNNA on kohonnut elämäns iskuun, eikä ole juoksun luontuessa vaaraton. (12) RARITY RED on takonut tänä vuonna totosijoja hurjalla prosentilla, mutta synkältä lähtöpaikalta totoputken jatkaminen edellyttää todellista nappionnistumista.

 

Lähtö 08

A) 4,2

B) 8,6,1,12,9,11,10,3

C) 5,7

 

SATAKUNTA SENIOR 2022. Toto4-pelin käynnistävä Satakunta Senior on jälleen kerran todellinen kanuunalähtö. A-ryhmään nostetaan kaksi tosi kovaa 5-vuotiasta; (4) V.G. VOITTO ja (2) SIIRIN VALTSU. V.G. Voitto olkoon marginaalinen ykkösrankkaus, vaikka epäonnistuikin kauden avauksessaan. V.G. Voitto oli tekemässä Vermon 5-vuotislähdössä hyvää kausiavausta, kunnes jalat menivät loppusuoralla Siirin Valtsun tykittäessä kovassa vauhdissa solmuun. Päätöspuolikkaan kellotus oli 23,2, ja kirisuoralla vauhti oli vieläkin kovempaa. Viime vuonna peräti kymmenen kertaa voittanut Siirin Valtsu on V.G. Voittoa nopeampi, ja erityisesti rytminvaihtokyky on ainakin vielä ihan eri tasolla. Vastaavasti viime vuonna Kriteriumin sekä Oulu Expressin nimiinsä vienyt V.G. Voitto taas on täysin väsymätön. Molemmilla on nyt tauon jälkeen startti kropassa, ja lähtökohtana on, että V.G. Voitolle alla oleva kilpailu on suhteellisesti isompi plussa. Toki V.G. Voiton kohdalla laukkariski on oikein konkreettinen. Viime vuoden Satakunta-ajossa V.G. Voitto sijoittui toiseksi ja Siirin Valtsu kolmanneksi. Molemmat ikäluokkansa pääkilpailut Kriteriumin sekä Derbyn nimiinsä vienyt (8) VILLE KALLE laukkasi kauden avauksessaan Teivon Mauri Tuurnan ajossa avauspuolikkaan aikana kahdesti ja joutui tyytymään neljänteen sijaan. Aloitus oli kuitenkin kokonaisuudessaan ihan mallikas, ja eiköhän nyt nähdä vieläkin parempaa. Laukan uhka on kuitenkin edelleen konkreettinen, ja varsinkin kiihdytysvaihe on kriittinen. Ville Kalle sijoittui kaksi vuotta sitten Satakunta-ajossa kakkoseksi, mutta viime vuoden Satakunta Seniorista on paljon parannettavaa, sillä tuloksena oli hylkäys liioista laukoista. (6) CORE on voittanut kauden kaikki kuusi kilpailuaan. Alla oleva Teivon voitto on uran toistaiseksi rahakkain, sillä 6-vuotiaiden Mauri Tuurnan ajon ykkössija toi 10 000 euron palkintopotin. Voittoputkesta huolimatta Core on tällä kertaa lähtökohtaisesti vain hyvä haastaja – toki ori oli viimeksi Teivossakin vasta kolmossuosikki. (1) PRO voitti viime vuonna Porissa Satakunta-ajon ennen V.G. Voittoa sekä Siirin Valtsua. Silloin Pro pääsi kuitenkin liikkeelle 60 metriä tämän hurjan kaksikon edeltä. Samalta paalulta V.G. Voiton ja Siirin Valtsun kukistaminen ei kyllä Vermon kauden avauskilpailunkaan perusteella ole suosikkikaksikon onnistuessa mahdollista. Seuraavan ryhmän muodostavat Teivon Mauri Tuurnan ajossa kolmanneksi sijoittunut (12) ELAN, kautensa avaava 5-vuotiskauden Derbyn kolmossijaan päättänyt (9) HUISI HEMMO sekä Mauri Tuurnan ajossa ja Derbyssä kakkoseksi sijoittunut, mutta viime lauantaina Kaustisella raskaalla radalla täysin romahtanut, (11) SIPISEE.

 

Lähtö 09

A) 5

B) 4,12,8,7,6,3,1,11,10,2,9

C) –

 

IIVON HERKUT OY –LÄHTÖ/KYLMÄVERISTEN KULTALOIMI 2022. Kylmäveristen kultaloimesta löytyy toinen koko ravien todennäköisimmistä voittajista. (5) STALLONE on aloittanut kautensa kahdella hyvällä suorituksella johtavan rinnalta. Ensiksi Joensuussa Stallone joutui tyytymään vielä neljänteen sijaan, mutta viimeksi Kaustisella Ossi Nurmosen valmennettava jyräsi varmaan voittoon. Ilman muuta kuntokäyrän pitäisi osoittaa edelleen ylöspäin, ja keulapaikalle pääsy vaikuttaa haavereitta täysin saletilta. Vaikea Stallonen on uskoa tätä lähtöä alla olevien suoritusten perusteella keulapaikalta häviävän, vaikka juostavaa matkaa onkin nyt puoli kierrosta viime kilpailuja enemmän. Suosikin jälkeen onkin sitten paljon tasaisempaa, ja muista totosijoista nähtäneen tuima taistelu. (4) ULJAS SUOMALAINEN olisi johtavan takaa kaksarisijoitusta ajatellen oikein mielenkiintoinen, mutta saa sitten nähdä, että tyytyykö Olli Koivunen ajamaan Caijuksella 3. sisällä, vai onko Tapio Perttusen valittava itselleen kyseinen juoksupaikka. Ei tämä matka Uljas Suomalaiselle plussaa ole, mutta kyllä ori silti kärjen imusta pystynee totosijoista ottelemaan. Kauden avaus oli ihan mallikas, sillä ori ei päässyt tulemaan kirivaiheessa vapaasti. (12) H.V. TUURI olisi tietysti hyvältä lähtöpaikalta tallikaverinsa Stallonen ykköshaastaja, mutta asetelmat mietityttävät. Tuskinpa oriilla nimittäin lähdetään kausiavauksessa mihinkään yltiöpäisiin ajosuorituksiin. Toki H.V. Tuurin vauhtivarat ovat melkoista kaliiberia, mutta hieman varauksella hevoseen pitää nyt suhtautua. (8) NYLAND on jo pitkään kilpaillut luotettavassa vireessä ja ori tavoittelee onnistuessaan nytkin tiukasti totosijoja. Nylandin edellinen vierailu Poriin 5. päivä helmikuuta toi Toto75-voiton, vaikka ori laukkasi lähtösuoralla. (7) VEERAN POIKA ja (6) ROKIN MAXI eivät ole kovin pätkänopeita, mutta molemmat kilpailevat vahvassa vireessä ja keskipitkä matka on kummallekin ehdottomasti plussaa. Rokin Maxin kohdalla paikka johtavan rinnalla vaikuttaa todennäköisimmältä juoksupaikalta. (3) CAIJUS avaa lujaa ja juoksee joko 2. tai 3. sisällä. Keskipitkä matka ei ole plussaa, mutta nappireissulla totosija on toki täysin mahdollinen. Nousuvireinen (1) SHEIKKI sekä viimeksi Teivossa laukkansa jälkeen alle tasonsa suorittanut (11) MORISON tulevat rankingissa seuraavina.

 

Lähtö 10

A) 5

B) 4,7,11,6,10,8,3,9,2,1,12

C) –

 

TILITOIMISTO OLLIKAINEN OY –LÄHTÖ/LÄMMINVERISTEN KULTALOIMI 2022. Lämminveristen Kultaloimen voittaja saa paikan kahden viikon päästä ajettavaan Seinäjoki Raceen. Lähtöasetelmat tekevät sen, että ruotsalaisvieras (5) SELMER I.H. kohoaa selväksi suosikiksi. Vaikuttaa nimittäin hyvin todennäköiseltä, että johtopaikka on Selmer I.H.:lle lopulta suosiolla tarjolla, ja vaikea Samu Sundqvistin ajokkia on sen jälkeen normaalina kukistaa. Viimeksi Bodenissa Selmer I.H. eteni johtopaikalle avauspuolikkaan kohdalla ja piti ihan varmaan voittoon. Mikäli (4) SAHARA PEYOTE onnistuisi hankkimaan juoksuasemat Selmer I.H.:n takana 2. sisällä, olisi Make It Happenin poika loppukirissä varteenotettava haastaja jopa suosikille. Sahara Peyote oli viimeksi Vermossa johtavan rinnalta huomattavasti sijoitustaan parempi, ja nyt ruunalla on starttikin kropassa. (7) JASON’S CAMDEN on napannut kaksi näyttävää kirivoittoa. Asetelmat eivät ole parhaat mahdolliset, mutta kunto on kohdallaan. (11) NEXT DIRECTION oli viimeksi Vermossa matkalla nahkea, mutta ei sitten kuitenkaan päässyt tulemaan lopussa sujuvasti. On mielenkiintoista nähdä, onko ruuna nyt startti alla terävämpi. Mikäli Next Direction tuntuu Hannu Torvisen käteen hyvältä, ei johtavan rinnalle kierrättäminen tulisi yllätyksenä. (6) GLOBAL SATISFACTION on aloittanut pitkän taukonsa jälkeen kolmella kaksarisijoituksella, ja kuntokäyrä osoittaa tällä hetkellä kaiken aikaa ylöspäin. Vastus on nyt viime kilpailuja kovempi, joten juoksunkin pitää onnistua, mikäli ruuna mielii jatkaa totoputkeaan. (10) AMERICAN HERO ei saanut viimeksi 2. sisältä mahdollisuutta. Startti vei vielä varmasti eteenpäin, joten hyvältä eturivin lähtöpaikalta nopea avaaja olisi ollut jopa ykkös- tai kakkosrankkaus, mutta näistä asetelmista Pekka Korven suojatti jää lähtökohtaisesti vain hyväksi haastajaksi. (8) TITO C.A. sijoittui Helsinki-Ajossa 3. ulkoa Deangelon jälkeen kakkoseksi. Tällä kertaa lähtöpaikka laskee osakkeita. (3) EXCALIBUR IT pääsee reippaasti liikkeelle, ja Sahara Peyoten kannalta aika ratkaisevaa on, pääseekö se alussa Excalibur Itin etupuolelle. Excalibur It ei ole ihan kuumimpia suosikkeja, mutta toki lähtöasetelmat ovat plussaa. (9) HOTSHOT LUCA esitti viimeksi heikosta sijoituksestaan huolimatta nousukuntoa.

 

Lähtö 11

A) 1,2,3

B) 9,8,6,5,11,10

C) 4,12,7

 

KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO –LÄHTÖ. Ravien päätöslähdössä A-ryhmään kohoaa kolme pienintä numeroa. (1) GOGOBET SISU aloitti Antti Ojanperän käsistä lupaavasti. Ori eteni Kaustisella johtopaikalle avauspuolikkaan kohdalla ja tyytyi sitten Martin de Bosin selkään 300 metriä myöhemmin. Lopussa tilaa ei tullut ja Gogobet Sisu seuraili hyvävoimaisena Martin de Bosin puserossa. Toki voittajallekin jäi paljon voimia. Ykkösradan lähtöpaikka tuskin oli taustavoimien toiveissa, mutta nämä tavallista pidemmät matkat sopivat kirivoimaiselle menijälle mainiosti. (2) EFFRONTE PHOTO voi päästä mielipaikalleen keulaan, mistä ei ole helppo ohitettava. Viimeksi Teivossa Effronte Photo haki johtopaikan avauspuolikkaan kohdalla ja voitti oikein varmaan tyyliin. Juiceman oli ainoa, joka pysyi edes tuntumassa. (3) NO LIMIT ROYALTY on lähdön kolmas A-hevonen. Se on kilpaillut kaksi viime starttiaan kengittä ja on voittanut ne molemmat. Kyseessä on todella nopea hevonen, ja kuskin halutessa No Limit Royalty olisi saletti keulahevonen. Keulataktiikka on kuitenkin tässä kohtaa täysin poissuljettu. Mikäli No Limit Royalty saa hyvän juoksun kärjen imussa, se kirii palan matkaa tulisesti. (9) VIKENS ENERGY jäi viimeksi Kaustisella suurena suosikkina johtopaikalta kakkoseksi, mutta tuskinpa keliolosuhteet olivat ainakaan ruunan puolella, sillä sisäratakin oli muita ratoja huonompi. Vikens Energy jatkaa edelleen hyvässä vireessä. Myös (8) WAY TO GO suorittaa jatkuvasti hyvällä tasolla. Voi hyvin olla, että Antti Teivainen marssittaa Way To Go:n johtavan rinnalle. Kyseinen juoksupaikka sopii vahvalle Le Monteilin pojalle mainiosti, mutta ei siltä juoksupaikalta ole kuitenkaan helppo voittaa näin tasokasta lähtöä. Ruotsalaisvieras (6) DANTE GODIVA tuo lähtöön oman mausteensa. (5) QUICK VALD sijoittuu jatkuvasti kärjen tuntumaan, ja tässäkin lähdössä sijoitus kärjen tuntumassa on paljon todennäköisempi kuin ihan voitosta otteleminen.

 

TOTO75 (lähdöt 5-11)

 

Pieni systeemi

I 1,3,5 (11,2)

II 1,2,7,10,11,13 (5,15)

III 1,6 (7,10)

IV 2,4 (8,6)

V 5 Stallone (12,8)

VI 5 Selmer I.H. (4,7)

VII 1,2,3 (9,8)

216 riviä*0,05 euroa = 10,80 euroa

 

Suuri systeemi

I 1,2,3,5,11 (9,10)

II kaikki

III 1,6 (7,10)

IV 2,4 (8,6)

V 5 Stallone (12,8)

VI 5 Selmer I.H. (4,7)

VII 1,2,3,8,9 (6,5)

1600 riviä*0,05 euroa = 80 euroa

 

TOTO4 (lähdöt 8-11)

 

Pieni systeemi

I 2,4 (8,6)

II 5 Stallone (12,8)

III 5 Selmer I.H. (4,7)

IV 1,2,3 (9,8)

6 riviä*1 euro = 6 euroa

 

Suuri systeemi

I 1,2,4,6,8,9,11,12 (10,3)

II 5 Stallone (12,8)

III 5 Selmer I.H. (4,7)

IV 1,2,3,5,6,8,9,10,11 (4,12)

72 riviä*1 euro = 72 euroa

 

PÄIVÄN DUO (lähdöt 10-11)

 

Pieni systeemi

I 5 Selmer I.H.

II 1 Gogobet Sisu

1 yhdistelmä

 

Suuri systeemi

I 5 Selmer I.H.

II 1,2,3

3 yhdistelmää

 

TROIKKA (lähtö 4)

 

Pieni systeemi

I 6,11

II 6,11

III 3,5,9,10,12,15

12 yhdistelmää*0,50 euroa = 6 euroa

 

Suuri systeemi

I 6,11

II 3,5,6,9,10,11,12,15

III 1,3,5,6,7,9,10,11,12,15

112 yhdistelmää*0,50 euroa = 56 euroa

 

TROIKKA (lähtö 7)

 

Pieni systeemi

I 1,6

II 1,6

III kaikki

18 yhdistelmää*0,50 euroa = 9 euroa

 

Suuri systeemi

I 1,6

II 1,2,3,4,6,7,10,12

III kaikki

126 yhdistelmää*0,50 euroa = 63 euroa

 

TROIKKA (lähtö 9)

 

Pieni systeemi

I 5 Stallone

II 4,8,12

III 3,4,6,7,8,12

15 yhdistelmää*0,50 euroa = 7,50 euroa

 

Suuri systeemi

I 5 Stallone

II 3,4,6,7,8,12

III 1,3,4,6,7,8,11,12

42 yhdistelmää*1 euro = 42 euroa

 

TROIKKA (lähtö 11)

 

Pieni systeemi

I 1 Gogobet Sisu

II 2,3,8,9

III 2,3,8,9

12 yhdistelmää*0,50 euroa = 6 euroa

 

Suuri systeemi

I 1 Gogobet Sisu

II 2,3,5,6,8,9

III 2,3,5,6,8,9,10,11

42 yhdistelmää*0,50 euroa = 21 euroa

 

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.