Maastoesteratsastuksen huippunimiä Porin raviradalla

Ratsastuksen kuninkuuslajin – kenttäratsastuksen – maamme kärkinimiä saapuu kilpailemaan Porin raviradalle 10.-11.6. Raviradalla kilpaillaan kenttäkilpailun maastoesteratsastuskokeessa. Sarjoja on eritasoisille ratsukoille. Perjantaina aloitetaan lajiin tutustumisluokilla, missä taitojaan pääsee kokeilemaan vasta kilpailu-uraa aloittelevat ratsastajat sekä huippunimet nuorilla, kokemattomilla hevosilla. Vauhdikasta menoa, mistä kenttäratsastus tunnetaan, on siis luvassa molemmille päiville. Porissa käynnistyy valtakunnallinen Avant Trophy kilpailusarjan ensimmäinen osakilpailu. Kaikkein kirkkaimpina tähtinä loistavat kansainvälistäkin menestystä saaneet ratsastajat Veera Manninen ja Axel Lindberg. Oman värinsä kilpailuun tuo myös juniorilupaus, Arvi Martikainen, joka myös Korumies Arvina tunnetaan.

Pieksämäeltä kotoisin oleva, 22 – vuotias moninkertainen Suomen mestari Veera Manninen kilpailee jo perjantain luokissa nuorilla Rosswell ja Bachus hevosilla. Viime vuoden nuorten EM- kilpailussa Ruotsin Segersjössä 7. sijoittuneen  Mannisen ykköshevonen on 12-vuotias Oldenburg ruuna Sir Greg. Sir Gregiä ei kuitenkaan Porissa nähdä, sillä se valmistautuu parhaillaan huippukoviin kansainvälisiin kilpailuihin. Veera kilpailee ensimmäistä kauttaan senioriratsastajana ja joutuu nyt siis entistä kovempiin sarjoihin. Vastassa on myös maailman menestyneimmät ratsastajat.

Pari viikkoa sitten Puolan Sopotin 4* -pitkässä kilpailussa Manninen sijoittui hienosti  neljänneksi. Ratsukko sai samalla kvaalituloksen ensi vuonna pidettäviin senioreiden EM-kilpailuihin. Poriin tulevien kahden kansainvälisille radoille tähtäävien hevosten lisäksi Mannisella on kotonaan myös muutama muu nuorempi ratsu, joten ratsastajalla riittää koulutettavaa. Mannisten perheen kotitallilla on myös toimiva ratsastuskoulu ja hevosia on yli kolmekymmentä. Manninen on juniori- ja nuorten ratsastajain sarjoissa osallistunut neljä kertaa Euroopan mestaruus kilpailuihin ja Suomen mestaruusmitaleita on kaapissa 7 kappaletta, joista neljä kultaista mitalia.

Toinen kansainvälistä arvokilpailumenestystä saavuttanut ratsastaja on vuoden 2017 nuorten Pohjoismaiden mestari Sipoolainen Axel Lindberg. Mannisen tavoin hän tuo mukanaan nuoret hevoset ja kilpailee molempina päivinä tavoitteena tietenkin menestys Avant Trophy sarjassa lauantaina. Ratsukko on menestynyt aikaisempina vuosina hienosti Avant sarjan finaaleissa. Viime vuonna hän voitti 6-7 vuotiaiden sarjan hevosella Quelle Bonne ja sijoittui kolmanneksi Bonapartis ratsulla. Vuonna 2020 hän voitti nuorempien 4-5 vuotiaiden sarjan hevosella Die Lady. Myös Lindberg on kilpaillut EM tasolla. Neljä vuotta sitten hän oli mukana nuorten kilpailussa Ranskan Fontainebleaussa. Sijoitus oli tuolloin 27. hevosella My Laptop. Pohjoismaisista mestaruuskilpailuista on henkilökohtaisen kullan lisäksi myös kaksi joukkuemitalia, 2017 kulta- ja 2018 hopeamitali. Axel Lindberg on erityisen taitava juuri maastoesteratsastuksessa. Siitä osoituksena vuoden 2017 Pohjoismaiden mestaruuskilpailun voitto. Se oli myös samalla Axelin ensimmäinen kansainvälinen kilpailu!

Kolmas mielenkiintoinen ratsukko Porin maastoesteratsastus kilpailussa on nuori 17 – vuotias Arvi Martikainen. Martikainen ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen jo ennen kilpailu-uran aloittamista. Yksitoistavuotiaana hänestä tuli Suomen nuorin yrittäjä.  Ratsastuksen muutama vuosi aikaisemmin aloittanut poika ei saanut vanhemmiltaan omaa hevosta, joten hän päätti hankkia rahat sen ostoon itse. Siskonsa innoittamana hän alkoi valmistaa koruja ja kauppasikin niitä pian suuren julkisuuden siivittämänä. Hänestä kasvoi myös vahva some vaikuttaja ja pidetty luennoitsija. Erityisesti koulukiusaamisesta pidetyt luennot ovat olleet suosittuja ja arvostettuja. Tänä päivänä lahjakas nuori on kuitenkin ennen muuta kilparatsastaja. Viime vuosi avasi menestyksen ja myös pääsyn Ratsastajainliiton maajoukkueeseen. Kauden 2021 saaliina oli junioreiden Suomen mestaruus Lempäälän kilpailuista. Hän voitti myös Ratsastajainliiton valiomerkin, Etelä-Suomen alueranking kilpailun sekä valittiin Pukkilan kunnan vuoden urheilijaksi. Porissa hän kilpailee nuorella  Kyrö Concertolla tulevaisuuden lupaus luokassa sekä Avant osakilpailussa. Lauantaina on mukana myös SM voittaja l.Termier 3 -ratsu.

Maastoesteratsastuskilpailut Porissa perjantaina 10.6. klo 15.30–20.00 ja lauantaina 11.6. klo 12.00–18.00.

 

Arvi Martikainen
Axel Lindberg
Veera Manninen

 

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.