16.6. Porin Ravien pelivihjeet

Lähtö 01

A) 3

B) 11,12,5,6,1,10,7,9,4,8

C) –

TAMMASARJA. Torstai-illan avauslähdössä suosikin paineet kasataan (3) HARJAN CORIA harteille. Kyseessä on lahjakas neljävuotias tamma, joka otti uran avausvoittonsa jo kolmevuotiaana. Tämän kauden toistaiseksi ainoassa kilpailussaan huhtikuussa Porissa Harjan Coria ei riittänyt 20 metriä edeltään matkaan lähteneelle tosi kovalle kaksikolle N.P. Onni ja Villiheikki, mutta peri kakkossijan ”suoran mitan” muun porukan edellä N.P. Onnin laukattua voittotaistosta vähän ennen maalia. Camrin tytär saa kauden avauksestaan ilman muuta puhtaat paperit. Päätöskierroksen tamma kulki 33,3-vauhtia. (11) KARKKI ROLS on perin epävarma, mutta onnistuessaan Matti Koskisen valmennettava noussee kärkitaistoon pitkältä takamatkaltakin. Mainittakoon, että Karkki Rols on voittanut uransa kaikki kolme laukatonta juoksua. (12) LAVJUU on kehittynyt tänä vuonna paljon, ja pystyy sekin menestymään onnistuessaan pitkästä takamatkasta huolimatta. Etuna on myös tähän lähtöön vahva kilpailurutiini. (5) VARJOSI otti molemmat Oulun voittonsa heikkotasoisista lähdöistä. Viimeksi Oulussa Erikassonin tytär ei riittänyt paljon kovemmassa lähdössä kuin viidenneksi, mutta selvästi ennätysvauhtinen juoksu vei varmasti tammaa eteenpäin. (6) MAUSKERI on täysin mahdollinen menestyjä, mikäli vain malttaa ravata. (1) WAUHITTA pääsee tauoltapaluussaan matkaan loistoasetelmista, mutta ennakkokommentit ovat maltilliset, koska tamma on tauon aikana sairastellut.

 

Lähtö 02

A) 1

B) 5,3,4,2

C) –

PORI ENERGIA 3V. LIIGA/NUORTEN SARJA. Pekka Korven valmennustallin hurjaa 3-vuotisikäluokkaa edustava (1) EL KICKOFF omaa loistosaumat hallita lähdön tapahtumia alusta loppuun. Jo koelähdössä hurjastellut EL Titanin poika aloitti uransa tyylikkäällä keulavoitolla. Lopussa selässä liftannut Callela Ladybird heitti haasteen, mutta EL Kickoff vastasi varmaan tyyliin. Muut putosivat kirivaiheessa kauas taustalle. Väliajat olivat 15,5-18,8-(17,5)-12,7. (5) EDWARD SNIPES hyötyy niin paljon pienestä lähdöstä, että on takamatkaltakin selkeä kakkosrankkaus. Edward Snipes sijoittui viimeksi Turussa Corazon Combon voittamassa Kasvattajakruunu-alkuerässä aivan totosijojen tuntumassa neljänneksi, ja nyt suoritustason pitäisi ennakkokommenttien mukaan olla vieläkin parempi. (3) EDWIN ORDEN on aloittanut uransa kahdella kaksarisijoituksella. Kyseessä on oikein kehityskelpoinen 3-vuotias, joten kaksariputki voi saada jatkoa, mutta se edellyttää kyllä nappionnistumista. Myös (4) MAKE IT UP ja (2) PERFECT STRANGER ovat hyviä varsoja, joten lähtö on valitettavan vähäisestä osallistujamäärästä huolimatta oikein laadukas.

 

Lähtö 03

A) 8

B) 2,7,4,6,1

C) 5,3

DACIA MONTÉ CUP. Illan montélähdössä on vain yksi voittajasuosikki. (8) SJÖ KONGEN on niin kova montéhevonen, että sen pitäisi kyllä kiertää tämä porukka 80 metrin takamatkaltakin. Kyseessä on ravivarma sekä suoritusvarma menijä, ja ainakin etukäteen riskitekijöitä on vaikea

löytää. (2) LYSTI ROLS ja (7) TEMETRIUS ovat tiukimmin kiinni kakkossijassa. Lysti Rols aloitti montéuransa kuukausi sitten Kokemäellä komealla kakkossijalla vain hallitsevalle Suomen mestarille Laylalle häviten. Temetrius taas paikkasi tiistaina Mikkelissä SM-karsinnassa pahan lähtölaukkansa mukavasti ja nousi vielä viidenneksi. Kaksikosta Lysti Rols on paljon ravivarmempi, mutta Temetriuksella taas on huomattavasti enemmän montékokemusta, ja alla olevan Mikkelin kilpailun perusteella kuntokin on kohdallaan. (4) BOHEEMI on kilpaillut urallaan montéssa kahdesti, ja tuloksena on ollut kolmas sekä neljäs sija. (6) TÅGA ODIN on tähän paikkaan vaikea arvioitava, sillä kyseessä on uran ensimmäinen montéstartti ja lisäksi alla on lähes viiden kuukauden tauko. (1) VILLIN VIKSU on erittäin epävarma, mutta ravilla tamma ei ole mahdoton totohevonen.

 

Lähtö 04

A) 7,8,12,2,9,5

B) 11,6

C) 10,4,3,1

FINNTACK-AMATÖÖRISARJA. Toto5-pelin avauskohteessa A-ryhmään nostetaan kaikkiaan kuusi valjakkoa. (7) LAURILA’S ITHILDIN ei ole viihtynyt viime aikoina totosijoilla, mutta nyt tehtävä on selvästi viime kilpailuja helpompi. Viimekertainen Jyväskylän nelossija tuli rehdillä suorituksella johtavan rinnalta, ja tätä edeltänyt Seinäjoen heikko sijoitus johtuu pussiin juuttumisesta. (8) DIOR ADDICT on ottanut sekä tämän vuoden että viime vuoden voittonsa nimenomaan näistä Finntack-amatöörisarjan lähdöistä juuri Tiina Routalammen ajamana. Viimeksi Jyväskylässä Dior Addict siirtyi 3. sisältä 4. ulos 650 jäljellä, iski kiriin 400 jäljellä ja kiri positiivisesti voittotaistoon sijoittuen kakkoseksi. Dior Addict kukisti viimeksi Jyväskylässä Laurila’s Ithildinin ja niin voi tapahtua toki nytkin, mutta Laurila’s Ithildin sai kuitenkin viimeksi selvästi raskaamman juoksun. Dior Addictin lähtöpaikkakin on nyt tuntuvasti viime kertaa huonompi. Näistä syistä johtuen Laurila’s Ithildin rankataan niukasti edelle. (12) RIM BAY DUCHESS on tähän lähtöön voittosummansa puolesta oikeastaan eri sarjan hevonen. Myös uran parhaat suoritukset ovat tähän porukkaan omaa luokkaansa. Mikäli vain kunto on tauosta huolimatta heti kohdallaan, ei piippuhyllyn lähtöpaikkakaan estä menestystä. (2) QUEEN OF GOLD on kuumaluontoinen ja epävarma tamma, mutta onnistuessaan Three Julyn tytär kykenee kyllä selvään ennätysparannukseen. Tauolta palaava (9) BEAST ACE on tähän porukkaan hevosena ihan riittävä, mikäli kunto on heti kohdallaan. Ohjastaja Janne Ranta-Krenkku on kuskina lähdön ylivoimaisesti kokenein sekä menestyksekkäin. Ranta-Krenkun viimeisimmästä kilpailusta on tosin jo kuusi vuotta aikaa. Myös uusista käsistä aloittava (5) DONT SAY NAY mahtuu mukaan A-ryhmään. Ruuna pääsee sen verran liukkaasti liikkeelle, että voi saada nappireissun. Myös (11) THAT’S MAN ja (6) FLO JO huomioidaan laajemmissa peleissä.

 

Lähtö 05

A) 6,2

B) 5,4,7,1,9,8,3

C) –

GIGANTTI-LÄHTÖ. (6) ALIEN HILL ei ole vielä tänä vuonna voittanut, mutta kyseessä on oikein kovakapasiteettinen hevonen. Alla olevassa Vermon tauoltapaluussaan Alien Hill jäi ensin taustalla 2. radalle ilman selkää, mutta sai selän eteensä 1400 metriä ennen maalia. Alien Hill hakeutui 3. radalle 500 jäljellä ja suoritti oikein mukavan tauoltapaluun, vaikkei kyennyt ohituksiin, vaan joutui tyytymään Melinda Sesin, Her Royal Highnessin sekä True Devotionin jälkeiseen nelossijaan. Startti kropassa Juho Ihamuotilan valmennettavan pitäisi nyt olla selvästi viime kertaa parempi. Alien Hill on hieman kuumaluontoinen tamma, mutta mikäli se keskittyy oikeisiin asioihin, se kyllä

menestyy. (2) INDYANA JONESS on lähdön toinen A-hevonen. Se epäonnistui viimeksi Lahdessa Suur-Hollola-ajon alkukilpailussa laukattuaan 2. ulkoa erittäin pahoin 900 metriä ennen maalia. Molemmat toukokuun voitot tulivat vakuuttavilla suorituksilla. Indyana Joness on huono kaarrejuoksija, joten keulaan pääsy nostaisi sen osakkeita. Haastajatkin ovat hyviä, mutta silti A-kaksikko erottuu kyllä muusta porukasta voittoa ajatellen selvästi. (5) STONECAPES THOR tuikkasi viimeksi Teivossa sisäratajuoksun jälkeen pirteästi kolmanneksi, ja sen juoksun perusteella hyväkapasiteettisen oriin kuntokäyrä osoittaa nyt vahvasti ylöspäin. Stonecapes Thor on vauhdikas avaaja, mutta voi hyvin olla, ettei Joni-Petteri Irri halua ajaa vielä tätäkään lähtöä ainakaan mitenkään yltiöaggressiivisesti. (4) VINCI POWER on jo pidemmän aikaa kilpaillut tasaisen hyvässä kunnossa, ja Kyösti Salojensaaren valmennettava lähtee taas metsästämään tosissaan totosijaa. (7) MINECRAFT oli viime perjantain Teivon montévoitossaan murskaavan ylivoimainen. Muutenkin kuntokäyrä vaikuttaisi osoittavan tällä hetkellä ylöspäin. Lähtöasetelmat ovat kuitenkin laadukkaassa lähdössä voittoa ajatellen aika haastavat. (1) ARTFUL DEIMOS on tulosriviään parempi hevonen, mutta jää silti tässä lähdössä haastajaosastolle.

 

Lähtö 06

A) 3

B) 2,9,7,5,4,1,8

C) –

FRAMILL-LÄHTÖ. (3) AATSI on ehdottomasti Toto5-kohteiden todennäköisin voittaja ja toimii Toto5-vihjesysteemien tukipilarina. Lauantaina Jyväskylässä Aatsi ei vain yksinkertaisesti riittänyt hurjassa lähdössä, missä vastassa oli aivan maamme parhaimmistoa. Edellä maaliin tulivat sellaiset hevoset kuin Parvelan Retu, Evartti, Vixeli, Enon Vilppi, Kujanpään Jyräys, Välkyn Tuisku ja Nyland, joten heikosta sijoituksesta ei todellakaan tarvitse olla huolissaan. Nyt kun vastassa ei ole edes tämän oman sarjan tämänhetkistä parhaimmistoa, on voitto vahvasti haarukassa. Aatsi ei ole täysin suoritusvarma, mutta mikäli ruuna suorittaa tasollaan, se ei ole tässä johtopaikalta lyötävissä. Kengätkin on tarkoitus riisua, mikä on Aatsin optimibalanssi. B-ryhmän aloittava (2) HAUKELI EXPRESSEN on edelleen kunnossa, vaikka alla on kolme peräkkäistä epäonnistumista. Aatsin kukistaminen on tiukassa, mutta muuten tehtävä on oikein passeli. (9) VIESKOFF jätti Mikkelin tiistaisen 5-vuotiaiden Varsakunkku-karsinnan väliin ja valitsi tämän Porin rahasarjan. Porukan juniorin voittosumma ja erityisesti kilpailurutiini on selvästi lähdön pienin, mutta siitä huolimatta oikein lahjakkaalla 5-vuotiaalla on hyvät totosaumat. Turun viimekertainen kolmossija tuli myös rahasarjasta, ja siinä edellä maaliin saapuivat vain avoimen tason Sheikki sekä Uljas Suomalainen. (7) VALLE HUGO ei ole vielä Suomessa säväyttänyt, mutta hevosessa on kyllä potentiaalia paljon nähtyä parempaan. (5) HIIOPPI laukkaili avauskilpailussaan Reijo Ranteen valmennuksesta hylkäykseen. Kyvyt riittävät, mutta viime kilpailu jätti paljon kysymysmerkkejä. (4) HUMIRO on aikansa Derby-voittaja.

 

Lähtö 07

A) 8,2,11

B) 9,10,7,6,4,1

C) 3,5,12

SATAKUNNAN KANSA –LÄHTÖ. Illan ensimmäisessä troikkalähdössä A-ryhmään kohoaa kolme hevosta. (8) STARDUST COMERY on kilpaillut viimeksi kaksi kuukautta sitten. Silloin ruuna jäi ensimmäistä kertaa urallaan ulos totosta jouduttuaan tyytymään 5. ulkoa kierroksen kirillä neljänteen sijaan. Eiköhän Harri Koivusen valmennettava palaa radoille heti hyvässä vireessä, ja totokantaan palaaminen on erittäin todennäköistä. Keskipitkä matka sopii Stardust Comerylle oikein hyvin. (2) RAWIT on tulosriviään parempi hevonen, ja loistavalta kakkosradan paikaltaan Heikki

Torvisen valmennettavalla on ehdottomasti paikka menestyä. Keskipitkä matka on pelkästään plussaa, ja Rawitilla voi tehdä tarpeen vaatiessa jo matkalla ratkaisuja. Rawit juossee Stardust Comeryn etupuolella, mikä avaa täydet voittosaumat. Viimekertaiseen Lahden heikkoon sijoitukseen ei kannata tuijottaa lainkaan, sillä Rawit ei saanut mahdollisuutta 3. sisältä. (11) FAITH IN CASH on lähdön kolmas A-hevonen. Ruunan suoritustaso tuntuu heittelevän, eikä ravi varsinkaan kaarteissa ole sulavinta mahdollista. Kaiken ollessa kohdallaan moottorista löytyy kuitenkin vääntöä näihin sarjoihin. (9) HE’S A HORSE on esittänyt viime aikoina hyvää kuntoa ja lähtee haastamaan kovia A-hevosia. Ainakin ennakkoinfon mukaan ruuna kilpailee kuitenkin tällä kertaa viime starteista poiketen kengät jalassa. (10) IVAN GRAIN ja (7) PINKABELLA toivovat ylivauhtista juoksua. (6) ZAGAT ja (4) NEXT TO WURST tavoittelevat alussa hyviä juoksupaikkoja. Molempien kohdalla voitto yllättäisi, mutta totosija onnistuneella juoksulla ei.

 

Lähtö 08

A) 9,3,7,1

B) 4,2,10,6,11,8

C) 5,12

KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO –LÄHTÖ. (9) ACTIVIST väsyi Forssan Toto75-lähdössä 2. sisältä jo viimeisen takasuoran lopussa ja tuli hiljaa maaliin. Toki vastus oli laadukas ja juostavaa matkaa oli aiempaa enemmän, mutta kyllä suoritustaso oli kaukana edellisten kilpailujen tasosta. Vermon kolmossija tuli 2. radalta ilman selkää vain Bridge Commanderille sekä Lemieux Bokolle häviten, ja Turun voittojuoksussaan ruuna piti keulapaikalta kovan Jakob K.Bokon loppuun asti takanaan. Mikäli Activist palaa tasolleen, on sillä hyvät menestyssaumat takarivin lähtöpaikasta huolimatta. (3) EXCEPTIONAL ei ole vielä tänä vuonna voittanut, mutta puolet kauden kahdestatoista kilpailusta on päättynyt totosijaan. Viime Turun kilpailussa totosija jäi saavuttamatta, mutta suoritustaso oli silti täysin normaali, sillä kirivaihe ei mennyt lainkaan sujuvasti. Hyvältä lähtöpaikalta juoksun onnistuminen on todennäköistä, ja silloin Exceptional myös menestyy. (7) SO LONG SUCKERS on hieman vaikealla paikalla, mutta kuntonsa puolesta ruuna pystyy ottelemaan tämän lähdön kärkisijoista. Viimeksi Oulussa So Long Suckers sijoittui johtavan takaa kolmanneksi pääsemättä tulemaan lopussa vapaasti. (1) TREASURE OF PIRATE on lähdön neljäs A-hevonen. Tänä vuonna ei ole tullut vielä minkäänlaisia onnistumisia, mutta ravilla reippaasti matkaan pääsevä ori ei ole ykkösradalta ollenkaan vaaraton. B-ryhmän aloittaa viimeksi Kokkolassa 3. ulkoa positiivisesti mukaan kärkirintamaan kirinyt (4) VERY GONE FACE. (2) GUTSY COBBLER tekee suoritusvarmaa työtä ja omaa loistopaikalta täydet totosaumat, mutta voitto edellyttää kyllä nappionnistumista. (10) FEELING CLASSY kärsii nopeana avaajana takarivin lähtöpaikasta. (6) TORNAPULL on jo pitkään kilpaillut ihan mukavassa vireessä, vaikka sijoitukset ovatkin pääsääntöisesti osastoa ynnä muut.

 

Lähtö 09

A) 10,1

B) 5,4,8,2,7,12,3

C) 9,11,6

ASUNTOSI MYY ALEX SALO, SOLID HOUSE –LÄHTÖ. (10) VILLEROY on varmasti lähdön paras hevonen. Ei lähdön voittaminen pikamatkalla takarivistä nopeilla kesäkeleillä ole kuitenkaan koskaan yksinkertaista, ja lisäksi kauden avauskilpailun suoritus keulapaikalta oli varsin mitäänsanomaton. Kysymysmerkkejäkin siis on. Se on kuitenkin myönnettävä, että totosijojen ulkopuolelle jääminen olisi näin sopivassa lähdössä melkoinen pettymys. (1) OLWING palaa peräti seitsemän kuukauden tauolta, joten vire on tietysti arvoitus. Mikäli kunto on kuitenkin heti kohdallaan, voi nopea ruuna hallita ykkösradalta lähdön tapahtumia alusta loppuun. Pikamatka on

ilman muuta vauhdikkaan menijän mieleen. Marraskuinen Teivon kakkossija tuli johtopaikalta, ja siinä Olwing johti alkumatkalla selvästi avattuaan ensimmäisen puolikkaan 11,5 ja vielä kierroksenkin 13,5. B-ryhmän avaava (5) GLIDING STAR on suorittanut viime aikoina ihan mukavasti, eikä kuntokäyrä osoita ainakaan alaspäin. (4) JOANNAMARIE oli viimeksi Kokkolassa hyväksyttävä kakkonen 700 metrin kirillä 2. ulkoa. Hannu Torvinen ohjastajana on laskettava plussaksi. (8) NEW GROVE XTIME seuraili viimeksi Turussa Nuorten Sarjassa johtavan takaa mukavasti kolmanneksi. Nyt asetelmat ovat toki haastavammat. (2) DEMIRCI on hyvällä paikalla. (7) STONEISLE STORM kohdalla eturivin lähtöpaikka taitaa aiheuttaa lähtölaukan riskin.

 

Lähtö 10

A) 6,9

B) 3,2,10,5,11,8,1,12

C) 7,4

Päätöslähdössä A-ryhmään kohoaa kaksi todella kovakuntoista menijää. (6) SUVIONNI kohdalla varsinkin kiihdytysvaihe on kriittinen, sillä laukkariski on ehdottomasti korkeimmillaan alkumatkasta. Voi Suvionni laukata ensimmäisen puolikkaan jälkeenkin, mutta sen jälkeen laukkariski on kuitenkin selvästi pienempi. Kyseessä on todella vahva menijä, joka kyllä pärjää ravia polkiessaan – ja voi pärjätä vielä laukan jälkeenkin. Perjantaina Teivossa Suvionni jyräsi väkevästi ykköseksi lähdettyään reissuun jo 1200 metriä ennen maalia kaukaa takajoukoista sijaluvulta kaksitoista. Myös (9) VIESMANNI voitti perjantaina Teivossa vakuuttavasti, ja voitto oli samalla Hannu Torviselle uran kahdestuhannes. Myös kaksi aiempaa kilpailua Jouni Miettisen valmennuksesta ovat tuoneet totosijan hyvillä suorituksilla. Viesmanni on paljon Suvionnia ravivarmempi ja siten huomattavasti varmempi totohevonen, mutta ravia polkevaa Suvionnia voi kuitenkin olla vaikea kukistaa 20 metriä sen takaa. (3) WINETTO eteni viimeksi Oulussa 40 metrin takamatkalta jo toisella puolikkaalla 3. sisälle. Sieltä ruuna vaihtoi 2. ulos kierros ennen maalia. Winetto kadotti vetoapunsa 800 jäljellä ja oli oikein positiivinen kakkonen. Winetto on selkeä kolmosrankkaus, mutta Suvionni ja Viesmanni ovat onnistuessaan tosi vaikeita kukistettavia. (2) PELI-PEKKA kilpailee paljon tulosriviään paremmassa iskussa. Voitto yllättäisi, mutta taulun laihaa pistepussiaan ruunan kyllä pitäisi tässä parannella. (10) ÄMPÄRI voitti toissakerralla Härmässä, mutta oli viimeksi Kokkolassa laukkapäällä. Nyt vastassa on muutama niin kova, että voitto yllättäisi ravillakin, mutta totosijasta ruuna pystyy hyvänä päivänään ottelemaan.

 

TOTO5 (lähdöt 4-8)

 

Pieni systeemi

I 2,5,7,8,9,12 (11,6)

II 6 Alien Hill (2,5)

III 3 Aatsi (2,9)

IV 2,8,11 (9,10)

V 1,3,7,9 (4,2)

72 riviä*0,10 euroa = 7,20 euroa

 

Suuri systeemi

I 2,5,6,7,8,9,11,12 (10,4)

II 2,6 (5,4)

III 3 Aatsi (2,9)

IV 2,8,9,11 (10,7)

V 1,2,3,4,6,7,8,9,10,11 (5,12)

640 riviä*0,10 euroa = 64 euroa

 

PÄIVÄN DUO (lähdöt 7-8)

 

Pieni systeemi

I 2,8

II 3,7,9

6 yhdistelmää

 

Suuri systeemi

I 2,8,11

II 1,3,7,9

12 yhdistelmää

 

TROIKKA (lähtö 7)

 

Pieni systeemi

I 2,8,11

II 2,8,11

III 2,8,9,11

12 yhdistelmää*0,50 euroa = 6 euroa

 

Suuri systeemi

I 2,8,11

II 2,8,9,11

III 1,2,4,6,7,8,9,10,11

63 yhdistelmää*0,50 euroa = 31,50 euroa

 

TROIKKA (lähtö 9)

 

Pieni systeemi

I 1,10

II 1,10

III 2,3,4,5,7,8,12

14 yhdistelmää*0,50 euroa = 7 euroa

 

Suuri systeemi

I 1,10

II 1,2,4,5,7,8,10

III 1,2,3,4,5,7,8,10,12

84 yhdistelmää*0,50 euroa = 42 euroa

 

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.