Pelivihjeet Ravit 9.8.2022

Lähtö 01

A) 3
B) 1,4,9,5,6,2,10,7
C) 13,12,8,11

ALOITTELEVIEN NUORTEN LÄHTÖ. (3) UTAMARO KEMP aloitti uransa viime keskiviikkona Vermossa sen verran mallikkaalla suorituksella, että kohoaa aloittelevien lämminveristen lähdössä selväksi suosikiksi. Mahajarahin poika ei riittänyt 2. ulkoa totoon, mutta oli oikein kelpo neljäs hyvällä täyden matkan volttituloksella 17,0. Päätöspuolikas sujui 16,5-vauhdilla. Olemuskin miellytti, joten eiköhän Markku Niemisen valmennettava ole nyt startti kropassa vielä parempi. Myös (1) THE EMPTY POCKET ja (9) CALLA HAT TRICK ovat kiinnostavia 3-vuotiaita Maharajahin jälkeläisiä. Molemmat suorittavat tässä uran avauskilpailunsa. The Empy Pocketin koelähdöstä on vierähtänyt jo kolme kuukautta ja Calla Hat Trickin koelähdöstäkin on kulunut jo kuukausi. Molemmat jättivät itsestään kokeessa ihan positiivisen vaikutelman, joten uran avauskilpailu on kiinnostava nähdä. (4) ARCTIC CROWN laukkaili maaliskuussa uran avauskilpailussaan Turussa hylkäykseen ja on pitänyt siitä asti taukoa. Eiköhän Pekka Korven valmentamalta 3-vuotiaalta Express Duon pojalta ole nyt lupa odottaa täysipainoista suoritusta. Harri Koivusen valmentama (5) BACKGAMMON GARDEN huomioidaan myös ajoissa. Uran avauskilpailu pilaantui heti alussa pitkäksi menneeseen laukkaan, eikä osaamisesta saanut mitään kuvaa. Nyt Coktail Jetin poika yrittää uudelleen. Voltin viitosrata on kylläkin konkreettinen riskitekijä. (6) GIVE ME A REASON suorittaa uran avauskilpailunsa. Kolmevuotias Mavens Wayn poika on suorittanut koelähdön jo toukokuussa. Isosiskot Voice Of Reason ja For A Reason ovat voitokkaita menijöitä. (2) WILL COGER ja (10) IMAGE VICE epäonnistuivat uran avauksessaan, eikä oikeaa osaamista vielä nähty.

Lähtö 02

A) 6,3
B) 2,5,7,4
C) 1

MONTÉKYPÄRÄT/DACIA MONTÉ CUP. (6) BIG HEART ja Miisa Pulkkanen on ollut toimiva ratsukko, sillä kaksi yhteistä kilpailua on tuonut voiton sekä kolmossijan. Pulkkanen johtaa Montékypärät-kilpailusarjaa selvällä erolla, ja haussa on nytkin tosissaan täysi pistepotti. (3) FINGERBORG ja Reetta Hirvonen ovat menestyneet myös hyvin, sillä kolmesta startista on irronnut voitto sekä kakkossija. Vaikka sarja ei ole rahallisesti suotuisa, pitäisi Fingerborgin kyllä riittää onnistuessaan kärkitaistoon tässäkin. Kahdeksantena kokonaispisteissä olevalla Hirvosella on hyvä mahdollisuus nousta kamppailemaan paremmista sijoituksista. (2) OVERDOSE on kilpaillut urallaan ihan mukavalla statistiikalla, mutta ravivaikeuksia on ollut paljon – niin viime aikoinakin. Nyt on Joanna Karlingin vuoro yrittää saada hevosen ravi kohdalleen. Kyseessä on Overdosen uran ensimmäinen montéstartti. (5) GLENFEDDICH on aloittanut montéuransa tänä vuonna kahdella Iida Vastamäen ratsastamalla kolmossijalla. (7) TIARA C.D. on ihan vauhdikas, mutta puristusta saisi olla vähän enemmän.

Lähtö 03

A) 2,11,7,9
B) 10,6,4
C) 12,5,1

FINNTACK-AMATÖÖRISARJA. A-ryhmään erottuu neljä vakavaa voitontavoittelijaa. (2) IL QUITO kohoaa hyvältä paikalta rankingin ykköshevoseksi, vaikka ei ole vielä urallaan voittanut. Alla oleva Forssan nelossija tuli reipasvauhtisessa juoksussa umpirehdillä suorituksella 2. radalta ilman selkää. Mikko Aro marssittaa viivalle kaksi kovaa voitontavoittelijaa, joiden kohdalla myös kokenut kuski nostaa osakkeita; (11) BEAST ACE ja Janne Ranta-Krenkku sekä (7) CRIMINAL ACE ja Hannu Marttila. Nämä molemmat kilpailivat Forssan kuninkuusraviperjantaina samassa lähdössä Il Quiton kanssa. Beast Ace intoutui Olli Koivusen ajamana uransa toistaiseksi kovimpaan suoritukseen. Beast Ace matkasi kaukana kärjestä 5. sisällä, mutta kiri päätöspuolikkaan ulkoratoja pitkin 14,1-vauhdilla ja ehti vielä kalkkiviivoilla kakkoseksi kovalla täyden matkan volttituloksella 15,6. Ranta-Krenkku ajoi Beast Acella kilpaa tällaisessa Finntack-amatöörisarjassa myös kesäkuussa ja silloin tuloksena oli kolmas sija. Criminal Ace palasi Forssassa yli puolen vuoden tauolta, ja varsinkin siihen peilaten tasokkaan lähdön seitsemäs sija 6. sisältä tuli vähintäänkin hyväksyttävällä suorituksella. Eiköhän startti tehnyt jo 3-vuotiaana mukavasti menestyneelle 4-vuotiaalle hyvää. (9) RIVER MIRCH on vielä toistaiseksi suorittanut erittäin epätasaisesti, ja hyvän ja huonon suorituksen ero on ollut valtava. Nykyvireen arvioimista vaikeuttaa vielä alla oleva kolmen kuukauden tauko. Joka tapauksessa hevosen kapasiteetti riittää tämän lähdön kärkisijoista ottelemiseen. (10) WALLAMISTER aloitti Anniina Kupiaisen käsistä Lapuan kakkossijalla ja kärkkyy nyt kuumimpien suosikkien epäonnistumista.

Lähtö 04

A) 6,4,3,9
B) 2,10,5,1,7,8,11
C) –

Toto5-avauksessa suosikiksi kohoaa viime aikoina huippukuntoa esittänyt (6) CAPTAIN CLOUD. Ruuna on menestynyt niin pikamatkalla kuin pitkälläkin matkalla. Myös tämä normaalimatka sopii Captain Cloudille hyvin. Taulussa näkyvä Teivon kesäkuinen nelossija tuli rehdillä suorituksella keulasta ylivoimaiseen voittoon juosseen voittokone Bond Eaglen rinnalta. Muut totosijat menivät 2. ja 3. sisällä juosseille hevosille. Vastus on sopiva, kunhan vain juoksunkululliset asiat menevät kuutosradalta riittävän hyvin. Keulapaikka lienee tässä lähdössä mieluisin vaihtoehto, mutta saa nähdä, onko sille juoksupaikalle mitään asiaa. Voi nimittäin hyvinkin olla, että Pauli Luoma valitsee (4) FLUKE kanssa keulataktiikan, ja Flukelta löytyy kyllä riittävästi nopeutta keulapaikan puolustamiseen. Fluke on jonkin verran ailahdellut suorituksissaan, mutta kauden parhaiden starttien veroisena tamma riittää kyllä tässä lähdössä pitkälle. Fluke nostetaan näistä lähtöasetelmista suosikin ykköshaastajaksi. (3) CARAMEL KID on keskittynyt viime aikoina montélähtöihin, mutta taulun ainoasta kärrystartista Porissa irtosi mukavasti kakkossija. Silloin edellä maaliin saapui ainoastaan Mr Big Money, vaikka Caramel Kid taivalsi viimeiset 1400 metriä toista rataa ilman selkää. (9) HADES kohoaa neljäntenä mukaan A-ryhmään. Se oli heinäkuussa Turussa johtopaikalta oikein kelpo kakkonen vain Vinci Powerille häviten. Myös selkäjuoksu sopii. (2) SO LONG SUCKERS on nyt paljon paremmalla lähtöpaikalla kuin viime starteissa ja kärkkyy yllätystä. (10) CLAIRE DI QUATTRO ei ole vielä Suomen starteissaan säväyttänyt, mutta tammalta löytyy joka tapauksessa hyvät vauhtivarat, eikä Scarlet Knightin tytärtä kannata vielä unohtaa. (5) BEAR GIFT, (1) HOLA ALEJANDRO ja (7) INOX RIVER jäävät rankingissa aika alas, mutta ei totosija näidenkään kohdalla olisi minkäänlainen yllätys.

Lähtö 05

A) 7,3,1
B) 8,4,14,12,10,13,11,9,2,15
C) 5,16,6

SATAKUNNAN RAVINAISTEN MESTARUUSAJO. Satakunnan Ravinaisten Mestaruusajossa A-ryhmään nostetaan kolme valjakkoa. (7) SISSIN SAMPO epäonnistui viimeksi Riihimäellä, mutta sitä ennen ruuna nappasi Marjukka Mahlamäen ohjastamana neljä peräkkäistä voittoa. Voittojuoksujen tavoin etukengät on taas tarkoitus riisua, joten Sissin Sampo hakee onnistuessaan tiukasti paluuta kultakantaan. Mahlamäki on ensimmäistä kertaa urallaan mukana Satakunnan Ravinaisten Mestaruusajossa. (3) RENOO on lähdön nuorin hevonen, sillä se on lähdön ainoa 4-vuotias. Ura on kuitenkin alkanut sen verran lupaavasti kolmella totosijalla, että lahjakas Villikunkun poika voi ihan hyvin kukistaa koko porukan. Renoo on osoittanut, että paikka johtavan rinnallakin sopii sille hyvin. Liisa Nummi voitti Satakunnan Ravinaisten Mestaruusajon vuonna 2020. Myös (1) LAMMIN MATIAS kuuluu loistoasetelmista mukaan A-ryhmään. Minna Rampa otti mukavasti uransa aloittaneeseen ruunaan tuntumaa Joensuussa Ravinaisten Suomen Mestaruudessa sijoittuen johtopaikalta kolmanneksi, joten keulataktiikka lienee nytkin tähtäimessä. Rampa on menestynyt Satakunnan Ravinaisten Mestaruusajossa viime vuosina mainiosti, sillä hän voitti kilpailun viime vuonna ja myös vuonna 2019. Vuonna 2016 irtosi kakkossija ja vuonna 2018 kolmossija. (8) SOMAN SIRIUS tulee Renoon tavoin Martti Hämäläisen valmennuksesta, joten Hämäläisellä on kaksi oivaa menestyssaumaa. Soman Sirius vasta palailee todella pitkältä tauolta, mutta eiköhän koelähtö vienyt joka tapauksessa hevosta eteenpäin. Sanna Päivike tuntee hevosen hyvin, sillä Soman Sirius on aloittanut uransa Päivikkeen valmennuksesta ja Päivike on ajanut ruunan uran ensimmäisen voitonkin. (4) VÄHÄKOO EMÄNTÄ on saanut taulunsa aika vaatimattomaan jamaan, mutta 5-vuotiaalta tammalta löytyy kuitenkin ihan hyvät vauhtivarat. Jouni Miettinen ilmoitti lähtöön peräti neljä hevosta, mutta yksi karsittiin. Miettisen valmennettavista (14) R.R. JYLHÄ ja (12) TULI ULJAS ovat osoittaneet sellaista virettä, että voivat nousta kärkikahinoihin pitkiltä takamatkoiltakin. Erityisesti R.R. Jylhä tuntuisi nyt kohonneen elämänsä iskuun, mutta toki 80 metrin takamatkalta riittää täydessä lähdössä haasteita. (10) APILAN MUISTO sijoittui viime vuonna tässä samaisessa kilpailussa nimenomaan Raila Järven ajamana kakkoseksi. Lähtö on nyt kuitenkin hurjasti viime vuotta tasokkaampi, ja totosijan uusiminen edellyttää kyllä selvää tasonnostoa viime vuoden suoritukseen nähden. Ei se toki mahdotonta ole, sillä Apilan Muisto on ihan vauhdikas hevonen.

Lähtö 06

A) 6,8,3,5
B) 7,2,1,4
C) –

PORI ENERGIA 3V. LIIGA. Kolmevuotiaiden lämminveristen kohtaamisessa suosikin nimeäminen ei ole helppoa. Lopulta niukaksi ykkösrankkaukseksi kohoaa (6) COKTAIL CAKE. Se kiri kuukausi sitten Lahdessa 3. ulkoa Nuorten Sarjan voittoon. Coktail Jetin poika olisi menestynyt jo uran avauksessaan Riihimäellä, ellei olisi pilannut peliään loppukaarteessa kärkiparin takaa ratkaisevan pahoihin laukkoihin. Vastus on nyt Lahden voittojuoksua tiukempi, mutta eiköhän myös Coktail Cake pysty edelleen venymään. Ruuna on siirtynyt viime startin jälkeen Jarno Kauhaselta Harri Koivuselle. (8) EDWARD SNIPES voitti kauden avauksensa Teivossa 5.4. raskaalla radalla niin ylivoimaisesti, että oriilta on odotettu vielä nähtyäkin parempaa, mutta toki suoritukset ovat olleet kaiken aikaa oikein positiivisia. Kuukauden takaisessa Lahden Hambossakin Edward Snipes olisi kyllä sijoittunut kolmanneksi, mikäli ei olisi jäänyt pussiin, vaikka oli mukana kovassa avauksessakin. Nytkin nähdään varmasti hyvä suoritus, mutta laadukkaan lähdön voittaminen takamatkalta ei ole helppoa. (3) PIECE OF BATTLE vaikuttaa statistiikkaansa paremmalta varsalta. Esimerkiksi Vermon nelossijassaan 22.6. lähtösuoralla laukannut Markku Niemisen valmennettava kulki päätöskierroksen pontevasti 12,4-kyytiä. (5) BRAD ORDEN kohdalla hidas lähtönopeus on tehnyt juoksuista vähän vaikeita, mutta moottorista löytyy kyllä mukavasti vääntöä. Tälläkin kertaa kiihdytysvaiheen onnistuminen voltin viitosradalta ratkaisee jo paljon. B-ryhmän avaavat (7) PERFECT STRANGER ja (2) ROSIE ROOF ovat jo yltäneet Pori Energian 3-vuotisliigan osalähdöissä kolmen parhaan joukkoon, eikä sinne yltäminen nytkään olisi mikään yllätys tässä tasaisessa lähdössä.

Lähtö 07

A) 2,10,1
B) 8,4,7,3,6,12,5
C) 9,11

BIOFARM OY -LÄHTÖ. Illan ensimmäisessä troikkalähdössä suosikkikolmikko erottuu todella selvästi. (2) HIIPELI on niukka ykkösrankkaus. Hiipeli on kyvykäs 6-vuotias, joka on voittanut lähtöjä hyvällä prosentilla. Hiipeli ei ole maailman yksinkertaisin ajettava, mutta Olli Koivunen on onnistunut oriilla hyvin. Neljä yhteistä kilpailua on tuonut kolme voittoa sekä yhden kakkossijan. Hiipelin kunto on kohdallaan, ja oikeisiin asioihin keskittyessään kauden neljäs ykkössija on hyvinkin mahdollinen. (10) VASTATUULI on nakutellut jo kuusi peräkkäistä voittoa. Voittoputken jatkamiseen on täydet mahdollisuudet, mutta ei se takarivistä helppoa ole, koska kaksi kovinta vastustajaa on huippupaikoilla. Kunto on joka tapauksessa huipussaan, ja alla oleva Jyväskylän voitto tuli vahvalla suorituksella johtavan rinnalta. (1) MITORI on sitten lähdön kolmas kova. Se ei voinut viimeksi Turussa mitään keulasta hallinneelle hurjakuntoiselle tallikaverilleen Viisorille, mutta piti muut 2. sisältä oikein varmasti kurissa. Mitori on nopea avaaja, joka pystyy hyödyntämään lähtöpaikkansa täysipainoisesti. Voi hyvin olla, että Mitorilla päädytään keulataktiikkaan, mutta ainakaan muille kuin Hiipelille tai Vastatuulelle johtopaikka ei kyllä ole tarjolla. (8) RIVALTTI aloittaa B-ryhmän. Rivaltti on kirinyt alla olevissa starteissaan mukavasti, mutta hidas avaaja jäänee alussa selvästi kovan suosikkikolmikon takapuolelle, joten vaikeaa aivan kärkeen nouseminen tulee olemaan. (4) EKOSALAMA kiri viimeksi Forssassa loppusuoralla voittotaistoon 2. sisältä yhdessä Vauhti Tepon sekä Helmen Humun kanssa. Lähdössä laukannut Hiipeli jäi silloin taakse, mutta ei Ekosalaman kuitenkaan onnistunutta Hiipeliä pitäisi pystyä kukistamaan. (7) ISOSALON IHME on varsin kyvykäs, mutta onnistumisia tulee nykyään todella harvoin. (3) LAARI laukkasi viimeksi Forssassa uudella kuskilla pahoin jo ennen lähtölinjaa.

Lähtö 08

A) 6
B) 4,3,2,8,1,9,5,7,11,10
C) –

Toto5-systeemien tukipilari löytyy päätöskohteesta. (6) MACCE on ailahdellut urallaan paljon, mutta hyvä kapasiteetti kävi selväksi heti alussa. Molemmissa alla olevissa kesän kilpailuissa Macce on esiintynyt edukseen. Ensiksi Turussa Maharajahin poika revitteli takarivin lähtöpaikasta huolimatta kärkeen 10,5-vauhtisen avauspuolikkaan päätteeksi. Jatkossa Macce sai rauhoittaa tuntuvasti vauhtia ja piti kovasta avauksesta huolimatta varmaan voittoon. Viimeksi Forssassa Macce täräytti suoraan kasiradalta keulaan ja tuli hyvin maaliin asti, vaikka Let’s Get It Up jyräsikin lopussa edelle. Väliajat olivat 14,0-14,5-(17,5)-15,0. Mikäli Maccen suoritustaso säilyy normaalin hyvänä, on keulavoitto erittäin lähellä. (4) BWT GAZEAU on Maccen ehdoton ykköshaastaja. BWT Gazeau on napannut molemmat alla olevat nelossijansa mallikkailla suorituksilla. Vermon nelossija tuli koko matka kolmatta rataa kiertäen, ja viimeksi Forssassa ori kiri neljänneksi kaukaa 7. ulkoa. BWT Gazeau on huomattavasti Maccea hitaampi avaaja, ja mikäli Macce saa vetää keulapaikalla normaalivauhtia, ei sen ohittaminen tule olemaan helppoa. (3) ZAGAT on sijoittunut viime starteissaan jatkuvasti kärjen tuntumaan ja hyvältä lähtöpaikalta hyvä sijoitus on taas mahdollinen. (2) GALILEO WAY on kilpaillut kovin harvakseltaan ja palaa taas pitkältä tauolta. Ruunalla on kyllä ihan hyvä moottori näihin sarjoihin. (8) ROCKY COBBLER on tauluaan paljon parempi hevonen. Viimeksi Vermossa olisi ollut mielenkiintoista nähdä kuinka korkealle ruuna olisi ilman kirivaiheen laukkaansa noussut. Kasiradalta aivan kärkeen yltäminen edellyttää toki nappionnistumista. (1) UNBOUNDED STRIDE väsyi vielä Teivossa selvästi, mutta eiköhän suunta ole starttien myötä hiljalleen ylöspäin. Lähtöasetelmat ovat joka tapauksessa loistavat. Kokonaisuudessaan kyse on siinä määrin tasaisesta lähdöstä, ettei totosijaa voi pitää kenenkään kohdalla kovin suurena yllätyksenä.

Lähtö 09

A) 4,2
B) 5,6,7,8,12,1,3,10,11,9
C) –

TAMMALÄHTÖ. Tammalähdössä A-ryhmään nostetaan kaksikko (4) COMEFLYWITHME ja (2) PORLA FUTURA sillä ajatuksella, että tämä kaksikko valtaisi pieneltä paalulta itselleen piikki-selkä –asetelmat jommassakummassa järjestyksessä. Comeflywithme kiri kuukausi sitten Kaustisella 5. sisältä päätöspuolikkaalla ulkokautta positiivisesti viidenneksi. Tätä edeltäneessä Teivon kisassa Zola Bokon tytär pääsi etenemään 4. sisältä loppukaarteessa sujuvasti kolmanneksi ja rynnisti lopussa nappireissun päätteeksi voittotaistoon. Porla Futura on tehnyt aika suoritusvarmaa työtä. Viimeksi Forssassa vastus vain oli aiempaa kovempi. (5) FINEST CLASS aloittaa B-ryhmän. Se ailahtelee jonkin verran, mutta riittää kyllä parhaimmillaan tässä tehtävässä. (6) MICRO QUEEN on aika tarkan juoksun hevonen, mutta pitää ottaa huomioon, että usein selvästi tätä kovemmissa lähdöissä kilpailevalla tammalla on kova kilpailurutiini tähän lähtöön. (7) NUBIA ei ole ollut viime aikoina parhaimmillaan, mutta lähdötkin ovat olleet kovia. Mikäli Nubia suorittaa tasollaan, on kauden ensimmäinen totosija täysin mahdollinen. (8) HOPE SUNRISE väsyi heinäkuussa Porissa sisäratajuoksun jälkeen, mutta on pärjännyt sen jälkeen Terno Grönstrandin ajamana mukavasti. (12) YOUYOU on alisuorittanut jo pidemmän aikaa, mutta ei tammaa silti kannata tällaisessa tehtävässä lähtöasetelmista huolimatta kokonaan unohtaa.

Lähtö 10

A) 2
B) 8,12,10,6,9,11,3,7,4,1
C) 5

SUOMENHEVOSLIITON KANNUSTUSLÄHTÖ. Tiistai-illan päätöslähdössä A-hevoseksi kohoaa (2) VIKUN JUHE. Uran avauskilpailu Turussa päättyi hylkäykseen pitkästä laukasta, mutta ilman loppusuoran alun laukkaa Veikko Leinosen suojatti olisi sijoittunut totoon alle 1.34-alkuisella tuloksella. Sellainen olisi tähän lähtöön kovaa valuuttaa. Toki laukan uhka on nytkin konkreettinen. Vikun Juhe on neljävuotias H.V. Tuurin poika kuten myös rankingissa kakkoseksi kohoava (8) LEONARD ROHKEA. Leonard Rohkeakin laukkaili uransa kahdessa ensimmäisessä kilpailussa hylkäykseen, mutta sen jälkeen Kokemäeltä irtosi niukka voitto arkisesta lähdöstä ja sunnuntaina Riihimäeltä oikein varma kakkossija selvästi Kokemäkeä paremmalla suorituksella. Kehityskäyrä osoittaa siis vahvasti ylöspäin. (12) SINISOINTU on nakutellut kauden molemmissa kilpailuissaan 1.35-vauhtia, mikä on tähän porukkaan ihan mukavaa kyytiä. (10) TORPEEDO aloitti uransa helmikuussa Kaustisella kakkossijalla, mutta sen jälkeen laukat ovat sotkeneet. On mielenkiintoista nähdä, mihin suvukas 4-vuotias kolmen kuukauden tauolta pystyy. Neljävuotias (6) TEIJAN ROMEO aloittaa uransa ja on tosi vaikea arvioitava, kun koelähtökin on suoritettu jo joulukuussa. Alleajo on syytä seurata mahdollisimman tarkasti. (9) MEERIS pystyy ravilla ilman muuta ennätystulokseensa, eikä uran ensimmäinen totosija ole nappionnistumisella lainkaan poissuljettu vaihtoehto.

TOTO5 (lähdöt 4-8)

Pieni systeemi
I 3,4,6,9 (2,10)
II 1,3,7 (8,4)
III 3,5,6,8 (7,2)
IV 2,10 (1,8)
V 6 Macce (4,3)
96 riviä*0,10 euroa = 9,60 euroa

Suuri systeemi
I kaikki
II 1,3,4,7,8 (14,12)
III 2,3,5,6,7,8 (1,4)
IV 1,2,10 (8,4)
V 6 Macce (4,3)
990 riviä*0,10 euroa = 99 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 7-8)

Pieni systeemi
I 2,10
II 6 Macce
2 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 1,2,10
II 6 Macce
3 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 2,10
II 1,2,10
III 1,2,10
4 yhdistelmää*1 euro = 4 euroa

Suuri systeemi
I 1,2,10
II 1,2,10
III 1,2,3,4,6,7,8,10,12
42 yhdistelmää*1 euro = 42 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 2,4
II 2,4
III 5,6,7,8,12
10 yhdistelmää*0,50 euroa = 5 euroa

Suuri systeemi
I 2,4
II 2,4,5,6,7,8,12
III kaikki
120 yhdistelmää*0,50 euroa = 60 euroa

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.