Pelivihjeet Äijäravit 16.9.2022

Lähtö 01

A) 6,10
B) 3,1,2,9,5,4,7
C) 8

DACIA MONTÉ CUP. Perjantai-illan käynnistävässä montélähdössä A-ryhmään kohoaa kaksi hevosta. (6) LIGHT UP kiri keskiviikkona Vermon pitkällä matkalla taustalla päätöspuolikkaan ulkoratoja ihan mukavasti nousten kuudenneksi. Light Up on osoittanut montén sopivan lajina hyvin, sillä Bjerken kesäkuinen montédebyytti toi neljännen sijan ja molemmista Suomen montéstarteista on irronnut kakkossija. Suomen starteissa edellä maalissa ovat olleet vain War Paint sekä BWT Ellospank. (10) CREDIT TO HOPE on toinen A-hevonen. Se suoritti montédebyyttinsä viimeksi Vermossa ja sijoittui Monté Derbyssä hyvällä suorituksella kolmanneksi. Suosikkikaksikko vaikuttaa varsin tasavahvalta, joten Light Up on paremmalta lähtöpaikalta niukka ykkösrankkaus. B-ryhmän avaava (3) GIRLS WITH CURLS aloitti montéuransa viimeksi Vermossa nelossijalla. Suorituksesta jäi sellainen kuva, että resursseja voisi olla parempaankin. Niinpä Girls With Curls on vakava haastaja suosikkikaksikolle. (1) QUICKLY S.W. kohdalla montéosaaminen on hämärän peitossa. Joka tapauksessa kyseessä on nopea ja hyvässä kunnossa oleva hevonen, joka pääsee liikkeelle loistoasetelmista. Viimeksi Vermossa Quickly S.W. ei löytänyt 3. sisältä vapaata väylää ja voimia jäi selvästi varastoon. (2) JAGGER ZON on kilpaillut tänä vuonna raviratsastuksessa viidesti, ja saldona on ollut kaksi kolmatta sijaa.

Lähtö 02

A) 2
B) 5,1,3,4,9,10
C) 7,11,12,6,8

(2) KEN’S CALLAHAN on lahjakas 3-vuotias, jonka ura alkoi hienosti kahdella kaksarisijoituksella. Sen jälkeiset kolme kilpailua eivät ole tuoneet menestystä, mutta esimerkiksi Turun Kasvattajakruunu-alkuerässä 27. päivä toukokuuta Ken’s Callahan olisi todennäköisesti taistellut totosijoista, mikäli ei olisi jäänyt 3. sisällä sammuvan selkään viimeisessä kaarteessa. Kärkinelikon muodostivat Corazon Combo, Phantom Opera, Blackbeard ja Edward Snipes, joten tasoa piisasi. Ken’s Callahan on alla olevasta tauosta huolimatta selkeä suosikki. (5) PEGGY GOU on aloittanut Suomen uransa mukavasti kahdella voitolla ja yhdellä kakkossijalla. Kahdessa viime kilpailussaan Peggy Gou on tehnyt haalarihommia toisen radan vetojuhtana. Ken’s Callahan on kuitenkin omalla tasolla kilpaillessaan vaikea kukistettava. (1) AMAZING HUNTER avaa sen verran reippaasti, että Teemu Toroska päässee valitsemaan ykkösradalta haluamansa taktiikan. Kun alla on puolentoista kuukauden starttiväli, niin todennäköisesti ainakin Ken’s Callahanin selkä kelpaisi. Mikäli Amazing Hunterin iskukyky on tauosta huolimatta kohdallaan, on tammalla näistä asetelmista hyvät totosaumat. (3) STONEISLE STORM on kukistanut Amazing Hunterin näiden kahdessa edellisessä kohtaamisessa. Juoksut ovat menneet molemmilla kerroilla nappiin, mutta niin voi tapahtua kolmosradaltakin. Kun vielä kengätkin on tarkoitus riisua, on Stoneisle Stormillakin edellisten tavoin täydet kaksarisaumat. (4) STONECAPES UNIQUE ei ole ainakaan toistaiseksi noussut ihan odotetulle tasolle ja jää hyväksi haastajaksi.

Lähtö 03

A) 8
B) 3,5,4,2,1,6
C) 7

LADYLIIGA–LÄHTÖ. Naisohjastajien lähtö on kerännyt viivalle vain kahdeksan hevosta, mutta tässä tapauksessa laatu korvaa määrän. (8) CELSIUS EVO on aloittanut pitkän taukonsa jälkeen kahdella niin hyvällä suorituksella, että kohoaa huonolta lähtöpaikaltakin ykkösvihjeeksi. Celsius Evo ei ole nopea avaaja, joten ei se hyvää lähtöpaikkaakaan pystyisi täysipainoisesti hyödyntämään. Viimeksi Vermossa Celsius Evo käynnistyi kolmosradalta verkkaisesti, mutta pääsi silti sujuvasti 2. ulos. Siitä ruuna hyökkäsi 400 jäljellä ja punnersi niukasti Full Picturen ohi kakkoseksi. Lähdön voitti keulassa juossut Astrum. Päätöspuolikas keulavoittajalle oli peräti 10,2-kyytinen. Tämänkertainen täysi matka sopii kovakiriselle Celsius Evolle paljon lyhyttä matkaa paremmin. (3) ADANNA on suosikin selkeä ykköshaastaja. Kyseessä on tämän vuoden Tammavaltikan kokonaiskilpailun kuutonen, ja Mikkelin St Michel Tammatähdessä Adanna sijoittui johtopaikalta kakkoseksi. Adanna juossee nytkin keulassa. (5) JANIS JOPLIN BOKO hävisi Vermon tammalähdössä 3.9. keulapaikalta vain hurjalle kolmikolle Gal Gadot Racing, Goodygoodytwoshoes ja Isabel B.R.. Adanna jäi sillä kertaa taakse, mutta tällä kertaa juoksunkululliset asiat ovat lähtökohtaisesti selvästi Adannan puolella. (4) POPE ja (2) WERNER ORS ovat nopeita avaajia, jotka voivat venyttää lähtökiihdytystä. Molemmat ovat myös kelpo vireessä, mutta tässä laatulähdössä kaksarisijoitus edellyttää nappionnistumista.

Lähtö 04

A) 4,9
B) 3,2,1,6,7,8
C) 5,10

Toto5-avauksen suosikki (4) QUANDARY TILE on kärsinyt huonosta lähtöratatuurista. Suoritustaso on säilynyt tasalaatuisena, ja paremmilta lähtöpaikoilta taulukin olisi parempi. Nyt lähtöratatuurit ovat kääntyneet, ja vaikka sisäpuolellakin on nopeita avaajia, niin eiköhän keulapaikka ole tässä tarjolla. Ainakin ennakkografiikan mukaan Quandary Tile jatkaa kengittä, joten Harri Koivusen valmennettava olisi keulapaikalta normaalitasolla jatkaessaan vaikea kukistettava. (9) YPÄJÄ ORIENTE on kohonnut huippukuntoon ja olisi ollut eturivistä suosikki. Ypäjä Oriente on kuitenkin ollut ehdottomasti parhaimmillaan keulapaikalta, joten takarivin lähtöpaikka on sille iso miinus. Ypäjä Oriente sijoittui kuitenkin heinäkuussa Porissa takarivistä sen verran sisukkaalla suorituksella kakkoseksi, ettei takarivikään vie voittosaumoja – varsinkin, kun vire on vielä parempi kuin tuon Porin startin aikoihin. Kengitysbalanssia kannattaa seurata, sillä kengät jalassa kilpaileminen olisi tammalle selkeä miinus. (3) JACKPOT ARIA on ollut kolmessa viime kilpailussaan kirivaiheessa epäonninen, sillä selät eivät ole vetäneet. Nappireissulla kärjen imusta ruunalla on mahdollisuutensa. (2) MR MONEY ROBBER sijoittui viimeksi Seinäjoella johtavan rinnalta kolmanneksi, joten kunto on kohdallaan. (1) HE’S A HORSE ei ole päässyt tulemaan kahdessa alla olevassa kilpailussaan sisärataa pitkin vapaasti. Näistä asetelmista totosija on täysin mahdollinen. (6) LAURILA’S GIMLI sairasteli ennen viime Forssan kilpailua, joten ruuna saa kolmossijastaan täysin puhtaat paperit, vaikka puristus puuttuikin. Nyt Laurila’s Gimlillä on startti kropassa, mutta lähtöpaikka on jo tuttuun tyyliin huonompi kuin kovimmilla kilpakumppaneilla, joten lähtökohtaisesti jo sijoitus kärjen tuntumassa olisi hyvä saavutus. (7) HILA’S ELTON sai Forssassa startin kroppaansa, ja kun vielä kuskikin vahvistuu tuntuvasti, ei ruuna ole täysin vailla mahdollisuuksia.

Lähtö 05

A) 10,3,11
B) 8,15,16,14,4,5,9,2,6,7,1
C) 12,13

Toto5-pelin ainoa kylmäverikohde on yllätysaltis. A-ryhmään erottuu kyllä kolme valjakkoa, mutta mikäli nämä eivät onnistu, on kenttä varsin avoin. Viidesti kilpaillut (10) RENOO on kehityskelpoinen 4-vuotias, joka ei ole vielä kertaakaan jäänyt ulos totosta. Villikunkun poika on osoittanut pystyvänsä tekemään itse juoksunsakin. (3) LEONARD ROHKEA on lähdön toinen kehityskelpoinen 4-vuotias ja on samalla paalun todennäköisin menestyjä. Viimeksi Vermossa syntyi uusi ennätystulos, vaikka H.V. Tuurin poika laukkasi alussa. Kolmas A-hevonen on 5-vuotias Aurauksen poika (11) LAMMIN MATIAS. Se punnersi viimeksi Seinäjoella loppusuoralla johtavan takaa ykköseksi parantaen samalla ennätystään tasan kaksi sekuntia. Suoritus oli ilman muuta uran toistaiseksi paras. Nyt juoksusta tulee erilainen, mutta kehityskäyrä tuntuisi siis osoittavan ylöspäin. B-ryhmän avaava (8) VALTAAJA on epävarma tapaus, mutta se kulki viimeksi Seinäjoella laukkansa jälkeen ihan mukavasti. Kyseessä oli vasta toinen kilpailu pitkän tauon jälkeen, joten eiköhän kuntokäyräkin osoita ylöspäin. (15) VEKTORIN VALO kilpailee huippukunnossa ja voi nousta 60 metrin takamatkaltakin mukaan kärkitaistoon. (16) KARKKI ROLS on epävarma tamma, joka on voittanut uransa kaikki laukattomat kilpailut. Nyt asetelmat ovat sen verran haastavat, että edes ravilla pysyminen ei missään tapauksessa takaa voittoa. (14) APILAN MUISTO ei ole voittanut vielä koskaan urallaan, mutta kyseessä on varsin vauhdikas ori, joka voi kyllä juoksun luontuessa pärjätä. (4) HOTVILLE suoritti viimeksi Seinäjoella Hannu Torvisen ajamana aiempaa paremmin. Nyt ohjiin nousee Antti Teivainen. Suuressa Toto5-vihjesysteemissä huomioidaan myös 4.9. Kokemäen pokaaliraveissa tuloksella 33,4 voittanut (5) TUPETTAJA, ihan mukavat vauhtivarat omaava (9) PIIRTULI, paalulta liikkeelle lähtevä (2) VILIVELI sekä tauolta palaava (6) ISOSALON ISKU.

Lähtö 06

A) 9
B) 10,6,4,1,2
C) 3,8,5,7,11

Illan todennäköisin voittaja löytyy kuudennesta lähdöstä. Ainakin etukäteen on todella vaikea keksiä mitään syytä, miksi (9) STARDUST COMERY ei tätä lähtöä voittaisi. Stardust Comery on tähän lähtöön näytöiltään ylivertainen, ja kun kyseessä on suoritusvarma hevonen, joka jaksaa tehdä tarpeen vaatiessa haalarihommiakin, vaikuttaa uran kahdestoista voitto haavereitta saletilta. (10) SUPER TOPAZ on takarivistäkin vahvimmin kiinni kakkossijassa, mutta toki juoksunkin pitää jollain lailla onnistua. Viimeksi Teivossa Super Topaz kiertyi 3. ulkoa 2. ulos 750 jäljellä ja jatkoi ilman selkää 500 jäljellä. Mr Reddingtonille Super Topaz ei voinut mitään, mutta piti varmaksi kakkoseksi ja kukisti kelpo menijöitä kolmanneksi sijoittuneen New Grove Waylonin johdolla. Myös eturivistä liikkeelle pääsevät (6) EMBOSSED LEMON ja (4) MARIA SÅNNA lähtevät tosissaan jahtaamaan kaksarisijoitusta. Kummallekin juoksunkulullisesti optimaalinen vaihtoehto olisi hakea ensin johtopaikka ja saada lopulta Stardust Comery eteensä. Embossed Lemon matkasi viimeksi Lahdessa aivan joukon hännillä 6. sisällä, mistä kiri päätöspuolikkaalla ulkoratoja pitkin positiivisesti viimeiselle rahasijalle kokonaisuudessaan paljon tämänkertaista kovemmassa lähdössä. Maria Sånna sijoittui edellisellä Porin vierailullaan hyvällä täyden matkan tuloksella neljänneksi kuitenkin selvästi kärkikolmikolle Bello Ragazzo, BWT Gazeau ja Macce häviten. Viimeksi Teivossa Maria Sånna kävi ylikierroksilla, ja parhaat mehut taisivat mennä jo ennen lähtöä. (1) HENRIETTE SISU sijoittui Forssassa vastaavalta lähtöpaikalta 3. sisältä kakkoseksi. Lähtö oli kuitenkin tämänkertaista helpompi. (2) OUR LEXA on ollut läpi kauden vain tasainen. Ruuna pääsi kuitenkin illan kahdesta saman sarjan lähdöstä kokonaisuudessaan selvästi helpompaan, ja mikäli pelihevosilla olisi vielä vähän epäonnea, ei kauden toinen totosija suuremmin yllättäisi.

Lähtö 07

A) 4,9,3,7
B) 6,2,10,8
C) 5,11,12,1

TILITOIMISTO OLLIKAINEN OY -LÄHTÖ. Illan ensimmäisessä troikkalähdössä A-ryhmään nostetaan neljä hevosta, ja ykkösvihjeeksi kohoaa (4) IL QUITO. Se jyräsi kuukausi sitten Turussa vahvasti ykköseksi 900 metrin kirillä 5. ulkoa. Riihimäen laukkastarttia lukuun ottamatta suoritukset ovat muutenkin olleet tasaisen mallikkaita. Lähtönopeus ei ainakaan suoraan riitä johtopaikan ottamiseen, mutta haalarihommiin kykenevä ruuna voi otella voitosta vaikka johtavan rinnalta, mikäli kuukauden starttiväli ei vaikuta kilpailuvireeseen negatiivisesti. (9) KNOWS THE WAY on kehittyvä 3-vuotias, jolle kenkien riisuminen on tuonut menoon vielä lisäpuhtia. Viimeksi Jyväskylässä Knows Nothingin poika painui johtavan rinnalta kärkeen 700 jäljellä ja jatkoi oikein varmaan voittoon. (3) MALALA BOKO epäonnistui Suomen debyytissään Hannu Korven käsistä ja laukkasi jo ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä pitkäksi. Onnistuessaan kolmevuotias Ruotsissa syntynyt tamma lienee vaarallinen. (7) KRATOS DI QUATTRO on lähdön neljäs A-hevonen. Kratos di Quattro ei ole kovinkaan nopea, mutta se jaksaa puurtaa. Viimekertainen Teivon kakkossija tuli 4. ulkoa rehdillä 1100 metrin kirillä. Vermon kolmossija tuli johtavan rinnalta. Kuski vahvistuu, mutta mikäli kengät jäävät ennakkografiikan mukaisesti jalkaan, niin se kyllä huolettaa. Ainakin laukkariski vaikuttaisi olevan kengät jalassa selvästi suurempi. B-ryhmän aloittava (6) QUEEN OF GOLD nappasi taulussa näkyvän Porin kakkossijansa johtopaikalta, ja keulapaikka lienee nytkin Elina Leinosen tähtäimessä. (2) DEENA BELUS palaa tauolta ja on vähän vaikea veikattava. Joka tapauksessa lähtöpaikka on mainio, ja lisäksi kengät on tarkoitus riisua. Myös (10) MISSUKAN REALI palaa tauolta. Takarivistä ruuna ei pääse hyödyntämään täysipainoisesti hyvää lähtönopeuttaan.

Lähtö 08

A) 2,3,7,1,6,4
B) 5,9,10
C) 11

KAKKOSRAJAN POMPPU -LÄHTÖ. Toto5-peli päättyy vaikeaan pelipähkinään. Ykkössuosikki olkoon kauden edetessä tuntuvasti tasoaan nostanut (2) PORLA FUTURA, jonka kauden molemmat voitot ovat tulleet nimenomaan kotiradalta Porista. Tosin, Turussa 8. päivä heinäkuuta loppukaarteen laukka vei tammalta erittäin todennäköisen voiton. Kuukausi sitten Vermossa paha laukka 300 metriä ennen maalia vei erittäin todennäköisesti TammaCupin finaalipaikan. Näistä kahdesta laukkastartista huolimatta Porla Futura ei ole erityisen epävarma. (3) DONT SAY NAY nappasi Jouni Riikosen ajamana kesäraveista kaksi tyylikästä voittoa. Kahdesta viime startista ei ole irronnut kärkisijoja, mutta ruuna on kyllä kirinyt molemmilla kerroilla mukavasti. Viimeksi Teivossa Dont Say Nay tosin avasi ykkösradalta ihmeen hiljaa, ja sen juoksun perusteella pikamatka ei ole etu. Vastus on kuitenkin sopiva, ja lähtöasetelmatkin hyvät. (7) MICO MICK on vielä vähän etsinyt itseään, mutta ruuna on kyllä väläytellyt, ja kyvyt kyllä riittävät taistella tämän lähdön voitosta. (1) TALISMAN AVENGER on kärsinyt urallaan paljon ongelmista, eikä ravaamisesta ole nytkään mitään takeita. Joka tapauksessa asetelmat antavat täyden mahdollisuuden onnistumiseen. Takakengätkin on tarkoitus riisua, ja nimenomaan tuolla balanssilla on tullut Talisman Avengerin viimeisin voitto Lahdessa viime vuoden marraskuussa. Kahden kuukauden tauolta palaava (6) PRECIOUS ROCK on Harri Koivusen valmennustallin toinen valttikortti tähän lähtöön – ”mestari” itse ohjastaa. (4) ALWS LAUDATUR on nopea avaaja, jolle pikamatka on plussaa, eikä ruunaa kannata missään tapauksessa unohtaa, vaikka Porin suoritus 19.8. oli vaisu. Silloin vastuskin oli selvästi kovempi. Haastajaryhmään jäävät tauolta palaava (5) SOME ADOLF, montélähtöihin keskittynyt (9) VIKENS ULTRA sekä Seinäjoen tauoltapaluussa vaikeista asetelmista huolimatta vain tasaisesti suorittanut (10) DIOR ADDICT.

Lähtö 09

A) 9,6,2,1
B) 3,4,10,8,7,11,14
C) 13,5,12

B- ja C-VALMENTAJIEN SARJA. Illan toisessa troikkalähdössä A-ryhmään kohoaa niin ikään neljä valjakkoa. Pienessä vihjesysteemissä yläriville nostetaan näistä kaksi ensimmäistä. (9) HUIMA HERMANNI aloittaa rankingin. Se suoritti Seinäjoen tauoltapaluussaan oikein lupaavasti. Huima Hermanni lähti takajoukoista reissuun jo 1200 metriä ennen maalia. Ori iski neljättä rataa pitkin kärjen rinnalle 700 jäljellä ja jaksoi oikein positiivisesti, vaikka joutui lopulta tyytymään viidenteen sijaan. Mikäli Huima Hermanni otti startin oikealla tavalla, on sillä tässä tehtävässä hyvät voittosaumat. (6) REHULAN HUVI hävisi toissakerralla Teivossa vain Steffelle. Viime sunnuntaina Teivossa Rehulan Suvi löysi 4. sisältä niin myöhään vapaata kirilatua, että kuudes sija oli siinä vaiheessa enää maksimi. Vastuskin oli paljon tämänkertaista kovempi. Edellä maaliin tulivat Vastatuuli, Tarling, Kretonki, Säfööri ja Briljantti Buugi. Juoksun luontuessa Rehulan Huvi kyllä menestyy tässä lähdössä. (2) HEILIS aloitti viimeksi Teivossa Olli Lähtisen valmennuksesta. Tamma sijoittui neljänneksi, vaikka laukkasi kahdesti. Ravilla tauolta startin kroppaansa saanut Heilis olisi näistä asetelmista mielenkiintoinen. (1) KARTOS onnistuu todella harvoin, mutta kykyjensä ja kuntonsa puolesta ruuna on kyllä näistä asetelmista mahdollinen menestyjä. Viimeksi Lahdessa Kartos laukkasi heti lähtösuoralla ratkaisevan pahoin, muttei ollut jatkossa taustalla lainkaan nolo. (3) PALOPÄÄLLIKKÖ on vaikea arvioitava, sillä suoritustaso heittelee päivän kilpailuhuumorin mukaan. Hyvänä päivänään ori voi taistella jopa voitosta. (4) AAMUN KIMALLUS aloitti kautensa todella vaisuilla suorituksilla, mutta viimekertaisen perusteella tunnelin päässä alkaa näkyä valoa. Voitosta otteleminen edellyttää tosin vielä selkeää parannusta viimekertaisesta. (10) AMORIINI kärkkyy suosikkien epäonnistumista.

Lähtö 10

A) 7
B) 10,13,11,2,9,5,1,4,8
C) 3,6,14,15,12

Perjantai-illan päätöslähdössä nähdään suvultaan todella mielenkiintoinen hevonen, kun itsensä Mascate Matchin kolmevuotias pikkuveli (7) GAME SET MATCH aloittaa kilpailu-uransa. Game Set Match on aika isokokoinen hevonen, joten uloimmalle juoksuradalle pääseminen oli sille varmasti iso apu Porin ahtaalla volttipaikalla. Kun kaiken lisäksi kovimmat vastustajat lähtevät liikkeelle takamatkalta, on uran alkamiseen voitolla hyvät mahdollisuudet. (10) FIREFLY suoritti viimeksi Seinäjoella sen verran positiivisen 600 metrin kirin 4. ulkoa, että kohoaa rankingin kakkoshevoseksi. Lähtöpaikka takamatkan sisäradalla on samaan aikaan sekä uhka että mahdollisuus. (13) HEYBOBAREBOB nakutteli kesällä kolme kertaa täyden matkan voltista 1.17-alkuisia tuloksia, tosin kerran loppusuoran laukasta hylättynä. Muutenkin suoritukset olivat sitä tasoa, että ruuna riittää ilman muuta kärkitaistoon, kunhan iskukyky on heti tauolta kohdallaan ja viime vuosina todella vähän kilpaa ajanut kuski onnistuu. Myös (11) YOKOTAI saavutti viimeksi niukasti 1.17-alkuisen tuloksen. Ei Yokotai vielä mitenkään suuremmin häikäissyt ole, mutta tähän lähtöön ori on ehdottomasti pelihevosia. (2) PRIMUS QUO VADIS riitti viimeksi Teivossa 3. sisältä viidenneksi. Tässä tehtävässä uran ensimmäinen totosija on täysin mahdollinen. (9) WIND OF VICE sijoittui juhannuksena Kokemäellä heikkotasoisessa lähdössä kolmanneksi, muttei ole sen jälkeen startannut. (5) EMPERE’S BLACK voitti Aki Blyn ajamana Kokemäen pokaaliraveissa 4.9., muttei tulos ollut kuin 22,7.

TOTO5 (lähdöt 4-8)

Pieni systeemi
I 4 Quandary Tile (9,3)
II 3,10,11 (8,15)
III 9 Stardust Comery (10,6)
IV 3,4,7,9 (6,2)
V 1,2,3,4,6,7 (5,9)
72 riviä*0,10 euroa = 7,20 euroa

Suuri systeemi
I 4,9 (3,2)
II 2,3,4,5,6,8,9,10,11,14,15,16 (7,1)
III 9 Stardust Comery (10,6)
IV 3,4,7,9 (6,2)
V 1,2,3,4,5,6,7,9,10 (11)
864 riviä*0,10 euroa = 86,40 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 7-8)

Pieni systeemi
I 4 Il Quito
II 1,2,3,4,6,7
6 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 4 Il Quito
II 1,2,3,4,5,6,7,9,10
9 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 4 Il Quito
II 3,7,9
III 2,3,6,7,9,10
15 yhdistelmää*0,50 euroa = 7,50 euroa

Suuri systeemi
I 4 Il Quito
II 2,3,6,7,9,10
III 2,3,6,7,8,9,10
36 yhdistelmää*1 euro = 36 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 6,9
II 1,2,6,9
III 1,2,6,9
12 yhdistelmää*0,50 euroa = 6 euroa

Suuri systeemi
I 1,2,6,9
II 1,2,6,9
III 1,2,3,4,6,7,8,9,10,11,14
108 yhdistelmää*0,50 euroa = 54 euroa

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.