MM-ratsastaja Pauliina Swindells tähdittää Pori Horse Show:ta

SuomiAreena viikolla järjestettävä Pori Horse Show vilisee kansainvälisen tason tähtiä. Kolmepäiväisiin ratsastuskilpailuihin saapuu maamme menestyneimpiä ratsastajia, joista kirkkaimpana tähtenä tuikkii korkeimmalla, viiden tähden tasolla ratsastava, kolmesti Suomea Maailmanmestaruuskilpailuissa edustanut Pauliina Swindells. Porilaistaustainen Swindells on kantanut sinivalkoisia värejä menestyksekkäästi myös EM-kilpailuissa, voittaen Euroopan Mestaruus pronssia. Pauliina Swindells kilpailee Pori Horse Show’ssa torstaina maastoesteradalla Avant Trophy -osakilpailussa. Englannista Pori Horse Show kilpailuun saapuva huippuammattilainen Pauliina Swindells ratsastaa 5-vuotiaalla hevosella Carrick Diamond Bobby. ”Hevonen on lahjakas, mutta herkkä. Carrick Diamond Bobby on tehnyt urallaan vasta yhden maastoestekisan”, kertoo Swindells.

Kansainvälisen huippuratsastajan haastajakaarti on kovinta kotimaista kärkeä. Hallitseva kenttäratsastuksen Suomen Mestari Axel Lindberg tekee rakettimaista nousua kohti ratsastuksen suurimpia areenoita ja hyökkää Porin upealle ratsastusareenalle menestymään. Nuorten ratsastajien Pohjoismaiden Mestari, sekä kolmena viime vuotena Avant Trophyn voittanut Lindberg kilpailee Porissa kahdella hevosella. ”SG Marimia on aina iloinen 11-vuotias tamma, jolla on ollut paljon epäonnea urallaan. Vitsikäs ja energinen SG Marimia tekee paluun kilparadoille kolmen vuoden tauon jälkeen. Toinen hevoseni on 9-vuoias ruuna Kronos SW. Se on herkkä ja kuuma hevonen, joka tuli valmennukseeni tälle kaudelle. Kronos rakastaa hyppäämistä ja on hienoa päästä sen kanssa kilpailemaan” ennakoi Axel Lindberg.

Pori Horse Show alkaa keskiviikkona 28.6. ravikilpailuilla klo 15. Torstaina 29.6. kilpaillaan maastoesteillä, perjantaina 30.6. vuorossa on rataestekilpailu ja lauantaina 1.7. Pori Horse Show -viikon huipentaa kouluratsastuskilpailu. Nämä kolme kilpailumuotoa yhdessä muodostavat ratsastusurheilun kuninkuuslajin – kenttäkilpailun. Kenttäratsastuksen historia on mielenkiintoinen. Lajina se on kehitetty kokonaan armeijan upseerien taitojen mittely lajiksi. Sen piti siis mitata monipuolisia ratsastustaitoja, mutta myös vahvuutta, kestävyyttä ja suunnatonta rohkeutta. Koska urheilu on vauhdikasta ja siinä on huikean jännittäviä esteitä ja yhdistelmiä, se tarjoaa jännittäviä hetkiä katsojalle. Sitä on myös maallikon helppo seurata. On helppo havaita, jos vaikka hevonen menee esteen ohi tai pysähtyy ja kieltäytyy hyppäämästä tai jos vaikkapa ratsastaja putoaa ratsun selästä. Pääosassa on tietenkin huippuunsa valmistellut upeat hevoset. Hoito, treenaus ja ruokinta tehdään parhaalla mahdollisella tavalla ennen kilpailua, kilpailun aikana ja sen jälkeen. Hevosten hyvinvointiin kiinnitetään suurta huomiota, se on myös edellytys hyville tuloksille. Pori Horse Show’ssa maastoeste-, rataeste-, sekä kouluratsastus kilpaillaan omina erillisinä luokkinaan. Kilpailijoiden keskuudessa Pori Horse Show on noussut supersuosituksi – kilpailuihin ilmoittautui upeat 337 ratsukkoa!

Alueella on tarjolla perheen pienimmille myös ponitalutusta (to 11-16, pe 11-16, la 11-14), keppareiden esterata (to-la 11-16), sekä erilaisia näytteilleasettajia ja heidän oheisohjelmansa. Torstaina ja perjantaina on mm Henna Niemisen hevoshierontanäytöksiä, perjantaina 30.6 on paikalla ulvilalainen tubettaja Venny Helén, jonka Schleichtalli Rambo on noussut Youtubessa huikeaan suosioon!

Pori Horse Show aikataulu ja juontajat:

Torstaina 29.6. kello 10:30-18:00 Maastoesteratsastus (Katja Ståhl)

Perjantaina 30.6. kello 10:30-18:00 Rataestekilpailu (Teemu Ahtee)
klo 12-14 Schleichtalli Rambo Meet&Greet

Lauantaina 1.7. klo 10:30-18:00 Kouluratsastus (Håkan Wahlman)

Joka päivä Non-Stop kuljetus välillä Promenadi-Ravirata-Promenadi, klo 11:00 – 17:30. Autot lähtevät puolen tunnin välein.

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.