PELIVIHJEET AMERIKKALAINEN ILTA 29.8.

Lähtö 01

A) 3,2,1
B) 6,4,9,10,5,7,8
C) –

Tiistain avauslähdössä suosikiksi kohoaa (3) LAMMIN MATIAS. Suoritusvarmassa vireessä kilpaileva Aurauksen poika on nakutellut jo seitsemän peräkkäistä totosijaa. Viimeksi Kokemäellä Lammin Matias eteni taustalta 2. ulos 600 jäljellä, hyökkäsi viimeisen kaarteen lopussa ja oli oikein kelpo kakkonen vain nappireissun johtavan takana saaneelle Tatriinalle häviten. (2) VILLIHEIKKI ei ole mielimatkallaan, mutta viisivuotias Vaelluksen poika on kapasiteetiltaan ehdottomasti tähän lähtöön riittävä. Kyseessä on tämän vuoden Pikkukunkun kuutonen. Lähtöpaikkakin on mainio. Myös Santtu Raitalan ohjiinsa saava (1) MÄKIMEIRAMI mahtuu mukaan A-ryhmään. Kouvolan kuninkuusraviperjantain kolmossija tuli johtavan rinnalta. (6) WAUHITTA ei ole missään tapauksessa mielimatkallaan. Tamma jää alussa hännille, mutta voi silti onnistua nousemaan ravia kulkiessaan lopussa kärjen tuntumaan. (4) FIDELIINA ei esittänyt viimeksi Kokemäellä takamatkalta ihmeitä, mutta nyt tamma päässee heti kärkikuvioihin, eikä totosija olisi yllätys. Voitto edellyttää kuitenkin selvää venymistä tai suosikkien epäonnistumista. (9) ITTE JUAKALES on tänä vuonna alisuorittanut. Saa nähdä, tuoko takakenkien riisuminen lisätehoja.

Lähtö 02

A) 5
B) 4,1,7,3,6,2,8
C) –

Toisessa lähdössä (5) SIIRIN SANTTU hakee jo kauden kuudetta voittoaan. Pikamatka ei missään tapauksessa ole vauhtikestävän ruunan bravuuri, mutta vauhtia ja lähtönopeutta on tullut viime aikoina sen verran paljon lisää, että ruuna on matkasta huolimatta lähdön ainoa A-hevonen. Se on kuitenkin noteerattava, että Siirin Santtu on kyllä edelleen tauluaan epävarmempi, ja ainakaan laukkaan tuskin on varaa. (4) SYTTYVÄ aloittaa haastajien ryhmän. Tämän kauden kymmenen kilpailua on tuonut komeasti kuusi kaksarisijaa. Viimeisimmässä kilpailussa Turussa Syttyvä nousi 3. ulkoa selässä 3. radalle 600 jäljellä, iski 4. rataa 300 jäljellä ja punnersi kakkoseksi. Lähdön voitti keulapaikalta Leonard Rohkea. (1) HARJAN CORIA on oikein hyvä viisivuotias tamma, joka kuuluu tässä lähdössä ehdottomasti pelihevosiin. Porissa 14. päivä heinäkuuta Harjan Coria hävisi ainoastaan Siirin Santulle. Viimeksi Vermossa Harjan Coria laukkasi KylmäveriCupin karsintalähdössä häiriöstä 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla. Laukan jälkeen Camrin tytär kulki niin vauhdikkaasti, että ravilla tamma olisi todennäköisesti taistellut aivan kärkisijoista. (7) TÄHDENTELI oli viimeksi Torniossa 3. sisältä positiivinen viides. Tähdenteli on kilpaillut viime aikoina usein laadukkaissa lähdöissä. Kyseessä on taulua parempi hevonen, jolle pikamatka sopii mainiosti, eikä kaksarisija juoksun luontuessa olisi minkäänlainen yllätys. (3) VIKKEN TÄHTI avaa lujaa ja on hyvällä paikalla. Puristusta saisi olla enemmän, mutta pikamatka suosii. (6) POKEN ROOPE palaa puolentoista kuukauden tauolta, mutta kilpailee ennakkografiikan mukaan heti optimibalanssilla kokonaan kengittä.

Lähtö 03

A) 4,2,1,8
B) 10,6,3,9,5,7
C) –

SEASONS MONTÉ CUP. Montélähdössä vihjaamista vaikeuttaa se, että mukana on monta kokematonta montéhevosta. Esimerkiksi rankingin aloittava (4) NEW GROVE WAYLON on mukana uransa ensimmäisessä montélähdössä, joten kysymysmerkkejä on ilmassa. Valmentaja Ilona Mäkinen raportoi mobiilihepassa, että kotona lajia on kokeiltu muutaman kerran, mutta omalaatuisen hevosen käyttäytyminen kilpailutilanteessa selviää vasta startissa. Joka tapauksessa kuntonsa puolesta New Grove Waylon on tähän lähtöön ehdottomasti riittävä hevonen. Alla on jo kuusi peräkkäistä totosijaa, ja pikamatka on ehdottomasti ruunan mieleen. (2) ROSELINE FORBES veti viimeksi Teivossa reippaalla liekillä jonkin verran muun porukan edellä ja kesti mukavasti kolmanneksi. Pikamatka ja kakkosradan lähtöpaikka on ruunalle loistava yhdistelmä, joten kaikki on mahdollista. (1) MOONLIGHT AWSOME viihtyy ehdottomasti pikamatkalla, joten sillekin lähtöasetelmat ovat mainiot. Moonlight Awsome on aloittanut montéuransa tällä kaudella ja homma on sujunut mainiosti, sillä viisi kilpailua on tuonut kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa. (8) FEDERAL HILL on mielenkiintoinen montédebytantti, sillä hurjasukuisen oriin kapasiteetti tähän lähtöön on ehdottomasti riittävä. Viimeksi Seinäjoella Federal Hill joutui tyytymään 2. ulkoa viidenteen sijaan, mutta se oli avoin ryhmäajo, ja vastassa oli Mandela Zonin ja Farzad Bokon johdolla merkittävästi kovempia hevosia kuin tällä kertaa. (10) WHAT A FEELING on kilpaillut jo pidemmän aikaa hyvässä vireessä. Raviratsastuskin on sujunut, sillä kauden seitsemän kilpailua on tuonut yhden voiton sekä kolme kakkossijaa. Tällä kertaa vaarana kuitenkin on, että lähtöpaikan vuoksi juoksu menee mahdottomaksi. (6) BYE BYE AGAIN ja (3) CLUB NORD CHIP kokeilevat lajinvaihtoa, joten suoritustasoa on vaikea arvioida.

Lähtö 04

A) 8
B) 6,1,4,3,7,5,2
C) –

VEIKKAUS SPRINTER CHAMPION -KARSINTA. Toto5-kierros käynnistyy kahdella Veikkaus Sprinter Championin karsintalähdöllä, joista molemmista neljä parasta pääsee illan viimeisenä lähtönä ajettavaan finaaliin. (8) GRAINFIELD AIDEN joutuu kiihdyttämään matkaan kasiradalta, ja toki sieltä on juoksunkululliset riskinsä. Joka tapauksessa ruunan kuntokäyrä osoittaa tällä hetkellä vahvasti ylöspäin, ja kuntonsa puolesta tämä lähtö on täysin voitettavissa. Torstaina Lahdessa Grainfield Aiden hyökkäsi 4. ulkoa 800 jäljellä, eteni johtavan rinnalle 500 jäljellä, painui kärkeen 300 jäljellä ja irtosi 11,5-vauhtisella päätöspuolikkaalla ylivoimaiseen voittoon ennen Cash Makeria. Toki vastus on nyt selvästi kovempi, mutta viime voitto oli kuitenkin näyttävä. Lisäksi tulinen alkukiihdytys on täysin mahdollinen. (6) ASTRUM ailahtelee jonkin verran, mutta toki viime aikoina lähtöratatuurikin on ollut perin huonoa. Huippupäivänään Astrum ottelee ehdottomasti kärkisijoista. Kyseessä on tämän vuoden Suur-Hollola-ajon finalisti. (1) GLOBAL WINNER kohdalla juoksu meni viimeksi Teivossa Suurmestaruusajon finaalissa totaalisesti pieleen, eikä heikkoon lopputulokseen tarvitse kiinnittää huomiota. Saa sitten nähdä, minkälaisiin juoksuasemiin lähtönopeus ykkösradalta riittää, mutta juoksun luontuessa kyseessä on riittävä hevonen tällaisiin lähtöihin. (4) PITERAQ mahtuu neljäntenä hevosena mukaan pieneen Toto5-vihjesysteemiin. Varsinkin keulapaikalta Piteraq olisi vakava voitontavoittelija. (3) QUITE A LOVER ei ole onnistunut viime starteissaan, mutta kuntokäyrä osoittaa silti ylöspäin. Quite Easyn poika on ihan hyvä haastaja. (7) JUSTICE ÅS kohdalla lähtöpaikka laskee osakkeita, sillä ruuna olisi ehdottomasti parhaimmillaan keulasta tai 2. sisältä. Näin ulkoa kyseisiin juoksupaikkoihin on vaikea päästä, vaikka ruuna nopea avaaja onkin. Alla on myös lähes kahden kuukauden starttiväli, joten sikälikään tilanne ei ole optimaalinen.

Lähtö 05

A) 2,5,8
B) 1,4,6,3,8
C) –

VEIKKAUS SPRINTER CHAMPION -KARSINTA. Toisen karsintalähdön A-kolmikko muodosti kärkikolmikon alla olevassa Vermon kilpailussaan 16. päivä tätä kuuta. (2) GO WEST YOUNG MAN oli 2. radalta ilman selkää sen verran urhea kolmas, ettei olisi mikään ihme, vaikka Tapio Perttusen suojatti ottaisi tässä loistopaikalta nopean revanssin. Go West Young Man ei pysty ottelemaan alussa keulapaikasta, mutta avauksesta tullee oikein vauhdikas, ja kakkosradalta juoksu voi luontua suotuisasti. Kovavauhtinen kilpailu sopii Go West Young Manille oikein hyvin. (5) SKYFALL SHINE hyökkäsi Vermossa 2. ulkoa viimeisen kaarteen lopussa ja kiri voittotaistoon keulasta voittaneen (8) JASON’S CAMDENin kanssa, muttei aivan ehtinyt ohitse. Skyfall Shine ailahtelee jonkin verran, mutta hyvänä päivänään näihin lähtöihin ehdottomasti riittävä. Jason’s Camden piti siis Vermossa johtopaikalta äärimmäisen niukkaan voittoon. Nyt asetelmat ovat merkittävästi vaikeammat, mutta on kuitenkin syytä noteerata, että ruunan kuntokäyrä osoittanee edelleen ylöspäin. (1) M.S. TRIPLE J. kohdalla viime voitosta on jo paljon aikaa, mutta ykkösradan lähtöpaikalta kauden avausvoittokaan ei tulisi nappionnistumisella kovin suurena yllätyksenä. A-ryhmään M.S. Triple J. ei kuitenkaan kohoa. (4) TARGET KRONOS tähyää varmasti tosissaan johtopaikalle. Sieltä totosija olisi täysin mahdollinen, mutta voitto olisi kuitenkin huippuonnistuminen. Ruuna ei lopulta aivan mahdu mukaan suureen Toto5-vihjesysteemiin. (6) BAG’S SIMONI voitti viime vuonna Veikkaus Sprinter Championin karsintalähdön ja sijoittui finaalissa kakkoseksi vain niukasti Farzad Bokolle häviten. Nyt alla on kuitenkin taukoa, joten todennäköisesti vire ei ole yhtä jykevä kuin viime vuonna.

Lähtö 06

A) 3,6
B) 2,5,12,7,8,4,10,1
C) 9,11

(3) SELF TAUGHT BEAUTY sijoittui viimeksi Forssassa johtopaikalta kolmanneksi. Väliajat olivat 09,0-12,5-13,5. True Colors oli kirivaiheessa omaa luokkaansa, mutta kakkossijasta tamma kamppaili loppuun asti. Lopulta Porla Futura punnersi kuitenkin siinä taistelussa edelle. Self Taught Beauty palasi viimeksi kahden ja puolen kuukauden tauolta. Mikäli tamma otti startin oikealla tavalla, on sillä nyt loistopaikalta mielimatkallaan hyvät saumat keulavoittoon. (6) LAURILA’S GIMLI on voittanut tänä vuonna jo viidesti. Viimeksi Porissa viimeinen puristus jäi päätöspuolikkaalla puuttumaan, mutta kokonaisuudessaan suoritus oli silti ilman muuta edelleen positiivinen. Tällä kertaa lähtöpaikka on sikäli haastava, että tässä on iso riski jäädä johtavan rinnalle. Laurila’s Gimli pystyy pikamatkalla täysipainoiseen suoritukseen siitäkin, mutta voittoa ajatellen ruunan pitäisi todennäköisesti päästä jollekin muulle juoksupaikalle. (2) GALILEO WAY ei ole voittanut tänä vuonna kertaakaan, mutta on nakutellut totosijoja hyvällä prosentilla. Hyvältä lähtöpaikalta totoputken jatkamiseen on täydet mahdollisuudet, eikä kauden avausvoittokaan tulisi yllätyksenä. (5) GAMBLER SISU on toivottoman epävarma, mutta fyysinen vire on kyllä kohdallaan. Viimeksi Teivossakin Gambler Sisu oli vielä kiinni voitossa laukatessaan johtopaikalta 100 metriä ennen maalia. (12) FARFALLONE on tympeällä lähtöpaikalla, mutta kunto on huipussaan. Ruuna on näistäkin asetelmista yksi perushevosista. Myös (7) GODDESS GO mahtuu mukaan suureen Toto5-vihjesysteemiin. Tamman taulu on nyt päässyt aika heikkoon jamaan, mutta esimerkiksi Kouvolan kesäkuinen neljäs sija tuli Felix Orlandon voittamasta avoimesta viisivuotislähdöstä. Kahdessa viime kilpailussa Goddess Go on joutunut lähtemään matkaan piippuhyllyn lähtöpaikalta. Perjantaina Jyväskylässä Goddess Go laukkasi heti lähdössä ratkaisevan pahoin. Saa nähdä, lähteekö Hannu Korpi ajamaan seiskaradaltakin aktiivisesti eteenpäin.

Lähtö 07

A) 1,2,11,3,10
B) 5,12,9,6
C) 8,7,4

Illan ensimmäinen troikkalähtö on samaa sarjaa kuin edellä ajettu kuudes lähtö. A-ryhmään kelpuutetaan kaikkiaan viisi valjakkoa. (1) ALICE E. aloittaa rankingin. Alice E. on voittanut tänä vuonna jo neljästi. Välillä kävi pieni suvantovaihe, mutta alla olevan Lahden kilpailun perusteella huippukunto on taas löytymässä. Sen verran mallikkaasti kolmanneksi tamma 5. ulkoa kiri. Saa nähdä, onnistuuko Alice E. tässä keulapaikkaa puolustamaan. Keulasta kaikki olisi toki yksinkertaisinta, mutta ykkösradalta juoksu voi mennä muullakin tavoin nappiin. (2) CARELESS GUY kilpailee hienossa totoputkessa, ja hyvältä lähtöpaikalta menestyskulun jatkamiselle on kaikki mahdollisuudet. Myös Careless Guy on nopea avaaja. (11) PRECIOUS ROCK toivoo ylikovaa avausta, jolloin sen hyvä kirikyky pääsisi takarivistäkin oikeuksiinsa. Alla on jo neljä peräkkäistä kakkossijaa, ja ruunan kunto on huipussaan. (3) PICARDIE väsyi viimeksi Lahdessa 2. ulkoa ihmeen pahoin, mutta tätä edeltäneessä Teivon kisassa ruuna seuraili keulasta voittaneen Edwin Ordenin selässä voimia tallella kakkoseksi. Picardie on yksi lähdön nopeista avaajista. (10) ANOTHER TRIAL on siirtynyt pitkän taukonsa aikana Etta Pakkasen valmennukseen. Kilpailuvire on iso arvoitus, mutta esillä olleet treeniraportit ovat sen verran positiivisia, ettei hyväkään suoritus saa tulla yllätyksenä. Etukengätkin on heti tarkoitus riisua. (5) HAMLET STAR lienee koko lähdön nopein avaaja, mutta saa sitten nähdä, että onko keulapaikalle muidenkin nopeiden avaajien ulkopuolelta asiaa. Pikamatka on ehdottomasti Hamlet Starin bravuuri, mutta ruuna on kuitenkin tänä vuonna ollut sen verran kaukana parhaastaan, ettei aivan kohoa A-ryhmään asti. (12) ZAGAT on tauluaan paljon kovakuntoisempi. Lähtöpaikat ovat olleet sellaisia, että juoksut eivät ole oikein onnistuneet. Viimeksi Zagatilla oli kyllä ykkösrata, mutta kun ori jäi siitä 4. sisälle, oli peli pelattu. Vapaata latua löytyi vasta aivan lopussa, ja silloin kaikki oli jo liian myöhäistä. Hyvältä lähtöpaikalta Zagat olisi mahtunut ilman muuta A-ryhmään, mutta voittaminen pikamatkalla tusinapaikalta ei ole todellakaan helppoa.

Lähtö 08

A) 5
B) 7,9,4,2,8,6
C) 1,10,3

PORI ENERGIA 3-V. LIIGA FINAALI. Toto5-vihjesysteemien tukipilari löytyy Pori Energia Liigan finaalista kolmevuotiaille lämminverisille. Mikäli vain (5) MAGICAL PRINCE onnistuu kykyjensä mukaisesti, on sen tappioon vaikea uskoa. Ori kuuluu nimittäin kykyjensä puolesta ihan ikäluokan kärkikastiin. Välillä on tosin tullut turhanpäiväisiä laukkoja, kuten viimeksi Forssassakin. Siellä Magical Prince laukkasi Propulsionin 3-vuotissarjan karsintalähdössä johtopaikalta loppusuoralle tultaessa. Ravilla ori olisi kamppaillut voitosta yhdessä kovien MAS Henrin sekä Madreron kanssa. Lahden Hambossa Magical Prince sijoittui johtopaikalta Madreron jälkeen kakkoseksi. Keulavoitto on vahvasti Pekka Korven suojatin haarukassa. Haastajien ryhmän kärkeen rankataan (7) CRAZY FOR YOU. Kyseessä on oikein kehityskelpoinen kolmevuotias, vaikkei taulussa tällä hetkellä näy yhtään kaksarisijoitusta. Viimeksi Jyväskylässä rima oli Propulsion 3-vuotissarjan finaalissa liian korkealla, kun kaiken lisäksi rauhallinen tempo oli vauhtikestävää, mutta ei niin pätkänopeaa ruunaa vastaan. Nyt rima ei ole yhtä korkealla, ja Santtu Raitalalla vahvistuva ruuna on ravia polkiessaan mielenkiintoinen. (9) WALNUT NIMBUS hävisi Tammakriteriumin karsintalähdössä vain finaalissa kakkoseksi sijoittuneelle Sands Hybridille. Finaalissa Walnut Nimbus laukkasi ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä, muttei ollut muuten ainakaan karsintajuoksua huonompi. Onnistuneen suosikin kukistaminen on tiukassa, mutta muista sijoista Walnut Nimbus pystyy ilman muuta kamppailemaan. (4) LOCKDOWN LADY on vahvasti ehdolla johtavan selkään, ja sieltä totosijaan on täydet mahdollisuudet. Viimeksi Porissa Lockdown Lady kiri loppusuoraa 4. sisältä positiivisesti. (2) FORTNITE sijoittui Tammakriteriumin karsinnassa kolmanneksi ja finaalissa kahdeksanneksi. Vain vähän yli 3 000 euron voittosumma ei tee oikeutta tamman kyvyille, mutta kaksarisijoitus edellyttää kuitenkin pientä venymistä, sillä esimerkiksi Walnut Nimbus oli selityksittä parempi niin Tammakriteriumin karsintalähdössä kuin finaalissa. (8) LADY MARINET voitti viimeksi Porissa viimeisen karsintalähdön johtopaikalta hallitusti, mutta synkältä lähtöpaikalta kaksarisijoille yltäminen ei tule olemaan helppoa. Myös vauhtikestävä (6) COCKTAIL S on oikein kehittyvä kolmevuotias, mutta aivan kärkisijoille yltäminen olisi tässä lähdössä huippuonnistuminen.

Lähtö 09

A) 4
B) 9,6,10,5,11,3,8,1,7,2,12
C) –

Illan toinen troikkalähtö on varsin haastava pelipähkinä. (4) BUCK LANE ei ole voittanut vielä kertaakaan tänä vuonna, mutta nyt siihen voisi olla tilaisuus ja ruuna nostetaan hieman muiden yläpuolelle. Voitontahdossa ei ole vikaa, sillä viime vuonna ruuna voitti kolmesti. Buck Lane ei ole ollut tänä vuonna rata-arvonnoissa erityisen onnekas, mutta nyt kovimmat kilpakumppanit joutuvat matkaan huonommilta lähtöpaikoilta. Miia Myllymäen valmennettava on suorittanut taulun starteissaan koko ajan positiivisesti. (9) ROCK’N ROLL AX kilpailee vahvassa vireessä, mutta missään tapauksessa pikamatka ei ole ruunan bravuuri ja tuo mukanaan omat riskitekijänsä. Viime Porin raveissa Rock’n Roll Ax marssi kolmatta rataa pitkin johtavan rinnalle 1500 jäljellä ja oli siitä vahva kakkonen vain Scorpion Comerylle häviten. (6) DIOR ADDICT on esittänyt viime starteissaan kelpo otteita, ja nyt vielä ohjastaja vahvistuu merkittävästi. Tammaan on syytä suhtautua äärimmäisen vakavasti. (10) DIXIE HALM on kirinyt kahdessa viime kilpailussaan sijoituksiaan paremmin. Lähtöasetelmat tuovat omat haasteensa, mutta juoksun luontuessa kaikki on mahdollista. (5) FIREFLY nappasi alla olevan Kaustisen kakkossijansa 2. sisältä. Paikka keulassa tai 2. sisällä antaisi parhaat eväät menestymiselle. (11) MYSTERY FOR EVER kiri viimeksi Porissa 4. ulkoa viimeiset 700 metriä ulkoratoja pitkin 14,6-vauhdilla ja nousi kolmanneksi. Lähtöasetelmat ovat nyt vieläkin haastavammat, mutta kyseessä on kelpo kirihevonen. (3) SPITFIRE on yksi monesta mahdollisesta, mikäli selvittää kiihdytysvaiheen ravilla. (8) BOSSAROUND kiri viimeksi Teivossa lupaavasti, mutta lähtöpaikka on todella haastava.

Lähtö 10

A) –
B) –
C) –

VEIKKAUS SPRINTER CHAMPION FINAALI. Finaaliin pääsee neljä parasta lähdöistä 4 ja 5!

TOTO5 (lähdöt 4-8)

Pieni systeemi
I 1,4,6,8 (3,7)
II 2,5,8 (1,4)
III 3,6 (2,5)
IV 1,2,3,10,11 (5,12)
V 5 Magical Prince (7,9)
120 riviä*0,10 euroa = 12 euroa

Suuri systeemi
I 1,3,4,6,8 (7,5)
II 1,2,5,8 (4,6)
III 2,3,5,6,7,12 (8,4)
IV 1,2,3,5,10,11,12 (9,6)
V 5 Magical Prince (7,9)
840 riviä*0,10 euroa = 84 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 7-8)

Pieni systeemi
I 1,2
II 5 Magical Prince
2 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 1,2,3,5,10,11,12
II 5 Magical Prince
7 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 1 Alice E.
II 2,3,10,11
III 2,3,5,10,11,12
20 yhdistelmää*0,50 euroa = 10 euroa

Suuri systeemi
I 1,2
II 1,2,3,5,10,11,12
III 1,2,3,5,6,9,10,11,12
84 yhdistelmää*0,50 euroa = 42 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 4 Buck Lane
II 3,5,6,9,10,11
III 3,5,6,9,10,11
30 yhdistelmää*0,50 euroa = 15 euroa

Suuri systeemi
I 4 Buck Lane
II 3,5,6,9,10,11
III kaikki
60 yhdistelmää*0,50 euroa = 30 euroa

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.