Voittajakuvat, maalikamerakuvat ja juoksuselostukset 29.8.2023

Lähtö 1

voittaja nro 3 Lammin Matias / Olli Koivunen

Lähtö 01 Ryhmäajo kv 1609 m enint. 10 000 €

LAMMIN MATIAS: Pääsi sujuvasti 2. ulos. Sai tyhjän radan eteensä 600 jäljellä ja lipui loppusuoralla varmaan voittoon. VILLIHEIKKI: Painui Mäkimeiramin laukattua keulaan, mutta menetti paikkansa nopeasti Tuulan Vilittärelle. Jäi 3. sisälle 300 juostuna ja vaihtoi pian 2. radalle ilman selkää. Eteni johtohevosen rinnalle runsas kierros matkaa maaliin. Painui kärkeen 600 jäljellä ja oli ihan hyvä kakkonen. WAUHITTA: Lähtönopeus ei riittänyt alussa lainkaan pääryhmän mukaan. Saavutti kahdeksannella sijalla pääryhmän ja paikan 4. ulkona vajaat 800 jäljellä, minkä jälkeen hyökkäsi pian 3. rataa. Eteni kärkiparin rinnalle 500 jäljellä ja puursi oikein positiivisesti kolmanneksi. Viim. 700 m 27,4. MÄKIMEIRAMI: Laukkasi alussa pahoin johtopaikkaa puolustaessaan ja putosi selvästi viimeiseksi. Hyökkäsi kaukaa kahdeksannelta sijalta 300 jäljellä ja kiri vielä mukavasti neljänneksi. Viim. 1400 m 27,7. HUVIGUNNAR: Jäi 3. ulkoa 4. ulos 500 juostuna ja laskeutui 4. sisälle. Oli taustalla kirivaiheessa kohtalainen. MAMMOTAR: Oli 3. sisältä taustalla kirivaiheessa tilaa saatuaan kohtalainen. TUPETTAJA: Siirtyi 4. sisältä ahtaasti 3. ulos 500 juostuna. Pääsi 2. ulos 600 jäljellä. Sinnitteli päätöspuolikkaalla vain tasaisesti väsyen selvästi. Viim. 500 m 35,2. FIDELIINA: Eteni kärkeen 300 juostuna. Taipui 600 jäljellä. Oli vielä loppusuoralle tultaessa taustalla neljäntenä, mutta loppusuora oli melkoista tervanjuontia. Viim. 500 m 39,0. ITTE JUAKALES: Laukkasi hännillä merkityksettömästi 300 juostuna. Ei ottanut missään vaiheessa vauhtia. TUULAN VILITÄR: Painui kärkeen ensimmäisen kaarteen alussa ja jatkoi Fideliinan takana 2. sisällä 300 juostuna. Laukkasi päätöspuolikkaan alussa hylkäykseen.

23,0/Fideliina – 27,0/Villiheikki – 28,5/sama

Lähtö 2

voittaja nro 5 Siirin Santtu / Esa Holopainen

Lähtö 02 Ryhmäajo kv 1609 m enint. 25 000 €

SIIRIN SANTTU: Iski kolmannella sijalla kärjen rinnalle 3. rataa 600 jäljellä, jatkoi johtavan rinnalla vajaat 500 jäljellä ja jyräsi loppusuoralla ylivoimaiseen voittoon. TÄHDENTELI: Revitteli kolmatta rataa pitkin johtavan Valerianan rinnalle ensimmäisen kaarteen lopussa ja hiillosti tätä hetken. Laskeutui 2. sisälle 900 jäljellä. Iski uudelleen 600 jäljellä ja painui kärkeen päätöspuolikkaalle lähdettäessä. Ei pystynyt vastaamaan loppusuoralla voittajalle, mutta pinnisteli urheasti niukaksi kakkoseksi. HARJAN CORIA: Oli vielä 300 metriä ennen maalia taustalla kuudentena, mutta ehti kalkkiviivoilla totoon. Viim. 500 m 29,2. POKEN ROOPE: Saavutti viimeisellä takasuoralla edellä menevän selän 2. ulkona. Kesti kunnialla ja menetti totosijan vasta kalkkiviivoilla. SYTTYVÄ: Suoritti taustalla hyväksyttävästi. VALERIANA: Hehkutti kärkeen ensimmäisen kaarteen alussa ja puolusti johtopaikan avauspuolikkaalla Tähdenteliä vastaan. Sammui 500 jäljellä. Viim. 500 m 37,5. VIKKEN TÄHTI: Johti hetken, mutta menetti kärkipaikan ensimmäisen kaarteen alussa ja vajosi nopeasti hännille. Oli lopulta oikein vaisu. LANDEN VINKKA: Ei pysynyt lainkaan mukana ja oli oikein vaisu.

21,5/Valeriana – 24,0/sama – 28,5/sama

Lähtö 3

voittaja nro 4 New Grove Waylon / Martta Smura

Lähtö 03 SEASONS Monté Cup Ryhmäajo lv 1609 m monté enint. 50 000 €

NEW GROVE WAYLON: Eteni kärkeen 300 juostuna ja sooloili montédebyytissään hyvin oikein varmaan voittoon, vaikka vauhti päätöspuolikkaalla selvästi laantuikin. MOONLIGHT AWSOME: Tyytyi johtavan selkään ensimmäisen kaarteen alussa ja juoksi lopulta vauhtijuoksussa sisärataa pitkin neljäntenä. Nousi toiselle radalle 500 jäljellä ja eteni mukavasti varmaksi kakkoseksi. JORDAN: Hyökkäsi yhdeksän hevosen lähdössä kaukaa viimeiseltä sijalta 600 jäljellä. Kiri muiden hidastaessa selvästi parasta vauhtia ja ehti vielä mukavasti kolmanneksi. Viim. 500 m 15,3. ROSELINE FORBES: Painui kärkeen ensimmäisen kaarteen alussa ja jatkoi kakkosena 300 juostuna. Sinnitteli tempo huomioiden positiivisesti neljänneksi. CLUB NORD CHIP: Suoritti hyväksyttävästi keskijoukoissa ja sai viimeiset rahat. FEDERAL HILL: Pysyi taustalla, mutta oli kuitenkin kohtalainen. WHAT A FEELING: Revitteli vauhdilla 3. sisälle 300 juostuna. Väsyi kärjen tuntumasta 300 jäljellä. CHARLY DU TREMBLE: Ei esittänyt hännillä ihmeitä. DONATO HYRDEHÖJ: Väsyi taustalla seitsemänneltä sijalta viimeiseksi 500 jäljellä ja romahti päätöspuolikkaalla täysin.

08,5/New Grove Waylon – 12,0/sama – 19,0/sama

Lähtö 4

voittaja nro 4 Piteraq* / Esa Holopainen

Lähtö 04 Veikkaus Sprinter Champion -karsinta Ryhmäajo lv 1609 m

PITERAQ: Sai vetää keulapaikalla sopivaa tahtia ja voitti vaivatta. CLUB NORD ELIT: Piti 2. sisältä nappireissulla varmaksi kakkoseksi. ASTRUM: Nousi 4. ulkoa Global Winnerin selässä 3. radalle runsaat 600 jäljellä. Suuntasi 4. radalle 300 jäljellä ja ehti lopussa hyvin kolmanneksi. GRAINFIELD AIDEN: Oli 2. radalta ilman selkää ihan rehti neljäs. JUSTICE ÅS: Seuraili 3. sisältä ajettuna hyväksyttävästi. QUITE A LOVER: Ei kääntänyt 2. ulkoa kiriin runsaat 600 jäljellä, kun takaa hyökättiin, eikä saanut enää tämän jälkeen mahdollisuutta. GLOBAL WINNER: Käynnistyi ykkösradalta varsin verkkaisesti ja juoksuasemat löytyivät 3. ulkoa. Suuntasi 3. radalle runsaat 600 jäljellä. Kävi parhaimmillaan neljäntenä, mutta putosi lopulta viimeiseksi ja suoritti vain hyväksyttävästi.

10,5/Piteraq – 13,0/sama – 11,5/sama

Lähtö 5

voittaja nro 5 Skyfall Shine / Santtu Raitala

Lähtö 05 Veikkaus Sprinter Champion -karsinta Ryhmäajo lv 1609 m

SKYFALL SHINE: Pääsi 3. ulkoa 2. ulos 400 jäljellä. Hivuttautui 3. radalle viimeisen kaarteen lopussa ja eteni loppusuoralla paljon marginaalia varmempaan voittoon. M.S. TRIPLE J.: Yritti puolustaa ykkösradalta johtopaikkaa, mutta menetti keulat ensimmäisen kaarteen alussa Target Kronokselle. Nousi johtavan rinnalle kierros jäljellä. Painui kärkeen 400 jäljellä ja oli hyvä kakkonen. GO WEST YOUNG MAN: Jäi taustalla 2. radalle ilman selkää. Lähti kipuamaan eteenpäin ja sai M.S. Triple J.:n johtavan takaa eteensä kierros jäljellä. Sai tyhjän radan eteensä 400 jäljellä. Ei riittänyt loppusuoralla lainkaan kaksarihevosille, mutta piti kolmanneksi. CONNY SISU: Matkasi 4./3. sisällä. Hyökkäsi taustalta seitsemänneltä sijalta viimeisen kaarteen lopussa ja nousi positiivisella loppuvedolla mukaan finaaliin. PRINCE PALEMA: Pääsi 3. sisältä 2. sisälle kierros jäljellä. Keulassa juossut Target Kronos väsyi pahoin 400 jäljellä, eikä kirivaihe mennyt tämän vuoksi ollenkaan sujuvasti. Spurttasi loppumetrit sen verran vauhdikkaasti, että olisi ansainnut jopa kolmannen sijan. Oli karsintojen vähärahaisin, ja omiin sarjoihin kunto on nyt kohdallaan. JASON’S CAMDEN: Ei ollut lainkaan parhaimmillaan. Pääsi etenemään taustalta kiertelemättä niin sujuvasti, että finaalipaikkaa suorastaan tyrkytettiin, mutta jäi kuudenneksi. Maksimissaan hyväksyttävä suoritus. Viim. 500 m 14,5. TARGET KRONOS: Hehkutti kärkeen ensimmäisen kaarteen alussa. Väsyi pahoin 400 jäljellä. Viim. 500 m 18,8. BAG’S SIMONI: Oli viimeisellä sijalla koko ajan seuraamisvaikeuksissa ja väsyi lopullisesti muiden kyydistä jo viimeisellä takasuoralla. Oikein vaisu tauoltapaluu.

09,0/Target Kronos – 11,5/sama – 13,5/sama

Lähtö 6

voittaja nro 2 Galileo Way / Tommi Kylliäinen

Lähtö 06 Ryhmäajo lv 1609 m enint. 25 000 €

GALILEO WAY: Eteni johtavan rinnalta kärkeen ensimmäisen kaarteen lopussa. Voitti hallitusti. GAMBLER SISU: Aloitti kärjen rinnalla viidettä rataa. Marssi ulkoratoja pitkin johtavan rinnalle kierros jäljellä. Ei uhannut keulavoittajaa, mutta oli umpirehti kakkonen. FARFALLONE: Eteni 5. ulkoa viimeisellä takasuoralla 3. ulos. Oli pitkään pussissa, mutta spurttasi tilaa saatuaan päätössatasen sisärataa pitkin selvästi kovinta kyytiä. Ei aivan ehtinyt kaksariin. Jatkaa huippukunnossa. BEAMER: Aloitti kärjen rinnalla neljättä rataa. Pääsi etenemään ulkoratoja 2. radalle ilman selkää 1100 jäljellä ja sai 100 metriä myöhemmin ulkoratoja niin ikään kierrelleen Gambler Sisun eteensä. Sinnitteli positiivisesti kärjen tuntumassa. PORLA FUTURA: Eteni toisella puolikkaalla 4. sisälle. Löysi kiriväylän loppumetreillä ja spurttasi terävästi. Jatkaa kunnossa. GODDESS GO: Matkasi 4. ulkona. Lähti kiriin 600 jäljellä ja eteni Laurila’s Gimlin kantaan. Suuntasi 4. radalle loppusuoralle tultaessa ja puursi hyväksyttävästi. SELF TAUGHT BEAUTY: Aloitti kärjen rinnalla kolmatta rataa. Jatkoi 2. radalla ilman selkää ensimmäisen kaarteen lopussa. Sai selän eteensä 500 juostuna ja jatkoi 3. ulkona kierros ennen maalia. Laskeutui yllättäen statistin taakse 3. sisälle toisessa kaarteessa. Juoksu ei oikein luontunut, mutta tuli kyllä loppusuoraa uloimpaa positiivisesti. LAURILA’S GIMLI: Pääsi alussa sujuvasti 2. ulos. Jatkoi 3. ulkona 500 juostuna. Hyökkäsi 700 jäljellä ja eteni vauhdilla kärjen rinnalle 100 metriä myöhemmin. Taipui tototaistosta loppusuoralle tultaessa ja jaksoi vain hyväksyttävästi. Putosi lopulta rahoiltakin. Oli hyvin sujuneen kauden toistaiseksi vaisuin suoritus. Viim. 700 m 14,2. HE’S A HORSE: Koki hännillä häiriötä 500 juostuna, mikä vei vauhtia. Oli kyllä jatkossa vähintään kohtalainen, vaikka taustalla pysyikin. Viim. 900 m 13,8. DALTON HOSS: Puolusti ensin johtopaikan ja jatkoi ensimmäisen kaarteen lopussa Galileo Wayn takana 2. sisällä. Väsyi 500 jäljellä. Viim. 500 m 17,0. FAVÖR DÅ: Peruutteli viimeiseksi ensimmäisen kaarteen lopussa ja oli vaisu. LAIRD HAMILT BOKO: Laukkasi 3. sisältä 400 juostuna.

12,0/Galileo Way – 13,5/sama – 14,0/sama

Lähtö 7

voittaja nro 3 Picardie / Ari Moilanen

Lähtö 07 Ryhmäajo lv 1609 m enint. 25 000 €

PICARDIE: Painui kärkeen ensimmäisen kaarteen alussa ja vastasi hyvin niukkaan voittoon. HAMLET STAR: Eteni 3. sisältä päätöspuolikkaan toista rataa pitkin ja haastoi lopussa keulavoittajan tosissaan. Muuten hyvä suoritus, mutta ravi hajosi loppumetreillä ja laukkasi heti maalin jälkeen. Viim. 500 m 11,0. ALICE E.: Jäi ykkösradalta 4. sisälle. Pinkoi kirivaiheessa mukavasti, mutta kärkikaksikko oli vielä parempi. Viim. 500 m 11,5. CARELESS GUY: Sinnitteli 2. sisältä ihan positiivisesti neljänneksi. PRECIOUS ROCK: Nousi 3. ulkoa Another Trialin selässä 3. radalle 700 jäljellä. Suuntasi vetämättömästä selästä 4. radalle viimeisen kaarteen lopussa. Kiri vaikeista asemista sisäradan vetämässä lähdössä ihan hyvin, vaikka viidenneksi jäikin. Jatkaa normaalikunnossa. JETSET VICE: Kohottautui 4. ulkoa Precious Rockin selässä 3. radalle 700 jäljellä. Laskeutui loppukaarteessa taustalla keskijoukoissa 2. radalle ja pinkoi ihan mukavasti viimeiselle rahasijalle. Viim. 700 m 12,6. ZAGAT: Suoritti 5. ulkoa taustalla hyväksyttävästi. Viim. 700 m 13,4. ANOTHER TRIAL: Hyökkäsi 2. ulkoa 700 jäljellä. Väsyi tototaistosta 300 jäljellä, ja lopulta vain tasainen kauden avaus. RAINBOW HIGHLIGHT: Sammui 2. radalta ilman selkää 600 jäljellä. EASY TO LOVE: Myöhästyi hieman lähdössä, mutta oli hännillä muutenkin rehellisen vaisu. BEAUTY ERIN: Oli hännillä oikein vaisu. DEMIRCI: Laukkasi kolmannelta sijalta pitkäksi ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä.

09,0/Picardie – 14,5/sama – 12,0/sama

Lähtö 8

voittaja nro 7 Crazy For You / Santtu Raitala

Lähtö 08 Pori Energia Liiga Finaali Ryhmäajo 3-v. lv 2100 m

CRAZY FOR YOU: Jäi taustalla 2. radalle ilman selkää avauspuolikkaan kohdalla. Kipusi toisella puolikkaalla johtavan Magical Princen rinnalle. Kontrasi lopussa rehdisti ansaittuun voittoon ennen jo hieman edelläkin käynyttä Walnut Nimbusia. WALNUT NIMBUS: Hyökkäsi 3. ulkoa 800 jäljellä. Eteni 3. radalla kärjen rinnalle 600 jäljellä ja kamppaili hyvin voitosta. LADY MARINET: Lähti 4. ulkoa Walnut Nimbusin selässä kiriin 800 jäljellä. Suuntasi 4. radalle loppusuoralle tultaessa ja kiri hyvin kolmanneksi. Viim. 700 m 11,0. LOCKDOWN LADY: Johti alun ja jatkoi hieman ennen avauspuolikkaan täyttymistä suosikki Magical Princen takana 2. sisällä. Suosikki ei ollut kuitenkaan peliosuutensa veroinen, ja näin kirivaihe ei mennyt sujuvasti. Jossiteltavaa jäi selvästi. MAGICAL PRINCE: Eteni johtavan rinnalta kärkeen hieman ennen avauspuolikkaan täyttymistä. Taipui lopussa viidenneksi. Sinänsä positiivinen suoritus, mutta odotuksiin nähden kuitenkin iso pettymys. Viim. 500 m 13,3. FORTNITE: Oli 3. sisältä positiivinen kuudes häviten paremmilleen. Viim. 500 m 13,0. COCKTAIL S: Pääsi sujuvasti 2. ulos. Putosi vauhdin kiihtyessä kärjen kyydistä viimeisen takasuoran lopussa, mutta tuli kyllä tasaisen positiivisesti maaliin asti. Reippaampi tempo sopii paljon paremmin. Viim. 500 m 13,5. ALWS REASONABLE: Siirtyi 5. sisältä 5. ulos kierros jäljellä. Oli täysin riittämätön, eikä vakuuttanut. Viim. 500 m 16,6. MISS VILMA: Laukkasi hännillä ensimmäisessä kaarteessa. Tavoitti muut 1400 jäljellä. Oli täysin riittämätön, eikä esittänyt ihmeitä. Viim. 1000 m 17,0. SECRET FOR EVER: Matkasi 4. sisällä. Laukkasi taustalla häirittynä 300 jäljellä ja menetti seitsemännen tai kahdeksannen sijan.

12,5/Magical Prince – 19,0/sama – 17,0/sama – 12,5/sama

Lähtö 9

voittaja nro 8 Bossaround / Antti Teivainen

Lähtö 09 Ryhmäajo lv 1609 m enint. 10 000 €

BOSSAROUND: Hehkutti kasiradalta heittämällä kärkeen ensimmäisen kaarteen alussa. Lähti 300 metriä ennen maalia omille teilleen voittaen ylivoimaisesti. Kanuunasuoritus! ROCK’N ROLL AX: Nousi 3. ulkoa 3. radalle kierros ennen maalia ja sai Buck Lanen eteensä. Eteni tämän vanavedessä 2. ulos 600 jäljellä. Suuntasi uudelleen 3. radalle 300 jäljellä ja punnersi varmaksi kakkoseksi. Hävisi vakuuttavalle keulavoittajalle selvästi. BUCK LANE: Laskeutui ensimmäisessä kaarteessa 2. ulos. Nousi uudelleen 3. radalle kierros jäljellä, kun takaa hyökättiin. Eteni 2. radalle ilman selkää 650 jäljellä ja oli positiivinen kolmas. DIXIE HALM: Juoksi alussa 4. ulkona. Tuli viimeisellä takasuoralla sammuvan Spitfiren takaa ulos tosi ahtaan näköisesti ja jatkoi 500 metriä ennen maalia 3. ulkona. Oli totosijojen tuntumassa positiivinen neljäs. LAURILA’S GERTRUDE: Menetti johtopaikan Bossaroundille ensimmäisen kaarteen alussa. Oli 2. sisältä hyväksyttävä viides. Viim. 500 m 14,5. MYSTERY FOR EVER: Kiri hänniltä normaalin positiivisesti, vaikka joutui tyytymään huonolta lähtöpaikalta kuudenteen sijaan. Viim. 500 m 12,5. MAYBE BLACK: Lähti taustalta kymmenenneltä sijalta reissuun 1200 jäljellä. Kesti kiertelynsä ylisarjassa oikein positiivisesti, ja kova esitys omiin rahasarjoihin. Viim. 1000 m 14,0. ALWS LAUDATUR: Peruutteli ensimmäisessä kaarteessa aivan hännille. Oli jatkossa taustalla suunnilleen kohtalainen. FIREFLY: Oli 4. sisältä tasainen. DIOR ADDICT: Laukkasi kärkirintamasta pahoin ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ja menetti pelin. Viim. 1200 m 13,8. ANTILOP: Väsyi 3. sisältä kierros juostuna ja oli vaisu. SPITFIRE: Sammui johtavan rinnalta täysin jo 700 jäljellä.

12,0/Bossaround – 14,0/sama – 12,0/sama

Lähtö 10

voittaja nro 1 Piteraq* / Esa Holopainen

Lähtö 10 Veikkaus Sprinter Champion Finaali Ryhmäajo lv 1609 m

PITERAQ: Avasi ykkösradalta helposti keulaan. Sai vetää tosi maltillista tahtia ja hallitsi täysin vaivatta. M.S. TRIPLE J.: Sai nappireissun 2. sisällä ja oli varma kakkonen. ASTRUM: Kohottautui 3. ulkoa Skyfall Shinen selässä 3. radalle 500 jäljellä. Suuntasi 4. radalle loppusuoran alussa ja eteni lopussa hyvin kolmanneksi. SKYFALL SHINE: Kohottautui 2. ulkoa 3. radalle 500 jäljellä. Puursi mukavasti, mutta vielä vähän parempaa silti odotettiin. Viim. 500 m 10,0. GO WEST YOUNG MAN: Marssi kolmatta rataa pitkin 2. radan vetojuhdaksi 300 juostuna. Eteni johtavan rinnalle 700 jäljellä. Sijoittui kelpo suorituksella viidenneksi. GRAINFIELD AIDEN: Siirtyi 5. sisältä 4. ulos 700 jäljellä. Hakeutui viimeiseltä sijalta uloimmas loppusuoran alussa ja kiri toivottomista asemista hyvin. Huono lähtöpaikka karsintalähdössä ja sitä myöten huono lähtöpaikka finaalissa estivät paremman menestyksen. Teki näihin lähtöihin oikein kilpailukykyiset suoritukset, eivätkä sijoitukset anna lainkaan oikeaa kuvaa ruunan nykytilanteesta. Viim. 500 m 09,0. CLUB NORD ELIT: Peruutteli 2. radalta ilman selkää 3. sisälle 300 juostuna. Kirivaihe ei mennyt sujuvasti. Vaikutti samanlaiselta kuin karsintajuoksussakin. CONNY SISU: Pinkoi 4. sisältä viimeisellä sijalla kovassa lopetuksessa positiivisesti. Viim. 500 m 10,0.

13,5/Piteraq – 15,0/sama – 09,5/sama

Ponilähtö A

voittaja nro 2 Saphira 1652 SH / Viivi Mäki-Jaakkola

Ponilähtö B

voittaja nro 3 Amazon / Moona Espo

Lisää otsikkotekstisi tähän

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.