PELIVIHJEET PERJANTAI 20.10.2023

Lähtö 01

A) 14,9,5
B) 3,7,10,11,4,13,8
C) 12,1,6,2,15

SEASONS MONTÉ CUP. Perjantai-ilta käynnistyy montélähdöllä, missä A-ryhmään nostetaan kolme hevosta. (14) LANGEN’S MOTÖRHEAD ja Sara Hautamäki on ollut tehokas ratsukko, sillä kauden kuusi yhteistä kilpailua on tuonut peräti viisi voittoa sekä yhden nelossijan. Kaikki voitot ovat kuitenkin tulleet autolähdöistä, kun nyt Langen’s Motörhead joutuu lähtemään liikkeelle 40 metrin takamatkalta. Tehtävä ei siis missään tapauksessa ole yksinkertainen. (9) CALLELA LIONEL on kuumaluontoinen pakkaus, mutta Miisa Pulkkanen on onnistunut ruunalla hyvin. Kaksikko on napannut Vermon laadukkaista lähdöistä sijat kaksi ja kolme. Alla oleva kakkossija tuli vahvalla suorituksella 2. radalta ilman selkää. Mikäli Callela Lionel käyttäytyy moitteetta, on kauden avausvoittoon täydet mahdollisuudet. (5) DODII on sitten lähdön kolmas A-hevonen. Se on aloittanut montéuransa kahdella kelpo suorituksella. Voltin viitosrata on riskitekijä, mutta lähdön onnistuessa Martta Smura mielinee Dodiilla keulapaikalle. (3) EXPENSIVE EVERWOOD aloittaa B-ryhmän. Se oli viime Porin ravien montélähdössä rehti kakkonen ja kukisti muun muassa kolmanneksi sijoittuneen Dodiin. Dodii palasi kuitenkin tuohon kisaan tauolta, joten osien kääntyminen on täysin mahdollista. (7) FINGERBORG pujotteli kyseisessä Porin montélähdössä pirteästi jopa selvään voittoon. On kuitenkin huomattava, että viime kisassa Expensive Everwood ja Dodii lähtivät matkaan samalta paalulta. Myös (10) CAIPIRINHA P.C. lukeutuu pelihevosiin. Ruuna on kilpaillut tänä vuonna raviratsastuksessa kahdeksan kertaa ja saldona on yksi voitto sekä kaksi kakkossijaa.

Lähtö 02

A) 2,7,10,9,1
B) 3,5,4,12,6,8
C) 11

Illan toisesta lähdöstä löytyy monta realistista voitontavoittelijaa. (2) ATHLETIC ACE aloittaa rankingin. Sille on jäänyt viime Porin starteissa jossiteltavaa. Toissakerralla Athletic Ace ei löytänyt väylää 5. sisältä ja joutui tyytymään kahdeksanteen sijaan. Voimia jäi kyllä paljon varastoon. Myöskään viimeksi Athletic Ace ei saanut 2. sisältä todellista mahdollisuutta, vaikka sijoittui hienosti kolmanneksi vain Calla Hat Trickille sekä Stocks Axille häviten. Nappionnistumisella Mikko Aron suojatti on loistopaikalta huippuvaarallinen. (7) ARGANGEL GARDEN tavoittelee jo kauden toista Porin voittoaan. Ensimmäinen voitto elokuussa tuli vahvalla suorituksella johtavan rinnalta. Viimeksi Vermossa ruuna tuikkasi 4. sisältä mukavasti kolmanneksi. Harri Koivusen tallin kaksikko (10) ROYAL LUCA ja (9) RUDY RAY vaikuttaa keskenään aika tasavertaiselta. Molemmilla on allaan positiivinen Teivon suoritus. Molemmat tavoittelevat takarivin lähtöpaikasta huolimatta tosissaan uransa avausvoittoa. Myös huippupaikalta matkaan kiihdyttävä (1) QUICK ALE mahtuu mukaan A-ryhmään. Sen molemmat alla olevat nelossijat ovat tulleet 3. sisältä. (3) IN AINT NO QUITTER pilasi viimeksi pelinsä pahaan laukkaan, mutta ura alkoi kahdella totosijalla. Ruuna on hyvä haastaja. (5) FOURCADE nappasi alla olevan Seinäjoen kakkossijansa johtavan rinnalta. Vastus oli selvästi tämänkertaista helpompi, mutta ruunan kuntokäyrä osoittaa ylöspäin.

Lähtö 03

A) 6
B) 7,1,3,2
C) 4,8

Koko ravien todennäköisin voittaja löytyy kolmannesta lähdöstä. (6) RALLAN RUHTINAS on tottunut menestymään. Tämän kauden kymmenen kilpailua on tuonut neljä voittoa sekä neljä kakkossijaa. Viimeksi Vermossa Kari Lehtosen valmennettava kontrolloi lähtöä johtopaikalta mielin määrin, ja varaakin jäi kyllä selvästi. Rallan Ruhtinas on nytkin erittäin todennäköinen keulahevonen, ja normaalitasolla kilpaillessaan ruuna on oikein tukevasti kiinni voitossa. (7) HALLAN POIKA täydensi viimeksi Vermossa Kari Lehtosen talliparin. Hallan Poika kiertyi johtavan Rallan Ruhtinaan rinnalle puolimatkassa 3. ulkoa ja oli rehti kakkonen. Lehtosen valmennettavat hakevat taas tosissaan kaksoisvoittoa. Lähinnä Lehtosen tallin juhlat pyrkii pilaamaan (1) PATE POLLEA, joka on lähdön selkeä kolmosrankkaus. Teivon tauoltapaluussa Pate Pollea laukkasi kahdesti, muttei ollut vielä muutenkaan parhaimmillaan. Eiköhän startti vienyt kuitenkin Pate Polleaa eteenpäin, ja tässä porukassa totokantaan palaamiseen on hyvät mahdollisuudet. Hallan Pojan tavoin myös Pate Pollea pystyy tekemään itse juoksua. (3) ISOSALON IHME palasi viimeksi Teivossa pitkästä aikaa totokantaan häviten vain vakuuttavalle Hurman Vieskerille. Toki on myönnettävä, että Hurman Vieskerin jälkeen tehtävä oli kyllä varsin sopiva, koska muut pelihevoset eivät olleet alkuunkaan parhaimmillaan. Ravilla totosijan uusiminen on mahdollista, mutta vihjaajan papereissa Hallan Poika ja Pate Pollea ovat kuitenkin todennäköisempiä kaksarihevosia. (2) AMORIINI palaa tauolta arvoituksena. Joka tapauksessa tämä kausi on sujunut kangerrellen, sillä kauden ainoa menestys on peräisin paikallisravitasolta.

Lähtö 04

A) 1
B) 3,6,9,11,2,5,12,7,8
C) 10,4

KUMEKO GROUP –LÄHTÖ. Toto5-vihjesysteemien tukipilari löytyy heti avauskohteesta. (1) OLWING on kohonnut elämänsä kuntoon. Juuso Nyströmin valmennettava sijoittui Turussa Voimaeläincupin finaalissa hienosti kolmanneksi ja vain muutama päivä tämän jälkeen tuloksena oli kakkossija Vermon Toto65-lähdöstä. Näissä molemmissa starteissa taktiikka oli sama, eli ensin helposti keulaan ja jatkossa juoksupaikka oli 2. sisällä. Nyt kilpaillaan pikamatkalla, ja tällä kertaa Esa Holopainen saattaa hyvinkin kokeilla keulasta. Nykyvireessään huippukuntoinen Olwing voi hyvinkin hallita pikamatkaa alusta loppuun, sillä tehtävä vaikuttaa varsin sopivalta. (3) TRINGA OAK aloittaa haastajaryhmän. Se joutui tyytymään Seinäjoella viidenteen sijaan, vaikka sai nappireissun 2. ulkona ja valmentaja oli ennen lähtöä aika toiveikas. Alla oli kuitenkin kahden kuukauden starttiväli, joten eiköhän tamma ole nyt terävämpi. Ohjastajakin vahvistuu maamme ykköskuskiin Santtu Raitalaan. (6) PORLA FUTURA on ilman kenkiä pikamatkalla vaarallinen. Mieluiten Tino Keväänranta haluaisi varmasti keulapaikalle, mutta myös juoksupaikka Olwingin takana 2. sisällä olisi oikein hyvä. (9) GET GOING GARY kiri Forssassa positiivisesti neljänneksi ja osoitti nousuvirettä. (11) LEONORE CROWN sijoittui samaisessa Forssan kisassa vaativalla juoksulla kuudenneksi. Tamma on kunnossa, mutta asetelmat ovat nytkin haastavat. Vastuksen puolesta tehtävä on kyllä Leonore Crownille sopiva. (2) ANGEL FACE, (5) SUPER BEN ja (12) COUNT ROMEO muodostavat seuraavan ryhmän.

Lähtö 05

A) 8,2
B) 11,12,7,10,9,1,4,5
C) 6,3

KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO -LÄHTÖ. Toisessa Toto5-kohteessa voitokas (8) RAHAMIES pyrkii parantamaan entisestään komeaa voittoprosenttiaan. Uran 20 kilpailua on tuonut hienosti 12 voittoa. Ongelmien vuoksi kilpaileminen on jatkuvasti valitettavan katkonaista, ja nytkin alla on taas kahden kuukauden starttiväli. Yleensä kun Rahamies kuitenkin viivalla on, se on huippuvaarallinen. Tämän kauden viisi kilpailua on tuonut neljä voittoa ja viime kauden kahdeksasta startista irtosi kuusi ykkössijaa. (2) ISOSALON SE kohoaa hyvältä lähtöpaikalta toiseksi A-hevoseksi. Se olisi kamppaillut viimeksi Porissa tiukasti voitosta, ellei olisi ”törmäillyt” loppusuoran alussa kanssakilpailijaan sisällepäin painaessaan. (11) VARJOSI ei tunnu onnistuvan tällä hetkellä millään, mutta tamma on kyllä kovassa kunnossa. Epävarma menijä on kulkenut laukkojensa jälkeen hienosti. Tosin, Vermossa 4. päivä tätä kuuta Varjosi ravasi koko matkan, ja silloin meno ei ollut yhtä vauhdikasta. (12) ISOSALON ISKU pilasi Turun Voimaeläincupin finaalissa pelinsä laukkoihin, mutta on muuten osoittanut mukavaa virettä. Ruuna on piippuhyllyn paikaltakin oikein potentiaalinen menestyjä. (7) ISOSALON ILO on kohonnut elämänsä kuntoon, ja tamma tuntuisi selvästi varmistuneenkin. Ei laukka toki vieläkään yllätyksenä tulisi. Keskiviikkona Vermossa Isosalon Ilo oli 3. sisältä hyvä kolmas vain Gimmalle sekä Aamun Kimallukselle häviten. (10) VOIMA-SIMO oli Porin tauoltapaluussaan positiivinen neljäs. Mikäli ruuna otti startin oikealla tavalla, on kaikki mahdollista. (9) SEEKERIN SARA on vauhdikas tamma, jolta saisi löytyä hieman lisää puristusta. Lähtökohtaisesti ihan voitto on tiukassa, mutta toki ohjastajanvaihdos voi piristää. (1) KARKKI ROLS tuskin pystyy hyödyntämään täysipainoisesti lähtöpaikkaansa, mutta tamma kilpailee kelpo vireessä. Suureen Toto5-vihjesysteemiin mahtuvat myös tauolta palaava (4) VAITTER sekä lujaa liikkeelle pääsevä (5) VIKKEN TÄHTI.

Lähtö 06

A) 2,1
B) 4,3,10,9,7
C) 5,12,11,8

KAKKOSRAJAN POMPPU -LÄHTÖ. Kolmas Toto5-kohde pyritään selvittämään molemmissa vihjesysteemeissä kahdella loistopaikalta matkaan pääsevällä menijällä. (2) TRUE COLORS on voittanut tänä vuonna jo neljästi. Viimeksi Turussa True Colors jäi 2. radalle ilman selkää 1400 jäljellä. Zola Bokon tytär eteni johtohevosen rinnalle 700 jäljellä, painui kärkeen viimeisen kaarteen lopussa ja jatkoi oikein varmaan voittoon. Kunto on siis edelleen kohdallaan, ja asetelmat ovat mainiot. (1) RIVER MIRCH voi kuitenkin olla johtopaikalta tosi kova luu. Nimenomaan keulasta River Mirch on parhaimmillaan. Tästä saatiin taas hyvä osoitus Porissa 22. päivä syyskuuta, kun silloinkin Antti Teivaisen ajama tamma eteni johtopaikalle 200 juostuna ja piti kovasta temposta huolimatta oikein varmaan voittoon. Väliajat olivat 09,0-11,5-15,0. Vastus on nyt kovempi, mutta huippupäivänään koko matkan johto on silti täysin mahdollinen. Viimeksi Seinäjoella River Mirch oli 4. ulkoa luvattoman huono, mutta ei tuolle juoksulle kannata kuitenkaan antaa suurta painoarvoa. B-ryhmäänkin jää oikein laadukkaita haastajia. (4) PIECE OF BATTLE oli viimeksi Teivossa 2. ulkoa 800 metrin kirillä hyvä kakkonen. Tätä edeltäneessä Turun kisassa ruuna kiri Kasvattajakruunu-alkuerässä toivottomista asemista hienosti viidenneksi. (3) ANNA K. GARDEN ylsi viimeksi Turussa 3. ulkoa 500 metrin kirillä kolmanneksi. Kunto on kohdallaan, mutta sen juoksun perusteella True Colors ei ole normaalitapauksessa lyötävissä. (10) TOO FIT FOR YOU sijoittui viimeksi Lahdessa Jokimaa Tekee Tähtiä –finaalissa upeasti kakkoseksi vain hurjalle Informed Amille häviten. Se on kova meriitti, mutta silti tämän lähdön voittaminen takarivistä ei ole helppoa. Mikäli voittaja ei löydy edellä mainitusta viisikosta, puhutaan isosta yllätyksestä.

Lähtö 07

A) 3,6,5,7,8,11
B) 9,2,4,10,1
C) –

SF-CARAVAN ST. LEGER -KARSINTA. St. Legerin karsintalähdöt ovat jälleen kerran huippumielenkiintoisia. Ensimmäisessä karsintalähdössä A-ryhmään on suorastaan pakko nostaa peräti kuusi valjakkoa, eikä rankingjärjestyksen muodostaminen ollut todellakaan helppoa. (3) AVA DI ALESSIA kohoaa lopulta asetelmien ansiosta rankingin ykkösnimeksi. Tamman neljävuotiskausi on sujunut kokonaisuudessaan hienosti, vaikka Derbyn sekä Villinmiehen Tammakilpailun finaaleista ei tullut menestystä, minkä lisäksi kevään Kuopio Stakesissa pussiin juuttuminen saattoi viedä jopa voiton. Derbyn karsintalähdössä Ava Di Alessia spurttasi loppusuoralla vaivatta ohi keulapaikalla maltillista tahtia vetäneen Corazon Combon. Lähdön onnistuessa Ava Di Alessian pitäisi olla tässä saletti keulahevonen, eikä sekään olisi huono vaihtoehto, vaikka joku hyvä hevonen etenisi matkalla eteen. Joka tapauksessa näistä asetelmista kaikki on mahdollista. (6) CORAZON COMBO hävisi siis Derbyn karsintalähdössä Ava Di Alessialle, mutta finaalista irtosi arvokas kakkossija. Alla olevassa UET Grand Prixin finaalissa asetelmat olivat jo alkujaan sellaiset, että tehtävä oli täysin toivoton. Hevosen suoritus oli kuitenkin hyvä. Tähän paikkaan vain kuuden päivän starttiväli ei vaikuta optimaaliselta, mutta mikäli ori on palautunut kunnolla, on se vakava voitontavoittelija. Saa nähdä, lähteekö Pekka Korpi ajamaan heti alussa aggressiivisesti eteenpäin. (5) EL INDEED ja (7) VELVET GOLD ovat maamme kärkitammoja. Velvet Gold voitti syyskuussa Forssan Tammavaltikan. EL Indeed sijoittui Tammavaltikassa neljänneksi häviten tasaisessa kilpailussa voittajalle kokonaisajassa vain neljä kymmenystä. Molemmille tämä keskipitkä matka sopii hyvin. (8) SHACKHILLS TWISTER kohdalla kesä ei mennyt suunnitelmien mukaisesti, mutta nyt alla on jo neljä peräkkäistä oikein hyvää suoritusta. (11) MAIN STAGE on viime vuoden St. Legerin kakkonen. Alla ei ole säännöllistä starttirytmiä, mutta viimekertainen Seinäjoen loppukiri oli sen verran lupaava, että Antti Ojanperän valmennettavaan on syytä suhtautua vakavasti. (9) MAJESTIC MAN, (2) DOREA FRIDO ja (4) TRUTHISOUTTHERE ovat kaikki hyviä ja hyväkuntoisia hevosia, mutta tällä kertaa ihan voitto voi kuitenkin olla tiukassa.

Lähtö 08

A) 6,10,2,8
B) 9,5,3,7,1,4,11
C) –

SF-CARAVAN ST. LEGER -KARSINTA. St. Legerin toisessa karsintalähdössä A-ryhmään kohoaa neljä hevosta. (6) CREPE MATCH kiri Suuressa Suomalaisessa Derbyssä niin näyttävästi ykköseksi, että aloittaa rankingin, vaikka tuskinpa ori nyt ihan yhtä jykevässä iskussa kilpailee. Nimenomaan Derby oli se kauden ehdoton päätavoite. Volttilähtökin voi valmentajan etukäteiskommenttien perusteella olla lievä riskitekijä. (10) CONSALVO voitti viime vuonna niin St. Legerin finaalin kuin jo karsintalähdönkin. Karsintajuoksussa syntyi edelleen voimassa oleva SE-tulos 13,4, ja tuon saman tuloksen Ready Cashin poika juoksi myös finaalissa. Vire on nytkin hyvällä mallilla, joten ori on taas yksi suosikeista. (2) MARIER MILI epäonnistui viimeksi Turussa Kasvattajakruunu-alkuerässä täysin, mutta Lappeenrannan Villinmiehen Tammakilpailun keulavoitto tuli vakuuttavalla tyylillä. Marier Mili on taas todennäköinen keulahevonen ja sitä myöten huippuvaarallinen. (8) QUITE A LOVER sijoittui viime vuonna St. Legerissä Consalvon sekä Main Stagen jälkeen kolmanneksi. Vahva työmyyrä kilpailee nytkin huippukunnossa. B-ryhmän aloittava (9) KYLE WEB on tehnyt tänä vuonna komean nousun sarjoissa. Viimeksi Lahdessa juoksunkulku meni mahdottomaksi, suoritustaso oli täysin normaali. Timo Korvenheimon valmennettava on hyvä haastaja. (5) AMAZING PLAYER voitti viimeksi Turussa Kasvattajakruunu-alkuerän johtopaikalta ylivoimaisesti. Juoksun luontuessa ruuna on tähänkin lähtöön oikein kilpailukykyinen. (3) CALLELA LADYBIRD ei löytänyt viimeksi Turussa 4. sisältä vapaata väylää.

Lähtö 09

A) 7,3,4
B) 1,11,2,9,12,10,5,6,8
C) –

M127 –LÄHTÖ. Illan toisessa troikkalähdössä kotiradan (7) CALLA HAT TRICK saa niukan ykkösvihjeen. Neljävuotias Maharajahin poika tekee tällä hetkellä kovaa nousua sarjoissa, ja tuntuisi, että luonteikkaan ruunan toimivuuskin olisi kaiken aikaa kohenemassa. Viimeksi Seinäjoella Calla Hat Trick punnersi vahvasti Nuorten Sarjan voittoon, vaikka juoksu ei mennyt mitenkään sujuvasti. Rahantulon myötä lähdöt toki kovenevat, mutta Calla Hat Trick vaikuttaa oikein kehityskelpoiselta. (3) DENISE COMBO on lähdön ainoa kolmevuotias. Siitä huolimatta tamma on ilman muuta yksi suosikeista. Vermon kolmevuotislähdössä 6. päivä syyskuuta Sahara Commander ja Dream Combo olivat odotetusti aivan liian kovia vastustajia, mutta Zidonia Comery pysyi loppuun asti takana. Denise Combo voi päästä keulaan tai 2. sisälle, ja ainakin näiltä juoksupaikoilta kaikki olisi mahdollista. (4) MAX DI QUATTRO on lähdön kolmas A-hevonen. Se voitti toissakerralla Teivossa johtopaikalta ylivoimaisesti, mutta joutui keskiviikkona Vermossa tyytymään keulasta kuudenteen sijaan, eikä missään tapauksessa ollut yhtä hyvä. Jo yksistään kengät jalassa kilpaileminen vei tehoja, ja lisäksi ruuna oli matkalla ylienerginen. Kengät jalassa samanlaista kanuunasuoritusta kuin Teivossa tuskin kannattaa odottaa, mutta kyllä ruunan silläkin balanssilla pitäisi olla tähän lähtöön oikein kilpailukykyinen. (1) HULDAMARIE on parantanut Tapani Salojensaaren käsissä selvästi menoaan. Nyt asetelmat ovat mainiot, ja mikäli tamma pääsee iskemään kärjen imusta lyhyellä kirillä, on kaikki mahdollista. (11) READY FOR TOMORROW tekee jatkuvasti luotettavaa työtä. Näistä asetelmista sijoitus on kiinni juoksunkulusta, mutta kuntonsa puolesta ruuna on kyllä tähän porukkaan vakava voitontavoittelija. (2) EMPERE’S LILY menetti viimeksi Teivossa pelinsä sammuvan takana. Tamma vaikutti täysin normaalilta, ja saa taas hyvältä paikalta uuden mahdollisuuden. (9) POWER CAT on oikein tarkalla juoksulla potentiaalinen yllättäjä. (12) STONEISLE STORM kohdalla lähtöpaikka laskee rankingsijoitusta.

TOTO5 (lähdöt 4-8)

Pieni systeemi
I 1 Olwing (3,6)
II 2,8 (11,12)
III 1,2 (4,3)
IV 3,5,6,7,8,11 (9,2)
V 2,6,8,10 (9,5)
96 riviä*0,10 euroa = 9,60 euroa

Suuri systeemi
I 1 Olwing (3,6)
II 1,2,4,5,7,8,9,10,11,12 (6,3)
III 1,2 (4,3)
IV 3,5,6,7,8,11 (9,2)
V 2,3,5,6,8,9,10 (7,1)
840 riviä*0,10 euroa = 84 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 7-8)

Pieni systeemi
I 3 Ava Di Alessia
II 2,6,8,10
4 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 3,5,6,7,8,11
II 2,6,8,10
24 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 3 Ava Di Alessia
II 5,6,7,8,11
III 5,6,7,8,11
20 yhdistelmää*0,50 euroa = 10 euroa

Suuri systeemi
I 3,5,6,7,8,11
II 3,5,6,7,8,11
III 3,5,6,7,8,11
120 yhdistelmää*0,50 euroa = 60 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 3,4,7
II 3,4,7
III 1,2,3,4,7,11
24 yhdistelmää*0,50 euroa = 12 euroa

Suuri systeemi
I 3,4,7
II 1,2,3,4,7,11
III kaikki
150 yhdistelmää*0,50 euroa = 75 euroa

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.