Voittajakuvat, maalikamerakuvat ja juoksuselostukset 17.1.2020

Lähtö 1

Voittaja nro 7 Saran Samba / Tapio Perttunen

Lähtö 01 Tas.ajo kv 2100 m p. 300 €, 20 m enint. 500 €, 40 m enint. 900 €

SARAN SAMBA: Eteni johtopaikalle ensimmäisen takasuoran lopussa ja sooloili erittäin heikkotasoisessa lähdössä ylivoimaiseen voittoon. ALGOT: Laukkasi kakkossijalta ensimmäisen kaarteen alussa. Uusi laukka 600 jäljellä, kun eteni kulisseissa kakkosena olleen Rehulan Suvin tuntumaan. Kuittasi vielä päätöspuolikkaalla vaisun Rehulan Suvin ja sijoittui kakkoseksi, mutta ei kyllä itsekään vakuuttanut lainkaan. Erittäin heikkotasoisessa lähdössä vain kolme saavutti hyväksytyn juoksun. Viim. 500 m 43,0. REHULAN SUVI: Menetti johtopaikan voittajalle ensimmäisen takasuoran lopussa, eikä pysynyt jatkossa lainkaan kyydissä. Laukkasi viimeisellä takasuoralla kakkossijalla. Tyyli mureni päätöspuolikkaalla ja laukkasi viimeisen kaarteen lopussa, kun oli jo muutenkin putoamassa kolmanneksi, eli viimeiseksi hyväksytyn juoksun tehneeksi. Oli oikein vaisu. LYSTI ROLS: Laukkaili jo ensimmäisellä puolikkaalla kaukana kulisseissa hylkäykseen. Ei ottanut muutenkaan käytännössä yhtään kunnon juoksuaskelta. TÄHTI-SÄVEL: Laukkaili kulisseissa hylkäykseen vakuuttamatta lainkaan. KULKURI NAURAVA: Laukkasi lähtösuoralla erittäin pahoin törmättyään erittäin hitaasti edenneeseen kanssakilpailijaan. Tilanne aiheutti ilmeisesti jotain ongelmia, koska päätyi keskeyttämään. ÖVERBYN KUNKKU: Laukkaili taustalla vakuuttamatta hylkäykseen. Olisi toki riittänyt ravilla heikkotasoisessa lähdössä totoon (vain kolme hevosta saavutti hyväksytyn suorituksen).

50,5/Rehulan Suvi – 44,0/Saran Samba – 37,5/sama – 40,0

Lähtö 2

Voittaja nro 3 Burnout / Ari Moilanen

Lähtö 02 Tas.ajo lv 2100 m p. 500 €, 20 m enint. 1 500 €

BURNOUT: Peruutteli 2. sisältä 2. ulos 400 jäljellä, hyökkäsi 3. rataa 300 jäljellä ja kiri oikein varmaan voittoon. GOLDIIVO HOSS: Ei pystynyt vastaamaan loppusuoralla johtopaikalta Burnoutin kiriin, mutta oli selvä kakkonen. Kelpo esitys 3-vuotiaalta tammikuussa. GOT TO GOO: Käynnistyi verkkaisesti. Nousi jonomuodostelman viidenneltä sijalta 2. radalle 1500 jäljellä ja kipusi johtohevosen rinnalle 200 metriä myöhemmin. Ei riittänyt kirivaiheessa lainkaan kaksarihevosille, mutta oli hyväksyttävä kolmas. CAVIAR QUEEN: Laukkasi alussa. Eteni sisärataa pitkin 3. sisälle runsas kierros matkaa maaliin. Suoritti lähinnä tasaisesti. Viim. 1700 m 20,9. BLACK SMILING: Siirtyi 4. sisältä 2. ulos 1400 jäljellä, mutta laukkasi runsaat 1200 jäljellä ja putosi taustalle, missä suoritti jatkossa lähinnä tasaisesti. Viim. 700 m 23,3. LONG-LASTING STAR: Peruutteli johtavan rinnalta ensimmäisen kaarteen jälkeen 3. sisälle. Siirtyi 2. ulos vajaat 1200 jäljellä. Laukkasi 500 jäljellä yrittäessään sinnitellä kärkikolmikon tuntumassa. Laukka vei neljännen tai viidennen sijan. FLIRTY KICK: Oli oikein vaisu. LOVELY MESH: Käynnistyi verkkaisesti ja laukkasi kuudennelta sijalta ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. Uusi laukka hännillä 1400 jäljellä. LILY MAY: Laukkasi lähdössä. Uusi laukka hännillä ensimmäisen kaarteen lopussa. Ei esittänyt taustalla ihmeitä. Ylitti maalilinjan kulisseissa seitsemäntenä, mutta tuli lopulta hylätyksi.

23,0/Goldiivo Hoss – 24,0/sama – 18,5/sama – 19,0

Lähtö 3

Voittaja nro 5 Huima Hermanni / Hannu Hietanen

Lähtö 03 Tas.ajo kv 2100 m p. 8 000 €, 20 m enint. 14 000 €, 40 m enint. 23 000 €

HUIMA HERMANNI: Hyökkäsi 2. ulkoa 600 jäljellä ja eteni 400 metriä ennen maalia johtoon painuneen Voima-Simon rinnalle. Irtosi Voima-Simon kanssa voittomatsiin ja voitti tämän laukattua loppusuoran alussa selvästi. HOTLINKI: Kipusi toisella puolikkaalla hiljalleen 4. ulos. Kohottautui selässä 3. radalle 600 jäljellä, jatkoi ilman selkää 400 jäljellä ja punnersi kalkkiviivoilla positiivisesti kakkoseksi. KIPINÄ ROLS: Saavutti ensimmäisen takasuoran lopussa paikan 3. ulkona. Kiertyi edessään juosseen Huima Hermannin vanavedessä 2. ulos 400 jäljellä ja jatkoi hyväksyttävästi. GOLDA NAPANDERI: Menetti johtopaikan 400 jäljellä. Jaksoi kohtuullisesti ja sijoittui lopulta neljänneksi. VILLIERI: Oli 2. sisältä kohtuullinen sijoittuen viidenneksi. TORPPARIN SISU: Laukkasi lähdössä. Juoksi jatkossa 5. ulkona, mistä oli kohtuullinen. ONNIN TAHTI: Matkasi 3. sisällä. Laukkasi seitsemänneltä sijalta lyödyn oloisena runsaat 300 jäljellä. Laukkasi vielä loppusuoralle tultaessa hännillä uudelleen. Tuli loppusuoraa taustalla kohtuullisesti. ELIS HALM: Laukkasi vajaat 800 jäljellä yrittäessään sinnitellä muiden mukana. Oli jatkossa oikein vaisu. VOIMA-SIMO: Nousi vetämään 3. sisältä 2. rataa heti ensimmäisessä kaarteessa. Painui kärkeen 400 jäljellä ja irtosi voittotaistoon yhdessä 2. ulkona juosseen Huima Hermannin kanssa, mutta laukkasi loppusuoran alussa ja menetti kaksarisijoituksen. VILI KUUPPER: Laukkasi lähtösuoralla lyhyesti. Uusi ja paljon pahempi laukka taustalla kolmannella radalla ensimmäisen kaarteen lopussa johti hylkäykseen. Ei vaikuttanut täysin priimalta.

36,0/Golda Napanderi – 34,0/sama – 31,0/sama – 28,5

Lähtö 4

Voittaja nro 9 Prada Nights / Olli Koivunen

Lähtö 04 Ryhmäajo lv 2600 m enint. 8 000 €

PRADA NIGHTS: Ei uskaltanut kääntää 2. ulkoa 3. radalle vielä 900 jäljellä, ja loppukaarteessa voittosaumat näyttivät jo pussissa menneen. Sai kuitenkin kanssakilpailijan siirryttyä sisäradalle tyhjän radan eteensä 300 jäljellä ja ehti vielä ylivoimaisella loppuvedollaan ykköseksi, kun keulahevonen hidasteli loppusuoralla. HERE COMES THE SUN: Painosti itsensä kärkeen 200 juostuna ja jatkoi Baron Boxin takana 2. sisällä 2200 jäljellä. Putosi jo loppukaarteessa hieman keulahevosen tuntumasta, mutta kuittasi tämän kalkkiviivoilla ja sijoittui toiseksi. BARON BOX: Eteni johtopaikalle 2200 jäljellä. Teki jo loppukaarteessa irtioton, mutta alkoi venkoilla yksin jäätyään loppusuoralla ja painoi rajusti sisällepäin menettäen vauhtinsa. Putosi vielä kalkkiviivoilla kolmanneksi. Kokonaisuudessaan suorituksesta jäi ihan mukava maku. CHLOE HOO: Kohottautui 3. ulkoa Ridge Journeyn kantaan 3. radalle 600 jäljellä. Hakeutui vetämättömästä selästä 4. radalle 400 jäljellä ja kipusi hyväksyttävästi neljänneksi. BELODON: Siirtyi 5. sisältä 4. ulos 900 jäljellä. Kipusi loppusuoralla taustalla uloimpaa ylisarjassa kohtuullisesti viidenneksi. MISTER BALDERINO: Jäi 2. radalle ilman selkää 2200 jäljellä. Laskeutui lyötynä 3. sisälle 300 jäljellä. Sinnitteli juoksupaikka huomioiden kohtuullisesti. RIDGE JOURNEY: Lähti kiertämään 4. ulkoa 3. rataa kierros jäljellä. Jaksoi kirinsä tasaisesti. HIPPO HOPE: Johti ykkösradalta hetken, mutta tyytyi 200 juostuna Here Comes The Sunin selkään ja jatkoi 2200 metriä ennen maalia 3. sisällä. Taipui viimeisen takasuoran lopussa. EMPERE’S BUD: Ei vakuuttanut hännillä 4. sisältä.

14,0/Baron Box – 18,5/sama – 22,0/sama – 20,0

Lähtö 5

Voittaja nro 1 Ponutella / Ari Moilanen

Lähtö 05 Tas.ajo kv 2100 m p. 40 000 €, 20 m enint. 68 000 €, pt. 40 m

PONUTELLA: Aloitti 2. sisällä ja jatkoi avauspuolikkaan kohdalla 2. ulkona. Hyökkäsi 700 jäljellä ja eteni 500 metriä ennen maalia johtavan rinnalle. Hankki loppusuoralla otteen keulassa juosseesta Tementikosta. TEMENTIKKO: Marssi toista rataa pitkin kärkeen avauspuolikkaan kohdalla ja oli ihan positiivinen kakkonen. RÅGER: Retkuili ensimmäisellä takasuoralla keulapaikalla ja menetti paikkansa Tementikolle avauspuolikkaan kohdalla. Sai sentään niukin naukin pidettyä paikan johtavan takana, ettei Varjomannikin päässyt laskeutumaan eteen. Siirtyi 400 metriä ennen maalia 2. ulos, missä tuli voittajan puserossa vailla väylää maaliin. ENRIKO: Hyökkäsi 4. ulkoa 800 jäljellä. Sai Ponutellan eteensä 100 metriä myöhemmin. Jatkoi ilman selkää 500 jäljellä. Kesti kärjen tuntumassa kunnialla neljänneksi. ULJAS SUOMALAINEN: Kiri 3. sisältä loppusuoraa vain hyväksyttävästi. EKIN TOIVE: Ei päässyt tulemaan 5. sisältä passiivisella taktiikalla täysin vapaasti. TEJAS: Saavutti 4. sisältä sisärataa pitkin maksimisijoituksen. RUUTU-VIESKER: Avasi lujaa, mutta laukkasi. Juoksupaikka oli lopulta 3. ulkona. Hakeutui viimeisen takasuoran lopussa Enrikon kantaan 3. radalle, mutta oli ponneton. VARJOMANNI: Jäi johtavan rinnalle 1500 jäljellä. Lannistui hetkessä 500 jäljellä.

37,0/Tementikko – 33,5/sama – 29,0/sama – 29,0

Lähtö 6

Voittaja nro 1 Oilsheik / Seppo Markkula

Lähtö 06 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 18 000 €

OILSHEIK: Jäi lähtösuoralla 2. sisälle ja putosi ensimmäisen kaarteen lopussa 3. sisälle, minkä jälkeen vaihtoi 2. ulos. Jäi kuitenkin avauspuolikkaan kohdalla 2. radalla ilman selkää. Ei näyttänyt saavan mitään otetta keulassa juosseesta Prodigy Sharkista, mutta käytti keulavaljakon loppusuoran alun lepsuilun hyväkseen ja punnersi loppusuoralla ykköseksi. PRODIGY SHARK: Jäi 2. radalle ilman selkää ensimmäisen kaarteen lopussa, mutta pääsi etenemään suosiolla johtopaikalle avauspuolikkaan kohdalla. Voitto näytti vielä loppusuoralle tultaessa täysin varmalta, mutta valjakon ote herpaantui loppusuoran alussa; ajautui hetkeksi hieman ulospäin ja “keräili itseään” sen verran kauan, että paremmin hereillä ollut valjakko punnersi loppusuoralla edelle. LAPTOP ALLEY: Eteni johtopaikalle ensimmäisen kaarteen lopussa ja jatkoi avauspuolikkaan kohdalla Prodigy Sharkin takana 2. sisällä. Ylsi kärkiparin tuntumassa ihan mukavasti kolmanneksi. STURDY STRIDE: Sinnitteli 2. ulkoa tasaisesti. RAIPE KRONOS: Avasi helposti keulaan. Tyytyi ensimmäisen kaarteen lopussa suosiolla Laptop Alleyn selkään ja jatkoi avauspuolikkaan kohdalla 3. sisällä. Väsyi päätöspuolikkaalla varsin pahoin. Oli läpi matkan kaarreongelmia. Viim. 500 m 21,4. TERESA MAX: Ei vakuuttanut 4. sisältä. QUICKSTEP SOX: Laukkasi ensimmäisen kaarteen lopussa viimeisellä sijalla hylkäykseen. Oli jo ennen lähtöä epävireisen näköinen.

14,5/Prodigy Shark – 19,0/sama – 17,0/sama – 16,0

Lähtö 7

Voittaja nro 5 Callela Einstein / Olli Koivunen

Lähtö 07 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 40 000 €

CALLELA EINSTEIN: Eteni johtopaikalle ensimmäisessä kaarteessa ja voitti lopulta oikein varmasti. GUIDO DI QUATTRO: Iski 3. ulkoa 1300 jäljellä ja eteni puolimatkassa 2. radalle ilman selkää. Ei riittänyt voittajalle, mutta oli rehti kakkonen. AMOUR AVENGER: Aloitti 4. ulkona. Iski 3. rataa 1200 jäljellä ja eteni Quido di Quattron taakse 2. ulos runsaat 900 jäljellä. Hakeutui viimeisen kaarteen lopussa uudelleen 3. radalle ja oli positiivinen kolmas paremmilleen häviten. ALL READY MATCH: Sai torjuttua Ex Gracyn lähtökiihdytyksessä ja jatkoi ensimmäisessä kaarteessa Callela Einsteinin takana 2. sisällä. Jaksoi hyväksyttävästi neljänneksi pystymättä taistelemaan loppusuoralla totosijoista. STRONGHOLD: Sinnitteli 3. sisältä kohtuullisesti viidenneksi. FAST MOTION: Oli 4. sisältä tasainen. RANCH MOVIE STAR: Ei vakuuttanut 5. sisältä. CASTOR U.M.: Putosi 2. ulkoa huonossa selässä 4. ulos runsaat 900 jäljellä ja suuntasi tämän jälkeen 3. radalle. Eteni 3. ulos 800 jäljellä. Väsyi päätöspuolikkaalla selvästi. HEAVY BEAT: Kiertyi 5. ulkoa 4. ulos runsaat 700 jäljellä. Väsyi pahoin jo 600 jäljellä. BEAR YANKEE: Oli 6. sisältä oikein vaisu. EX GRACY: Satsasi hetken lähtöön, muttei onnistunut pääsemään All Ready Matchin etupuolelle ja tyytyi sen jälkeen paikkaansa 2. radalla ilman selkää. Sai Guido di Quattron puolimatkassa eteensä, mutta alkoi jo pian tämän jälkeen väsyä pahoin.

15,0/Callela Einstein – 19,5/sama – 16,0/sama – 14,5

Lähtö 8

Voittaja nro 11 Aika-Valtti / Esa Holopainen

Lähtö 08 Tas.ajo kv 2100 m p. 2 000 €, 20 m enint. 3 500 €, 40 m enint. 6 000 €

AIKA-VALTTI: Eteni toista rataa pitkin 2. ulos 1500 jäljellä. Laskeutui 900 metriä ennen maalia 3. sisälle, kun edessä juossut Veli Pollea laskeutui 2. sisälle. Iski kolmannelta sijalta toista rataa 600 jäljellä ja eteni keulassa juosseen Ferdinandin laukattua kärkeen 500 jäljellä. Irtosi Ferdinandin laukkojen myötä ylivoimaiseen voittoon. FERDINAND: Laukkasi johtopaikalta viimeisen takasuoran lopussa. Siinä vaiheessa Aika-Valtti ei ollut vielä edes edennyt rinnalle. Uusi laukka kolmannella sijalla 400 jäljellä. Ehti vielä ravirytmin löydyttyä selväksi kakkoseksi. VELI POLLEA: Laskeutui 2. radalta ilman selkää 2. sisälle 900 jäljellä. Oli jo loppukaarteessa selvänä kakkosena, mutta askel painoi loppua kohden selvästi. Muut olivat kuitenkin niin kaukana, että jaksoi selväksi kolmoseksi. Viim. 500 m 45,0. CARMENITA: Laukkasi viidenneltä sijalta kierros juostuna ja putosi kuudenneksi. Suoritti ihan kohtuullisesti. UNNAN VEITIKKA: Laukkasi pahoin lähtöön. Kulki jatkossa taustalla hyväksyttävästi. Viim. 1900 m 33,5. SURRIKKA: Ei suuremmin vakuuttanut missään vaiheessa. HALLAN POIKA: Eteni taustalla neljänneksi 700 jäljellä. Ei ollut kuitenkaan oikeastaan missään vaiheessa menopäällä ja menetti päätöspuolikkaalla vauhdin hiipuessa asemiaan. Viim. 500 m 44,8. KARMAN JAROMIR: Laukkasi heti alussa pahoin. Kulki jatkossa kulisseissa kohtuullisesti. VARJOTUULI: Alkoi väsyä 2. sisältä jo kierros jäljellä ja sammui lopulta kauas kulisseihin. TAAJANINTO: Laukkasi ensimmäisellä puolikkaalla hännillä pahoin. Oli muutenkin oikein vaisu. S.N. MIKAELA: Käynnistyi verkkaisesti ja laukkasi pian pahoin. Ei ottanut muutenkaan vauhtia.

36,5/Ferdinand – 34,0/sama – 30,0/sama – 35,0

Lähtö 9

Voittaja nro 6 Artsi / Jere Kiveinen

Lähtö 09 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 3 000 €

ARTSI: Hyökkäsi 4. ulkoa 900 jäljellä, eteni johtavan rinnalle 300 jäljellä ja jyräsi varmaan voittoon. Viim. 1000 m 18,3. RANCH ROCKY ROAD: Jäi ensimmäisessä kaarteessa taustalla 2. radalle ilman selkää. Kipusi kolmannella puolikkaalla kärjen tuntumaan ja kamppaili positiivisesti niukaksi kakkoseksi. MY QUEEN HUNTER’S: Sai niukasti torjuttua Strawberry Dancerin lähtökiihdytyksessä ja piti johtopaikan. Putosi kalkkiviivoilla ulos kaksarista. Hyväksyttävä suoritus. STRAWBERRY DANCER: Ei aivan päässyt lähtösuoralla ohi My Queen Hunter’sista ja peruutteli ensimmäisessä kaarteessa tämän taakse 2. sisälle. Laukka loppusuoralla ei vaikuttanut sijoitukseen. Hyväksyttävä suoritus. SHOT ON GOAL: Ajoi 3. ulkoa kirivaiheen huonosti. Tuli päätöspuolikkaan ulkoratoja pitkin taustalla hyväksyttävästi. COASTAL BLUE: Sinnitteli 2. ulkoa tasaisesti. MEET ME IN SHADE: Saavutti 3. sisältä vakuuttamatta maksimisijoituksen. BITCH OF SPADES: Oli 5. ulkoa taustalla kohtuullinen. PANCAKE ROCKS: Kirivaihe ei mennyt 6. sisältä hännillä ollenkaan sujuvasti. Tuli taustalla kohtuullisesti maaliin. JENEL IN THE CROWN: Ei vakuuttanut 4. sisältä. ANDY STARLET: Ei vakuuttanut 5. sisältä. RANCH RINGADING: Laukkasi ensimmäisessä kaarteessa keskijoukoissa 3. radalla ja peruutteli joukon viimeiseksi 6. ulos. Lähti kiertämään 3. rataa 1100 jäljellä ja sai voittaja Artsin eteensä 900 jäljellä. Kiri tyrehtyi viimeisellä takasuoralla ja väsyi lopulta takaisin viimeiseksi. Ei vakuuttanut.

18,5/My Queen Hunter’s – 24,0/sama – 21,5/sama – 18,0

Ponilähtö

Voittaja nro 5 Skogbölen Nätta / Iida Vastamäki

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.