Voittajakuvat, maalikamerakuvat ja juoksuselostukset 16.9.2022

Lähtö 1

voittaja nro 10 Credit To Hope / Jenni Kaija

Lähtö 01 Dacia Monté Cup Ryhmäajo lv 2100 m monté enint. 40 000 €

CREDIT TO HOPE: Avasi ysiradalta vauhdilla, mutta ohi ykkösradan Quickly S.W.:stä ei ollut asiaa, joten laskeutui ensimmäisen kaarteen alussa tämän selkään. Nousi johtavan rinnalle 800 jäljellä, painui kärkeen 600 jäljellä ja voitti lopulta ylivoimaisesti. GIRLS WITH CURLS: Eteni kolmannelta sijalta kakkoseksi 500 jäljellä. Ei riittänyt voittajalle, mutta oli selvä kakkonen. STAY ON TOP: Aloitti kaukana kärjestä kahdeksantena. Lähti parantelemaan kaukaa kahdeksannelta sijalta asemiaan 700 jäljellä ja eteni loppusuoralla taustalla ihan mukavasti kolmanneksi. Viim. 700 m 17,8. ACORN SHELL: Taittoi taivalta harvassa muodostelmassa neljäntenä ja sinnitteli hyväksyttävästi neljänneksi. LIGHT UP: Kipusi loppusuoralla taustalla vain hyväksyttävästi viidenneksi. SPEAK OF THE DEVIL: Suoritti taustalla keskijoukoissa kohtalaisen montédebyytin. QUICKLY S.W.: Torjui alussa Credit To Hopen uhittelut ja veti reippaalla liekillä. Menetti paikkansa voittajalle 600 jäljellä ja putosi kolmanneksi 500 jäljellä. Laukka 350 metriä ennen maalia vei saumat sinnitellä kolmanneksi. Laukkaa lukuun ottamatta esityksestä jäi varsin positiivinen maku. LIKE A BOEING: Sinnitteli taustalla tasaisesti. JAGGER ZON: Taivalsi läpi matkan viimeisenä. SMOKY CLOUD: Ei toiminut ja jäi pois.

10,5/Quickly S.W. – 12,5/sama – 18,0/Credit To Hope – 19,0/sama

Lähtö 2

voittaja nro 5 Peggy Gou* / Jonny Länsimäki

Lähtö 02 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 3 500 €

PEGGY GOU: Irrotteli johtopaikalta ylivoimaiseen voittoon. KEN’S CALLAHAN: Tsemppasi johtavan rinnalta mukavasti kakkoseksi. Hävisi kylläkin keulavoittajalle selvästi. STONECAPES UNIQUE: Kohottautui 2. ulkoa 3. radalle 300 jäljellä ja kipusi hyväksyttävästi totoon. AMAZING HUNTER: Tyytyi suosiolla Peggy Goun selkään ja jaksoi keulavoittajan takaa hyväksyttävästi neljänneksi. Viim. 500 m 17,3. UNTO MASTERPIECE: Siirtyi 4. sisältä 5. ulos 600 jäljellä. Kipusi loppusuoralla juosten rahoille. Viim. 500 m 15,2. RIM BAY DIVA: Suoritti 3. sisältä kohtalaisesti. Näytti loppusuoralla hetken etenevän taisteluun kolmossijasta, mutta puristus puuttui. SPITFIRE: Oli 4. ulkoa kiertelemättä kohtalainen. IRON HEART: Taipui 3. sisältä 700 jäljellä ja oli vaisu. Viim. 500 m 22,5. HAPPY SUMMER JO: Oli 6. sisältä hännillä vaisu. HOT BAKED: Oli 5. sisältä hännillä oikein vaisu. Viim. 500 m 23,3. STONEISLE STORM ja MOVIE STAR W.F.: Laukkasivat heti lähdössä pitkäksi.

13,5/Peggy Gou – 17,5/sama – 17,5/sama – 15,0/sama

Lähtö 3

voittaja nro 3 Adanna / Emma Väre

Lähtö 03 Ladyliiga-lähtö Ryhmäajo lv 2100 m enint. 80 000 €

ADANNA: Piti johtopaikalta niukkaan voittoon. On ollut parempikin, mutta oikein positiivinen suoritus silti. POPE: Hyökkäsi 2. ulkoa 400 jäljellä. Rynnisti lopussa voittotaistoon yhdessä Adannan kanssa, mutta ehti ohi vasta maalin jälkeen. WERNER ORS: Tyytyi suosiolla Adannan selkään ja oli 2. sisältä positiivinen kolmas paremmilleen häviten. TOUCH ME TOO: Ylsi 3. sisältä sisäratajuoksulla hyväksyttävästi neljänneksi. CONCRETE DEE: Hakeutui 3. ulkoa 4. radalle 300 jäljellä ja suoritti hyväksyttävästi. BEAR GIFT: Ei ymmärrettävästi riittänyt tuntuvassa ylisarjassa 4. sisältä. JANIS JOPLIN BOKO: Taipui johtavan rinnalta loppusuoralle tultaessa.

13,0/Adanna – 14,0/sama – 16,0/sama – 16,5/sama

Lähtö 4

voittaja nro 4 Quandary Tile / Olli Koivunen

Lähtö 04 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 20 000 €

QUANDARY TILE: Irrotteli johtopaikalta helposti ylivoimaiseen voittoon. LAURILA’S GIMLI: Peruutteli ensimmäisessä kaarteessa viimeiseksi ja juoksi lopulta 4. ulkona. Suuntasi huonosta selästä 3. radalle 700 jäljellä. Meni loppusuoralla todella vinoksi, mikä vei vauhdin ja katkaisi etenemisen, mutta punnersi silti vielä linjalla oikein positiivisesti kakkoseksi. Viim. 700 m 13,0. HE’S A HORSE: Sinnitteli 2. sisältä hyväksyttävästi. Kakkossijaa tarjottiin, mutta putosi kalkkiviivoilla kolmanneksi. Viim. 500 m 15,6. JACKPOT ARIA: Oli 3. sisältä hyväksyttävä neljäs. MR MONEY ROBBER: Jäi 2. radalle ilman selkää 400 juostuna. Kipusi johtohevosen rinnalle 1400 jäljellä. Kangistui päätössatasella tototaistosta, mutta kesti kunnialla. HILA’S ELTON: Yritti tunkea 3. radalta 4. ulos ensimmäisen kaarteen lopussa ja aiheutti vaaratilanteen. Peruutteli tämän jälkeen ensimmäisellä takasuoralla viimeiseksi ja juoksi lopulta 5. ulkona. Paranteli päätöspuolikkaalla taustalla hieman asemiaan. Viim. 500 m 15,0. YPÄJÄ ORIENTE: Ei kääntänyt 2. ulkoa kiriin 500 jäljellä ja jäi pussiin. DEEP TROUBLE: Oli 5. sisältä hännillä kohtalainen. FAVÖR DÅ: Taipui 3. ulkoa jo kolmannella puolikkaalla. Ei vakuuttanut. EMIL VON BENTZ: Avasi lujaa johtavan rinnalle. Peruutteli 4. sisälle 400 juostuna. Väsyi päätöspuolikkaalla pahoin. Viim. 500 m 21,0.

14,5/Quandary Tile – 17,5/sama – 14,5/sama – 14,0/sama

Lähtö 5

voittaja nro 15 Vektorin Valo / Seppo Markkula

Lähtö 05 Tasoitusajo kv 2100 m p. 2 500 € + 20 m/2 000 €

VEKTORIN VALO: Saavutti edellä menevän selän 6. ulkona 1100 jäljellä ja suuntasi heti Karkki Rolsin vanavedessä 3. radalle. Jatkoi Karkki Rolsin laukattua 3. rataa ilman selkää kärjen rinnalle 400 jäljellä ja jyräsi positiivisesti varmaan voittoon. ISOSALON ISKU: Laukkasi keskijoukoista ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. Tavoitti pääryhmän sijaluvulla yksitoista 1100 metriä ennen maalia ja jatkoi pian 5. ulkona. Suuntasi 3. radalle 700 jäljellä. Hakeutui kärjen rinnalle 4. radalle 300 jäljellä ja marssi vielä positiivisesti kakkoseksi. Viim. 1000 m 31,0. LEONARD ROHKEA: Oli johtavan rinnalta ihan kelpo kolmas. APILAN MUISTO: Eteni 40 metrin takamatkalta sujuvasti 2. ulos 1400 jäljellä. Sijoittui kärjen tuntumassa hyväksyttävästi neljänneksi. TUPETTAJA: Eteni toisessa kaarteessa 3. ulos, mistä suoritti hyväksyttävästi ja sijoittui viidenneksi. RENOO: Eteni johtopaikalle 1800 metriä matkaa maaliin. Taipui loppusuoralla kuudenneksi, ja oli vain kohtalainen. TAIKATOIVO: Ei päässyt tulemaan kirivaiheessa 3. sisältä. Voimia jäi kyllä varastoon. PIIRTULI: Käynnistyi verkkaisesti ja laukkasi hännillä ensimmäisessä kaarteessa. Kulki jatkossa ihan mukavasti ja ehti vielä linjalla rahoille. LAMMIN MATIAS: Ei saanut 2. sisältä keulasta taipuneen Renoon takaa mahdollisuutta. Jäi kyllä voimia. TUULAN VILITÄR: Saavutti edellä menevän selän 4. ulkona 1200 jäljellä. Rahasijaa tarjottiin, mutta ei puristanut lopussa. KARKKI ROLS: Saavutti edellä menevän selän 5. ulkona vajaat 1200 jäljellä ja suuntasi pian 3. radalle. Eteni kärkiparin rinnalle 600 jäljellä, mutta pilasi kärkitaistosta pelinsä pahaan laukkaan päätöspuolikkaan alussa. Olisi kyllä ravilla taistellut aivan kärjessä. Kunto on edelleen kohdallaan. VILIVELI: Laukkasi lähtösuoralla pahoin. Ei kyllä vakuuttanut muutenkaan. JOHERIINA: Saavutti edellä menevän selän 4. sisällä 1200 jäljellä. Taipui 600 jäljellä ja otti vielä loppukaarteessa lyötynä kaksi pahaa laukkaa. R.R. RIKI: Menetti johtopaikan 300 juostuna ja laukkasi samassa pitkäksi. HOTVILLE: Ei ottanut lainkaan vauhtia ja keskeytti jo toisella puolikkaalla viimeiseltä sijalta. VALTAAJA: Otti ensimmäisen laukan heti lähtösuoralla ja laukkaili lopulta päätöspuolikkaalla taustalla hylkäykseen.

34,5/Renoo – 36,0/sama – 33,5/sama – 32,0/sama

Lähtö 6

voittaja nro 9 Stardust Comery / Olli Koivunen

Lähtö 06 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 20 000 €

STARDUST COMERY: Hyökkäsi hänniltä kahdeksannelta sijalta 400 juostuna ja haki kärkipaikan itselleen 1300 jäljellä. Vastasi mukavasti niukkaan voittoon ennen lopussa haastanutta Super Topazia. SUPER TOPAZ: Pääsi etenemään taustalta sujuvasti 2. ulos. Hyökkäsi runsaat 300 jäljellä ja haastoi lopussa mukavasti voittajan. MARIA SÅNNA: Jäi alussa 2. radalle ilman selkää. Eteni johtopaikalle 400 juostuna. Jatkoi Stardust Comeryn takana 2. sisällä 1300 jäljellä. Suoritti ihan positiivisesti riittämättä kahdelle selvästi paremmalle. GLOBAL UNCOMMON: Avasi ensin keulaan, mutta tyytyi heti johtavan selkään. Jäi 400 juostuna 3. sisälle ja 1300 metriä ennen maalia 4. sisälle. Kiri loppusuoralla hyväksyttävästi neljänneksi. HENRIETTE SISU: Jäi ykkösradalta alussa 2. sisälle ja putosi lopulta 1300 metriä ennen maalia 5. sisälle. Spurttasi myöhään tilaa saatuaan uloimpaa positiivisesti osoittaen selvää nousukuntoa. OUR LEXA: Jäi taustalla 2. radalle ilman selkää 1300 jäljellä. Kipusi johtohevosen rinnalle kierros jäljellä. Taipui loppusuoralle tultaessa. Suoritti normitasollaan. Viim. 500 m 17,2. OLYMPIC BLUE CHIP: Oli taustalla tasainen. DONT PRESS SEND: Pysyi takajoukoissa. MOUNTAIN ST LEO: Laskeutui taustalla 2. radalta ilman selkää 5. sisälle 400 juostuna. Jäi 6. sisälle 1300 jäljellä. Siirtyi 3. ulos 1100 jäljellä. Taipui kirivaiheessa. Viim. 500 m 17,5. HIGH FLYING: Oli 6. sisältä loppusuoralla oikein vaisu. EMBOSSED LEMON: Painui lähtösuoran lopussa keulaan. Jatkoi 2. sisällä 1700 jäljellä ja 3. sisällä 1300 jäljellä. Sai neljännellä sijalla tilaa loppusuoran alussa, mutta laukkasi samassa lyhyesti. Laukkasi vielä neljännen sijan päätössatasella. Jatkaa normaalikunnossa.

13,5/Maria Sånna – 16,5/Stardust Comery – 17,0/sama – 13,5/sama

Lähtö 7

voittaja nro 4 Il Quito / Jukka Torvinen

Lähtö 07 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 3 500 €

IL QUITO: Painui kärkeen 300 juostuna. Vastaili Malala Bokoa vastaan mukavasti varmaan voittoon. MALALA BOKO: Tyytyi ensimmäisellä puolikkaalla Il Quiton selkään. Nousi 2. sisältä tämän rinnalle 1300 jäljellä ja kiritti päätöspuolikkaalla mukavasti. SEVENTEENMILEDRIVE: Pääsi 3. sisältä 2. sisälle 1300 jäljellä. Siirtyi 2. ulos 300 jäljellä. Hakeutui 3. radalle loppusuoran alussa. Putosi kärkikaksikon tuntumasta, mutta piti kolmannen sijansa varmasti. BRILLIANT SHADE: Revitteli kolmatta rataa pitkin nelossijalle ja 4. sisälle avauspuolikkaan kohdalla. Jatkoi 3. sisällä 1300 jäljellä ja riitti hyväksyttävästi neljänneksi. MISSUKAN REALI: Kipusi toista rataa ja sai lopulta paikan 2. ulkona 1300 jäljellä. Putosi tototaistosta 400 jäljellä. Sinnitteli hyväksyttävästi viidenneksi. QUEEN OF GOLD: Laukkasi pahoin jo ennen lähtölinjaa ja putosi selvästi viimeiseksi. Revitteli toisessa kaarteessa 5. ulos. Nousi vielä mukavasti rahoille, ja olisi ollut ravilla mielenkiintoinen. Viim. 2100 m 16,8. Viim. 500 m 14,5. KNOWS THE WAY: Pääsi 4. ulkoa 3. ulos 700 jäljellä, mutta jatkoi vain tasaisesti, eikä saanut edes rahaa. Viim. 500 m 18,1. LOVELY MESH: Ei vakuuttanut 6. sisältä. LEEMARK’S HOPE: Oli 5. sisältä vaisu. BOB SPIRIT: Väsyi 4. sisältä jo kolmannella puolikkaalla ja oli oikein huono. Viim. 500 m 27,3. DEENA BELUS: Lähtölaukka. KRATOS DI QUATTRO: Hyökkäsi 3. ulkoa 800 jäljellä, mutta laukkasi pian pahoin.

13,5/Il Quito – 18,5/sama – 17,5/sama – 14,5/sama

Lähtö 8

voittaja nro 7 Mico Mick / Olli Koivunen

Lähtö 08 Ryhmäajo lv 1609 m enint. 8 500 €

MICO MICK: Eteni vauhdilla johtavan rinnalle 200 juostuna, mutta haparoi ja joutui passailemaan. Iski taas kaarteen jälkeen ja eteni kärkeen 1200 jäljellä. Oli päätöspuolikkaalla omaa luokkaansa. VIKENS ULTRA: Siirtyi 4. sisältä 4. ulos 900 jäljellä. Hyökkäsi 3. rataa 500 jäljellä, mutta joutui pian siirtymään 4. radalle. Rynnisti loppusuoraa vauhdikkaasti ja ehti vielä kaukaa linjalla kakkoseksi. DIOR ADDICT: Kohottautui 3. ulkoa 3. radalle 400 jäljellä ja kiri positiivisesti kolmanneksi. SOME ADOLF: Täräytti kärkeen ensimmäisen kaarteen alussa. Tyytyi suosiolla Mico Mickin selkään 1200 jäljellä. Oli loppusuoralla jo vahvasti kiinni kakkossijassa, mutta putosi kalkkiviivoilla neljänneksi. Hyväksyttävä suoritus. PRECIOUS ROCK: Pääsi 5. sisältä 4. sisälle 900 jäljellä. Kirivaihe ei mennyt sujuvasti ja jäi voimia. Positiivinen aloitus tauolta. TALISMAN AVENGER: Jäi ensimmäisen kaarteen alussa 2. sisälle ja jatkoi 1200 metriä ennen maalia 3. sisällä. Suoritti sisärataa pitkin vain kohtalaisesti. ALWS LAUDATUR: Sinnitteli 2. ulkoa kohtalaisesti. PORLA FUTURA: Laukkasi kärjen tuntumasta pahoin 200 juostuna. Revitti vauhdilla 5. ulos 900 jäljellä. Väsyi päätöspuolikkaalla. STONEISLE PASSION: Oli hännillä rehellisen vaisu. DONT SAY NAY: Jäi 2. radalle ilman selkää 1200 jäljellä. Laukkasi tototaistosta pahoin 350 jäljellä ja putosi viimeiseksi.

11,5/Mico Mick – 15,5/sama – 13,0/sama

Lähtö 9

voittaja nro 6 Rehulan Huvi / Antti Veteläinen

Lähtö 09 Tasoitusajo kv 2100 m B- ja C-valmentajien lähtö p. 11 000 €, 20 m enint. 18 000 €, 40 m enint. 30 000 €, 60 m enint. 50 000 €

REHULAN HUVI: Käynnistyi verkkaisesti. Saavutti hiljalleen paikan 4. ulkona 1300 jäljellä. Kohottautui 3. radalle 1200 jäljellä, eteni kärkiparin rinnalle kierros jäljellä, kurotti kärkeen viimeisen takasuoran lopussa ja jatkoi selvään voittoon. PALOPÄÄLLIKKÖ: Aloitti 2. radalla ilman selkää ja pääsi kanssakilpailijoiden laukkojen myötä johtopaikalle avauspuolikkaan kohdalla. Menetti paikkansa voittajalle viimeisen takasuoran lopussa, mutta pinnisteli hyväksyttävästi kakkoseksi. AMORIINI: Eteni 40 metrin takamatkalta sujuvasti 2. ulos ensimmäisen takasuoran lopussa. Hakeutui Rehulan Huvin kantaan 3. radalle 700 jäljellä. Jatkoi 2. radalla ilman selkää 500 jäljellä ja riitti hyväksyttävästi kolmanneksi. TUISKUTA: Saavutti toisen kaarteen lopussa paikan 3. sisällä. Siirtyi 2. ulos 700 jäljellä. Pujotteli kirivaiheessa kohtalaisesti neljänneksi. MASAVESA: Alku oli tahmeaa, mutta paranteli taustalla kirikierroksella hyväksyttävästi asemiaan ja ylsi lopulta viidenneksi. Viim. 700 m 26,7. KONRAD: Eteni 60 metrin takamatkalta sujuvasti 3. ulos jo toisessa kaarteessa. Siirtyi Amoriinin vanavedessä 3. radalle 700 jäljellä. Sinnitteli kohtalaisesti. Y.P. SON: Laukkasi heti lähdössä pahoin. Kulki jatkossa taustalla ihan mukavasti ja nousi vielä viimeiselle rahasijalle. Viim. 700 m 26,9. HUIMA HERMANNI: Jäi johtavan rinnalle 1600 jäljellä. Väsyi tototaistosta 500 jäljellä, ja varsinkin loppusuoralla askel painoi. Viim. 500 m 33,8. VENNELMON TYYNE: Laukkasi lähtösuoralla. Ei esittänyt taustalla ihmeitä. NASKALIN HELMI: Käynnistyi hapuillen. Saavutti paikan 4. ulkona 1200 jäljellä. Vajosi kirivaiheessa kulisseihin ollen vaisu. VARJOTUULI: Pääsi ensimmäisen takasuoran lopussa sujuvasti 2. sisälle. Sammui viimeisen takasuoran lopussa täysin. Viim. 500 m 40,8. HEILIS: Laukkasi heti lähdössä pahoin. Oli kyllä jatkossakin kovin vaisu. KARTOS: Laukkasi johtopaikalta juuri ennen avauspuolikkaan täyttymistä. AAMUN KIMALLUS: Laukkasi 2. sisältä 1700 metriä ennen maalia.

31,5/Kartos – 31,0/Palopäällikkö – 28,0/sama – 28,0/Rehulan Huvi

Lähtö 10

voittaja nro 7 Game Set Match / Antti Teivainen

Lähtö 10 Tasoitusajo lv 2100 m p. 200 €, 20 m enint. 1 400 €

GAME SET MATCH: Hyökkäsi 2. ulkoa 700 jäljellä ja eteni johtavan rinnalle runsaat 400 jäljellä. Ravin kanssa oli välillä hieman ongelmia ja satsaili loppusuorallakin, mutta rynnisti vielä rytmin löydyttyä rehdisti ykköseksi. EMPERE’S BLACK: Oli johtopaikalta uran avauksessaan kelpo kakkonen. Viim. 1000 m 16,8. FIREFLY: Lähti kiertämään 5. ulkoa 3. rataa 1100 jäljellä. Sai Game Set Matchin eteensä 700 jäljellä. Jatkoi viidennellä sijalla ilman selkää runsaat 400 jäljellä ja eteni loppusuoralla pitkällä kirillä positiivisesti kolmanneksi. Viim. 1000 m 16,7. COLD HARD JADE: Putosi johtavan rinnalta 500 jäljellä, mutta tuli hyväksyttävästi maaliin asti ja sijoittui neljänneksi. Viim. 500 m 18,1. YOKOTAI: Lähti seuraamaan 6. ulkoa Fireflytä 3. radalle 1100 jäljellä. Tuli ulkoratoja pitkin juosten maaliin asti. Viim. 1000 m 16,8. PRIMASON: Eteni toisella puolikkaalla 3. ulos ja suoritti kirivaiheessa hyväksyttävästi ilman kiertelyitä. ISADORA ROK: Käynnistyi verkkaisesti. Kipusi toisessa kaarteessa 4. sisälle. Hakeutui loppusuoralla ulkoradoille ja tuli kohtalaisesti. SPECIFIC SHADE: Oli 3. sisältä kiertelemättä tasainen. WIND OF VICE: Saavutti toisella puolikkaalla paikan 4. ulkona ja oli sieltä kirivaiheessa kohtalainen. AMILLIONISPOSSIBLE: Sai nappireissun 2. sisällä, mutta loppusuora osoittautui silti kovin työlääksi. HEYBOBAREBOB: Laukkasi hännillä pahoin 800 jäljellä. Tuli kulisseissa juosten maaliin. AVENTADOR: Oli hännillä vaisu. WINDMAN: Oli hännillä vaisu. DREAM OF EVERWOOD: Laukkasi heti lähdössä pitkäksi. PRIMUS QUO VADIS: Joutui tekemään lähdössä pienen väistöliikkeen ja laukkasi heti pitkäksi.

20,0/Empere’s Black – 21,0/sama – 18,0/sama – 16,5/sama

Ponilähtö

voittaja nro 4 Vappu Gilda 1399 SH / Milka Karonen

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.