Voittajakuvat, maalikamerakuvat ja juoksuselostukset 8.11.2020

Lähtö 1

voittaja nro 2 Villihaave / Hannu Hietanen

Lähtö 01 Tas.ajo kv 2100 m p. 1.45,0 + 20 m/1,5 s

 

VILLIHAAVE: Laskeutui johtavan rinnalta 2. sisälle 300 juostuna. Palasi johtavan rinnalle 1400 jäljellä ja painui kärkeen runsaat 1100 jäljellä. Irtosi kirikierroksella heikkotasoisessa lähdössä ylivoimaiseen voittoon. Viim. 1000 m 34,6. FRAMI: Käynnistyi verkkaisesti. Saavutti paalun muut kolme hevosta ensimmäisen takasuoran lopussa ja eteni kolmanneksi 1400 jäljellä. Kuittasi loppusuoralla varmaksi kakkoseksi ohi Sirppi-Wäinöstä voittajalle selvästi häviten. Oli vielä vain tasainen, mutta eiköhän mene starttien myötä eteenpäin. Viim. 500 m 36,3. SIRPPI-WÄINÖ: Menetti johtopaikan Villihaaveelle runsaat 1100 jäljellä, minkä jälkeen nousi välittömästi 2. radalle ilman selkää. Putosi voittajan tuntumasta viimeisellä takasuoralla ja laskeutui sisäradalle. Ei pystynyt puolustamaan loppusuoralla vahvasti ajettuna kakkossijaansa. Tasapaksu suoritus. Viim. 500 m 39,0. ALTA POIS: Putosi jo varhain kärkikolmikon vauhdista. Ei vakuuttanut missään vaiheessa. VALKEA UNELMA: Oli erittäin huono ja tahkosi viiden hevosen lähdössä läpi matkan pitkälti viimeisenä.

 

39,5/Sirppi-Wäinö – 39,5/Villihaave – 35,5/sama – 34,5

Lähtö 2

voittaja nro 13 Malfoy / Liisa Nummi

Lähtö 02 Monté Tasoitusajo lv 2100 m p. 4 000 €, 20 m enint. 10 000 €, 40 m enint. 22 000 €

 

MALFOY: Eteni 40 metrin takamatkalta jo ensimmäisellä puolikkaalla neljänneksi. Jatkoi kolmannella sijalla 2. rataa ilman selkää kierros jäljellä. Painui kärkeen 700 jäljellä ja irtosi sopivassa tehtävässä ylivoimaiseen voittoon. PARC MONCEAU: Eteni loppusuoralla taustalla kakkoseksi. YERBA K.A.: Ei lähtenyt ykkösradalta lujaa liikkeelle. Eteni johtavan rinnalle ensimmäisellä takasuoralla. Alkoi pudota terävimmän kärjen vauhdista 1200 jäljellä ja putosi jo välillä taustalle kuudenneksi. Syttyi kuitenkin päätöspuolikkaalla uudelleen ja kiri vielä lopussa taisteluun kakkossijasta. Viim. 500 m 16,1. BRISSAC RAPIDE: Laukkasi ensimmäisellä takasuoralla lyhyesti. Suoritti taustalla korkeintaan kohtuullisesti. AMAZING CRUISE: Eteni ensimmäisellä puolikkaalla kolmanneksi. Iski 3. rataa 1400 jäljellä, eteni johtavan rinnalle 1200 jäljellä ja painui kärkeen kierros jäljellä. Menetti paikkansa voittajalle 700 jäljellä. Väsyi päätöspuolikkaalla selvästi ja putosi lopulta viidenneksi. Viim. 500 m 21,7. PHOTO SMILE: Käynnistyi viitosradalta verkkaisesti. Suoritti lähinnä tasaisesti. CIPRIANI: Käynnistyi todella verkkaisesti ja putosi heti viimeiseksi. Oli muutenkin oikein vaisu. CREDIT TO DREAM: Laukkasi johtopaikalta ensimmäisessä kaarteessa. BELODON: Laukkasi johtavan rinnalta ensimmäisessä kaarteessa, kun keulasta laukannut Credit To Dream veti edestä ulkoradoille. CELEENA: Peri ensimmäisessä kaarteessa keulapaikan kärkiparin Credit To Dream ja Belodon laukattua. Menetti paikkansa kierros jäljellä. Sinnitteli vielä väsyneenä kolmantena laukatessaan 600 jäljellä. MERI FONT: Laukkasi hännillä ensimmäisen kaarteen lopussa. VENTOMARE: Laukkasi ensimmäisessä kaarteessa. MAD JOKING BOY: Ei toiminut kunnolla voltissa ja jäi pois.

 

24,0/Celeena – 22,0/sama – 15,5/Malfoy – 17,0

Lähtö 3

voittaja nro 1 Levoton Tuhkimo / Mikko Huttunen

Lähtö 03 Ryhmäajo kv 2100 m enint. 7 000 €

 

LEVOTON TUHKIMO: Voitti johtopaikalta varmasti. DELLING: Hyökkäsi 2. ulkoa 400 jäljellä ja punnersi lopussa niukaksi kakkoseksi. VÄISTE: Oli johtavan rinnalta positiivinen kolmas. SIRILIISI: Saavutti 2. sisältä maksimisijoituksen. Y.P. SON: Pääsi 5. ulkoa 3. ulos 900 jäljellä. Pääsi tulemaan kirivaiheessa täysin sujuvasti, mutta suoritti tällä kertaa vain hyväksyttävästi ja jäi viidenneksi. TUURIN ELLI: Pääsi 6. ulkoa 4. ulos 900 jäljellä. Eteni lopussa kiertelemättä kärjen tuntumaan. AJATUSTENLUKIJA: Lähti 7. ulkoa reissuun 1300 jäljellä. Puursi ulkoratoja vauhtinsa pitäen, mutta oli täysin aseeton. Viim. 1000 m 28,7. VIVEGA VILTSU: Kohottautui 4. ulkoa 3. radalle kierros jäljellä ja sai pian Rehulan Huvin selän eteensä. Jatkoi ilman selkää 600 jäljellä. Tahkosi vain tasaisesti. Viim. 1000 m 29,9. Viim. 500 m 30,4. REHULAN HUVI: Hyökkäsi 3. ulkoa 900 jäljellä. Laukkasi kärkiparin rinnalta pahoin runsaat 600 jäljellä. TILUN TARU: Laukkasi lähtösuoralla ja putosi viimeiseksi. Lähti etenemään sisärataa ja saavutti edellä menevän selän 3. sisällä runsas kierros matkaa maaliin. Uusi laukka 600 jäljellä ja laukkasi vielä hännillä 100 jäljellä.

 

30,0/Levoton Tuhkimo – 31,0/sama – 29,5/sama – 28,5

Lähtö 4

voittaja nro 6 Shackhills Thunder* / Jari Kinnunen

Lähtö 04 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 6 000 €

 

SHACKHILLS THUNDER: Laukkasi 4. ulkoa kierros ennen maalia törmättyään sekavassa tilanteessa edellään menevään. Putosi laukan myötä viimeiseksi (kymmenenneksi). Kiri loppua parhaiten ja ehti vielä kalkkiviivoilla ykköseksi. Viim. 700 m 14,1. NU DEL: Jäi kovan avauksen myötä keulapaikalla vähän vaihde päälle. Kesti siihen nähden urheasti ja menetti voiton vasta kalkkiviivoilla. AMADEUS POSSIBLE: Pääsi 3. ulkoa 2. ulos runsaat 900 jäljellä. Suuntasi neljänneltä sijalta 3. radalle 700 jäljellä. Suoritti normaalin positiivisesti sijoittuen lopulta kolmanneksi. SPIKE’S STAR: Jäi 2. ulkoa ilman selkää runsaat 900 jäljellä. Sinnitteli kärjen tuntumassa positiivisesti neljänneksi. RIM BAY DUCHESS: Jäi ykkösradalta 4. sisälle ja lopulta kierros ennen maalia 5. sisälle. Siirtyi ahtaasti 3. ulos 900 jäljellä. Suoritti ihan mukavasti häviten vain kelpo menijöille. Viim. 700 m 16,5. DELTA RHYTM BOY: Siirtyi 5. sisältä 5. ulos 1100 jäljellä. Jatkoi 900 metriä ennen maalia 4. ulkona. Suoritti hyväksyttävästi. NEFERNEFERNEFER: Avasi lujaa, mutta jäi 2. radalle ilman selkää. Painoi siinä jonkin verran ohjille. Pääsi laskeutumaan 2. sisälle kierros jäljellä. Väsyi loppukaarteessa. EUGENE WEB: Väsyi kirivaiheessa 3./4. sisältä ollen lopulta vaisu. BELLO RAGAZZO: Iski 4. ulkoa 1600 jäljellä. Pääsi laskeutumaan 2. radalle ilman selkää kierros jäljellä, mutta laukkasi samassa. Tämän jälkeen menossa ei ollut enää tehoa. Viim. 800 m 21,5. LANGEN’S MOTÖRHEAD: Putosi 2. sisältä kierros ennen maalia 3. sisälle, kun alkoi olla jo suurissa vaikeuksissa. Väsyi lopulta kauas kulisseihin. Viim. 500 m 27,6.

 

10,0/Nu Del – 13,0/sama – 16,0/sama – 19,5

Lähtö 5

voittaja nro 5 Ypäjä Luotsi / Jarmo Saarela

Lähtö 05 Tasoitusajo kv 2100 m p. 11 000 €, 20 m enint. 19 000 €, 40 m enint. 33 000 €, 60 m enint. 58 000 €

 

YPÄJÄ LUOTSI: Pääsi etenemään ensimmäisen takasuoran lopussa sujuvasti 2. ulos. Hyökkäsi Laylan takaa viimeisen kaarteen lopussa ja punnersi lopussa varmaan voittoon. KRUUNUN PRINSSI: Painui kärkeen ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ja oli kelpo kakkonen. LAYLA: Nousi 4. sisältä 2. radalle ilman selkää 1600 jäljellä ja eteni johtavan Kruunun Prinssin rinnalle 200 metriä myöhemmin. Oli positiivinen kolmas. HIPATSU: Kohottautui 3. ulkoa Ypäjä Luotsin vanavedessä 3. radalle viimeisen kaarteen lopussa ja hakeutui loppusuoran alussa 4. radalle. Ei kuitenkaan saanut minkäänlaista otetta kärkikolmikosta ja suoritti tällä kertaa vain hyväksyttävästi. KONRAD: Painui lähtösuoralla ohi Aika-Valtista ja jatkoi ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä Kruunun Prinssin takana 2. sisällä. Sinnitteli maksimisijoitukseen. AIKA-VALTTI: Matkasi 3. sisällä. Vielä loppukaarteessa painetta oli ohjissa aika tavalla, mutta ei sitten kuitenkaan tilaa saatuaan pystynytkään ohituksiin. TUPLA-TIMO: Sinnitteli 4. sisältä tauoltapaluussaan tasaisesti. KOMENTO: Ei vakuuttanut 4. ulkoa.

 

34,0/Kruunun Prinssi – 31,5/sama – 26,0/sama – 25,0

Lähtö 6

voittaja nro 12 Feels Like Flying / Kim Åkerlund

Lähtö 06 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 12 000 €

 

FEELS LIKE FLYING: Iski 4. ulkoa jo 1200 jäljellä ja eteni johtavan rinnalle 750 jäljellä. Punnersi lopussa rehdisti ykköseksi. I KEEP MY WORD: Sai niukasti torjuttua Cote d’Azurin reipasvauhtisella kiihdytyssuoralla. Tuli lopussa Feels Like Flyingin ohittamaksi, mutta kunto pitää. FIONA NORR: Jäi 2. ulkoa 3. ulos 750 jäljellä. Hyökkäsi vetämättömästä selästä viimeisen takasuoran lopussa. Suuntasi loppusuoralle tultaessa kärkirintaman tuntumasta 4. radalle ja kiri mukavasti kolmanneksi. Viim. 500 m 11,0. EAGLE OWL: Kiri 4. sisältä loppusuoraa positiivisesti. MARIA SÅNNA: Hyökkäsi 3. ulkoa 800 jäljellä ja eteni kärkiparin I Keep My Word ja Feels Like Flying rinnalle 600 jäljellä. Kesti kunnialla. HOLA ALEJANDRO: Kiri 5. sisältä loppusuoraa positiivisesti. Viim. 500 m 11,8. HERE COMES THE SUN: Suoritti 3. sisältä vain hyväksyttävästi. MANANA: Väsyi johtavan takaa loppusuoralla selvästi. Viim. 500 m 17,5. EYES ON ALLEY: Jäi ensimmäisessä kaarteessa kolmannen sisäradan hevosen ulkopuolella 2. radalle ilman selkää. Kipusi toisella puolikkaalla toisen sisäradan hevosen rinnalle. Taipui vajaat 800 jäljellä ja oli kyllä juoksupaikka huomioidenkin ihmeen vaisu. COTE D’AZUR: Latasi lähtöön ja pääsi lähestulkoon ohi keulat napanneesta I Keep My Wordistä. Laukkasi johtavan rinnalta ensimmäisen kaarteen alussa ja putosi viimeiseksi. Väsyi päätöspuolikkaalla selvästi viimeiseksi. Ei vakuuttanut.

 

12,0/I Keep My Word – 17,5/sama – 16,0/sama – 12,5

Lähtö 7

voittaja nro 2 Catahecassa Zest / Ville Grönstrand

Lähtö 07 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 28 000 €

 

CATAHECASSA ZEST: Ei satsannut kakkosradalta lainkaan lähtöön, mutta pääsi silti lopulta sujuvasti 2. ulos. Hyökkäsi 2. ulkoa 600 jäljellä ja punnersi lopussa mukavasti ykköseksi. CHERI SANE: Hehkutti kovassa avauksessa kärkeen 300 juostuna. Sijoittui kakkoseksi ja jatkaa normaalivireessä. RATU RELEASE: Liittyi 5. ulkoa He Is Inin vanavedessä 3. radan letkaan 600 jäljellä. Iski loppusuoran alussa 5. rataa ja kiri mukavasti kolmanneksi. ERNA’S KING: Hehkutti lähtösuoralla keulaan ja jatkoi kovassa avauksessa Cheri Sanen takana 2. sisällä 300 juostuna. Ei saanut lopussa mahdollisuutta, ja jäi kyllä jossiteltavaa. HE IS IN: Kohottautui 3. ulkoa voittajan selässä 3. radalle 600 jäljellä. Käänteli loppusuoran alussa 4. radalle, mutta jatkoi vain ihan mukavasti. Oli suosikkiasemaansa nähden pettymys, vaikka sinänsä suoritus olikin ihan positiivissävytteinen. DALTON HOSS: Pääsi 4. sisältä 3. sisälle viimeisen takasuoran lopussa. Kirivaihe ei mennyt täysin sujuvasti, tuikkasi lopussa ihan mukavasti. LANGEN’S CZA CZA: Jäi ensimmäisellä puolikkaalla taustalla 2. radalle ilman selkää. Kipusi toisella puolikkaalla johtohevosen rinnalle. Joutui loppusuoralla antautumaan. JANIS JOPLIN BOKO: Iski 5. ulkoa 4. rataa 600 jäljellä. Mutkasi kesken nousun talliportin kohdalla ja laukkasi lyhyesti runsaat 400 jäljellä. Putosi tämän myötä viimeiseksi, mutta tuli vielä taustalta oikein positiivisesti. Jäi paljon sijoitusta parempi vaikutelma. NEWYORKER LI: Avasi Erna’s Kingin ja Cheri Sanen ohella selvästi muita vauhdikkaammin ja nappasi asemat näiden takaa 3. sisältä. Siirtyi viimeisen takasuoran lopussa 2. ulos. Väsyi kirivaiheessa. Alla oli taukoa, joten kovan avauksen näkyminen oli täysin ymmärrettävää. GAIANA: Oli 5. sisältä hännillä tasainen.

                                                                                                                           

09,0/Cheri Sane – 15,0/sama – 14,5/sama – 14,0

Lähtö 8

voittaja nro 7 Tippy Grain / Martti Ropponen

Lähtö 08 Tas.ajo lv 2100 m p. 0 €, 20 m enint. 1 000 €

 

TIPPY GRAIN: Eteni toista rataa pitkin kärkeen avauspuolikkaan kohdalla. Voitti varmasti. MIDNIGHT PRINCE: Johti alun ja jatkoi avauspuolikkaan kohdalla Tippy Grainin takana 2. sisällä. Säesti voittajaa juosten. THE REVENANT: Hyökkäsi 4. ulkoa Too Red For Youn selässä 800 jäljellä. Iski loppusuoran alussa 4. rataa ja kiri positiivisesti kolmanneksi. Viim. 700 m 12,9. VERA TÖLL: Jäi 2. radalle ilman selkää 1600 jäljellä. Kesti uran avauksessaan kunnialla. BLUEHILL’S BEAST: Suoritti 2. ulkoa hyväksyttävän uran avauksen. Viim. 700 m 14,7. TOO RED FOR YOU: Hyökkäsi 3. ulkoa 800 jäljellä ja eteni kärkiparin rinnalle 500 jäljellä. Jaksoi hyväksyttävästi. HELLFIRE: Siirtyi 4. sisältä viimeisellä takasuoralla 3. ulos ja suoritti hyväksyttävän uran avauksen. KING STORM: Oli 5. ulkoa tasainen. BEAST ACE: Taipui loppukaarteessa 3. sisältä. Ei vakuuttanut. RIDGEHILL’S ESTHER: Laukkasi lähdössä lyhyesti. Ei vakuuttanut 6. sisältä. CADOGAN: Oli 5. sisältä oikein vaisu. ATHLETIC VICTORY: Oli hännillä oikein vaisu. HERMIONE BOOST: Laukkasi häirittynä pahoin 7. sisältä 1400 jäljellä. Oikein vaisua tekemistä muutenkin.

 

22,5/Tippy Grain – 23,0/sama – 18,5/sama – 14,0

Lähtö 9

voittaja nro 1 Marigold With Love / Marko Muukki

Lähtö 09 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 3 000 €

 

MARIGOLD WITH LOVE: Tyytyi alussa suosiolla Chestnut Salan selkään. Jäi avauspuolikkaan kohdalla 3. sisälle, kun Embossed Lemon eteni kärkeen. Vaihtoi 300 metriä ennen maalia 2. ulos ja iski loppusuoralle tultaessa 3. rataa. Kiri varmaan voittoon. EMBOSSED LEMON: Jäi 2. radalle ilman selkää 300 juostuna. Eteni keulaan avauspuolikkaan kohdalla. Ei pystynyt vastaamaan lopussa voittajalle. CHESTNUT SALA: Painui alussa keulaan. Tyytyi avauspuolikkaan kohdalla Embossed Lemonin selkään. Jäi sinne hyvävoimaisena pussiin. MAYA EVERWOOD: Hyökkäsi 2. ulkoa vajaat 800 jäljellä ja eteni johtavan rinnalle 500 jäljellä. Riitti hyväksyttävästi neljänneksi. BWT ERIE: Nousi 5. ulkoa selässä 3. radalle 800 jäljellä ja iski 4. rataa 700 jäljellä. Kiri vaikeista asemista ilman muuta positiivisesti. Viim. 700 m 14,1. UP EASY: Siirtyi 4. ulkoa Blue Patrikin vanavedessä 3. radalle 800 jäljellä. Hakeutui vetämättömästä selästä aivan ulos viimeisen kaarteen lopussa. Oli vielä loppusuoran alussa viimeisenä, mutta kiri loppusuoraa toivottomista asemista ihan positiivisesti ja ehti kuudenneksi. BLUE PATRIK: Suuntasi 3. ulkoa 3. radalle 800 jäljellä. Tahkosi vain tasaisesti. ANDY STARLET: Ei vakuuttanut sisäratajuoksulla 5. sisältä. GABRIAN ROS: Jäi 2. radalle ilman selkää 1600 jäljellä. Taipui 500 jäljellä. SAHARA NOMORELIES: Laukkasi kärjen tuntumasta ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ja putosi joukon hännille 6. sisälle. Laukkasi vähän ennen maalia hakiessaan aivan hännillä vapaata väylää. MOVIE STAR W.F.: Laukkasi johtavan rinnalta ensimmäisessä kaarteessa. EVE GOZA: Laukkasi 4. sisältä 800 jäljellä.

 

13,5/Embossed Lemon – 19,0/sama – 17,5/sama – 14,5

Lähtö 10

voittaja nro 5 Krista Raketti / Mikko Huttunen

Lähtö 10 Tasoitusajo kv 2100 m p. 700 €, 20 m enint. 1 200 €, 40 m enint. 2 000 €, 60 m enint. 3 500 €

 

KRISTA RAKETTI: Sai 2. ulkoa tyhjän radan eteensä 500 jäljellä. Painui kärkeen 400 jäljellä ja irtosi varsin heikkotasoisessa lähdössä selvään voittoon. VAUHTI-VIKKE: Laukkasi 3. ulkoa ensimmäisellä takasuoralla, minkä jälkeen lähti puurtamaan hänniltä 3. rataa. Uusi laukka runsaat 1100 jäljellä. Hyökkäsi 5. ulkoa 600 jäljellä ja kipusi varsin heikkotasoisessa lähdössä hyväksyttävästi kakkoseksi. Viim. 500 m 35,5. REHULAN SUVI: Laukkasi alussa ja putosi viimeiseksi. Lähti kiertämään viimeiseltä sijalta 3. rataa Vauhti-Viken selässä 1300 jäljellä. Laukkasi 1100 jäljellä, kun Vauhti-Vikke laukkasi ensin. Jatkoi pian tämän jälken viimeisellä sijalla 5. sisällä. Kiersi päätöspuolikkaalla ulkokautta hyväksyttävästi kolmanneksi. Viim. 500 m 34,3. PIRTTILÄN PAINARI: Pääsi 4. ulkoa 3. ulos 1600 jäljellä ja hyökkäsi 100 metriä myöhemmin. Eteni vahvasti ajettuna kärkeen 1100 jäljellä. Menetti paikkansa voittajalle 400 jäljellä ja taipui vähän ennen maalia kakkossijalta neljänneksi. Viim. 500 m 38,3. PÅRS SAMURAJ: Laukkasi johtavan rinnalta lyhyesti 500 jäljellä ja ajautui kärjen rinnalle 3. radalle. Kiilasi 2. radalle ilman selkää 350 jäljellä aiheuttaen laukan kahdelle kanssakilpailijalle. Sinnitteli tasaisesti. HEIVAIN: Oli 3. sisältä tasainen. REISU-TOPI: Oli 4. sisältä tasainen. R.R. JYLHÄ: Oli 4. ulkoa päätöspuolikkaalla oikein vaisu. KRIPSI: Johti, kunnes jatkoi Pirttilän Painarin takana 2. sisällä 1100 metriä matkaa maaliin. Jäi 400 jäljellä 3. sisälle ja laukkasi pian tämän jälkeen häirittynä. METKU MAIKKI: Pääsi 3. ulkoa 2. ulos 500 jäljellä. Laukka kiilattuna 350 jäljellä vei mahdollisuudet taistella kakkossijasta.

 

44,5/Kripsi – 39,5/Pirttilän Painari – 36,0/sama – 34,5

Ponilähtö

voittaja nro 3 Little Darling / Milla Ritakallio

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.