Hallitseva Ravikuningas Evartti Superlauantain supertähtenä

Todella kovatasoista raviurheilua on luvassa tulevana lauantaina 19. syyskuuta, kun Porissa rävähtää Superlauantai käyntiin klo 13:30 alkaen. Kyseessä on myös 200 000,00 euron Jackpotilla höystetty Toto75-kierros, jota isännöivät Pori ja Mikkeli yhdessä. Sekä Porissa että Mikkelissä kilpaillaan kahdeksan lähtöä vuoronperään. Toto75-peli alkaa Mikkelin viidennestä lähdöstä aikataulun mukaan klo 15:37. Myös Toto4-peli pelataan puoliksi Poriin ja Mikkeliin ja se alkaa Porin seitsemännestä lähdöstä klo 16:22. Päivän Duo -kohteinakin ovat molempien paikkakuntien viimeiset lähdöt. Näihin peleihin ratanumero on 48. Tutulla Porin ratanumerolla 07 voi pelata kuhunkin Porin lähtöön voittaja-, sija- ja kaksaripeliä. Porin lähtöihin 3 ja 6 on lisäksi tarjolla Troikkapeli.

 

Kirkkainta tähtiloistoa nähdään jo ennen Toto75-pelin käynnistymistä. Porin ravien neljännessä lähdössä kilpailee 5 EVARTTI, jonka käsittämättömän kausi saanee tässä jo kymmenennen voittonsa. Seinäjoella Ravikuninkuutta juhlinut ori on tienannut kuluvana vuonna jo huikeat yli 200 000 euroa. Maan ohjastajaliigan ykkönen Santtu Raitala ohjastaa tuttuun tyyliin. Haastajista ehkäpä mielenkiintoisin on 7 VÄLKYN TUISKU, joka ei Juhannuslauantain Härmän suurvoittonsa jälkeen ole kilpaillut. Myös Evartti jäi tuolloin taakse. 3 CAIJUS on menestynyt hienosti tänä vuonna. Ori on niin nopea, että se ottanee johtopaikan hallintaansa, mutta saattaa kyllä luovuttaa sen pois. Antti Ala-Rantalan luotsaama 9 SJÖ KONGEN on kisan musta hevonen. Sillä on pari hienoa voittoa alla ja se viimeistelee kuntoaan vielä tiistaina Kaustisella.

 

Satakunta Senior siirtyi kevään Kultaloimiraveista tähän ajettavaksi ja se on illan viides lähtö. Kisaan on tällä kerralla vain yksi suosikki ja se on supervarsan maineessa oleva 2 PARVELAN RETU. Ilman haavereita sitä lienee mahdoton pysäyttää. Viimeksi Vermossa se osallistui saman tapaiseen lähtöön ja laukkasi pahasti alkuun. Alkulaukan jälkeen se kulki kuitenkin 2000 metriä noin 21-vauhtia ja saavutti juuri ennen maalilinjaa keulassa juosseen 4 VILKKEEN VELMUN. Esitys oli aivan hurja. 1 STALLONE on Vilkkeen Velmun lisäksi haastajakastia. Sen viimeinen startti on Derby-finaalista, jossa se oli Parvelan Retun takana kisan kakkonen. Kuusivuotiaat oriit lähtevät 20 metriä edellä mainittujen takaa ja niiden tehtävä tuntuu erittäin vaikealta.

 

Katsaus Toto75-peliin:

 

Toto75-1 (Mikkelin 5. lähtö)

Upean kierroksen avaa enintään 27 000 euroa tienanneiden lämminveristen lähtö. 3 JOSEPH BOKO ”voitti” lähtörata-arvonnan ja on sitä myötä kuumimpia pelihevosia. Se tosin hävisi viimeksi Vermossa suosikkina, kun nyt viereltä kiihdyttävä 4 PROMPTUS juhli voittoa. Myös takarivissä on kovia. 9 WHOGONOW on tehnyt parhaimmillaan aivan mahtavaa jälkeä, mutta pariin viime kisaan ovat laukat kiusanneet. 11 CAMELEO PRESS on puolestaan voittanut kaksi viimeisintä starttiaan, mutta nyt asetelmat ovat erittäin haastavat.

 

Toto75-2 (Porin 6. lähtö)

Erittäin hieno lähtö kyseessä myös tässä enintään 80 000 euroa tienanneiden ryhmäajossa. Kilpailumatkana on 2600 metriä. 3 MAS CHAMP on tuore Toto75-voittaja Oulun kierrokselta. Hyvältä paikalta se on varmasti taas liki voittoa. 2 SURPRISE LEADER on niin ikään vahvassa vireessä ja siitä näyttönä on kaksi voittoa viimeisimpiin. Raviliiga Tapparan omistama 1 MARSHALL MATCH osallistuu myös voittotaistoon. Sen lähtöpaikka on erinomainen. 6 MR BIG STAR tekaisi viimeksi Lahdessa hienon kilometriajan ja Tapio Mäki-Tulokkaan suojatti voi juoksun onnistuessa olla taas korkealla. Huonosta paikastaan huolimatta 11 DEANGELOA ei voi myöskään unohtaa.

 

Toto75-3 (Mikkelin 6. lähtö)

Mahtava lähtö tämäkin. Enintään 160 000 euroa tienanneiden kylmäveristen koitos, jossa 5 LISSUN EERIKKI ja 6 PERTTURI iskevät yhteen. Ensin mainittu lähti Kuninkuuskisaan yhtenä suosikeista ja jälkimmäinen on maamme parhaita ruunia. Ei lähtö silti mikään kahden kauppa ole, sillä Vieskerin pojat 2 VAPPERI ja 11 VAELLUS saattavat hyvinkin olla voittajan nimestä eri mieltä. Myös Norjassa syntynyt 4 FASTE VIKING on mielenkiintoinen.

 

Toto75-4 (Porin 7. lähtö)

Enintään 20 000 euroa tienanneiden lämminveritammojen lähtö tarjoilee maukkaat asetelmat. 2 BEACH GIRL sai rata-arvonnasta loistavan lähtöpaikan ja saattaa sen turvin juhlia voittoa. 7 JE SUIS JUSTINE saattaa kuitenkin olla liian kova lyötäväksi, vaikka se antaa kyllä tasoitusta lähtöpaikassa. Niin tekee myös voitokas 12 PITCH PERFECT, joka joutuu kisaan piippuhyllyn paikalta. 5 EXCEPTIONAL on Beach Girlin lisäksi lähdön toinen hevonen Harri Koivusen tallista ja myös mahdollinen pärjääjä.

 

Toto75-5 (Mikkelin 7. lähtö)

Viides kohde tarjoilee melko haastavalle 75-kierrokselle varmaehdokkaan. 15 hevosen autolähdössä 8 TANPOPO on päässyt eturiviin. Jos Tommi Kylliäinen onnistuu ajamaan sujuvasti johtopaikalle, on ruunalla hyvä mahdollisuus voittoon. Takarivissä on toki pari todella kovaa menijää ja kilpailumatka 2600 metriä antaa myös niille mahdollisuuden. 14 AMAZING WARRIOR on tehnyt erittäin hienon kauden ja kirii varmasti kovaa. 12 EFFRONTE PHOTO on voittanut neljästä viimeisimmästään kolme kertaa, eikä myy nahkaansa helpolla. 13 QUITE A BOY voisi kiittää ylivauhdista.

 

Toto75-6 (Porin 8. lähtö)

Porin illan päättävä lämminveristen avoin ryhmäajo 1600 metrin matkalla on huippulähtö. Kilpailussa on mukana mm. kolme tuoretta Finlandia-ajon osallistujaa. 7 THAI PROFIT sijoittui näistä parhaiten, kun se oli maalissa viides. Lähtöpaikka on tosin nyt kovin vaikea, kun kovimmat kilpakumppanit arvottiin sisäpuolelle. 2 CAMERON EVO on huippupaikalla ja osallistuu melkein väkisinkin voittotaistoon. 4 LEXUS DREAM kylläkin tunnetaan starttirakettina ja saattaa vallata johtopaikan lähtökiihdytyksessä. Aivan mahdotonta ei ole, mikäli voitto lipsahtaisi tämän kolmikon ulkopuolelle. 11 GRAINFIELD AIDEN on kilpaillut useasti Ruotsin kovissa lähdöissä ja noussut samalla kotimaiselle huipulle. 9 TITO C.A. on mielenkiintoisella lähtöpaikalla ja valmis kurittamaan suosikkeja, mikäli ne pitävät liikaa vauhtia.

 

Toto75-7 (Mikkelin 8. lähtö)

Kierroksen päättävä lähtö tarjoilee selkeän varmaehdokkaan. 5 COM MILTON on hurja hevonen ja menee nopeana hevosena kilpailtavan mailin matkan. Haastajien joukko on tasainen ja laaja. Jos Com Milton ei voita, on pakka todella auki. 9 JACK VADER on hyvä hevonen, mutta takaa on pyöreällä radalla vaikea tulla. Samat sanat pätevät 11 RICOCONEEN. 3 KNOWS BEST on juossut tänä vuonna vain kolme kertaa ja palaa nyt 2,5 kuukauden kilpailutauolta. Kyvyt sillä riittäisivät varmasti, mutta mikä on kunto?

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.