Kultaloimiraveissa nähtiin toinen toistaan kovempia suorituksia

Eilen kilpailtiin Porissa perinteiset Kultaloimiravit hienossa kesäisessä illassa. Hevoset suorittivat radalla erittäin korkealla tasolla ja ravien tulostaso oli myös sen mukainen. Illan päälähtönä kilpailtiin jo 49. lämminveristen Kultaloimi, jonka vei nimiinsä Markku Niemisen valmentama Lexus Dream. Ari Moilanen ohjaksissaan ruuna sai rauhoittaa johtopaikalla vauhtia toisella puolikkaalla niin paljon, että kilometrin väliajaksi kirjattiin avoimen tason hevosille vaatimaton 15,5. Tämän jälkeen oli selvää, että takaa kirivillä on edessään todella vaikea tehtävä nousta voittoon. Lexus Dream lopetti johtopaikalta 09-vauhteja ja nappasi selvän voiton ja 10 000 euron palkintorahat. Cameron Evo kiri hyvin kolmannesta ulkoparista toiseksi ja Justice Ås vielä paremmin aivan porukan viimeiseltä sijalta kolmanneksi. Justice Åsia rasitti vieläpä lähtösuoran laukka, hurja esitys!

Porilaisen Jouni Miettisen valmentama Råger ja sastamalalaisen Matti Koskisen valmentama Aurotar kävivät kovan kamppailun II vs. III Divisioonakarsinnan voitosta. Kilpailu käytiin 2600 metrin matkalla ja 20 metrin pakilta startannut Kuningatar-kisaan tähtäävä Aurotar kaasutteli ensimmäisellä kierroksella johtopaikalle asti. Loppusuoralla Råger kiri tammasta takaa ohi. Aurottaren tulos 25,2/2620m sivusi suomenhevostammojen keskipitkän tasoitusajon suomenennätystä, mutta koska kyseessä ei ole voittoaika, ei sitä lasketa viralliseksi suomenennätykseksi. Joka tapauksessa Aurotar vaikuttaisi olevan aivan huippukunnossa Kuningatar-kilpailua varten!

Lämminveristen IV Divisioonakarsinta oli tammoille rajattu. Pekka Korven valmennukseen takaisin siirtynyt Loveya Fashion teki huiman parannuksen edellisiin startteihinsa nähden. Ari Moilasen kannustama tamma kiri viimeisen kierroksen kovaa ja voitti näytöstyyliin hienolla tuloksella 13,3a/2100m.

III Divisioonakarsinnassa Matias Salon valmentama Tanpopo hurjasteli johtopaikalta hienon uuden ennätyksen 11,2a/1600m. Diesel Degato kiritti hyvin kymmenyksen häviten, mutta vaikutti siltä, ettei Tommi Kylliäisen ohjastamalla Tanpopolla ollut vielä edes kaikki paukut pelissä. Eleettömän vakuuttava esitys Tanpopolta!

Suomenhevosten Kultaloimesta uumoiltiin hieman Polaran ja Vixuksen vääntöä. Sitä ei kuitenkaan nähty, koska Vixus laukkasi lähtöön ja hylättiin pitkästä laukasta. Euralaisen Pasi Teinin valmentama A.T. Veeti kiihdytti nelosradalta johtopaikalle ja sai suosikki Polaran rinnalleen. Kaksikko piti yllä tasaisen kovaa tempoa, mutta Hannu Hietasen onnistui takarivistä asettamaan Joriinin suosikki Polaran selkään. Joriini sai sopivasti kiritilaa loppusuoran alkaessa ja kiri voittoon ohi toiseksi sijoittuneen A.T. Veetin ja kolmanneksi taistelleen Polaran. Joriinin voittoaika oli hieno 21,8a/2100m. Myös A.T. Veetin suoritus (21,9a) oli sitä luokkaa, että paikka Kuninkuusravien Kuninkuuskilpailuun lienee jo ansaittu.     

Katso ravien kaikki tulokset Hepasta:

https://heppa.hippos.fi/heppa/app?page=racing%2FRaceResults&service=external&sp=CF1594846800000&sp=CEP

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.