PELIVIHJEET Magic Monday 14.11.2022

PELIVIHJEET, Pori/Lappeenranta (Magic Monday) 14.11.2022

 

Toto65-1 (Lappee lähtö 5)               A) 1,6  /  B) 3,9,5,4,7,8,2  /  C) –

Toto65-kierros käynnistyy Lappeenrannasta, ja avauskohteessa A-ryhmään erottuu selvästi kaksi hevosta. 1 LEMMY MODEL kohdalla totoputki katkesi keskiviikkona Vermossa, mutta ori kiri kyllä joukon hänniltä merkittävästi tätä kovemmassa lähdössä normaalin positiivisesti. Nyt tehtävä on lähtöpaikkaa myöten niin sopiva, että uran neljänteen voittoon on hyvät mahdollisuudet. 6 HAPPY BOOST on lähdön toinen A-hevonen. Se on hieman ailahteleva, mutta hyvänä päivänään tamma pystyy ottelemaan tällaisen lähdön voitosta vaikka johtavan rinnalta. Viikon takaisessa Kouvolan kilpailussa Happy Boost taipui johtavan rinnalta viimeiseksi. Suoritus oli kuitenkin täysin hyväksyttävä, ja on syytä ottaa huomioon, että alla oli kolmen kuukauden tauko, minkä lisäksi lähdön taso oli ilman muuta tämänkertaista kovempi. 3 ZAPO kohdalla tämän kauden saldo on ollut laiha, mutta näin sopivassa lähdössä ruuna on kuitenkin hyvältä paikalta B-ryhmän kärkirankkaus. 9 REVELATION MAN oli viimeksi Kouvolassa kolmen kuukauden tauolta 4. ulkoa vain tasapaksu, mutta nyt suoritustaso lienee parempi, ja ainakin ylivauhtisessa kisassa oriilla voisi olla pieni yllätyssauma. 5 FATHER FASHION seuraili viimeksi Mikkelissä 4. sisältä sisäratajuoksulla viidenneksi.

 

Toto65-2 (Pori lähtö 5) Troikka       A) 2  /  B) 4,5,1,3,6,10,8,11  /  C) 9,7,12

2 ANNA K. GARDEN on suorittanut jatkuvasti kovissa lähdöissä hyvin, vaikka taulussa ei kaksarisijoja näykään. Anna K. Garden selviytyi komeasti Villinmiehen Tammakilpailun finaaliin, sijoittui Jokimaa Tekee Tähtiä –karsinnassa kolmanneksi, ja alla oleva Turun viides sija tuli Kasvattajakruunu-alkuerästä, missä edellä maaliin tulivat vain sellaiset tammat kuin Velvet Gold, Cream Candy, Sahara Flames ja Magic Madonna. Nyt vastus on äärimmäisen sopiva, ja kun lähtöpaikkakin on loistava, kohoaa Harri Koivusen valmennettava selväksi suosikiksi. Pikamatkalla koko matkan johto olisi tietysti suoraviivaisin taktiikka, mutta saa sitten nähdä, että mitenkä juoksunkululliset asiat yhdessä Beauty Erinin kanssa luonnistuvat. 4 EMBOSSED LEMON on voittanut tänä vuonna jo kuudesti. Varsinkin siinä tapauksessa, että Anna K. Garden ja Beauty Erin ottaisivat matkalla rajusti yhteen, olisi jo kauden seitsemäs voitto lähellä. 5 BEAUTY ERIN on vähän vaikea veikattava, sillä yhtä valonpilkahdusta lukuun ottamatta viime kaudet eivät ole paljoa tarjonneet. Elokuinen Porin pikamatkan keulakakkonen tuli kuitenkin niin hienolla suorituksella, että vastaavanlaisena tamma ottelisi nytkin kärkisijoista. Väliajat 19.8. olivat 08,5-11,5-15,0, ja edellä maaliin kiri ainoastaan Lex Nicolas. Kengät on nytkin tarkoitus riisua. Pikamatka on ylivoimaisesti Beauty Erinin paras matka, ja juoksupaikoista johtopaikka tai paikka Anna K. Gardenin takana 2. sisällä olisivat hyviä. 1 CAPE’S CAVIAR on ollut tänä vuonna kaukana parhaastaan, mutta mainio lähtöpaikka antaa mahdollisuuden seurailla mukavaan sijoitukseen. Pitkältä tauolta palaava 3 ILO HANGOVER on huumorihevonen, joka hyvänä päivänään omaa näistä asetelmista täydet totosaumat. 6 BEGIN TO TRUST toivoo ylivauhtista juoksua, jolloin sillä olisi parhaat saumat nousta taistelemaan kärkipään sijoituksista. 10 ARROGANCE vaikuttaa jonkin verran nousuvireiseltä, mutta lähtöratatuuri on tällä hetkellä tosi huonoa. 8 HE’S A HORSE ja 11 MOONLIGHT AWSOME kohdalla lähtöpaikka laskee tuntuvasti rankingsijoitusta.

 

Toto65-3 (La lähtö 6)    Toto4-1      A) 7,4,2  /  B) 3,6,5  /  C) 8,1

Voiton suhteen tämä lähtö vaikuttaa ehdottomasti kolmen kaupalta. 7 HELMEN HUMU oli viime maanantaina Kouvolassa johtopaikalta omaa luokkaansa. Ruuna ei ole täysin suoritus- tai ravivarma, mutta ravilla Teemu Okkolinin suojatti omaa totta tehdessään jälleen hyvät voittosaumat. Keulapaikka olisi nytkin mieluisin vaihtoehto, mutta Helmen Humu pystyy kyllä menopäällä ollessaan johtavan rinnaltakin koviin suorituksiin. 4 LUOSALAN TAISTO on oikein hyvä viisivuotias, vaikkei ole voittanut tänä vuonna kertaakaan. Kauden paras tili tuli Derbyn finaalista, missä Viestauksen poika sijoittui johtavan rinnalta komeasti neljänneksi. Luosalan Taisto kukisti Helmen Humun näiden viime kohtaamisessa Mikkelissä, mutta siinä kilpailussa Helmen Humu ei kyllä ollut tasollaan. 2 MATTEUS KEVÄTÖN näytti kovan kapasiteettinsa jo kolmevuotiaana. Neljävuotiskausi jäi käytännössä täysin välivuodeksi, mutta nyt viisivuotias Pauli Raivion valmennettava tekee taas uutta tulemista. Viimekertaisesta Kouvolan laukasta ei tarvitse olla huolissaan, sillä se tuli Kouvolan tiukassa ensimmäisessä kaarteessa kovassa vauhdissa Helmen Humun takaa 2. sisältä. 3 MILRID on selkeä nelosrankkaus, mutta ainakin koko suosikkikolmikon kukistaminen olisi jo melkoinen paukku.


Toto65-4 (Pori lähtö 6) Toto4-2      A) 6  /  B) 4,10,5,9,8,1,2  /  C) 3,7

T-systeemien tukipilari löytyy montélähdöstä. 6 JANIS JOPLIN BOKO on kovan kaliiberin montéhevonen. Se on kilpaillut tänä vuonna montélähdöissä kahdeksan kertaa ja saldo on komea; kolme voittoa, neljä kakkossijaa ja yksi kolmossija. Kauden parhaat tilinsä tamma on tehnyt Mikkelin SM-montén sekä Kouvolan Kymi GP-päivän montélähdön kakkossijoilla, joista molemmista tuli 4 000 euron ansiot. Kouvolan kisassa Janis Joplin Boko oli paras suomalainen, ja Mikkelissä edellä maalissa oli ainoastaan tallikaveri Hierro Boko. Mikäli kuukauden starttivälillä ei ole merkittävää vaikutusta kilpailuvireeseen, on Maija Forsin ratsastama Janis Joplin Boko todella tukevasti kiinni voitossa. 4 POPE ja 10 QUESTIONMARK ME ovat kovimmat haastajat. Pope kiri Turun PM-montéssa joukon hänniltä mukavasti viidenneksi, mutta hävisi selityksittä johtavan rinnalta kolmanneksi kamppailleelle Janis Joplin Bokolle. Questionmark Me on keskittynyt viime aikoina kärrylähtöihin, mutta yksi kauden kolmesta voitosta on tullut montélähdöstä nimenomaan Liisa Nummen ohjastamana. Viime kaudella Questionmark Me oli montélähdöissä jopa pysäyttämätön, sillä ruuna voitti kauden 2021 kaikki viisi montéstarttiaan. 5 REDHOT TAP DANCER sijoittui 1.5. Vermon Prix Monté Finlandiassa hienosti kakkoseksi. Sen jälkeen ruuna ei ole kuitenkaan loukkaantumisen vuoksi kilpaillut kertaakaan, ja ainakaan 7 oikein –lehden valmentajakommenttien perusteella iskukyky ei ole nyt läheskään samaa luokkaa kuin viime kilpailussa. 9 LUXORIOUS LORD on jo veteraaniosaston menijä, joten ymmärrettävästi suoritustaso vaihtelee jonkin verran. Voitto on tiukassa, mutta hyvänä päivänä totosija on täysin mahdollinen. 8 PHARAON FACE omaa riittävät vauhtivarat, mutta silti kaksarisijoitus vähän yllättäisi.

 

Toto65-5 (La lähtö 7)    T4-3, Duo-1 A) 8,4  /  B) 1,7,9,2,6  /  C) 5,3

A-ryhmään erottuu kaksi hevosta, jotka molemmat epäonnistuivat viimeksi samassa Vermon kisassa. 8 ALL STAR MINT väsyi johtavan rinnalta selvänä suosikkina viimeiseksi, ja tämän takana 2. ulkona matkannut 4 IT’S RAINING MEN menetti mahdollisuutensa, kun ei lähtenyt kiriin 600 metriä ennen maalia, kun takaa hyökättiin. Kun kirilatu tämän jälkeen viimein aukesi, olivat mahdollisuudet jo täysin menneet. It’s Raining Men näytti kuitenkin normaalin hyvältä. All Star Mint taas painoi matkalla ohjille, mikä lopulta oli keskipitkällä matkalla johtavan rinnalta liikaa. All Star Mintin kausi on ollut pitkä ja sisältää lukuisan joukon huikeita suorituksia, joten sekin on toki mahdollista, että jonkinlaista kilpailuväsymystä voi jo olla. Mikäli All Star Mint kuitenkin suorittaa yhtään tasollaan, se palaa ilman muuta menestyskantaan huonosta lähtöpaikastaan huolimatta. It’s Raining Menillä on lähtöpaikkojen suhteen etu puolellaan, eikä ole lainkaan poissuljettua, että ruuna pääsisi etenemään tässä johtopaikalle. It’s Raining Men on näistä asetelmista kova haastaja All Star Mintille. Suosikkikaksikon jälkeen tulee selvä rako B-ryhmäläisiin. 1 RONALDO MALIBU aloitti pitkän taukonsa jälkeen heti voitolla. Juoksunkulullisetkin asiat menivät kuitenkin tynkälähdössä niin nappiin kuin vain vähänkin mennä voi. Ronaldo Malibu on joka tapauksessa ihan hyväkapasiteettinen hevonen, ja sillä on nyt starttikin kropassa. 7 BARISTA OAK on starttiraketti, mutta viimeksi hyvä lähtönopeus kostautui, sillä ruuna laukkasi kovassa vauhdissa keulasta Kouvolan tiukassa ensimmäisessä kaarteessa. Barista Oak on luonteeltaan aika haastava tapaus, sillä ruutia on usein liikaakin, mutta asioiden luontuessa täysin nappiin ruunassa on yllätyspotentiaalia. Kahden kuukauden tauolta palaava 9 INTUTO on rehti menijä, joka toivoo ylivauhtista juoksua. 2 ADRIENNE’S AMI ja 6 IL FUNNY LI tuskin ovat tähän starttiin ihan parhaimmillaan. Voitto yllättäisi, mutta totosija ei.

Toto65-6 (P lähtö 7)T4-4, Duo-2, Troikka A) 2,6  /  B) 3,7,5,8,11,1,4,9,10  /  C) –

Toto65-pelin päätöskohteessa A-ryhmään erottuu selkeästi kaksi hevosta, mutta kokonaisuudessaan lähtö on yllätysaltis. Mukana ei ole yhtään täyttä statistia, joten suurissa T-vihjesysteemeissä tähän lähtöön haetaan yllätystä läpilyönnin voimin. 2 LEONORE CROWN on aloittanut taukonsa jälkeen kahdella Porin nelossijalla. Viimekertainen suoritus johtavan rinnalta oli niin rehti, että tamma olisi kyllä ansainnut totosijankin. Tällä kertaa Leonore Crown saattaa hyvinkin edetä lopulta keulapaikalle, mutta eivät juoksupaikat 2. tai 3. ulkonakaan olisi ollenkaan hassumpia, koska tamma kirii selästä hyvin. 6 MICO MICK on lähdön toinen A-hevonen. Se jäi viimeksi Turussa johtopaikalta suosikkina kolmanneksi, mutta lähtö uusittiin kahdesti, ja tällä saattoi ihan hyvin olla negatiivinen vaikutus. Mico Mick pääsee ihan reippaasti liikkeelle, mutta tällä matkalla Olli Koivunen saattaa ajaa mieluummin selästä kuin keulasta. Missään tapauksessa tämä keskipitkä matka ei ole Mico Mickin bravuuri, mutta hevosena ruuna on kuitenkin tähän lähtöön niin hyvä, että kuuluu A-ryhmään. 3 BEAST ACE eteni viimeksi 3. ulkoa positiivisesti kolmanneksi ja kukisti loppumetreillä selvästi raskaamman reissun saaneen Leonore Crownin. Mikäli juoksu luontuu hyvältä paikalta nytkin sujuvasti, on kaikki mahdollista. 7 GLIDING STAR iski viimeksi Porissa aivan joukon hänniltä kymmenenneltä sijalta uloimmas 300 jäljellä ja ehti pirteällä loppuvedollaan kakkoseksi vain Precious Rockille häviten. Beast Ace ja Leonore Crown jäivät takapuolelle. Vastaavanlaisella loppuvedolla voidaan menestyä huonolta paikalta nytkin. 5 SPIKE’S STAR väsyi viimeksi Porissa keulapaikalta sen verran selvästi, että todennäköisesti taktiikka on tällä kertaa toisenlainen. Turun kakkossijassaan Spike’s Star kuittasi loppumetreillä 3. sisältä keulasta kolmanneksi jääneen Mico Mickin. 8 CRIMINAL ACE on huonolla paikalla, joten aivan kärkeen nouseminen edellyttää vähän tuuriakin. 11 COLD PLAYER on mielimatkallaan, mutta asetelmat ovat haastavat. 1 UP EASY jäi viimeksi vastaavalta paikalta sisäratajuoksulla väsyvän selkään.

 

Pori lähtö 1                                      A) 6  /  B) 7,2,5,8,3  /  C) 4,1

6 AINON AARIA aloitti Harri Koivusen valmennuksesta lupaavasti kahdella voitolla sekä kahdella kolmossijalla. Sen jälkeen menestyskulku kuitenkin tyrehtyi. Sarjat toki kovenivat nopeasti, mutta muutenkin meno sakkasi. Alla olevien kilpailujen perusteella nyt näyttää taas paremmalta. Ainon Aaria olisi menestynyt jo toissakerralla Teivossa, mikäli olisi saanut johtavan takaa mahdollisuuden. Viimeksi Forssassa piippuhyllyn paikalta matkaan joutunut tamma kiri 5. ulkoa mallikkaasti kolmanneksi. Päätöspuolikas sujui peräti 26,7-vauhdilla. Asioiden luontuessa Ainon Aarialla on tässä tehtävässä hyvät saumat uransa kolmanteen voittoon. 7 NOSTE on ykköshaastaja. Se on nopea hevonen, joka ravilla täräyttänee alussa seiskaradaltakin keulaan. 2 KARKKI ROLS on erittäin epävarma. Tamma on kuitenkin voittanut aina koko matkan ravatessaan, ja surkeasta tulosrivistöstä huolimatta kunto on edelleen kohdallaan. 5 VEKTORIN VALO jahtaa myös tiukasti kärkisijoja. Vektorin Valo laukkasi viimeksi Porissa loppusuoralla vähintään totosijan. Nyt tammalla on kuukauden paussilta startti kropassa, ja lisäksi Seppo Markkula palaa ohjiin. 8 KULTAPOSTI ja 3 ISOSALON ISKU puurtavat hyväksyttävästi ja kärkkyvät kuumimpien suosikkien epäonnistumista.

 

Pori lähtö 2                                      A) 3,12  /  B) 1,6,2,9,4,5,7  /  C) 11,10

Kolmevuotias 3 BACKGAMMON GARDEN on nostanut merkittävästi tasoaan, kun kengät on riisuttu. Viimeksi Turussa Coktail Jetin poika hallitsi Nuorten Sarjaa johtopaikalta oikein varmaan tyyliin. Keulavoitto on nytkin tiukasti tähtäimessä. Maanantai on viimeinen päivä tälle vuodelle, kun kengät saa vielä riisua. 12 MAGARRI sai viimeksi Porissa johtavan takaa kiritilaa vasta aivan lopussa, mutta spurttasi vielä viimeiset metrit ahnaasti. Magarri on vihdoinkin päässyt säännölliseen starttirytmiin ja se näkyy nousujohteisina suorituksina. Asetelmien vuoksi Backgammon Garden suosikki, mutta Magarri on piippuhyllyn paikaltakin vakava voitontavoittelija. 1 JAGGER BEYONCE ailahtelee ja on tauolta muutenkin arvoitus. Jagger Beyonce voi kuitenkin saada unelmajuoksun Backgammon Gardenin takana 2. sisällä, ja sellaisella juoksunkululla kaksarisijoitus on täysin mahdollinen. 6 EMPERE’S BLACK sijoittui Turun Nuorten Sarjassa keulasta voittaneen Backgammon Gardenin takaa varmaksi kakkoseksi. Totosijaan on nytkin täydet mahdollisuudet. 2 TOSCAN FLAX puursi viimeksi Forssassa johtavan rinnalta tasaisen positiivisesti neljänneksi. Vauhtia saisi olla enemmän, mutta joka tapauksessa Hannu Torvinen jatkaa viime kerran tavoin vahvistuksena ohjissa.

Pori lähtö 3                                     A) 9  /  B) 5,8,7,2,4 /  C) 6,3,1

9 WANTTERA on voitokas hevonen, jonka Vermon suoritus pitkän tauon jälkeen oli ilman muuta plusmerkkinen. Tuloksena oli neljäs sija 800 metrin kirillä 3. ulkoa. Mikäli terveystilanne on säilynyt hyvänä, pitäisi startin viedä ehdottomasti luokkahevosta eteenpäin. Vaikka Wanttera on arvottu yksin takariviin, kohoaa se lähdön ainoaksi A-hevoseksi. 5 REHULAN HUVI on hyvä ykköshaastaja. Se spurttasi Jyväskylässä 4. sisältä loppumetrit positiivisesti ja sai kuukauden tauolta startin kroppaansa. 8 METKU MAIKKI joutui taivaltamaan viimeksi Porissa koko kirikierroksen toista rataa ilman selkää, mihin nähden kesti ilman muuta kunnialla. Tammalle sopii paljon paremmin, mikäli se pääsee iskemään selästä vasta kiripuolikkaalla. 7 POKEN ROOPE on tähän lähtöön kelpo menijä. Ainakin ennakkografiikan mukaan etukengät on tarkoitus riisua, ja kenkien riisumisella on ruunan menoon iso vaikutus. Mikäli kenkiä riisutaan, on Poken Roopeen syytä suhtautua vakavasti. 2 VAPPU VALKIA ei välttämättä ole suoraan tauolta parhaimmillaan. Mikäli on, niin se kyllä ottelee aivan kärjessä – eikä ole välttämättä ulkona kärkikuvioista hieman vajaatehoisenakaan. 4 VISLER ei ollut vielä tauoltapaluussaan parhaimmillaan, mutta eiköhän meno starttien myötä kohene. 6 JÄPIKÄS ja 3 DAG ELDMI aloittavat uusista käsistä, joten vire on toki arvoitus. Suoritustasoa on kuitenkin parannettava tuntuvasti, mikäli kaksikko mielii otella terävimmässä kärjessä.

 

Pori lähtö 4                                      A) 6  /  B) 2,4,1,7,5,3  /  C) 8

6 MITORI saapuu Poriin viisi peräkkäistä voittoa taulussaan. Keulavoitto on nytkin tiukasti tähtäimessä, mutta missään tapauksessa näin pitkä matka ei ole ruunalle paras matka ja tuo ilman muuta myös riskitekijöitä mukanaan. Mitori on aiemmin urallaan kilpaillut tällä matkalla kahdesti, ja kummallakaan kerralla ruuna ei ole yltänyt totosijoille. Mitä hiljempaa matkalla mennään sitä parempi se on Mitorin kannalta. 2 HOTLINKI ei tunnu onnistuvan millään, mutta ruuna on fyysisesti vahvassa vireessä, ja tämänkertainen keskipitkä matka on sille ehdottomasti plussaa. Ei olisi mikään ihme, vaikka Hotlinki jyräisi ravia kulkiessaan lopussa Mitorin edelle. Harri Koivunen ajoi Hotlingin tämän kauden avauskilpailun Porissa 2. päivä tammikuuta ja silloin tuloksena oli voitto ennen Kruunun Prinssiä ja Lilyä. Myös 4 KEVININ TÄHTI hyötyy merkittävästi keskipitkästä matkasta. Viimeksi Kaustisella Kevinin Tähti väänsi tällä matkalla voiton tiukassa kaksinkamppailussa tiistaina Teivossa voittanutta Järvsö Nilsingemaria vastan. Kevinin Tähden kuntokäyrä osoittaa edelleen ylöspäin, ja pieni lähtö suosii erittäin kankeaa kiihdyttäjää. 1 VIESMANNI on hevosena tähän lähtöön ehdottomasti riittävä, mutta kuntohuippu on jo ehdottomasti ohitettu, vaikka Vieskerin poika tiistaina Teivossa johtavan rinnalta niukasti totoon tsemppasikin. Tuo oli osoitus nimenomaan hevosen hyvästä luokasta. 7 RIVALTTI ja 5 EKOSALAMA kärkkyvät kuumimpien suosikkien epäonnistumista. Molempien kohdalla kaksarisijoitus olisi pikkuyllätys. 3 KONRAD juossee Mitorin takana 2. sisällä, mutta varsinkin näin pitkällä matkalla totosijoille kestäminen on silti tiukassa.

 

Pori lähtö 8                   Troikka       A) 5,1  /  B) 8,10,7,6 /  C) 4,9,3,2

Maanantai-illan päätöslähdössä suosikkikaksikko erottuu todella selvästi. 5 SUPER TOPAZ on tehnyt hyvää ja suoritusvarmaa työtä. Alla on jo peräti kahdeksan peräkkäistä totosijaa. Super Topaz on rehti tamma, joka taitaa kaikki juoksupaikat. Ihannetilanne olisi toki keulapaikalle pääseminen. 1 SWEET GOLD on sekin hyvässä vireessä. Alla on Mikkelin Toto75-lähdön kakkossija. Sweet Gold avaa lujaa, joten Hannu Torvisella on taktiikan suhteen avaimet käsissään. Muille johtopaikka ei ole tarjolla, mutta Super Topazille ehkä. Sweet Gold voi joskus jäädä vapaalla radalla liian ”ahkeraksi”. Lisäksi sekin on syytä ottaa huomioon, että Super Topazilla on selvästi enemmän rahaa ja se on juossut kovemmissa lähdöissä. Toki Super Topazin ohittaminen keulasta olisi vaikeaa, joten on mielenkiintoista nähdä, minkälaisiin taktisiin ratkaisuihin Torvinen päätyy. 8 EXCEPTIONAL on tasaisen varma suorittaja. Hyvän selkäjuoksun jälkeen totosija on tiukasti tähtäimessä. 10 MUCKELYMIMMY ei ole vielä taukonsa jälkeen säväyttänyt, mutta se on hyvä hevonen, jota startit kuitenkin hiljalleen vievät eteenpäin. Tässä porukassa totosija on jo täysin mahdollinen. 7 WALL IN CARLINA avaa niin lujaa, että voi nappilähdöllä päästä seiskaradaltakin Sweet Goldin selkään. Ainakin silloin totosijaan olisi täydet mahdollisuudet. 6 SIMON ANGEL lienee nyt startti kropassa parempi kuin viimeksi Forssassa, missä oli vielä tasainen. Ylivauhtinen juoksu nostaisi selvästi hitaan avaajan osakkeita.

 

 

VIHJESYSTEEMIT:

 

TOTO65

 

Pieni systeemi                                          Suuri systeemi

 

I 1,6 (3,9)                                                   I 1,3,6,9 (5,4)

II 2 Anna K. Garden (4,5)                            II 2,4,5 (1,3)

III 2,4,7 (3,6)                                               III 2,4,7 (3,6)

IV 6 Janis Joplin Boko (4,10)                       IV 6 Janis Joplin Boko (4,10)

V 4,8 (1,7)                                                  V 4,8 (1,7)

VI 2,3,6 (7,5)                                              VI kaikki

36 riviä*0,10 euroa = 3,60 euroa                  792 riviä*0,10 euroa = 79,20 euroa

 

TOTO4

 

Pieni systeemi                                          Suuri systeemi

 

I 2,4,7 (3,6)                                                 I 2,4,7 (3,6)

II 6 Janis Joplin Boko (4,10)                        II 6 Janis Joplin Boko (4,10)

III 4,8 (1,7)                                                 III 1,4,7,8,9 (2,6)

IV 2,3,6 (7,5)                                              IV kaikki

18 riviä*0,20 euroa = 3,60 euroa                  165 riviä*0,20 euroa = 33 euroa

 

PÄIVÄN DUO (Toto65-5 & Toto65-6)

 

Pieni Systeemi                                          Suuri systeemi

 

I 8 All Star Mint                                           I 8 All Star Mint

II 2,6                                                          II kaikki

2 yhdistelmää                                             11 yhdistelmää

 

TROIKKA (Toto65-2)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 2 Anna K. Garden                                     I 2 Anna K. Garden

II 4,5                                                          II 1,3,4,5,6,8,10,11

III 1,3,4,5,6,8,10,11                                    III 1,3,4,5,6,8,10,11

14 yhdistelmää*0,50 euroa = 7 euroa           56 yhdistelmää*0,50 euroa = 28 euroa

 

TROIKKA (Toto65-6)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 2 Leonore Crown                                      I 2 Leonore Crown

II 3,6                                                          II kaikki

III kaikki                                                     III kaikki

18 yhdistelmää*0,50 euroa = 9 euroa           90 yhdistelmää*0,50 euroa = 45 euroa

 

TROIKKA (Pori lähtö 8)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 5 Super Topaz                                          I 1,5

II 1 Sweet Gold                                          II 1,5

III 6,7,8,10                                                 III 6,7,8,10

4 yhdistelmää*1 euro = 4 euroa                   8 yhdistelmää*5 euroa = 40 euroa

 

Vihjeet laati: Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.