Pelivihjeet (Magic Monday 5.10.2020)

PELIVIHJEET, Pori/Joensuu (Magic Monday) 5.10.2020

 

Toto65-1 (Joensuu lähtö 4)             A) 5,7  /  B) 2,9,8,3,6,4,1  /  C) 11,10

5 MALKKIN on tehnyt läpi kauden vahvaa työtä, ja tuskinpa kuukauden starttivälistäkään tarvitsee olla huolissaan. Malkkin on todistanut suorittavansa tarpeen vaatiessa mainiosti johtavan rinnaltakin. Arto Komulaisen valmennettava on oikein todennäköinen menestyjä. Sen rinnalle toiseksi A-hevoseksi nostetaan kuitenkin sekalaisesta tulosrivistöstään huolimatta 7 MINSKAUS. Laukat ovat sotkeneet kaikki viime kilpailut, mutta fyysinen vire on edelleen kohdallaan. Mikäli Minskauksen lähtökiihdytys menisi nappiin ja se onnistuisi pääsemään johtopaikalle, muuttuisi tilanne sen osalta tosi mielenkiintoiseksi. Tamman tämän kauden molemmat voitot ovat tulleet nimenomaan Esa Holopaisen ajamina. 2 KAAPPI ja 9 VILJU muodostavat seuraavan kategorian. Molemmat ovat aika kankeita kiihdyttäjiä, joille tämänkertainen lähtöpaikka on optimaalinen. Kummallakin on tapana tulla rehdisti perille ja parannella kirivaiheessa tuntuvasti osakkeitaan. 8 N.P. VILLARI piti viimeksi Kuopiossa johtopaikalta tasapäävoittoon yhdessä Iinan Prinssin kanssa. Kuntokäyrä osoittanee edelleen ylöspäin, mutta silti ruuna ei kuulu ihan kuumimpiin suosikkeihin.

 

Toto65-2 (Pori lähtö 4)                    A) 9,8,2,4,7  /  B) 3  /  C) 5,10,6

A-ryhmään erottuu kaikkiaan viisi hevosta. Näistä 9 DIESEL DEGATO kohoaa ykkösvihjeeksi. Ysiradan lähtöpaikka on huippuvireessä jatkavalle ruunalle mainio. Paikka parijonosta löytyy lähtöön satsaamatta, jolloin ruunan hurja kirikyky pääsee oikeuksiinsa. Viimeksi Seinäjoella Diesel Degato hävisi johtopaikalta vain hurjakuntoiselle M.T.Master Donille muiden hävitessä tälle kovalle kaksikolle selvästi. Selkäjuoksu sopii Diesel Degatolle ehdottomasti vielä keulajuoksua paremmin. 8 BISMARCK COMERY oli viimeksi Vermossa selvänä suosikkina takamatkalta aseeton, vaikka tempaisi voltista tiskiin lukemat 12,7. Uloimmasta lähtöpaikasta huolimatta Bismarck Comery on vihjaajan mielestä lähdön todennäköisin keulahevonen. 2 TROOPERS ei ole mikään starttiraketti, joten johtopaikan pitäminen yllättäisi. Todennäköisesti Troopersilla on jälleen kerran tehtävä aikaisia ratkaisuja, sillä muuten matkavauhti saattaa mennä ruunalle aivan liian maltilliseksi. Ruuna taitaa haalarihommat, mutta kovimmille kilpakumppaneille on kuitenkin luvassa suotuisampia juoksuja. 4 MR CHANCE tykitti viimeksi Teivossa päätöspuolikkaan 5. ulkoa ulkoratoja pitkin peräti 10,0-kyytiä. Keulapaikka olisi mieluisin vaihtoehto, mutta ei kuitenkaan ollenkaan todennäköisin. 7 HE IS FELIX ei vakuuttanut toissakerralla Vermossa, mutta viimekertainen Turun voittoisa kiri oli mallikas. 3 WALL STREET COMERY ottanee ensimmäiset keulat, mutta jatkossa ainakin Bismarck Comerylle olisi keulapaikka tarjolla. Wall Street Comery on selvästi A-viisikkoa epätodennäköisempi voittaja, mutta totosijaan on kuitenkin täydet mahdollisuudet.

 

Toto65-3 (Jo lähtö 5)    Troikka       A) 1,4  /  B) 9,8,11,12,7,10,3,2,6,5  /  C) –

A-ryhmään nostetaan kaksi hevosta piikki-selkä –ajatuksella. 1 ROBERTO DIVER sijoittui viimeksi Kuopiossa johtopaikalta kolmanneksi väliaikojen ollessa 09,5-12,5-(14,5)-15,5. Suoritus oli hyvä, kun vielä ottaa huomioon hevosen ylienergisyys sekä kahden kuukauden starttiväli. Eiköhän Roberto Diver ole nyt startti kropassa vieläkin parempi, joten Citation Lindyn poika voi hallita juoksun jokaista metriä. 4 READY PRESS hävisi Mikkelin Superlauantain 75-lähdössä vain tosi koville Tanpopolle sekä Effronte Photolle. Johtavan takaa Janne Räisäsen ajokki olisi suosikin ykköshaastaja. 9 HARD TO TRICK hävisi viimekertaisessa Kuopion kuutossijassaan kolmelle tässäkin lähdössä mukana olevalle hevoselle. Roberto Diver oli yksi näistä. Tamma joutui kuitenkin kirimään varsin vaikeista asemista. 8 AMBROGIO voitti kyseisen Kuopion kilpailun. Ruuna nousi johtavan takaa 2. radalle ilman selkää 600 jäljellä ja punnersi ykköseksi ennen Fast Timea sekä Roberto Diveriä. Roberto Diverin tavoin tauon jälkeinen startti vei todennäköisesti vielä eteenpäin, mutta tällä kertaa luvassa ei ole yhtä helppoa juoksua. 11 HARMIMATIC TINKER on hyvä hevonen näihin lähtöihin, mutta starttiväli on venynyt ja lähtöpaikka on huono. Myös 12 EDFROMED ja 7 BOULDER LUKE kohdalla lähtöpaikka laskee osakkeita.


Toto65-4 (Pori lähtö 5)                    A) 5,7  /  B) 3,9,8,10,4,1,2,6  /  C) –

Kumpikaan lähdön suosikeista ei menestynyt viime keskiviikkona Vermossa, minkä vuoksi Suureen Toto65-systeemiin nostetaan mukaan muitakin. 5 NORTH LEXUS taipui johtopaikalta seitsemän hevosen lähdössä viimeiseksi, vaikka ei matkalla olosuhteet ja pikamatka huomioiden menty missään tapauksessa tämän sarjan hevosille minkäänlaista ylivauhtia. Väliajat olivat 10,5-12,8-13,0. Suosikiksi pelattu 4 MADRID sijoittui samaisessa lähdössä viidenneksi. Ruuna pääsi siirtymään 2. sisältä 2. ulos 500 jäljellä. Lopussa ei ollut vapaata etenemisväylää, mutta jäi vähän epäselväksi, minkä verran voimavaroja olisi ollut käytössä. Joka tapauksessa tähän lähtöön North Lexus ja Madrid ovat niin hyviä hevosia, että niiltä pitää odottaa onnistuneen selkäjuoksun jälkeen menestystä. 3 M.T.LARA CROFT aloitti Terno Grönstrandin käsistä vakuuttavalla keulavoitolla, mutta sen jälkeiset kaksi kilpailua eivät tuoneet enää menestystä. Nyt valmentaja on taas vaihtunut. Saa nähdä, mikä on merkitys tällä kertaa. M.T.Lara Croft on joka tapauksessa nytkin mahdollinen keulahevonen. 9 ONE MEMPHIS on tasainen puurtaja, joka hyötyisi reipasvauhtisesta juoksusta. 8 THE SWEDE on kilpaillut taukonsa jälkeen vasta kahdesti, joten startit vienevät ruunaa hiljalleen eteenpäin. Paikka on huono, mutta kyseessä on tähän lähtöön kelpo menijä.

 

Toto65-5 (Jo lähtö 6)    Duo-1         A) 4,1  /  B) 7,5,2,11,10,9,8,12,6  /  C) –

Toto65-varman valinta tuotti tällä kertaa harmaita hiuksia. 4 IL FUNNY LI sellaiseksi lopulta valikoitui, vaikka viime vuonna solkenaan lähtöjä voittanut ruuna on voittanut tänä vuonna ainoastaan kerran. Il Funny Li on kuitenkin kilpaillut tänä vuonna usein kovissa lähdöissä, missä on tehnyt kelpo suorituksia. Niin viimeksi Mikkelissäkin, missä sijoittui Superlauantain 75-lähdössä takarivistä neljänneksi vain koville Whogonow’lle, Promptukselle sekä Ilos Silmarillionille häviten. Vastus on nytkin varsin laadukas, muttei kuitenkaan niin kova kuin viimeksi. On täysin mahdollista, että Il Funny Li täräyttää heti alussa keulaan ja vetää pikamatkaa perille asti. Myös tasaisen hyvää työtä tekevä 1 JASMINE ZON panostaa varmasti pikamatkalla lähtöön tosissaan. Il Funny Li:n torjuminen kiihdytysvaiheessa ei kuitenkaan välttämättä onnistu. Sinänsä lähtö ei kuitenkaan ratkea kiihdytysvaiheeseen, että niin Il Funny Li kuin Jasmine Zon voivat voittaa myös johtavan takaa. 7 ALL IN LADDIE on sekin hyvässä vireessä, mutta edellä mainittu kaksikko saanee selvästi suotuisammat juoksut. Siksi All In Laddie ei mahdu mukaan A-ryhmään. Samat sanat pätevät myös 5 REBEL ROYALiin. 2 GASHAW BOKO on suorittanut viime starteissaan ihan mukavasti, vaikka ravi on ollut edelleen kulmikasta.

Toto65-6 (Pori lähtö 6)Troikka, Duo-2 A) 1,6,8,9,2,7,3  /  B) 5,4,11,10  /  C) –

Toto65-kierros päättyy todella vaikeaan pelipähkinään, missä A-kategoriaan nostetaan lopulta peräti seitsemän hevosta. 1 MERRAN JYSKE olkoon ykkösrankkaus. Se matkusti viimeksi Porissa 4. ulkona, iski taustalta 500 jäljellä ja ehti hyvällä kirillään linjalla ykköseksi. Päätöspuolikas sujui ulkoratoja pitkin peräti 20,5-vauhdilla. Keulapaikkaa Merran Jyske tuskin onnistuu puolustamaan, mutta ykkösradalta tarjolla on kuitenkin säästeliäs juoksu, minkä jälkeen ruuna kirii tilaa saatuaan terävästi. Kengitysinfoa on syytä seurata, sillä kenkien riisuminen tuo vielä lisäpykälän. Edellisen velipoika 6 MERRAN ROIHU vakuutti viimeksi Mikkelissä. Ori voitti keulapaikalta hurjalla tuloksella väliaikojen ollessa 19,0-19,9-23,5. Viime startissa kaikki kengät riisuttiin ja jenkkikärryt laitettiin perään. Merran Roihu on nytkin todennäköinen keulahevonen, mutta varauksetta siihen ei vielä yhden kanuunasuorituksen jälkeen uskalla luottaa. Tätä edeltäneet suoritukset eivät nimittäin säväyttäneet, ja nyt juostavaa matkaakin on puoli kierrosta viimekertaista enemmän. 8 HEPORIX ei ole ollut vielä taukonsa jälkeen parhaimmillaan, mutta eiköhän startit vie hyvää hevosta oikeaan suuntaan. 9 MELLUN MYRSKY pääsi etenemään Turussa harvinaislaatuisesti johtopaikalle, minkä jälkeen voitto ei todellakaan tullut yllätyksenä. Usein hyväkuntoisen menijän ongelmana on nimittäin ollut, että se on joutunut kirimään arkisen lähtönopeutensa vuoksi turhan vaikeista asemista. 2 YPÄJÄ LUOTSI sijoittui Satakunta Seniorissa Heporixin edellä viidenneksi. Lähtöpaikka on mainio. 7 AATSI on huumorihevonen, jonka arvioiminen on aina vaikeaa. Parhaimmillaan ruuna on keulasta, mutta on se joskus intoutunut hyvään menoon muunlaisillakin juoksuilla. 3 TAKSVENLA on tämän vuoden Kuningatarkilpailuosallistuja.

 

Pori lähtö 1                                      A) 7  /  B) 8,9,3,4  /  C) 6,2,5,1

7 AIKA-VALTTI ei riittänyt Parvelan Retun voittamassa kovatasoisessa Satakunta Seniorissa, mutta muuten Jouni Miettisen valmennettava on selviytynyt viime aikoina jatkuvasti kolmen parhaan joukkoon. Nyt tähtäimessä on tiukasti paluu voittokantaan. Tehtävä on nyt sellainen, että keulataktiikka lienee tällä kertaa todennäköisin vaihtoehto. 8 KIPINÄ ROLS sijoittui viimeksi Turussa kolmanneksi Aika-Valtin sijoittuessa samaisessa lähdössä toiseksi. 9 WINSINNATTI olisi eturivistä ollut jopa toinen A-hevonen, mutta takarivi laskee jonkin verran osakkeita. Edes voittokantaan paluuta ei voisi silti pitää tässä lähdössä yllätyksenä. 3 H.V. TUREKS on tasainen puurtaja, jonka kohdalla paikka johtavan rinnalla on tällä kertaa todennäköinen. Se juoksupaikka sopii ruunalle mainiosti. Viimeksi Turussa H.V. Tureks hävisi valmentajansa ajamana selityksittä Aika-Valtille sekä Kipinä Rolsille. 4 VALSSAUS laukkasi Kokemäellä kirivaiheessa kahdesti. Ruunalla on nyt tauon jälkeen startti kropassa, mutta kaksarisijoitus on suosikkien onnistuessa silti tiukassa.

 

Pori lähtö 2                                      A) 3,2,7,8,12  /  B) 6,10,9,1,5,4,11  /  C) –

A-ryhmään nostetaan viisi hevosta. 3 VERBIER on epävarma kiihdyttäjä ja voi laukata matkallakin. Fyysinen vire on kuitenkin kohdallaan, ja kyseessä on rehti lopuntulija. 2 UNBRIDLED STRIDE on aika kuuma pakkaus, mutta muuten vire on mallillaan. Mikäli tamma ei tuhlaa voimiaan ylienergisyyteen, se ottelee lähdön parhaista paloista. 7 GRAINFIELD BOSS voitti Teivossa hallitusti. Asetelmat ovat nyt haastavammat ja lähdön tasokin on kovempi, mutta voitto on taas mahdollinen. 8 REDSKIN DO ei ole yltänyt taulun starteissaan totosijoille, mutta on syytä huomata, että 3-vuotiasta Garrosin poikaa on kilpailutettu aika kunnianhimoisesti. Kuskikin on tällä kertaa huippuluokkaa, joten Jukka Kaipilan valmennettavaan on syytä suhtautua tauosta huolimatta vakavasti. 12 LAURILA’S HALDIR palaa tauolta arvoituksena. Viime kausi kuitenkin osoitti, että kyseessä on näihin lähtöihin ihan kyvykäs menijä. Kesäkuinen Härmän laukan jälkeinen suorituskaan ei ollut ollenkaan nolo, ja silloin alla oli vieläkin pidempi tauko.

Pori lähtö 3                                     A) 8,6,5,1,2  /  B) 9,7,10,12 /  C) 3,11,4

8 BARON BOX aloittaa tasaisen A-ryhmän. Frosts Oilbaronin poika on tehnyt Kari Lehtosen käsistä läpi kauden hyviä juoksuja. Välillä oriilla on tosin tapana tehdä ihmeellisiä mutkia. Viimeksi Seinäjoella Baron Box pujotteli pitkällä matkalla lopussa kolmanneksi, ja pateja jäi vielä käyttämättäkin. Hannu Hietanen ohjissa tuskin ainakaan heikentää mahdollisuuksia. 6 HERE COMES THE SUN kilpailee ihan elämänsä iskussa ja ansaitsisi hyvien sijoitusten seuraksi joskus voitonkin. Viimekertainen Mikkelin Superlauantain kolmossija tuli 600 metrin kirillä 3. ulkoa. Tätä edeltänyt Vermon kakkossija tuli vahvalla suorituksella johtavan rinnalta. 5 SUEJEDI on paljon paremmassa iskussa kuin pelkästään viime sijoituksia katsomalla voisi päätellä. Viimekertainen Seinäjoen heikko sijoitus selittyy sillä, että kyseessä oli kovatasoinen Lake’s Actionin voittama Ilkka-Pohjalainen ajon karsinta, missä tehtävä oli 5. ulkoa ymmärrettävästi toivoton. 1 MINECRAFT nousi menestysten myötä nopeasti sarjoissaan, mutta ei ruuna sekään asia huomioiden ole ollut kolmessa viime startissa terävimmillään. Siitäkään huolimatta, että mukaan mahtuu voitto sekä kolmossija, ja Turussa taas lähdön taso oli kauttaaltaan todella kova. Kun vielä ruuna ei pysty hyödyntämään ykkösradan lähtöpaikkaansa, on kysymysmerkkejä ilmassa. Kapasiteettinsa puolesta Minecraft on kyllä riittävä. Mika Taittosen käsistä aloittava 2 ALMOST ONE YEAR on huippupaikaltaan ilman muuta yksi perushevosista. Taukoa edeltäneissä alkukesän starteissakin suoritukset olivat parempia kuin tulosrivi antaa ymmärtää.

 

VIHJESYSTEEMIT:

 

TOTO65

 

Pieni systeemi                                          Suuri systeemi

 

I 5 Malkkin (7,2)                                          I 5,7 (2,9)

II 2,4,7,8,9 (3,5)                                          II 2,3,4,7,8,9 (5,10)

III 1,4 (9,8)                                                 III 1,4 (9,8)

IV 5,7 (3,9)                                                 IV 3,5,7,8,9 (10,4)

V 4 Il Funny Li (1,7)                                    V 4 Il Funny Li (1,7)

VI 1,2,3,6,7,8,9 (5,4)                                   VI 1,2,3,6,7,8,9 (5,4)

140 riviä*0,10 euroa = 14 euroa                  840 riviä*0,10 euroa = 84 euroa

 

PÄIVÄN DUO (Toto65-5 & Toto65-6)

 

Pieni Systeemi                                          Suuri systeemi

 

I 4 Il Funny Li                                              I 4 Il Funny Li

II 1,2,3,6,7,8,9                                             II kaikki

7 yhdistelmää                                             11 yhdistelmää

 

TROIKKA (Toto65-3)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 1,4                                                           I 1,4

II 1,4                                                          II 1,4,7,8,9,11,12

III 7,8,9,11,12                                             III 1,4,7,8,9,11,12

10 yhdistelmää*0,50 euroa = 5 euroa           60 yhdistelmää*0,50 euroa = 30 euroa

 

TROIKKA (Toto65-6)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 1 Merran Jyske                                         I 1 Merran Jyske

II 2,3,6,7,8,9                                              II 2,3,6,7,8,9

III 2,3,6,7,8,9                                             III kaikki

30 yhdistelmää*0,50 euroa = 15 euroa         54 yhdistelmää*0,50 euroa = 27 euroa

 

 

Vihjeet laati: Jouni Toroska

 

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.