Pelivihjeet perjantaille 14.10.

Lähtö 01

A) 1,6,3,5
B) 4,8,9
C) 7

DACIA MONTÉ CUP. Perjantai-ilta käynnistyy tasokkaalla montélähdöllä, mistä löytyy neljä kovaa voitontavoittelijaa. (1) BRAVO SENCELLO nousee pikamatkan ansiosta rankingin niukaksi ykköseksi, koska nopea avaaja hyötyy lyhyestä matkasta. Kun lähtöpaikkakin on mainio, voi Heta Huuskolan ratsastama ruuna hallita ihan hyvin juoksun jokaista metriä. Bravo Sencello kilpaili viime vuonna raviratsastuksessa neljä kertaa ja voitti näistä kolme. Tämän vuoden kolme montéstarttia ei ole tuonut vielä voittoa, mutta kaksi Vermon kolmossijaa kuitenkin. (6) GIRLS WITH CURLS sooloili viimeksi Turussa keulapaikalta ylivoimaiseen voittoon ja on nytkin vakava voitontavoittelija. (3) BWT ELLOSPANK ei ole yltänyt viime aikoina kärrylähdöissä aivan totosijoille asti. Suoritukset ovat olleet pääsääntöisesti hankalilta lähtöpaikoilta mukavia, mutta ihan viimeinen loistokkuus on kuitenkin puuttunut. BWT Ellospank on hyvä montéhevonen ja se tähtää tässä tiukasti takaisin menestyskantaan. Tämän kauden kolme montéstarttia on tuonut kaksi voittoa. (5) MINECRAFT on lähdön neljäs kova voitontavoittelija. Se on erikoistunut viime aikoina raviratsastukseen, ja menestys on ollut hyvää. Kauden kuusi montéstarttia on tuonut kolme voittoa sekä kaksi kakkossijaa. Alla olevassa Turun kolmossijassaan Minecraft hävisi selvästi lähdön voittaneelle Girls With Curlsille. On kuitenkin syytä noteerata, että nyt Harri Koivusen valmennettavalla on tauon jälkeen startti kropassa ja lisäksi ratsaille palaa ruunan kaikki montévoitot ohjastanut Liisa Nummi. (4) ANGEL RAZIEL ja (8) DONATO HYRDEHÖJ kärkkyvät suosikkien epäonnistumista.

Lähtö 02

A) 8,7,2,1,10,4
B) 3,6,9,5
C) –

FINNTACK-AMATÖÖRISARJA. Todella vaikea pelilähtö. (8) MAUSKERI olkoon ykkösrankkaus, sillä alla on kaksi totosijaa ihan näppärillä suorituksilla. Laukkojakaan ei ole tullut neljään viimeiseen kilpailuun. Toki Antti Teivaisen vaihtuminen todella kokemattomaan Kalle Vanha-Similään voi näkyä hevosen vauhdissa, mutta ravilla Vanha-Similä voi hyvin narutella tässä Mauskerilla uran ensimmäisen voittonsa. (7) SEEKERIN AUROORA on epävarma tamma, mutta kahden viikon takaisen Porin kolmossijansa perusteella se riittää kyllä tässä tehtävässä aivan kärkeen, kunhan vain laukat eivät sotke juoksua. (2) TULI-HUVITUS on lähdön ainoa neljävuotias. Tuli-Vieskerin poika on kehittynyt hiljalleen starttien myötä, eikä olisi mikään ihme, vaikka nuori hevonen olisi kehittynyt tauonkin aikana. (1) STIORA on ollut hieman tasainen, mutta tällaiseen lähtöön paalun ykkösrata on niin loistava alkuasetelma, että ravilla kaikki voi olla mahdollista. Ohjastaja Jarkko Koppelilla on haussaan uran ensimmäinen ykkössija. (10) SYTTYVÄ on menestynyt tänä vuonna mukavasti ja omaa realistiset voittosaumat, mutta ei tehtävä 80 metrin takamatkalta missään nimessä helppo ole. Alla on puolentoista kuukauden taukokin. (4) GLAUDIA on lähdön kuudes A-hevonen. Glaudian ohjastaja Marjukka Mahlamäki omaa lähdön ylivoimaisesti parhaan voittoprosentin. Mahlamäen uran 46 kilpailua on tuonut peräti 13 voittoa.

Lähtö 03

A) 10
B) 5,6,7,8,11,3,9,2
C) 1,12,4

SAMK –LÄHTÖ. (10) VASTATUULI on voittanut tänä vuonna jo peräti kymmenen kertaa. Kahdessa viime kilpailussa laukat ovat sotkeneet menoa, ja viimeksi Ylivieskassa avauskin meni takarivistä turhan reippaaksi. Mikäli ravisävel on taas löytynyt, on kauden yhdestoista voitto sopivassa tehtävässä lähellä. Suosikin jälkeen tulee varsin tasaista. (5) METKU MAIKKI ja (6) Y.P. SON kilpailivat viimeksi Turussa Voimaeläincupin finaalissa. Molemmat käynnistyivät verkkaisesti, muta parantelivat kirivaiheessa mukavasti asemiaan. Metku Maikki nousi neljänneksi ja Y.P. Son viidenneksi. Metku Maikki lähti Turussa matkaan 20 metriä Y.P. Sonin edeltä, mutta tätä edeltäneessä Porin voittojuoksussaan Metku Maikki lähti liikkeelle jopa 20 metriä Y.P. Sonin takaa. Toki kyseisessä Porin kilpailussa Metku Maikin juoksu meni ihan nappiin, ja vastaavasti Y.P. Son laukkasi matkalla. (7) KOPSU kilpailee nousuvireessä. Viimeksi Porissa Kopsu siirtyi 3. sisältä 2. ulos kierros ennen maalia, mutta jäi ilman selkää jo 100 metriä myöhemmin. Ruuna kamppaili vielä tiukasti aivan kärkisijoista laukatessaan johtavan rinnalta loppusuoralle tultaessa. (8) TARLING järjesti toissakerralla Seinäjoen Toto75-lähdössä jymy-yllätyksen, kun spurttasi lopussa 2. sisältä voittoon ohi kakkoseksi jääneen Vastatuulen. Myös tätä edeltäneessä Teivon kisassa Tarling juoksi lopulta Vastatuulen takana 2. sisällä, ja sijoittui silloin Vastatuulen jälkeen kakkoseksi. On kuitenkin syytä noteerata, että näillä molemmilla kerroilla Vastatuuli lähti liikkeelle 20 metriä Tarlingin takaa, kun nyt Vastatuuli on samalla paalulla. Lisäksi Tarling on parhaimmillaan aika tarkalla juoksulla, joten 40 metrin takamatkalta pitää olla vähän tuuriakin. (11) TUISKUTA on kohonnut elämänsä iskuun ja on yksi monesta mahdollisesta kaksarihevosesta. (3) KILUN POIKA on paalun todennäköisin menestyjä. Ruuna laukkasi edellisellä Porin vierailullaan loppusuoralla keulasta voittonsa. Tiistainen Teivon kilpailu jätti kuitenkin ilmaan kysymysmerkkejä, sillä kirivaiheen suoritus oli kovin tasapaksu.

Lähtö 04

A) 10,5
B) 9,2,4,1,7
C) 8,6,11,3

VALTRA –LÄHTÖ. Toto5-avaus vaikuttaa voiton suhteen kaksinkamppailulta. (10) STARDUST COMERY kohoaa takarivistäkin rankingin ykköshevoseksi, sillä ruunan statistiikka on todella komea. Uran kaksikymmentä kilpailua on tuonut kaksitoista voittoa ja seitsemän kakkossijaa, eli vain kerran Harri Koivusen valmennettava on jäänyt ulos kaksarista. Stardust Comery on suoritusvarma hevonen, joka pystyy tekemään itse juoksunsa. Myös (5) DOUBLE STRIKE on kuitenkin tiukka voitontavoittelija. Varsinkin, kun ruuna pääsee alussa Stardust Comeryn etupuolelle. Viimeksi Turussa yllättävä laukka 5. sisältä 700 jäljellä pilasi pelin, mutta sitä ennen alla oli vahvoja suorituksia. Jyväskylän tyylikäs voitto tuli johtavan rinnalta, vieläpä ensimmäinen puolikas kolmatta rataa kiertäen. Derby Consolationissa 3. päivä syyskuuta Double Strike ylsi 3. ulkoa 600 metrin kirillä hyvin kolmanneksi vain Salam Aleikumille sekä Bee Combolle häviten. Varsinkin johtopaikalta Double Strike olisi Stardust Comeryllekin vaikea ohitettava, mutta keulaan pääsy ei ole pelkästään omissa käsissä. (9) I KEEP MY WORD kilpailee ihan elämänsä kunnossa, vaikka Turun elokuisen voittojuoksun jälkeen on tullut vain sijoja ynnä muut. Viimeksi Porissa I Keep My Word jäi pussiin. Jukka Lintulan suojatti aloittaa B-ryhmän, mutta ainakin molempien suosikkien kukistaminen on tiukassa. (2) SOLOMON JOE voitti viimeksi Kouvolassa keulasta ja olisi todennäköisesti voittanut edellisenkin Kouvolan kilpailunsa, mikäli olisi saanut 2. sisältä mahdollisuuden. Esa Holopainen jatkaa ohjissa, mutta valmentaja on vaihtunut viime startin jälkeen Matias Salosta Cathy Johanssoniin. On täysin mahdollista, että viimekertaisen keulavoiton jälkeen Holopainen haluaa ajaa nytkin keulasta. Ennakkokommenttien perusteella etukengät on nyt jätettävä jalkaan, mikä voi viedä viimeisen silauksen. Voitto on tiukassa, mutta totosija on täysin mahdollinen. (4) REHAB palaa seitsemän kuukauden tauolta ja putoaa selvästi vain haastajaosastolle, vaikka tuleekin rankingissa viidentenä.

Lähtö 05

A) 9
B) 11,6,10,8,4,1,5,3
C) 7,2

SATAKUNTA-AJO KARSINTA. Toto5-kohteiden todennäköisin voittaja löytyy ensimmäisestä Satakunta-ajon karsintalähdöstä. (9) LIPASSI voitti Kriteriumin niin tyylipuhtaasti, ettei 60 metrin takamatkankaan pitäisi olla tässä lähdössä este voitolle. Lipassilla oli alkukaudesta raviongelmia, mutta viimeksi Teivossa ravia tuli kuin koneesta. Lipassilla on nyt allaan neljä voittoa, jotka sisältävät Kriteriumin karsinnan ja finaalin sekä Oulu Expressin karsinnan ja finaalin. Myös lähdön selkeä kakkoshevonen lähtee liikkeelle 60 metrin takamatkalta. (11) REKILAMMEN SAULI on kulkenut läpi kauden hienosti. Rekilammen Sauli kuuluu ikäluokan parhaimmistoon, sillä Bokerin poika nappasi kolmossijan niin Kriteriumista kuin Oulu Expressistä. (6) R.R. POPEDA aloitti uransa keväällä kolmella voitolla, mutta kesäkuinen Kaustisen kilpailu päättyi epäonnistumiseen, koska kaikki ei ollut kunnossa. Kaukainen vieras saapuu karsintalähtöön lähes neljän kuukauden tauolta, mutta on silti mielenkiintoinen. Ahti Antti-Roiko kommentoi 7 oikein –lehdessä, että tamma voisi onnistuessaan kyetä 1.30-alkuiseen tulokseen. Se riittäisi korkealle. (10) HARJAN CORIA laukkaili Kriteriumissa hylkäykseen, mutta muuten ikäluokan tammaparhaimmistoon lukeutuva Camrin tytär on kulkenut suoritusvarmasti. (8) LAURILAN JOKERI on pilannut paljon laukkoihin, mutta Kriteriumissa ori onnistui vastaavasti hyödyntämään muiden laukat ja selvisi taustalla kuudenneksi, eli hienosti korotetuille rahoille. Kaksaritaistoon Laurilan Jokerin vauhtivarat eivät suosikkien onnistuessa riitä, mutta kärjen tuntumaan on täydet mahdollisuudet. (4) LEONARD ROHKEA on kilpaillut Porissa kahdesti ja tuloksena on ollut voitto sekä kolmossija. Nyt totosijan nappaaminen edellyttää täydellistä onnistumista. Teemu Okkolinin käsistä aloittava (1) FILIOKKUS on vaikea veikattava. Joka tapauksessa kuumimmille suosikeille ruunan ei luulisi näiden onnistuessa riittävän.

Lähtö 06

A) 8,10,3,11,1,5
B) 9,6,7
C) 2

SATAKUNTA-AJO KARSINTA. Satakunta-ajon toinen karsintalähtö on huomattavasti ensimmäistä tasaisempi. A-ryhmään nostetaan peräti kuusi valjakkoa, eikä suosikkia ole lainkaan helppo nimetä. Lopulta rankingin niukaksi ykkösnimeksi kohoaa (8) I.P. RUUTI. Se jäi Oulu Expressissä laukanneena takajoukkoihin, mutta Lahdessa ajetussa Oulu Expressin karsintalähdössä I.P. Ruuti olisi taistellut jopa totosijoista ilman loppusuoran alun laukkaansa. Kriteriumin karsintalähdössä I.P. Ruuti kiri aivan joukon hänniltä mukavasti, muttei aivan ehtinyt finaaliin. Fransin pojassa on luokkahevosen leima, ja kun tiliä on kertynyt sen verran vähän, että ori pääsee matkaan vain 20 metrin takamatkalta, on I.P. Ruuti tähän kilpailuun mielenkiintoinen. (10) TOPIN MUISTO on voittanut tänä vuonna niin SHKL Cupin, Pikkupelimannin kuin Pikkuprinssin. Kausi on siis ollut loistava, vaikka Kriteriumissa oriin olikin tyytyminen johtavan takaa viidenteen sijaan. Ennakkokommenttien mukaan Topin Muiston pitäisi nyt olla parempi kuin Kriteriumissa, joten siihen pitää suhtautua ehdottomasti vakavasti. (3) VÄISKIN PASSI jäi Oulu Expressin finaalissa aika odotetusti viimeiseksi, mutta ruuna oli kuitenkin hurjasti aiempaa parempi, sillä Apassin poika saavutti 30,3-tuloksen, vaikka laukkasi hännillä 800 metriä ennen maalia. Tällä kertaa Antti Teivaisen ajama Väiskin Passi on lähdön todennäköisin keulahevonen, eikä olisi mikään ihme, vaikka Lipassin tallikaveri vetäisi paalulta maaliin asti. (11) LANDEN IITA sijoittui Kriteriumissa johtavan rinnalta hienosti neljänneksi. Jo karsintajuoksu oli hyvä. Totokantaan palaamiseen on pitkältä takamatkaltakin hyvät mahdollisuudet. (1) FIILERI on vielä kokematon, mutta Fiilingin pojassa vaikuttaisi olevan ihan mukavasti potentiaalia. (5) KALISTAJA KALLE vakuutti kuukauden takaisessa Seinäjoen Nuorten Sarjan keulavoitossaan. Kalistaja Kalle otellee onnistuessaan aivan kärjessä, mutta toisten takana laukkariski voi olla keulapaikkaa korkeammalla. Myös Kriteriumin finaaliin yltänyt (9) N.P. ONNI, starttien myötä kehittyvä (6) WIIRU sekä toisen kilpailunsa Jouni Miettisen valmennuksesta juokseva (7) NEVAN DIISSELI voivat nappionnistumisella otella totosijoista.

Lähtö 07

A) 8,11,12,4
B) 3,5,7,9,10
C) 6,1

SF-CARAVAN ST.LEGER KARSINTA. St.Legerin ensimmäisessä karsintalähdössä viivalla nähdään todella mielenkiintoinen tauoltapalaaja, kun viimeksi toukokuun 1. päivä Finlandia-ajossa kilpaa juossut viime vuonna St.Legerin voittanut (8) WILLOW PRIDE palaa tositoimiin. Nappilähdöllä jopa keulapaikka voi olla tässä haettavissa, joten kyllä Willow Pride ansaittu suosikki on. Tauon vuoksi luottamus ei ole kuitenkaan täysin varauksetonta, minkä johdosta A-ryhmään nostetaan muitakin. (11) MAIN STAGE on vahva menijä, joka viihtyy näillä tavallista pidemmillä matkoilla. Alla olevassa Teivon Tammer-ajossakin Main Stage kiri loppusuoraa vahvasti, muttei aivan ehtinyt ohi keulasta voittaneesta All Star Mintistä. (12) AMERICAN HERO voitti viimeksi Turussa pikamatkan keulasta oikein varmaan tyyliin. Nyt tehtävä on kaikin tavoin täysin erilainen, mutta kyllä kovakuntoiseen ruunaan on silti syytä suhtautua vakavasti. On syytä muistaa, että American Hero voitti aikanaan Derbyn karsintalähdön, joten kyllä nämä pidemmätkin matkat sujuvat. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisella taktiikalla Pekka Korpi lähtee lähtöä ajamaan. (4) MAS FOR YOU on lähdön neljäs A-hevonen. Se sijoittui Villinmiehen Tammakilpailussa johtavan takaa viidenneksi ja oli mukana myös Derbyn finaalissa. MAS For Youlla on hyvät saumat onnistuneeseen juoksuun joko keulassa tai jonkun hyvän hevosen (mahdollisesti Willow Pride) takana 2. sisällä. B-ryhmän aloittava (3) LAKE’S DIANA oli viimeksi Turussa Kasvattajakruunu-alkuerässä kelpo kakkonen 2. radalta ilman selkää. (5) TIME MATCH on kilpaillut tänä vuonna vasta viidesti, mutta ruuna selviytyi kuitenkin mukaan Derbyn finaaliin. (7) STONECAPES QUEILA on luokkatamma, mutta parhaat päivät taitavat jo olla takanapäin. (9) PIECE OF GLORY kadotti viime starteissa ravinsa ja on nyt arvoitus. Voltin viitosratakin on tammalle riskitekijä. (10) BWT FALCON on voittosummaansa nähden kanuunakunnossa, eikä jää tässäkään muiden jalkoihin.

Lähtö 08

A) 2
B) 10,11,7,3,6,8,9,4,5,1
C) –

SF-CARAVAN ST.LEGER KARSINTA. Toisessa St.Legerin karsintalähdössä (2) MAGIC MADONNA kohoaa ainoaksi A-hevoseksi. Läpi kauden hyvää työtä tehnyt 4-vuotias tamma sijoittui Derbyssä johtavan takaa viidenneksi. Alla olevassa Villinmiehen Tammakilpailun finaalissa Magic Madonna sai matkalla kovaa painetta hurjalta Dusktodawn Boogielta väliaikojen ollessa 10,0-11,5-(12,0)-14,0. Dusktodawn Boogien mankeli maksoi kirivaiheessa ja Magic Madonnan oli tyydyttävä neljänteen sijaan. Tällä kertaa Magic Madonna saanee paalulta juoksun suosiolla komentoonsa, ja volttilähdössä avaus ei muutenkaan mene yhtä reippaaksi kuin auton takaa. Ei tässä karsintalähdössä jatkossakaan välttämättä mitään yltiöaggressiivista prässiä ole tarjolla, joten Magic Madonnalla on hyvät saumat hallita lähdön tapahtumia alusta loppuun, vaikkei 2600 metrin matka tamman bravuurimatka olekaan. (10) QUITE A LOVER ja (11) CONSALVO esittivät Turun avoimessa 5-vuotislähdössä hyvät kirit. Quite A Lover nousi 4. ulkoa hienolla 700 metrin kirillä tasapääkakkoseksi yhdessä Kurri Jari Bokon kanssa ja 5. ulkona matkannut Consalvo eteni Quite A Loverin vanavedessä neljänneksi. Lähdön voitti Mask Off. (7) DEEP BLUE FONT palasi Turussa tauolta hyvässä vireessä. Santtu Raitala tyytyi suosiolla juoksupaikkaan BWT Gazeaun takana 2. sisällä, mistä haastoi lopussa voittajan. Startti kropassa Lexus Fontin pojan ei pitäisi ainakaan huonontaa, mutta juoksunkulussa pitää olla näistä lähtöasetelmista vähän tuuriakin. (3) SPEEDY NORWEGIAN oli mukana niin Derbyssä kuin Villinmiehen Tammakilpailussa. Paikka Magic Madonnan takana 2. sisällä olisi ehdottomasti ideaali ja tarjoaisi parhaat menestyssaumat, mutta sinne ei ole helppo päästä. (6) AMERICAN ZAKKE on kankea kiihdyttäjä, joka tulee juosten maaliin. Aivan kärkisijoja ajatellen rähinää saisi löytyä hieman lisää, ja saa nähdä onnistuuko Antti Teivainen tässä. (8) RASKOLNIKOV FRIDO ja (9) WHOLE LOTTA LOVE ovat kelpo vireessä ja lähtevät haastamaan suosikkeja. (4) BRILLIANT STRIDE nappasi yllätysvoiton Turun Kasvattajakruunu-alkuerästä. Nyt rima on vieläkin korkeammalla.

Lähtö 09

A) 1,5,11,12,7
B) 10,4,9,6
C) 3,8,2

SOLID HOUSE, ALEX SALO –LÄHTÖ. Illan toisessa troikkalähdössä A-ryhmään nostetaan viisi valjakkoa. (1) LAURILA’S GIMLI olkoon niukka ykkösrankkaus. Se ei ole pystynyt viime starteissa voittoihin, mutta on kuitenkin pyörinyt jatkuvasti kärkipäässä. Askelten osuessa lankulle Laurila’s Gimli voi pystyä puolustamaan ykkösradalta johtopaikan, mutta Teemu Toroska päättää varmasti taktiset valinnat sen mukaan miltä hevonen käteen tuntuu. (5) RED CAVIAR on parhaimmillaan sisäratajuoksulla, ja Ari Moilanen panostaa varmasti starttiin keulapaikka mielessään. Joka tapauksessa Red Caviarilla on hyvät saumat päästä joko keulaan tai 2. sisälle, joten se on vakava voitontavoittelija. (11) LUCK’S EQU on joutunut tauoltapaluussaan huonolle lähtöpaikalle. Valmentaja Ari Vianderin ennakkokommentit 7 oikein –lehdessä ovat kovin maltilliset, mutta pitää muistaa, että myös ennen Vermon kesäkuista tauon jälkeistä voittojuoksua valmentajakommentit olivat aika maltillisia. Teivon kesäkuinen kolmossija tuli loistosuorituksella, sillä Luck’s Equ hävisi 2. radalta ilman selkää vain piikki-selkä –asetelmassa juosseille Road To Hillille sekä Cameron Wakelle. (12) PERFECT STORM voi olla lähdön jokerikortti. Ruuna saa hitaana avaajana jatkuvasti vaikeita juoksuja, eikä ole aivan yltänyt totosijoille, vaikka on suorittanut Tapio Perttusen valmennuksesta ihan mallikkaasti. Tämänkertainen keskipitkä matka on ehdottomasti plussaa, ja muutenkin lähdön taso on sellainen, ettei edes voitosta saa yllättyä. (7) SAHARA MAGARIA on paljon tauluaan vaarallisempi. Toissakerralla Forssassa tamma jäi pussiin 2. sisälle, ja myös viimeksi Porissa kirivaiheessa jäi paljon jossiteltavaa. Mikäli Seppo Markkula olisi nostanut Sahara Magarian kolmannella puolikkaalla 2. sisältä 2. ulos, olisi tamma voinut jopa voittaa. (10) SPIKE’S STAR ja (4) LAURILA’S HALDIR tulevat heti A-ryhmäläisten kannoilla.

Lähtö 10

A) 1,7
B) 10,11,9,5,4,12
C) 8,2,6

M127 –LÄHTÖ. Illan päätöslähdössä A-ryhmään erottuu selvästi kaksi kehityskykyistä kolmevuotiasta. (1) KEN’S CALLAHAN palasi Porissa lähes kolmen kuukauden tauolta ja oli rehti kakkonen 2. radalta ilman selkää. Ideaalitilanne olisi, että Ken’s Callahan onnistuisi puolustamaan ykkösradalta johtopaikan. (7) MALALA BOKO oli viimeksi Vermossa mukana merkittävästi tämänkertaista kovemmassa lähdössä, missä riitti ennätystuloksellaan viidenneksi 900 metrin kirillä 3. ulkoa. Tätä edeltäneessä Porin kakkossijassa Malala Boko taivalsi viimeiset 1300 metriä keulasta voittaneen Il Quiton rinnalla. (10) ISAC JOURNEY on selvähkö kolmosrankkaus. Se lähti kiertämään viimeksi Jyväskylässä 2. ulkoa 3. rataa 900 jäljellä ja olisi sijoittunut kolmanneksi ilman viimeisen kaarteen lopun laukkaansa. Takakenkien riisuminen on plussaa tasavauhtiselle puurtajalle. (11) KRATOS DI QUATTRO on nakutellut neljästä viime kisasta kolme totosijaa. Porissa 16.9. ruuna iski 3. ulkoa 800 jäljellä, mutta laukkasi pian noususta pitkäksi. (9) STONEISLE STORM oli viimeksi Porissa 2. ulkoa hyväksyttävä neljäs ja kärkkyy nytkin kuumimpien suosikkien epäonnistumista. (5) ALBINO ICEMAN aloitti viimeksi Jukka Huuskolan valmennuksesta, mutta vireestä ei saanut mitään kuvaa, sillä ruuna laukkasi 2. sisältä pitkäsi jo ensimmäisessä kaarteessa. Lähtönopeutta tuntui kuitenkin löytyvän mukavasti, ja esimerkiksi juoksupaikka Ken’s Callahanin takana 2. sisällä voisi avata täydet menestyssaumat. Kaarteetkin pitää kuitenkin ravata.

TOTO5 (lähdöt 4-8)

Pieni systeemi
I 5,10 (9,2)
II 9 Lipassi (11,6)
III 1,3,5,8,10,11 (9,6)
IV 4,8,11,12 (3,5)
V 2 Magic Madonna (10,11)
48 riviä*0,10 euroa = 4,80 euroa

Suuri systeemi
I 5,10 (9,2)
II 9 Lipassi (11,6)
III 1,3,5,6,7,8,9,10,11 (2)
IV 3,4,5,7,8,9,10,11,12 (6,1)
V 2,3,7,10,11 (6,8)
810 riviä*0,10 euroa = 81 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 7-8)

Pieni systeemi
I 4,8,11,12
II 2 Magic Madonna
4 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 3,4,5,7,8,9,10,11,12
II 2 Magic Madonna
9 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 4,8,11,12
II 4,8,11,12
III 4,8,11,12
24 yhdistelmää*0,50 euroa = 12 euroa

Suuri systeemi
I 4,8,11,12
II 4,8,11,12
III 3,4,5,7,8,9,10,11,12
84 yhdistelmää*0,50 euroa = 42 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 1,12
II 1,5,7,11,12
III 1,5,7,11,12
24 yhdistelmää*0,50 euroa = 12 euroa

Suuri systeemi
I 1,5,7,11,12
II 1,5,7,11,12
III 1,4,5,7,10,11,12
100 yhdistelmää*0,50 euroa = 50 euroa

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.