Pelivihjeet perjantaille 4.11.

Lähtö 01

A) 5
B) 6,3,1,2
C) 4

FINNTACK-AMATÖÖRISARJA. Vaikka Nakkila-illan avauslähdössä on vain kuusi osallistujaa, ei se ole helppo pelilähtö. A-hevoseksi kohoaa (5) PIIRTULI, koska tamma on tähän porukkaan vauhdeiltaan ylivertainen. Valitettavasti vain laukkariski on todella suuri läpi matkan. Sen vuoksi onnistumisesta ei todellakaan ole mitään takeita. Joka tapauksessa tässä lähdössä Piirtulin ei tarvitse ravilla kulkea äärivauhteja, ja pieni lähtökin suosii, joten onnistuminen voi ihan hyvin tulla, ja Henri Tapala lähtee metsästämään tiukasti ohjastajauransa avausvoittoa. (6) TAIKATOIVO on tehnyt syksyllä pikkunäppäriä suorituksia. Tässä tehtävässä kaikki on mahdollista. Janne Ranta-Krenkku on porukan selvästi voitokkain sekä kokenein ohjastaja, mikä sekin nostaa osakkeita. Kahden kuukauden tauolta palaava (3) KIPINÖIVÄ on Piirtulin tavoin todella epävarma, mutta onnistuessaan tamma pystyy ottelemaan kärkisijoista. (1) VIESKEEN APASSI tähtää koko matkan johtoon, mutta takaa tulee kyllä vauhdikkaampia hevosia. Toissakertainen Teivon kakkossija tuli nimenomaan johtopaikalta. Myös (2) GLAUDIA omaa täydet menestyssaumat. Sen ohjastaja Marjukka Mahlamäellä on komea voittoprosentti, sillä 47 kilpailua on tuonut 13 voittoa. (4) VERAN VILHO on tullut jatkuvasti niin hiljaa maaliin, että jää rankingissa selvästi viimeiseksi.

Lähtö 02

A) 6,2
B) 5,7,9
C) 1,8,4

LÄNNEN JÄTEPALVELU OY -LÄHTÖ. (6) KEN’S CALLAHAN on paljon kovakapasiteettisempi kolmevuotias kuin tämän hetken tulosrivi antaa ymmärtää. Porin syyskuisessa tauoltapaluussa Andover Hallin poika oli 2. radalta ilman selkää kelpo kakkonen, mutta sen jälkeen on tullut laukkoja. Porissa 14.10. Ken’s Callahan oli irronnut johtopaikalta voittotaistoon yhdessä Malala Bokon kanssa laukatessaan loppusuoran alussa. Lähdön voittanut Malala Boko saavutti 16,2-tuloksen. Kymenlaakso-ajon karsintalähdössä ori laukkasi heti ensimmäisessä kaarteessa ratkaisevan pahoin. Nyt Ken’s Callahanilla on loistosauma palata takaisin menestyskantaan. (2) MAGARRI on lähdön toinen A-hevonen. Se on suorittanut positiivisesti molemmissa tauon jälkeisissä Teivon kilpailuissaan. Ensiksi takamatkalta matkaan lähtenyt Magarri jäi 1400 metriä ennen maalia 2. radalle ilman selkää, mistä sitkisteli kolmanneksi. Viimeksi Magarri kiertyi 2. ulkoa johtavan rinnalle runsaat 1200 jäljellä ja painui kärkeen 600 jäljellä, mutta loppusuoralla The Rain Song, Fingerborg ja Westside Madonna kirivät edelle. (5) CAVIARINHO saapuu Poriin kaksi peräkkäistä kakkossijaa allaan ja lähtee tiukasti haastamaan suosikkikaksikkoa. (7) BOSSAROUND on saanut taulunsa todella sekavaan jamaan, mutta sekin omaa hyvät totosaumat. Viimeksi Lahdessa 2. sisällä matkannut ruuna ylitti maaliviivan hyväksyttävällä suorituksella kolmantena, mutta tuli hylätyksi loppukaarteen murtautumisesta. (9) SHALOM ei päässyt käyttämään viimeksi Teivossa kaikkia voimavarojaan, vaan voimia jäi selvästi varastoon. Mikäli tähän lähtöön haluaa hakea varteenotettavia yllättäjäehdokkaita, niin Shalom on sellainen.

Lähtö 03

A) 6,5,1,3
B) 4,8,9,7
C) –

SKANDI-STEEL OY –LÄHTÖ/DACIA MONTÉ CUP. Perjantai-illan montélähdössä A-ryhmään nostetaan neljä hevosta. (6) ACORN SHELL olkoon niukka ykkösrankkaus. Se on kilpaillut tänä vuonna raviratsastuksessa kuusi kertaa. Saldona on ollut kakkossija, kolmossija, kaksi neljättä sijaa, viides sija sekä kahdeksas sija. Ruuna on siis jatkuvasti pyörinyt kärkipäässä yhtä kilpailua lukuun ottamatta, ja silloin ohjastaja oli tavanomaista kokemattomampi. Acorn Shell on kilpaillut pääsääntöisestä tätä kovemmissa lähdöissä, joten uran avausvoittoon on täydet mahdollisuudet. (5) HE’S A HORSE on kilpaillut urallaan raviratsastuksessa kolmesti, ja tuloksena on ollut kaksi kolmatta sijaa sekä neljäs sija. Maija Fors on ohjastanut nämäkin kilpailut. Alla olevassa Porin kärrylähdössä He’s A Horse ei päässyt käyttämään sisäratajuoksulla kaikkia voimavarojaan. (1) TIARA C.D. on menestynyt montélähdöissä jatkuvasti mukavasti. Voittoa ei ole vielä tullut, mutta peräti viisi kakkossijaa kuitenkin. Itse asiassa tamma ei ole voittanut vielä koskaan urallaan, mutta nyt voitto olisi senkin puolesta mukava napata, että kyseessä on juhlavasti uran viideskymmenes kilpailu. (3) STONEISLE QUIDAM on lähdön neljäs A-hevonen. Se suoritti viimeksi Kaustisella suoraan tauolta kärjen tuntumassa positiivisesti ja sijoittui neljänneksi. Acorn Shell oli samaisessa lähdössä kolmas. B-ryhmän aloittaa tauon aikana omistajaa sekä valmentajaa vaihtanut (4) CASTOR TROY. Rankingin hännille jäävät (8) NUBIA, (9) ZEBE VON BENTZ ja (7) NO VICE suorittavat nyt uransa ensimmäisen montéstartin.

Lähtö 04

A) 2,1,5,9
B) 4,7,10
C) 3,6,11

TILINOTA OY –LÄHTÖ. Toto5-avauksessa A-ryhmään kohoaa neljä kovaa voitontavoittelijaa. (2) LEX NICOLAS on todennäköinen keulahevonen, minkä jälkeen ruuna on erittäin todennäköinen totohevonen, mutta voittoa ajatellen puristusta ei aina löydy tarpeeksi, vaikka uran voittoprosentti onkin komea. Siksi A-ryhmään nostetaan muitakin. Viimeksi Seinäjoella Lex Nicolas sijoittui johtopaikalta neljänneksi Arnie’s Emilielle, Amongst Starsille sekä Feeling Classylle häviten. (1) BURNOUT on vahvasti ehdolla johtavan selkään, mistä ruuna on sopivasti tilaa saadessaan voiton suhteen vaarallinen. Toissakertainen Porin kolmas sija tuli Toto75-lähdöstä. (5) ACTIVIST on sekin nopea avaaja, muta sisäpuolen Burnoutista ja Lex Nicolaksesta on kuitenkin todella vaikea päästä alussa ohi. Juoksun luontuessa Activist pystyy kuitenkin ottelemaan aivan kärkisijoista. Viimeksi Porin Toto75-lähdössä Activist siirtyi 4. ulkoa Xet Diablon kantaan 3. radalle 600 jäljellä ja kiri mukavasti neljänneksi. Kärkikolmikon muodostivat Speedy Scion, Xet Diablo ja Burnout. (9) ROSELINE FORBES on lähdön neljäs A-hevonen. Se taipui Porissa keulasta hännille, mutta osoitti viimekertaisella Turun kakkossijallaan, että hyvän selkäjuoksun jälkeen ruunalta löytyy kyllä kirikykyä. (4) GUTSY COBBLER on kirinyt molemmissa tauon jälkeisissä starteissaan ihan mukavasti. Kyseessä on kuitenkin aika arkinen avaaja, minkä johdosta koko A-nelikon kukistaminen tulee olemaan haastavaa. Muiden voitto olisi jymy-yllätys.

Lähtö 05

A) 2,7,8,6
B) 9,5,4,1
C) 3

NAKKILAN KUNTA -LÄHTÖ. Suosikin nimeäminen on todella haastavaa. A-ryhmään kohoaa neljä valjakkoa, joiden keskinäinen rankingjärjestys voisi olla oikeastaan mikä tahansa. (2) VAPASSI aloitti Terno Grönstrandin käsistä Kaustisella keulakakkosella. Kilometriaika ei ollut häävi, mutta viisivuotias Apassin poika kulki kuitenkin päätöskierroksen 27,8-vauhdilla. Eiköhän tauon jälkeinen kilpailu vienyt lahjakasta nuorta hevosta eteenpäin, joten koko matkan johto on täysin mahdollinen. (7) METKU MAIKKI on pilannut kaksi viime juoksuaan laukkoihin, mutta kunto on kuitenkin hyvällä tolalla. Toissakertaisessa Porin kilpailussaan Metku Maikki hyökkäsi 3. ulkoa 900 jäljellä, eteni johtavan rinnalle viimeisen takasuoran lopussa ja kamppaili tiukasti kärkisijoista laukatessaan loppusuoran alussa. Tämän kauden toistaiseksi ainoa voitto on nimenomaan tällä kertaa ajavan Harri Koivusen käsialaa, ja se tuli ennätystuloksella. (8) Y.P. SON marssi Vermossa ykköseksi runsaan 600 metrin kirillä 2. ulkoa. Jo aiemmissa kilpailuissa suoritustaso on ollut täysin samaa luokkaa; Vermossa vain juoksunkululliset asiat onnistuivat ja vastuskin oli perin sopiva. Y.P. Son ja Metku Maikki vaikuttavat tällä hetkellä keskenään varsin tasavertaisilta kilpakumppaneilta. (6) TÄHTI-KULKURI hyötyy A-hevosista eniten keskipitkästä matkasta. Tiistaisessa Teivon välistartissaan Tähti-Kulkuri laukkasi hylkäykseen, mutta kulki hylättynä mukavasti ja tuli vielä maaliin aivan voittajan tuntumassa kolmantena. Vahvalla menijällä voi tehdä ajoissa ratkaisuja. (9) PATE POLLEA ja (5) VISLER palaavat tähän kisaan tauolta, eivätkä aivan mahdu mukaan A-ryhmään. Pate Pollealta voi ennakkokommenttien perusteella puuttua vielä paras jämäkkyys, ja Vislerillä taas voi olla alussa liikaakin virtaa. (4) ERKKAUS ei ole tienannut tänä vuonna vielä euroakaan, mutta varsinkin Porin kisassa 30.9. ruuna väläytteli tulemistaan.

Lähtö 06

A) 4,10,2
B) 5,1,7,8,11,3,6
C) 9,12

OP NAKKILA-LUVIA -LÄHTÖ. Nakkilalaisvalmentaja Jouni Kivelän (4) LEONORE CROWN kohoaa suosikiksi. Tamma palasi viime Porin raveissa kahden kuukauden tauolta mukavassa vireessä ja sijoittui 2. ulkoa ennätysajallaan kärjen tuntumassa neljänneksi. Nyt startti kropassa iskukyvyn luulisi olevan vieläkin parempi. Varsinkin johtopaikalle päästessään Leonore Crown olisi vahvoilla. Rehti tamma selvittää kuitenkin kaikki juoksupaikat, ja esimerkiksi Turun kolmossija 29.8. tuli johtavan rinnalta vain piikki-selkä –asetelmassa juosseille Momimhomelle sekä Fortunewheelgardenille häviten. (10) PRECIOUS ROCK on kohonnut elämänsä iskuun, ja ruunalla on ehdottomasti takarivistäkin täydet voittosaumat. Lähtöasetelmien vuoksi Leonore Crown rankataan kuitenkin ykköseksi. Precious Rock ei ole lähtökohtaisesti mikään kiertelijä, mutta nykyvireessään ruuna saattaa pystyä tekemään tällaisissa lähdöissä haalarihommiakin. Myös (2) SPIKE’S STAR nostetaan hyvältä paikalta mukaan A-ryhmään. Se tuikkasi viimeksi Turussa 3. sisältä kakkoseksi, ja kun alla oli kuukauden starttiväli, niin tuskinpa ruuna on nyt ainakaan huonompi. Spike’s Star voi hyvinkin juosta tässä joko keulassa tai Leonore Crownin takana 2. sisällä, ja molemmat olisivat loistavia juoksupaikkoja. B-ryhmän kärkeen rankataan kaksi Mikko Aron valmennettavaa. (5) BEAST ACE joutui tyytymään viimeksi 3. sisältä kahdeksanteen sijaan, mutta lähtö on nyt helpompi ja starttivälikin on paljon optimaalisempi. (1) UP EASY on tehnyt taukonsa jälkeen ihan näppäriä suorituksia, ja loistopaikalta ruunalla on tuurien ollessa kohdallaan mahdollisuus yllätykseen. (7) BLACK CASH voitti viimeksi Forssassa nappireissulla 2. ulkoa erittäin lyhyellä kirillä. Sen perusteella suunta on nyt oikea, mutta tämän selvästi viime kertaa kovemman lähdön voittaminen seiskaradalta edellyttää kyllä vielä huomattavasti viime kertaa jykevämpää suoritusta. (8) GLIDING STAR on tasaisen varma suorittaja, jonka kohdalla huono lähtöpaikka laskee osakkeita.

Lähtö 07

A) 6,7,8,1,12,11
B) 13,2,3,5,10
C) 9,4

PK NOSTO & KULJETUS OY -LÄHTÖ. Toto5-kohteet ovat kautta linjan suhteellisen haastavia, ja tämä kohde on ehdottomasti se kaikkein kimurantein. Kun vielä laukat voivat näytellä isoa roolia, on yllätykseenkin syytä varautua. (6) SIRPAN SIRO olkoon yli viiden kuukauden tauosta huolimatta ykkösrankkaus. Kyseessä on vauhdikas hevonen, ja mikäli kiihdytysvaihe menee ihan nappiin, voi tamma edetä hyvissä ajoin keulaankin. Toki laukkariski on olemassa, eikä tammaan muutenkaan uskalla luottaa pitkältä tauolta varauksetta. (7) ELLI HALOO aloitti uransa neljävuotiaana sen verran lupaavasti, että tämän kauden saldo on ollut ilman muuta pettymys. Valmentaja Jouko Paavola odottelee kuitenkin 7 oikein –lehden tallikommenteissa aiempaa parempaa suoritusta, joten Ville Kallen pikkusiskon suoritusta odotetaan suurella mielenkiinnolla. (8) WAUHITTA vaikuttaisi kilpailevan tällä hetkellä ihan mukavassa kehityssuunnassa. Teivon viimekertaisessa viitossijassaan tamma puursi 2. ulkoa tasaisen positiivisen 900 metrin mittaisen kirin. (1) FRANSSIINA pääsee matkaan loistoasetelmista, ja kuskinvaihdoskin voi piristää. Suvukkaaseen Joriinin siskoon on syytä suhtautua vakavasti. (12) KARKKI ROLS on nyt pilannut jatkuvasti laukkoihin, mutta tamma on edelleenkin voittanut kaikki laukattomat kilpailunsa. Porissa 16.9. Karkki Rols oli jo kiertänyt vastaavalta 60 metrin takamatkalta kärkitaistoon laukatessaan pahoin kärjen rinnalta päätöspuolikkaan alussa. (11) VIRKUN VIKKELÄ on ottanut taulun voittonsa aika sopivista lähdöistä, mutta mahtuu sekin mukaan A-ryhmään. Myös kaikki B-ryhmäläiset (13) VEKTORIN VALO, (2) TULITUIRI, (3) NÄRVÄNÄ, (5) SEEKERIN AUROORA ja (10) BRIIMA huomioidaan suurissa vihjesysteemeissä.

Lähtö 08

A) 2,8
B) 10,6,3,5,1
C) 9,7,4

RAMIRENT FINLAND OY -LÄHTÖ. Toto5-vihjesysteemien tukipilarina toimii kaksi peräkkäistä Porin voittoa nytkin ohjastavan Siiri Mäkisen naruttelemana napannut (2) SPEEDY SCION. Ensiksi Speedy Scion tyylitteli hallitun keulavoiton loistotuloksella 11,9. Viimekertaisessa Toto75-lähdössä Speedy Scion joutui lähtemään liikkeelle radalta yksitoista, eikä siksi kuulunut kuumimpiin suosikkeihin, mutta niin vain ruuna rymisteli takapareista kalkkiviivoilla ykköseksi ohi Xet Diablon. Nyt Speedy Scion pääsee taas käyttämään kovaa lähtönopeuttaan. Myös Julienne Cane avaa todella lujaa, mutta mikäli tämä esimerkiksi tällä kertaa tyytyisi suosiolla Speedy Scionin selkään, olisi Speedy Scion vahvasti kiinni voitossa. Toki tauolta palaava (8) KNOCKING MATCH taitaa olla hevosena vielä Speedy Scioniakin parempi, mutta niin lähtöasetelmat kuin säännöllinen starttirytmi ovat tällä kertaa vahvasti Speedy Scionin puolella. Pitkä tauko voi näkyä Knocking Matchin kohdalla ajotaktiikassakin. (10) VINCI POWER kilpailee edelleen mainiossa kunnossa, vaikka totosijoja ei ole nyt tullutkaan. Toissakertaisessa Porin Toto75-lähdössä Vinci Power olisi kyllä taistellut aivan kärkisijoista, mikäli olisi päässyt kirimään 4. sisältä. Maanantaina Seinäjoella taas sarja oli jo lähtökohtaisesti epäedullinen, ja kun ruuna joutui vielä huonolle lähtöpaikalle, eikä selkäkään vetänyt, oli tilanne toivoton. Mikäli juoksupaikoista ei päästäisi alussa sopuun, olisi Vinci Power takarivistäkin vakava haastaja. (6) JOKER OF STEEL on kohonnut huippukuntoon. Pikamatka ei ole ruunan bravuuri, mutta Kari Toivasen valmennettava on silti yksi perushevosista. (3) VOLUME ACE kärkkyy juoksupaikkaa kärjen imussa, jolloin voisi seurailla maaliin asti kärjen tuntumassa. (5) JULIENNE CANE on starttiraketti, ja käytännössä se on juoksunkulullisten asioiden tiimoilta suurin uhka Speedy Scionin keulavoitolle. Julienne Cane oli kuitenkin niin huono keulasta Porissa 19. päivä elokuuta, että suosikin selkä saattaa kelvata Tapani Salojensaarelle tällä kertaa suosiolla.

Lähtö 09

A) 14
B) 8,4,5,1,2,6,11,3,7,12,13,9,10
C) –

RAKENNUSURAKOINTI VMT OY –LÄHTÖ. (14) MYSTERY FOR EVER on aloittanut uransa mukavilla suorituksilla, ja eiköhän ruuna säännöllisen starttirytmin myötä tule parantamaan jatkossa hetken aikaa startti startilta. Mikäli avauspuolikas sujuu takamatkan juoksulangalta jouhevasti, on Mystery For Everillä hyvä mahdollisuus uransa avausvoittoon. B-ryhmän kärkeen rankataan (8) HEYBOBAREBOB. Se haki viimeksi Teivossa aika ajoin rytmiään, mutta suoritti muuten ihan mukavasti ja sijoittui neljänneksi. Tämänkertainen lähtö ei ole ainakaan viime kertaa kovempi, joten juoksunkulullisten asioiden mennessä nappiin, edes uran avausvoitto ei yllättäisi. (4) R.R. ANGEL ja (5) IT’S TRUE LOVE ovat uransa avaavia kolmevuotiaita, jotka voivat heti menestyä. Molemmat voittivat koelähtönsä. R.R. Angel ohitti koelähdössä keulahevosen 16-vauhtisella kolmannella puolikkaalla. (1) GOLDA VAN HALEN aloitti uransa kesäkuussa Riihimäellä Veijo Heiskasen valmennuksesta käsin. Ruuna laukkasi pahoin, eikä menestynyt. Nyt kolmevuotias Jontte Boyn poika aloittaa viiden kuukauden tauolta uudelleen Mari Kolkkisen valmennuksesta. (2) BEER ON DAY ei vielä Turun toukokuisessa koelähdössään säväyttänyt, mutta kolmevuotias hevonen on voinut viiden kuukauden aikana kehittyä. (6) DISCO INFERNO kohdalla ravi ei ollut Turussa täysin kohdallaan. Mikäli Janne Ranta-Krenkku on saanut viilattua tyylin kohdalleen, on ruunalla varmasti sanansa sanottavana. (11) SKYPE on aloittanut Annukka Ritalan valmennuksesta hyväksyttävillä suorituksilla.

 

TOTO5 (lähdöt 4-8)

Pieni systeemi
I 1,2,5,9 (4,7)
II 2,6,7,8 (9,5)
III 4 Leonore Crown (10,2)
IV 1,6,7,8,11,12 (13,2)
V 2 Speedy Scion (8,10)
96 riviä*0,10 euroa = 9,60 euroa

Suuri systeemi
I 1,2,5,9 (4,7)
II 2,4,5,6,7,8,9 (1,3)
III 2,4,10 (5,1)
IV 1,2,3,5,6,7,8,10,11,12,13 (9,4)
V 2 Speedy Scion (8,10)
924 riviä*0,10 euroa = 92,40 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 7-8)

Pieni systeemi
I 1,6,7,8,11,12
II 2 Speedy Scion
6 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 1,2,3,5,6,7,8,10,11,12,13
II 2 Speedy Scion
11 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 6 Sirpan Siro
II 1,7,8,11,12
III 1,7,8,11,12
20 yhdistelmää*0,50 euroa = 10 euroa

Suuri systeemi
I 6,7
II 1,6,7,8,11,12
III 1,2,3,5,6,7,8,10,11,12,13
90 yhdistelmää*0,50 euroa = 45 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 14 Mystery For Ever
II 4,5,8
III 1,2,4,5,6,8,11
18 yhdistelmää*0,50 euroa = 9 euroa

Suuri systeemi
I 14 Mystery For Ever
II 1,2,4,5,6,8,11
III kaikki
84 yhdistelmää*0,50 euroa = 42 euroa

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.