PELIVIHJEET, Pori/Kouvola (Magic Monday) 24.1.2022

Toto65-1 (Pori lähtö 5) A) 5  /  B) 3,2,6,8,1,7,4  /  C) –

Vaikka 5 KARLO (KUVASSA) ei ole kyennyt viime aikoina voittoihin, on Janne Bährendin valmennettava tehnyt jatkuvasti väkivahvoja juoksuja. Lauantain Teivon 75-lähdössäkin Villihotin poika puursi oikein vahvasti kakkoseksi vain tosi kovalle Kartierille häviten. Karlo on verkkainen avaaja, mutta vastapainoksi se on käytännössä täysin väsymätön. Nyt kun kovimmat kilpakumppanit joko palaavat tauolta tai eivät ole muuten vain parhaimmillaan, on Karlolla loistopaikka palata takaisin voittokantaan. B-ryhmän aloittavat 3 HIIOPPI ja 2 MUSTAMANI ovat molemmat taukohevosia, joten todellinen iskukyky selviää vasta itse startissa. Hiioppi on joka tapauksessa näihin sarjoihin oikein hyvä hevonen. Mustamanista mainittakoon, että se voitti viime kauden avauksensa Porissa suoraan kahden kuukauden tauolta. 6 HIPATSU käänteli kauden avauksessaan Seinäjoella 2. ulkoa 3. radalle 400 jäljellä, muttei vaikuttanut menestyjältä laukatessaan loppusuoralle tultaessa. Ruuna sai joka tapauksessa startin kroppaansa. 8 SPIK LOKE voitti marraskuussa Forssassa 65-lähdön keulasta. Talvibalanssilla ruuna ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole ollut yhtä hyvä. 1 EETI oli joulukuun starteissaan sen verran vaisu, että jää nyt vain haastajaosastolle, vaikka kyvyistä homma ei kyllä jää kiinni.

 

Toto65-2 (Kouvola lähtö 5) Troikka                   A) 2,4,6,10  /  B) 11,9,12,7,3  /  C) 5,8,1

2 JOKER PRIDE suoritti sen verran täysipainoisen 3-vuotiskauden, että kohoaa hyvältä lähtöpaikalta rankingin niukaksi ykköshevoseksi. Kysymysmerkkejä toki riittää, sillä alla on kolmen kuukauden tauko, kyseessä on uran ensimmäinen lyhyen matkan kilpailu ja lisäksi ruunalta on pääsääntöisesti riisuttu kenkiä. 4 GAMBLER HOSS ei ole ollut nyt yhtä hyvä kuin viime kaudella parhaimmillaan, mutta toissakertaisessa Lahden nelossijassa ruuna tuli kuitenkin kärkirintaman takana vailla väylää maaliin. Tämänkertainen tehtävä ei ole sieltä kovimmasta päästä, joten uran kolmas voitto on täysin mahdollinen. Gambler Hoss panostanee heti starttiin, kuten tekee myös 6 EKO LACONDA. Eko Laconda sinnitteli Teivossa 2. radalta ilman selkää ihan kunnialla, ja nyt startti kropassa vire lienee vielä parempi. Mikäli Eko Laconda onnistuisi valtaamaan keulapaikan itselleen, olisi sillä hyvät voittosaumat. Viime aikoina enemmän montélähtöihin keskittynyt 10 HOPEFULLY QUICK osoitti joulukuisella Kouvolan voitollaan, että kärrylähdötkin sujuvat hyvin. Avauksen venyminen hyödyttäisi kovasti takarivistä matkaan lähtevää Hopefully Quickia. Myös muiden takarivin hevosten kohdalla ylivauhtinen alku nostaisi tietysti osakkeita. 11 WHITE CROSS DIEGO nappasi viimeisimmän Vermon nelossijansa 2. sisältä. 9 GIANNA SISU oli viimeksi Vermossa perin vaisu, mutta Isto Kuisman valmennettavat ovat ailahdelleet aiemminkin. 12 PATE’S BOY ON EDGE on aloittanut kautensa kahdella Kouvolan totosijalla, mutta asetelmat eivät ole tällä kertaa helpot.

 

Toto65-3 (Pori lähtö 6) Toto4-1      A) 7  /  B) 3,1,2,5,4,6  /  C) –

7 ASTRUM aloitti kautensa Ruotsissa ylivoimaisella keulavoitolla. Viime kauden päätöskisassaan Vermossa Astrum iski 4. ulkoa 500 jäljellä ja tykitti upeasti jopa varmaan voittoon, vaikka asetelmat olivat haastavat. Päätöspuolikkaan kellotus kärjestä mitattuna oli 11,8, ja Astrum kulki päätöspuolikkaan peräti 09,4-kyytiä – kaiken lisäksi siis loppukaarre kolmatta rataa pitkin kiertäen! Tämä lähtö lienee Astrumille välistartti kohti rahakkaampaa Ruotsin kilpailua, mutta siitä huolimatta Antti Veteläisen suojatti kohoaa ainoaksi A-hevoseksi. 3 STONECAPES SPARROW on keskiviikon Vermon välistarttinsa perusteella oikein selvä ykköshaastaja. Piippuhyllyn paikalta liikkeelle joutunut ruuna kamppaili nimittäin tiukasti voitosta 600 metrin kirillä 4. ulkoa sijoittuen lopulta Her Royal Highnessin sekä Troopersin välissä kolmanneksi. 1 HE IS FELIX on suorittanut viime aikoina vaihtelevasti, mutta resursseja on kyllä totosijaan. 2 NEW LIFE WHEELS ei päässyt tulemaan keskiviikkona Vermossa 5. sisältä täysin vapaasti. Myös 5 REDHOT TAP DANCER ja 4 NOBLE BOY S ovat täysin realistisia totohevosia.


Toto65-4 (K lähtö 6)      Toto4-2      A) 5,1,8,7  /  B) 6,3,2,4  /  C) –

Kimmo Ahola tuo Toto65-kohteisiin kaksi mielenkiintoista taukohevosta. Toisen kohteen Joker Priden tavoin myös 5 BLADE RUNNER DK kohoaa rankingin ykkösnimeksi. Se kilpaili viime kaudella vain kymmenen kertaa, mutta sijoittui näistä viidesti totoon. Kauden kymmenestä kilpailusta yhdeksässä riisuttiin kenkiä, mutta kyllä viime kauden avauskilpailu Teivossa toi kengät jalassakin kolmannen sijan. 1 ALBINO BRAVE on aloittanut taukonsa jälkeen kolmella totosijalla. Tiistaina Teivossa Albino Brave hyökkäsi 4. ulkoa BWT Ellospankin selässä 700 jäljellä ja kiri tämän vanavedessä kakkoseksi. 8 ZUMU DE LA VEGA on menestynyt selästäkin, mutta parhaimmillaan ruuna on kuitenkin keulasta. Saa nähdä, onnistuuko kärkipaikan hakeminen kasiradalta. 7 WUTAN pilasi viimeksi pelinsä laukkaan, mutta on osoittanut muuten mukavaa virettä. 6 HE’S A KEEPER ei aivan mahdu mukaan A-ryhmään, vaikka Lahden 75-lähdön kolmossija tuli johtavan rinnalta. 3 HIDALGO BOKO ja 2 ORNSTEIN kärkkyvät suosikkien epäonnea.

 

Toto65-5 (P lähtö 7)      T4-3, Duo-1 A) 1,6  /  B) 3,4,5,2,7,9  /  C) 8,11,10

Suosikkikaksikko erottuu selvästi. Sekä 1 BWT ELLOSPANK että 6 ZUMUMAN ovat voittaneet lähtöjä korkealla prosentilla. Voi hyvin olla, että Zumuman hehkuttaa kuutosradaltakin keulaan ja BWT Ellospank saa asemat sen takaa. BWT Ellospank on tällä hetkellä paremmassa starttirytmissä, sillä Zumuman sai vetää viime startin jälkeen hieman henkeä, joten sopivasti tilaa saadessaan BWT Ellospank voisi hyvinkin täräyttää lopussa Zumumanin ohi. Vaikka juoksunkulku menisi muullakin tavalla, erottuvat BWT Ellospank ja Zumuman joka tapauksessa etukäteen selvästi. 3 ACTIVIST on suorittanut Janne Ranta-Krenkun valmennuksesta mukavasti sekä nousujohteisesti ja on selkeä kolmosrankkaus. Porin kakkossija tuli 2. sisältä ja Turun kakkossija keulasta. Nyt lähtönopeus tuskin riittää johtopaikan ottamiseen. 4 FULLHAND COMERY kilpailee tauluaan paremmassa kunnossa. Mikäli se onnistuu hankkimaan alussa iskuasemat kärjen imusta, on totosijaan täydet mahdollisuudet. 5 SPEAK OF THE DEVIL kilpailee nousuvireessä, mutta totosijalle yltäminen edellyttää myös onnistunutta juoksua. 2 TORNAPULL, 7 EARL GREY ja 9 BWT CRUSADER voivat nappionnistumisella yltää totoon, mutta kaksarisijoitus jo vähän yllätäisi.

Toto65-6 (K lähtö 7)T4-4, Duo-2, Troikka A) 2  /  B) 1,8,4,5,7,10,6,9  /  C) –

Seitsemänvuotiaaksi kääntynyt 2 BOSSE NICE on kilpaillut urallaan vasta 13 kertaa, mutta statistiikka on hieno, sillä voittoja on seitsemän ja kakkossijoja kaksi, eikä hyvä kapasiteetti ole jäänyt epäselväksi. Myös joulukuinen Kuopion tauoltapaluu sujui mallikkaasti, kun Bosse Nice irrotteli johtopaikalta ylivoimaiseen voittoon. Sen sijaan tämän kauden avaus Lahdessa päättyi huonosti. Bosse Nice kohottautui 2. ulkoa huonosta selästä 3. radalle 800 metriä ennen maalia, mutta pilasi pelinsä lähes välittömästi ratkaisevan pahaan laukkaan. Mikäli The Bosses Lindyn poika suorittaa tasollaan, on se tässä äärimmäisen vaikea kukistettava. 1 ROYAL DATE aloittaa loistopaikaltaan haastajien ryhmän. Viimeksi Kouvolassa 900 metrin kiri 4. ulkoa osoittautui liian pitkäksi, mutta nyt juoksusta tulee ihan toisenlainen. Kuskikin vahvistuu valmentajasta hevosella marraskuussa Kouvolassa voiton ajaneeseen Hannu Torviseen. 8 RAVEN laukkasi viimeksi Vermossa johtopaikalta ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ja hylättiin pitkästä laukasta. Raven ei ole kuitenkaan mikään laukkuri, ja se pystyy hyvän selkäjuoksun jälkeen terävään loppukiriin. 4 SERGIO LEONE ja 5 FABRICE WEB hakevat juoksupaikkoja kärkipäässä. Sergio Leone aloitti kautensa Vermon kolmossijalla 2. sisältä. Fabrice Web on kilpaillut viimeksi kovatasoisessa Jokimaa Tekee Tähtiä –finaalissa, missä sijoittui 4. sisältä hienosti viidenneksi. 7 VEX ANT HOPE on parantanut talven edetessä otteitaan, mutta asetelmat ovat aika haastavat.

 

Pori lähtö 1                                      A) 5,6  /  B) 7,2,1,3,4  /  C) –

A-ryhmään kohoaa kaksi hevosta, jotka tosin molemmat ovat epävarmoja tapauksia. 5 KARTOS esitti parhaita puoliaan Teivossa 9. päivä marraskuuta. Erikassonin poika sai 2. ulkoa tyhjän radan eteensä 850 jäljellä ja lipui ratkaisuvaiheessa oikein varmaan voittoon. Sen jälkeen on kuitenkin tullut jo neljä peräkkäistä laukkastarttia. Viime kauden päätöskilpailussaan Forssassa Kartos laukkasi johtopaikalta Varma-Konstin paineen alla 500 jäljellä. 6 TÄHTI-KULKURI on edellistäkin epävarmempi, mutta fyysinen vire on kohdallaan. Lauantaina Teivossa Tähti-Kulkuri laukkasi heti alussa, vaikka silloin ajanut Jarmo Saarela yritti ottaa lähdön ihan varman päälle. Leila Salon valmennettava paikkasi kuitenkin alun erheensä hyvin ja nousi vielä kolmanneksi 800 metrin kirillä 5. ulkoa. 7 MENO-WILLE käynnistää tasaisen B-ryhmän. Silläkin hyppy on ollut jatkuvasti herkässä. 2 KULTAPOSTI iski viimeksi Forssassa 3. sisältä johtavan kimppuun 800 jäljellä ja oli kelpo kakkonen. Tällä kertaa vastus kylläkin kovenee, mikäli vain suosikit malttavat ravata. Seuraavina rankingissa tulevat viimeksi Teivossa kärkirintaman imussa neljänneksi sijoittunut 3 APTEEKKARI sekä yli kahden ja puolen kuukauden tauolta palaava 1 UNNAN VEITIKKA.

 

Pori lähtö 2                                      A) 5  /  B) 4,8,1,3,2  /  C) 7,6

Neljävuotiskautensa aloittava 5 MUSKA suoritti hyvin onnistuneen 3-vuotiskauden, sillä seitsemän kilpailua toi neljä voittoa sekä kaksi kakkossijaa. Kausi päättyi epäonnistumiseen, minkä jälkeen edessä oli tauko. Vaikka kilpakumppaneilla on paljon enemmän rutiinia, on Muskalla hyvät saumat palata takaisin kultakantaan. 4 RAGAZZO UNICO on selkeä kakkosrankkaus. Sillä ajettiin kauden avauksessa Forssassa 5. sisältä passiivisesti, eikä ruuna löytänyt lopussa taustalla vapaata etenemisväylää. Voimia jäi kyllä varastoon, ja on syytä huomioida, että tämänkertainen lähtö on tasoltaan merkittävästi helpompi. Rankingissa selväksi kolmoshevoseksi kohoava 8 SOME ADOLF sijoittui perjantaina Turussa johtopaikalta kolmanneksi. He’s A Horse ja Aura River ohittivat Some Adolfin kirisuoralla. Kasiradalta Jere Kiveinen ei todennäköisesti panosta tällä kertaa starttiin. 1 LAURILA’S GERTRUDE, 3 LANGEN’S MOTÖRHEAD ja 2 FILION muodostavat hyvinkin tasavertaisen ryhmän.

Pori lähtö 3                   Troikka       A) 3  /  B) 4,9,10,8,7,6,5,1,2 /  C) –

3 KEN’S CARLOS on kilpaillut urallaan vasta kahdesti, mutta molemmilla kerroilla tuloksena on ollut tyylikäs ykkössija. Elokuussa Turussa Ken’s Carlos peri keulahevosen laukattua johtopaikan 400 juostuna, minkä jälkeen tilanne oli kaiken aikaa täysin Explosive Matterin pojan kontrollissa. Syyskuisessa Seinäjoen kisassa Ken’s Carlos punnersi lopussa ykköseksi johtavan rinnalta 15-vauhtisella päätöspuolikkaalla. Tauosta huolimatta hyvin uransa aloittanut Harri Koivusen valmennettava kohoaa lähdön ainoaksi A-hevoseksi. Myös B-ryhmän aloittava 4 ON TRACK ROCKSTAR tulee Harri Koivusen tallista. Se oli keskiviikkona Vermossa 6. ulkoa ihan positiivinen kuudes merkittävästi tämänkertaista kovemmassa lähdössä. Kuntokäyrä vaikuttaisi osoittavan ylöspäin ja tuntuisi, että kaarrejuoksukin paranee pikkuhiljaa. Nyt kun lähtöasetelmatkin ovat selvästi viime kilpailuja paremmat, on On Track Rockstariin syytä suhtautua vakavasti. Myös viime maanantaina Seinäjoella 3. ulkoa kolmanneksi sijoittunut 9 JOANNAMARIE tavoittelee tiukasti totosijaa. Edellä mainitun kaksikon kanssa samaan ryhmään kuuluu myös kovasukuinen 10 CALLELA EXLOVER. Se eteni viimeksi Teivossa johtopaikalle takamatkasta huolimatta jo vajaat 1500 jäljellä, muttei pystynyt vastaamaan lopussa Black Revengen rynnistykseen. 8 BEAST ACE oli tiistaina Teivossa 2. ulkoa hyväksyttävä viides. Lähtöpaikka on huono, mutta Seppo Markkula kohoaa vahvistuksena ohjastajan pukille. 7 RIM BAY DIVA ja 6 SHOT DESTROYER ovat aika tarkan juoksun hevosia.

 

Pori lähtö 4                                      A) 1,2  /  B) 6,5,3  /  C) 4

1 KOTORINNAN TOPI ja 2 KUUTTI muodostavat A-ryhmän sillä ajatuksella, että ravia aloittaessaan Kotorinnan Topi juoksee keulassa ja Kuutti tämän takana. Kotorinnan Topi hävisi viimeksi Seinäjoella johtopaikalta vain kovalle Hallan Pojalle. Kuutti taas suoritti Teivossa varsin lupaavan tauoltapaluun ja sijoittui 2. sisältä neljänneksi Vuaran Viimalle, Tarunlennolle sekä Humu-Liisalle häviten. 6 LARVAN PRAMIA on tasaisen rehti puurtaja, mutta A-kaksikon kukistaminen ei ole helppoa, mikäli ne juoksevat odotusten mukaisesti piikki-selkä –asetelmassa. 5 SUIKUN CHILI aloittaa Matti Juutilan käsistä positiivisin treenitiedoin. 3 JÄTTIPOTTI PEE on tauluaan parempi hevonen, mutta huippuvire on ollut kateissa ja hyppyjäkin on tullut turhan herkästi. 4 TÅGA ODIN on ollut viime aikoina kovin vaisu.

 

Pori lähtö 8                   Troikka       A) 9,7  /  B) 8,2,5,3,10,4,6,1 /  C) –

A-ryhmään erottuu selvästi kaksi hevosta. 9 FEELS LIKE FLYING on tavannut menestyä laukattomissa juoksuissaan, ja niin tapahtuu kaiken järjen mukaan nytkin. Viime maanantaina Jyväskylässä Feels Like Flying nousi 5. sisältä 2. radalle 1500 jäljellä ja eteni nopeasti johtavan Lex Nicolaksen rinnalle. Lex Nicolakselle Feels Like Flying ei voinut mitään, mutta oli varma kakkonen. 7 ZEST BOY kohtaa sekin varsin sopivan vastuksen, mutta on kuitenkin noteerattava, että Zest Boy ei kykene ihan samalla tavalla haalarihommiin kuin Feels Like Flying. Tiistaina Teivossa Zest Boy ei aivan jaksanut puristaa totoon 500 metrin kirillä 4. ulkoa. 8 ALLYHILLS DREAM jäi viime maanantaina Seinäjoella 2. sisälle pussiin. Tilaa saadessaan ruuna olisi voinut vaikka voittaa. Kunto riittää taistella tämän lähdön kärkisijoista, mutta ongelmana on ollut vinous, joka on tuonut myös paljon laukkoja. Viimeksi Seinäjoellakin Allyhills Dream oli edelleen vino, joten tämän ongelman vuoksi epäonnistumisriski on hyvästä vireestä huolimatta iso. Allyhills Dream on niin nopea avaaja, ettei edes keulapaikan ottaminen tulisi kasiradaltakaan yllätyksenä, mikäli hevosella panostetaan starttiin. 2 RANCH ROCKY ROAD, 5 WE’RE GONNA WIN, 3 HOPE SUNRISE, 10 RIM BAY DUCHESS ja 4 OUR LEXA on etukäteen hyvinkin tasavertainen joukko, jonka kohdalla pienet asiat tulevat ratkaisemaan keskinäisen paremmuuden. Näistä mikään ei ole ollut viime aikoina parhaimmillaan.

 

 

VIHJESYSTEEMIT:

 

TOTO65

 

Pieni systeemi                                          Suuri systeemi

 

I 5 Karlo (3,2)                                             I 5 Karlo (3,2)

II 2,4,6,10 (11,9)                                         II 2,4,6,9,10,11,12 (7,3)

III 7 Astrum (3,1)                                         III 3,7 (1,2)

IV 1,5,7,8 (6,3)                                           IV kaikki

V 1,6 (3,4)                                                  V 1,6 (3,4)

VI 2 Bosse Nice (1,8)                                  VI 1,2,4,5,8 (7,10)

32 riviä*0,10 euroa = 3,20 euroa                  1120 riviä*0,10 euroa = 112 euroa

 

TOTO4

 

Pieni systeemi                                          Suuri systeemi

 

I 7 Astrum (3,1)                                           I 1,2,3,7 (5,4)

II 1,5,7,8 (6,3)                                             II kaikki

III 1,6 (3,4)                                                 III 1,6 (3,4)

IV 2 Bosse Nice (1,8)                                  IV 1,2,4,5,8 (7,10)

8 riviä*1 euro = 8 euroa                               320 riviä*0,20 euroa = 64 euroa

 

PÄIVÄN DUO (Toto65-5 & Toto65-6)

 

Pieni Systeemi                                          Suuri systeemi

 

I 1,6                                                           I 1,6

II 2 Bosse Nice                                           II 1,2,8

2 yhdistelmää                                             6 yhdistelmää

 

TROIKKA (Pori lähtö 3)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 3 Ken’s Carlos                                          I 3 Ken’s Carlos

II 4,9,10                                                     II 4,6,7,8,9,10

III 4,6,7,8,9,10                                             III kaikki

15 yhdistelmää*0,50 euroa = 7,50 euroa      48 yhdistelmää*0,50 euroa = 24 euroa

 

TROIKKA (Toto65-2)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 2 Joker Pride                                            I 2,4,6,10

II 4,6,10                                                     II 2,4,6,10

III 4,6,9,10,11,12                                        III 2,4,6,9,10,11,12

15 yhdistelmää*0,50 euroa = 7,50 euroa      60 yhdistelmää*0,50 euroa = 30 euroa

 

TROIKKA (Toto65-6)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 2 Bosse Nice                                            I 2 Bosse Nice

II 1,8                                                          II 1,4,5,8

III 1,4,5,8                                                   III kaikki

6 yhdistelmää*0,50 euroa = 3 euroa            28 yhdistelmää*0,50 euroa = 14 euroa

 

TROIKKA (Pori lähtö 8)

 

Pieni systeemi                                          Suuri Systeemi

 

I 7,9                                                           I 7,8,9

II 7,8,9                                                       II 7,8,9

III 7,8,9                                                     III kaikki

4 yhdistelmää*1 euro = 4 euroa                   48 yhdistelmää*0,50 euroa = 24 euroa

 

Vihjeet laati: Jouni Toroska

 

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.