Porin Ravien pelivihjeet – Su 21.6.

Lähtö 01
A) 7
B) 3,6,5,1
C) 2,4
Ravien avauslähdössä (7) IHKU ELLI on päässyt viimekertaisen Teivon hienon kakkossijansa
perusteella niin sopivaan lähtöön, ettei uransa kolmannen kilpailun juoksevalta tammalta voi
odottaa 60 metrin takamatkaltakaan kuin voittoa. Vasta 4-vuotias (3) KRISTA RAKETTI hakee
paalulta tiukasti kaksarisijoitusta. Tamma oli vielä tammikuun kilpailussaan kovasti varsamaisen
oloinen, mutta vaikutti kuitenkin ihan juoksijalta. On mielenkiintoista nähdä minkälaiseen
suoritukseen Lennoxin tytär kykenee tässä vaiheessa uraansa. (6) TULI-LIISIS kulki viime viikon
koelähtönsä 37,8-vauhdilla. Eiköhän Liisingin tytär kykene nyt tosipaikassa kovempaan tulokseen.
(5) NUORALAN TANELI ei ole esittänyt vielä ihmeitä. Nuori hevonen on kuitenkin voinut
kehittyä pitkän taukonsa aikana. Kuskikin vahvistuu tällä kertaa roimasti. (1) VEKTORIN VALO ei
ole vakuuttanut, mutta lähtöasetelmat ovat mainiot. Tamma ei vaikuta myöskään kovin
epävarmalta, vaikka taulussa yksi hylkäys pitkästä laukasta onkin.

Lähtö 02
A) 11,15,9,4,14
B) 12,2,3,1,13,8,10,6
C) 5,7
MONTÉ PRIX ETOILE -KARSINTA. (11) FATHER ALLAN LAY suoritti viimeksi Seinäjoella
tyylikkään montédebyytin. Ruuna painui kärkeen runsaat 300 jäljellä ja irtosi helpossa lähdössä
ylivoimaiseen voittoon. Tehtävä on nyt tiukempi, mutta Janita Antti-Roikon ajokki kohoaa silti
ykkösrankiksi. (15) GROUSE MAN on kilpaillut urallaan raviratsastuksessa viidesti ja voittanut
näistä kaksi. Ruuna on ravia kulkiessaan 60 metrin takamatkaltakin tiukka voitontavoittelija.
Suurimmillaan laukkariski on kaarteissa. (9) BELODON on suorittanut uransa molemmissa
montéstarteissaan positiivisesti ja kuuluu tässä tehtävässä ehdottomasti perushevosiin.
Viimekertaisessa reipasvauhtisessa kärrylähdössä Belodon väsyi johtavan takaa loppusuoralle
tultaessa varsin pahoin, mutta nyt oriilta on ainakin niin sanotusti henget auki. (4) ZEN DILLON
nostetaan paalulta jokerikorttina mukaan A-ryhmään, vaikka suoritustason arvioiminen uran
ensimmäisessä montélähdössä pitkältä tauolta on täyttä arvailua. Ainakin ratsastaja Janica Asula
antoi näytteen osaamisestaan maanantaina Turussa, missä seuraili Blues Brother –nimisellä
hevosella hurjassa ylisarjassa kärjen tuntumassa maaliin asti. (14) AMAZING CRUISE on mennyt
montélähdöissä ihan mukavasti ja mahtuu viidentenä hevosena mukaan A-ryhmään. Moni B-
ryhmäläisistä suorittaa uransa ensimmäisen montéstartin, joten suoritustason näkee vasta startissa.
(12) MAD JOKING BOY on ainakin rungoltaan sellainen hevonen, jolle laji voisi sopia. (2)
COUPE DE VILLE, (3) EMIL VON BENTZ ja (1) X-FIRE K.A. pääsevät liikkeelle hyvistä
alkuasetelmista, mutta kärrylähtöjen suoritukset eivät kyllä ole vakuuttaneet.

Lähtö 03
A) 2,8
B) 12,13,5,4,6,11,9,16
C) 15,7,14,3,1

Lämminveristen nollasarjassa A-ryhmään nostetaan kaksi uransa avauskilpailun juoksevaa 3-
vuotiasta. Aikanaan Ypäjän varsahuutokaupassa 41 000 euroa (alv ei vielä mukana) maksanut (2)
INTELLIGENT STRIDE suoritti Forssassa keulapaikalta mukavan koelähdön, vaikka tallikaveri
sen lopussa ohittikin. Päätöspuolikas oli 14,5-vauhtinen. Mikäli voltin kakkosrata ei tuota
hankaluuksia, on uran alkaminen voitolla lähellä. Myös (8) WISHING DREAMS suoritti
koelähtönsä mukavalla tyylillä. Se esitti 4. sisältä pirteän loppuvedon, ja kilometriaikaan jäi vielä
selvästi ilmaa. Rasitteena on kuitenkin takarivin lähtöpaikka, joten Intelligent Stridella on
etulyöntiasema. (12) MAYA EVERWOOD on kelpo 3-vuotias, vaikka totosijoja ei ole vielä
tullutkaan. Viimeksi Teivossa Maya Everwood joutui taivaltamaan johtavan rinnalla. Tätä
edeltäneessä Seinäjoen kilpailussa taas Sauli Vuorenpään valmennettava jäi keulavoittajan taakse
voittajan näköisenä pussiin. (13) HOLD ME CLOUD ei vielä uran kahdessa ensimmäisessä
kilpailussa vakuuttanut. Tauko oli kuitenkin tehnyt hyvää, ja viimeksi Lahdessa ruuna kiri
takapareista mallikkaasti kolmanneksi. (5) SHACKHILLS DESIREE käynnistyi viimeksi
vastaavalta viitosradalta todella verkkaisesti. Hieman paremmin liikkeelle päästessään Jari
Kinnusen suojatti olisi mahdollinen menestyjä. Realistisia totohevosia ovat myös koelähdössään
alle 1.20-kyytiä pistelleet (4) GREEN ROOM ja (6) RAISU VENUS.

Lähtö 04
A) 3,6,9
B) 8,7,1,2
C) 5,4
HANKKIJA -LÄHTÖ. Toto5-peli käynnistyy ravien kovimmalla suomenhevoslähdöllä. Molemmat
vihjesysteemit pyritään selvittämään A-ryhmän kolmikolla. (3) MERRAN JYSKE kilpailee
nousuvireessä. Viimekertainen Forssan voitto tuli eleettömästi. Takaa tulee kovia, mutta ainakin
kengittä kilpaillessaan Kilun Peedron poika on vaikea ohitettava. Eiköhän Jussi Miettisen
taktiikkana ole pyrkiä etenemään nopeasti johtopaikalle. (6) AUROTAR nappasi Porin voittonsa
keulapaikalta hallittuun tyyliin. Viimekertainen Teivon suoritus 3. ulkoa oli lähes yhtä hyvä, vaikka
tamma jäikin kuudenneksi. Aurotar on niin nopea avaaja, että se voi keikkua 40 metrin
takamatkaltakin kärkikuvioissa jo ensimmäisellä takasuoralla. (9) LARVAN HURMOS aloitti
kautensa kahdella vaisulla suorituksella, mutta viimekertaisen Lahden Suur-Hollola-ajon karsinnan
perusteella jyvä alkaa hiljalleen löytyä. Ori jatkanee vahvassa nousuvireessä, ja voittaminen on
mahdollista vaativallakin juoksulla. Jo 14-vuotiaaksi varttunut (8) RAPIN AATOS on tehnyt
hienon uran, ja voittosumma on kohonnut muhkeasti yli 215 000 euroon. On mielenkiintoista
nähdä, mille tasolle veteraaniori vielä nousee. (7) PONUTELLA ei ole ollut kahdessa viime
kilpailussaan aivan niin hyvä kuin oli näitä edeltäneessä Vermon kilpailussa. Tämä startti antaa aika
paljon osviittaa siitä, mihin suuntaan tamman vire on menossa. (1) RIVALTTI ja (2) A.T. ERIKA
ovat kunnossa, mutta näin kovassa lähdössä ne eivät ole kuitenkaan kuumimpia suosikkeja.

Lähtö 05
A) 5,2,3,9
B) 10,11,8,6,12,1,4
C) 7
LIHA HIETANEN OY -LÄHTÖ. Heti lähtökiihdytys on mielenkiintoinen. Molemmat suosikit (5)
MARCOS GALLON ja (2) GABRIELLA LA RENTA ovat starttiraketteja. Näistä jompikumpi
juossee keulassa. Marcos Gallon on kohonnut elämänsä iskuun, sillä se sijoittui viimeksi Teivossa
kakkoseksi, vaikka kiersi ensimmäisen puolikkaan 3. rataa ja taivalsi loppumatkan 2. rataa ilman

selkää. Myös Gabriella La Renta on palannut tauolta Saku Ankelon käsistä entistä ehompana.
Turussa tamma kamppaili johtopaikalta sitkeästi ykköseksi, vaikka joutui avaamaan ensimmäisen
puolikkaan täydellä matkalla peräti 09,5-kyytiä. Viimeksi Porissa loppusuoran laukka vei jo
varmalta näyttäneen kolmannen sijan. (3) HOCUSPOCUS AVENGER kilpailee varmassa vireessä.
Viimeksi Riihimäellä keulassa ja sen takana juossut pääsivät karkuun, mutta tamma kiri 5. ulkoa
mukavasti kolmanneksi. Viimeiset 700 metriä sujuivat ulkoratoja pitkin 13,8-vauhdilla. Tällä kertaa
lähtöasetelmat ovat paljon viimekertaista paremmat. Myös suoritusvarmaa työtä tekevä (9)
NAZARETH mahtuu mukaan A-ryhmään. Viimekertainen Mikkelin kolmossija tuli 700 metrin
kirillä 3. ulkoa. Nyt Kimmo Aholan valmennettavalla on starttikin kropassa. Jatkuvasti menestyvä
(10) DAISY NASH, Juho Ihamuotilan tallista aloittava (11) BALLERINA FASTBACK sekä
Forssassa 2. sisältä voittanut (8) DAUNTLESS GIRL ovat sellaisilla lähtöpaikoilla, että putoavat B-
ryhmään. Koko kolmikko otetaan kuitenkin mukaan Suureen Toto5-vihjesysteemiin.

Lähtö 06
A) 7,3,1
B) 6,8,5,4
C) 9,2
KARJALA –LÄHTÖ. (7) BIETRO aloitti kautensa Härmässä sen verran mallikkaasti, että ruuna
nostetaan ykkösrankiksi. Bietro aloitti kärjen rinnalla kolmatta rataa, marssi kärkeen 400 juostuna,
jatkoi avauspuolikkaan jälkeen 2. sisällä, hakeutui loppusuoran alussa kolmannelle radalle ja eteni
lopussa varmaan voittoon ennen Helun Kuvaa. Muut hävisivät lopulta tälle kaksikolle selvästi.
Bietro on kilpaillut kerran urallaan tällä keskipitkällä matkalla, ja silloin tuloksena oli kolmas sija.
(3) HALLAN RUUSU on paljon tauluaan paremmassa iskussa, ja ravilla voitto ei saa tulla
kenellekään yllätyksenä. Kauden avauskilpailussaan Seinäjoella tamma jäi toisessa kaarteessa 2.
radalle ilman selkää, mistä kesti kunniakkaasti neljänneksi vain laadukkaalle kolmikolle Seppele,
Lumi-Oliver ja Hallan Poika häviten. Jyväskylässä Hallan Ruusu laukkasi kahdesti, mutta otti kyllä
laukkojen lomassa mukavasti vauhtia. Kolmantena A-ryhmään kohoaa 5-vuotiskautensa aloittava
(1) HURMAN VIESKER. Se päätti viime kautensa Satakunta-ajon finaaliin, missä laukka
loppusuoran alussa vei todennäköisesti arvokkaan neljännen sijan. Hurman Viesker lienee koko
porukan lahjakkain, ja sen kauden avausta odotetaan suurella mielenkiinnolla. On kuitenkin
huomattava, että ikää ja kilpailurutiiniakin on selvästi muuta porukkaa vähemmän.
Suosikkikolmikkoa lähtevät tiukasti haastamaan Turussa loppusuoralla mahdollisesti kolmossijan
laukannut (6) VIETÄVÄN VIESKER sekä taukonsa jälkeen hyväksyttävästi suorittanut (8)
TORPPARIN SIRU. Muiden voitto olisikin sitten jo melkoinen paukku.

Lähtö 07
A) 4,8,3
B) 1,11,7,12,10,5,6,9,2
C) –
TILITOIMISTO OLLIKAINEN OY -LÄHTÖ. (4) GILLIAN COMERY on aloittanut taukonsa
jälkeen hyvillä suorituksilla. Mikäli joskus ailahdellut tamma säilyttää suoritustasonsa, on voittoon
hyvät mahdollisuudet. Keulaan pääsy ei ole mahdottomuus, mutta mitenkään varmaa se ei ole. (8)
MATTER OF COURSE on tehnyt taukonsa jälkeen vaikeista asetelmista hienot kirit, vaikka totoon
ei ole yltänytkään. Kasiradalta juoksusta voi tulla taas vaikea, mutta silti elämänsä iskussa
kilpailevaan menijään pitää suhtautua suurella vakavuudella. (3) SNOWDON on tähän paikkaan
vaikea arvioitava. Parhaista otteista on jo aikaa, mutta kapasiteetti riittää heittämällä. (1)

RAINBOW HIGHLIGHT pääsee matkaan loistopaikalta ja aloittaa B-ryhmän. Hevonen on ihan
kyvykäs, mutta samalla se on myös oikukas. Tauolta palaava (11) CHANGEMAN toivoo reipasta
ylivauhtia. (7) UNEQUALLED STRIDE kiri Turussa 4. sisältä pirteästi kakkoseksi ollen parempi
kuin pitkään aikaan. Toki vastus on nyt selvästi kovempi, ja lisäksi juoksun onnistuminen
seiskaradalta vaatii tuuriakin. (12) QUATTRO TILLY kärsii lähtöpaikkojen suhteen
käsittämättömän huonosta arpatuurista. Vire on kyllä kelpo tasoa. (10) WALL IN CARLINA
kamppaili viimeksi Teivossa voitosta nappireissulla 2. sisältä. Nyt juoksusta ei tule yhtä helppoa.
Kaikkiaan kyseessä on tosi tasainen lähtö, missä jokaiselle osallistujalle on annettava täysin
realistinen totomahdollisuus.

Lähtö 08
A) 1
B) 5,8,9,4,6,2,11,3
C) 7,10
KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO –LÄHTÖ. Toto5-kierroksen todennäköisin voittaja on
ehdottomasti päätöskohteen (1) SOBEL CONWAY. Siitäkin huolimatta, että ruuna sairastui viime
Ruotsin reissulta tullessaan kuljetuskuumeeseen. Hevosen luokka on yksinkertaisesti muita
parempi. Lähtöasetelmatkin ovat sellaiset, että Olli Koivusen ajokilla on loistava tilaisuus hallita
lähdön tapahtumia alusta loppuun. (5) VAN KRONOS on nopea avaaja. Johtavan selkään
pääseminen viitosradalta ei ole yksinkertaista, mutta mikäli Tapio Perttunen siinä onnistuu, olisi
kakkossijaan hyvät mahdollisuudet. (8) SHOTPROOF hyökkäsi Turussa 5. ulkoa 600 jäljellä.
Loppumatka sujui ulkoratoja pitkin 11,0-vauhdilla, mikä riitti Cameron Evon voittamassa lähdössä
viidenteen sijaan. Lähtöpaikka on huono, mutta suosikkia lukuun ottamatta vastus on oikeinkin
sopiva. (9) TROT KRONOS on Koivusen tallin toinen kova menijä tähän avoimeen ryhmäajoon.
Ruuna haastoi maanantaina Turussa tallikaverinsa Shadow Of Brisbanen. Moni saattaa psyykata
Trot Kronoksen juoksevan Sobel Conwayn takana 2. sisällä, mutta tuo skenaario edellyttää kyllä
todellista nappilähtöä. (4) LILY’S STAR oli viimeksi Turussa avoimessa tammalähdössä
sijoitustaan parempi. Tamma kulki taustalla viimeiset 700 metriä 11,0-vauhdilla. Lily’s Star on yksi
vaihtoehdoista johtavan selkään, mikä tietysti nostaisi osakkeita tuntuvasti.

Lähtö 09
A) 1
B) 9,14,6,3,12,16,8,2,4,7,10,15,5
C) 11,13
Illan toisessa troikkalähdössä A-vihjeeksi nostetaan (1) GIRLS WITH CURLS. Vaikka uran
ensimmäinen totosija tuli vasta neljännestä startista, on Quite Easyn 3-vuotias tytär suorittanut koko
ajan hyvällä tasolla ja vaikuttanut lahjakkaalta aloittelijalta. Viimeksi Forssassa Girls With Curls
hyökkäsi 2. ulkoa 800 jäljellä ja eteni johtavan rinnalle 500 jäljellä. Keulassa juossut ikätoveri
Sultan Of Soprano oli liian kova peli kukistettavaksi, mutta muu porukka putosi kirivaiheessa
taustalle. Girls With Curlsin lähtönopeus on vielä arvoitus. Mikäli tamma kuitenkin onnistuisi
puolustamaan ykkösradalta keulapaikan, ei sen ohittaminen todellakaan olisi helppo juttu. Ravilla
Girls With Curlsin pitäisi menestyä miltä juoksupaikalta tahansa, mutta varsinkin voittoa ajatellen
keulapaikka olisi ideaali. (9) OVERDOSE aloitti uransa Porissa varmalla keulavoitolla.
Hurjasukuisessa 3-vuotiaassa on paljon kehityspotentiaalia, mutta ruuna on kuitenkin vielä hieman
raakile. Lähtöasetelmat tekevät sen, että Girls With Curls nousee A-hevoseksi. (14) BEACH GIRL
vakuutti sunnuntaisessa Riihimäen keulavoitossaan. Vastus oli erittäin heikkotasoinen, mutta oli

suoritus silti ylivoimaisesti uran toistaiseksi paras. On tosi mielenkiintoista nähdä, intoutuuko
tamma toisten takaakin samanlaiseen suoritukseen. Myös (6) MR BIG MONEY lukeutuu
ehdottomasti perushevosiin. Ruuna voi saada askelten osuessa lankulle hyvän juoksun joko
keulassa tai kärjen imussa. Maaliskuisessa Vermon kolmossijassa edellä maaliin tuli vain kova
kaksikko Wille’s Rainpower ja Minecraft, jotka molemmat tekevät kovaa nousua sarjoissaan.
Kolmevuotiskautensa Martti Salojensaaren valmennuksesta aloittava (3) SMASHING LOVE
kilpaili jo 2-vuotiaana Ruotsissa kahdesti, mutta niiden perusteella ei voi vetää vielä kovin suuria
johtopäätöksiä. (12) NORDIC NIGHTMARE laukkaa mielellään, mutta omaa ihan mukavat
vauhtivarat. Nappionnistumisella troikkasijoista pystyvät ottelemaan myös Esko Vehkaojan käsistä
kakkossijalla aloittanut (16) RIM BAY DUCHESS sekä kauden avauksessaan ratkaisevan pahan
alkulaukan jälkeen kulisseissa ihan mukavasti kulkenut (8) UP EASY.

Lähtö 10
A) 15,3,1
B) 7,14,6,2,4,16,8,12,5
C) 11,10,9,13
Illan päätöslähdössä ykkösvihjeeksi nostetaan haastavista alkuasetelmista huolimatta (15)
VALERIANA. Ravivaikeudet ovat varjostaneet tamman uraa, mutta viimeistään toissakertainen
Turun voittojuoksu johtavan rinnalta osoitti kapasiteettia löytyvän. Mikäli ravi stemmaa läpi
matkan, ei vaativa alkuasetelmakaan estä menestystä. Tammalta löytyy niin vauhtia kuin jaksoa. (3)
VOITINKO on laukannut keulasta kahdessa viimeisessään. Porissa tilanne oli hallinnassa ennen
laukkaa vajaat 800 jäljellä. Viimeksi Riihimäellä taas vauhti kiihtyi 30,5-vauhtisella kolmannella
puolikkaalla niin kovaksi, ettei ruuna pystynyt puolimatkassa vastaamaan. Ravilla kehityskelpoinen
5-vuotias pystyy parantamaan ennätystään sekuntikaupalla. (1) KRETONKI on palannut tauolta
entistä ehompana. Ruuna nappasi tiistaina Teivossa yllätyskakkosen, vaikka joutui taivaltamaan 2.
rataa ilman selkää. Tiistain esityksen jälkeen Jere Kiveisen ajokki kuuluu näistä asetelmista jo
kuumimpien suosikkien kastiin. Hieman tasavauhtinen (7) UNNAN VEITIKKA menee starttien
myötä hiljalleen eteenpäin. (14) TUULAN VILITÄR olisi viimeksi voittanut ilman törkeää
häirintää. Tamma on elämänsä kunnossa, mutta sarja on epäedullinen ja lisäksi takariviin
joutuminen laskee selvästi osakkeita. Mainittakoon, että Voitinko oli viimeksi samalla paalulla ja
Unnan Veitikka sekä Aurauksen poika lähtivät 20 metriä takaa. Ensimmäisen puolikkaan
tapahtumat ratkaisevat näistä asetelmista pitkälti saumat totosijoille. (6) AURAUKSEN POIKA ei
päässyt tulemaan viimeksi vapaasti, ja nyt oriilla on starttikin alla. (2) METKU MAIKKI laukkasi
Turussa omaa syytään, mutta sen lisäksi tamma koki matkalla häiriötäkin. Onnistuessaan Harri
Koivusen ajokki pystyy selvään ennätysparannukseen, mikä tietysti on tässä lähdössä tarpeenkin.
(4) VARJOISA pääsee vauhdikkaasti matkaan, mutta loppuun kaivattaisiin puristusta.

TOTO5 (lähdöt 4-8)
Pieni systeemi
I 3,6,9 (8,7)
II 2,3,5,9 (10,11)
III 1,3,7 (6,8)
IV 3,4,8 (1,11)
V 1 Sobel Conway (5,8)
108 riviä*0,10 euroa = 10,80 euroa

Suuri systeemi
I 3,6,9 (8,7)
II 2,3,5,8,9,10,11 (6,12)
III 1,3,6,7,8 (5,4)
IV kaikki
V 1 Sobel Conway (5,8)
1260 riviä0,10 euroa = 126 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 8-9)

Pieni systeemi
I 1 Sobel Conway
II 1 Girls With Curls
1 yhdistelmä

Suuri systeemi
I 1,4,5,8,9
II 1 Girls With Curls
5 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 4 Gillian Comery
II 3,8
III kaikki 20 yhdistelmää
0,50 euroa = 10 euroa

Suuri systeemi
I 4 Gillian Comery
II kaikki
III kaikki
110 yhdistelmää0,50 euroa = 55 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 1 Girls With Curls
II 6,9,14
III 6,9,14 6 yhdistelmää
1 euro = 6 euroa

Suuri systeemi
I 1 Girls With Curls
II 3,6,8,9,12,14,16
III 2,3,4,5,6,7,8,9,10,12,14,15,16
84 yhdistelmää*0,50 euroa = 42 euroa

Vihjeet laati Jouni Toroska

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.