Suomen voitokkain hevonen avaa kautensa perjantaina

Porissa ravataan perjantaina 17. tammikuuta klo 18 alkaen vuoden 2020 toiset totoravit. Illan ohjelmassa on yhteensä yhdeksän totolähtöä. Pelimix on tuttu: Toto4 L4-7, Päivän Duo L6-7, Troikka L7 ja L9. Illan jokaiseen lähtöön on tarjolla voittaja-, kaksari- ja sijapeli. Illan mielenkiintoisin hevonen nähdään lähdössä 7, kun koko Suomen voitokkain hevonen vuodelta 2019 avaa kautensa. Kyseessä on tietysti peräti 15 kertaa viime kauden aikana voittanut Callela Einstein.

Olli Koivunen on illan Toto4-pelin ehdoton avainohjastaja. Avauskohteessa nuori turkulainen saa ohjastettavakseen isä-Harrin valmennettavan 9 Prada Nights, joka luotettaneen takarivin lähtöpaikasta huolimatta suursuosikiksi. 5-vuotias ruuna on jo ehtinyt avaamaan v. 2019 voittotilinsä ja se tapahtui 4. tammikuuta pääradalla Vermossa. Kotiradan hevoset 2 Here Comes The Sun, 3 Chloe Hoo ja 4 Oxhouse Forty-Four kärkkyvät hyviltä lähtöpaikoilta suosikin epäonnea.

Illan kovin kylmäverilähtö on ennakkoon melko tasaisen oloinen. Jouni Miettisen valmennettavat 2 Råger ja 1 Ponutella lähtevät kaksistaan matkaan paalulta. 3 Tementikko ja 4 Uljas Suomalainen lähtevät takaa-ajamaan 20 metrin takamatkalta ja 7 Tejas & 8 Ekin Toive puolestaan 40 metristä. Råger ja Ponutella viimeistelevät vielä kuntoaan tiistaina Teivossa, jossa ne myös ovat samassa lähdössä. Olli Koivunen ohjastaa 6 Ruutu-Vieskeriä, jonka voittoa ei myöskään voi sulkea pois, vaikka ruunalla on ikää jo 15-vuotta.

9 Driverlane & Olli Koivunen on kolmannen Toto4-kohteen suosikkivaljakko. Kovin haastaja tulee omasta tallista, kun Esa Holopainen ohjastaa Harri Koivusen valmennettavaa 1 Oilsheik. Joni-Petteri Irrin ohjastama 3 Prodigy Shark on myös potentiaalinen menestyjä hyvältä lähtöpaikalta.

Toto4-pelin päätöskohteessa nähdään varsinainen ilmiö, kun 15 kertaa viime vuonna voittanut 5 Callela Einstein ravaa estradille ja aloittaa kautensa. 6-vuotiaaksi kääntyneen ruunan uran alkutaival ei ollut ruusuilla tanssimista ja kilpailurytmiin se pääsi vasta viime kaudella 5-vuotiaana. Tuloksena oli 27 starttiin 15 voittoa, 5 kakkossijaa ja 2 kolmossijaa. Ja kukas muu kuin Olli Koivunen ohjastaa taas suursuokkia. 1 All Ready Match, 2 Guido Di Quattro, 7 Amour Avenger ja 10 Heavy Beat ovat varmasti käytettyjä merkkejä Troikka-pelin alemmille riveille.

Käsiohjelma >>

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.