Voittajakuvat, maalikamerakuvat ja juoksuselostukset 5.6.2020

Lähtö 1

Voittaja nro 5 Overdose / Santtu Raitala

Lähtö 01 Tas.ajo lv 2100 m p. 600 €, 20 m enint. 1 800 €

OVERDOSE: Eteni johtopaikalle ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. Piti positiivisesti varmaan voittoon. HALIA WEB: Hyökkäsi 2. ulkoa 300 jäljellä ja kiri positiivisesti kakkoseksi. MISTER SWEEPER: Avasi ensin keulaan ja tyytyi ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä Overdosen selkään. Sinnitteli johtavan takaa kohtuullisesti totoon. HAPPY SUMMER JO: Saavutti 3. sisältä maksimisijoituksen. GRAINFIELD BOSS: Käynnistyi verkkaisesti. Saavutti edellä menevän selän 4. sisällä 1300 jäljellä. Ei löytänyt kirivaiheessa vapaata väylää, jolloin olisi ollut vähintään totossa. SECRET MATIAS: Oli 5. sisältä kiertelemättä kohtuullinen. HOT BAKED: Oli 4. ulkoa kohtuullinen. LILY MAY: Oli 3. ulkoa kohtuullinen. NAJIM: Taivalsi 2. rataa ilman selkää. Taipui tototaistosta loppusuoralle tultaessa. R.R. SAM’S JOY: Oli 5. ulkoa kohtuullinen. HAPPY JOY: Peruutteli ensimmäisen kaarteen jälkeen 3. radalta hännille. Juoksi lopulta 7. sisällä, mistä oli vaisu. SIR OSCAR: Oli 6. sisältä vaisu. UP EASY: Laukkasi lähtösuoralla pahoin. Kulki jatkossa vähintään kohtuullisesti. COLD HARD WIN: Oli 6. ulkoa oikein vaisu. MACAN: Laukkasi heti lähdössä pitkäksi. Ei vakuuttanut alleajossakaan.

21,0/Overdose – 21,0/sama – 16,0/sama – 16,5

Lähtö 2

Voittaja nro 4 Eyes On Alley / Esa Ylilammi

Lähtö 02 Tammasarja Ryhmäajo 3-5-v. lv tammat 1600 m enint. 8 000 €

EYES ON ALLEY: Ei osallistunut alussa neljän hevosen keulataisteluun. Kiertyi 2. ulkoa 2. radalle ilman selkää 600 jäljellä ja jyräsi loppusuoralla varmaan voittoon hienolla tuloksella. BELIEVE YOUR DREAM: Avasi lujaa, mutta jäi ensin kärjen rinnalle neljännellä radalla. Pääsi kärjen rinnalla kolmannelle radalle 300 juostuna. Eteni johtavan rinnalle avauspuolikkaan jälkeen ja painui kärkeen 900 jäljellä. Oli alun tapahtumat ja tauko huomioiden oikein hyvä, vaikkei jaksanutkaan enää loppusuoralla vastata paljon tasaisemman juoksun saaneelle Eyes On Alleylle ja kakkossijakin meni lopussa tiukoille. FIONA NORR: Iski taustalta viimeiseltä (kymmenenneltä) sijalta 750 jäljellä. Eteni viimeisen takasuoran lopussa vauhdilla kärkiparin tuntumaan ja oli ihan hyvä kolmas. Viim. 700 m 13,0. ALWS LILY: Kiri taustalta positiivisesti tototaistoon. Viim. 500 m 13,5. HAZELLA: Tuli taustalla juosten maaliin asti ja riitti viidenneksi. FEELING GLORY: Hiillosti rajusti asemistaan kiinni pitänyttä etu- ja jälkikäteenkin statistiksi laskettua Silenos Speyburnia, kunnes sai hankittua johtopaikan avauspuolikkaan kohdalla. Jatkoi 900 metriä ennen maalia Believe Your Dreamin takana 2. sisällä. Alkurevitys maksoi kirivaiheessa, mutta alun tapahtumat huomioiden silti ihan positiivinen suoritus. HOLIDAY MANDY: Oli kiertelemättä lopulta vain tasainen. UNIQUESINE: Hehkutti alun kärkiparin rinnalla, kunnes peruutteli 2. ulos 300 juostuna. Jäi kolmannen sisäradan hevosen rinnalla ilman selkää 900 jäljellä. Väsyi viimeisellä takasuoralla. RIM BAY ORCHID: Oli taustalla vaisu. SILENOS SPEYBURN: Halusi jostain syystä puolustaa johtopaikan kovassa avauksessa. Jäi avauspuolikkaan kohdalla 2. sisälle ja 900 metriä ennen maalia 3. sisälle. Ei ollut ollenkaan valmis kovaan avaukseen, vaan oli täysin tyhjä jo 800 jäljellä. Ei selviytynyt pikamatkalla edes maaliin.

09,5/Feeling Glory – 12,5/Believe Your Dream – 15,0

Lähtö 3

Voittaja nro 6 Truedream A.F. / Mika Taittonen

Lähtö 03 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 16 000 €

TRUEDREAM A.F.: Hiillosti itsensä rajussa vauhdissa kärkeen 1650 jäljellä. Irtosi kirivaiheessa yhdessä toisen kovan Night Guardin kanssa ja vastasi tälle rehdisti maaliin asti. Mainio suoritus. NIGHT GUARD: Jäi kolmannen sisäradan hevosen rinnalla 2. radalla ilman selkää 1650 jäljellä. Eteni johtohevosen ulkopuolelle kierros matkaa maaliin. Irtosi kiripuolikkaalla muista yhdessä Truedream A.F.:n kanssa. Oli mainio, vaikka keulahevonen pystyi vastaamaan varmasti maaliin asti. CAPE’S CAVIAR: Tyytyi lähtösuoralla johtavan selkään ja jatkoi 1650 metriä ennen maalia 3. sisällä. Siirtyi 2. ulos 800 jäljellä. Ei riittänyt päätöspuolikkaalla lainkaan kivikovalle kärkiparille, mutta oli positiivinen kolmas. BRASS N SASSY: Oli 4./3. sisältä hyväksyttävä neljäs. MASTERSTROKE ARIA: Kiri loppusuoran taustalla hyväksyttävästi ja nousi hänniltä viidenneksi. BEAUTY ERIN: Pääsi 5. sisältä 4. sisälle 800 jäljellä. Sinnitteli tasaisesti. BERNETTA: Matkasi viimeisenä. Kiri loppusuoran taustalla hyväksyttävästi. GRANITE: Jäi 3. ulkoa 4. ulos 800 jäljellä ja suuntasi samassa 3. radalle. Puursi loppumatkan taustalla ulkoratoja vauhtinsa pitäen. Viim. 700 m 16,2. STAR IT: Taivalsi joukon hännillä sisärataa. Ei vakuuttanut. FLIGHT DECK: Juoksi 2. ulkona saamatta missään vaiheessa tuntumaa edellään menevään. Putosi 800 metriä ennen maalia 3. ulos ja taipui lopulta viimeiseksi. GABRIELLA LA RENTA: Painui lähtösuoralla keulaan. Tyytyi tiukan prässin alla Truedream A.F.:n selkään 1650 jäljellä. Ei riittänyt kirivaiheessa kivikovalle kärkiparille, mutta kolmas sija vaikutti ennen loppusuoran laukkaa selviöltä. >

08,0/Truedream A.F. – 14,5/sama – 15,0/sama – 13,0

Lähtö 4

Voittaja nro 2 Aurotar / Tuomo Ojanperä

Lähtö 04 Tas.ajo kv tammat 2100 m p. 50 000 €, pt. 20 m

AUROTAR: Hallitsi johtopaikalta oikein varmaan tyyliin. LAYLA: Nousi 4. sisältä ensimmäisen kaarteen jälkeen 2. radalle ilman selkää. Ei pystynyt haastamaan lainkaan keulavoittajaa, mutta kamppaili rehdisti kakkoseksi. VARJONOVA: Siirtyi 4. sisältä toiseksi hevoseksi toiselle radalle (hieman edellä menevästä Laylasta jääneenä) 700 jäljellä. Imi loppukaarteessa selän kiinni ja kipusi loppusuoralla positiivisesti taisteluun kakkosrahoista. NAPUTUS: Lähti kiertämään kaukaa hänniltä 3. rataa 1500 jäljellä. Puursi tasaisen positiivisesti ja nousi lopulta neljänneksi häviten kuitenkin paalun totokolmikolle selvästi. Viim. 1500 m 24,2. PONUTELLA: Suoritti keskijoukoissa hyväksyttävästi. AKAASIA: Suoritti taustalla hyväksyttävän aloituksen pitkältä tauolta. RYTI-TYTTÖ: Suoritti taustalla tasaisen asiallisesti. SÄVEL-TAIKA: Suoritti taustalla tasaisen asiallisesti. Viim. 500 m 27,0. TURON LINDA: Ei vakuuttanut 3. sisältä. NIEMEN CECILIA: Juuttui taustalla 3. radalle ja peruutteli ensimmäisen takasuoran lopussa viimeiseksi. Ei jatkossa vakuuttanut. TÄHTISÄIHKE: Taivalsi keulasta voittaneen Aurottaren takana 2. sisällä. Taisteli vielä loppusuoralle tultaessa kakkossijasta, mutta romahti samassa. Viim. 500 m 34,9. KOMENTO: Ei pystynyt seuraamaan 2. ulkona missään vaiheessa Laylaa ja taipui jo kolmannella puolikkaalla taustalle.

27,0/Aurotar – 27,0/sama – 23,0/sama – 25,5

Lähtö 5

Voittaja nro 7 Queen Of The World / Peter Lindroos

Lähtö 05 Tas.ajo lv 2100 m p. 10 000 €, 20 m enint. 30 000 €

QUEEN OF THE WORLD: Pääsi 3. ulkoa 2. ulos 1500 jäljellä. Iski 3. rataa 700 jäljellä, painui kärkeen viimeisen takasuoran lopussa ja jatkoi hallittuun voittoon. GRAINFIELD EMMA: Hiillosti itsensä johtopaikalle 1500 jäljellä. Sai välittömästi painetta Olly Jumperilta. Menetti paikkansa voittajalle viimeisen takasuoran lopussa. Tuli kuitenkin mukavasti maaliin asti ja oli selvä kakkonen. YEEZUZ: Eteni toisessa kaarteessa 4. ulos. Suuntasi selässä 3. radalle 700 jäljellä. Huilasi loppukaarteessa 2. ulkona ja punnersi loppusuoralla positiivisesti totoon. Viim. 700 m 14,7. COTE D’AZUR: Tyytyi Grainfield Emman hiillostuksen alla johtavan selkään 1500 jäljellä. Sitkisteli hyväksyttävästi neljänneksi. LOCAL TIME: Eteni toisessa kaarteessa 3. ulos. Kiertyi viimeisen takasuoran lopussa 2. radalle ilman selkää. Jaksoi hyväksyttävästi. HOPE SUNRISE: Pujahti takarivistä nopeasti 2. sisälle ja jatkoi 1500 metriä ennen maalia 3. sisällä. Kirivaihe ei mennyt sujuvasti, jäi varsin positiivinen vaikutelma. ERNA’S KING: Joutui alussa liikenneruuhkiin ja menetti ratkaisevasti asemiaan. Suoritti jatkossa mukavasti, vaikkei enää jaksanutkaan kiriä esille. Viim. 1700 m 13,7. Viim. 1000 m 15,1. ISIAH BOKO: Sai kasiradalta huonon lähdön, koska edessä olleet hevoset laukkasivat. Eteni toisessa kaarteessa 4. sisälle. Suoritti lopulta vain hyväksyttävästi. HERE COMES THE SUN: Aloitti 3. radalla kärjen rinnalla. Peruutteli ensimmäisellä takasuoralla taustalle, missä suoritti hyväksyttävästi. VEGAS: Laukkasi 5. ulkoa 850 jäljellä ja putosi taustalle. OLLY JUMPER: Jäi johtavan rinnalle 1500 jäljellä ja lisäsi samassa tempoa. Sammui ylioptimistisen ajon jälkeen 600 jäljellä. Viim. 500 m 23,9. MOON EAGLE: Laukkasi pahoin lähtöön. Kulki kulisseissa täysin hyväksyttävästi. TERESA MAX: Laukkasi takajoukoissa pahoin kierros juostuna. TYRILLON: Lähtölaukka. CALLELA MATTERHORN: Laukkasi heti lähdössä pahoin. Uusi paha laukka kulisseissa viimeisenä kierros juostuna. NEWYORKER LI: Laukkasi hännillä ensimmäisen kaarteen lopussa.

16,5/Cote d’Azur – 16,0/Grainfield Emma – 15,0/sama – 14,0

Lähtö 6

Voittaja nro 10 Ohran Karpalo / Liisa Nummi

Lähtö 06 Satakunnan Ravinaisten Mestaruusajo Tas.ajo kv 2100 m p. 2 500 € + 20 m/2 500 €

OHRAN KARPALO: Pääsi etenemään matkan edetessä toista rataa pitkin kolmannella puolikkaalla 3. ulos. Sai lopussa hieman onnekkaastikin kiritilaa ja tuikkasi linjalla ykköseksi. TUULAN VILITÄR: Laskeutui ensimmäisessä kaarteessa 2. radalta ilman selkää 2. sisälle. Nousi johtavan rinnalle 1200 jäljellä. Keulasta vajaat 800 jäljellä laukannut Voitinko/Maria Rehula kiilasi Tuulan Vilittären rumasti ulkoradoille, ja näin Tuulan Vilitär menetti vauhtinsa sekä putosi joukon hännille. Lähti väylän saatuaan parantelemaan neljättä rataa pitkin sisuuntuneesti asemiaan. Meinasi vieläkin voittaa, mutta yksi kanssakilpailija sai loppumetreillä hieman onnekkaasti kiritilaa ja joutui tyytymään kakkossijaan lähdön moraalisena voittajana. LAMMIN IISAKKI: Sai 2. radalla selän eteensä 1200 jäljellä. Jatkoi hässäkkätilanteen jälkeen johtavan rinnalla viimeiselle takasuoralle mentäessä. Puksutteli tasaisen hyväksyttävästi sijoittuen tasaisessa kärkirintamassa kolmanneksi. TOLINAN PIIRTO: Käänteli tasaisesta ryhmästä viimeiseltä (yhdeksänneltä) sijalta 4. radalle 500 jäljellä ja kipusi kohtuullisesti neljänneksi. Viim. 500 m 31,5. AURAUKSEN POIKA: Pääsi 3. ulkoa 2. ulos viimeiselle takasuoralle mentäessä. Ei saanut lopussa mahdollisuutta. UNNAN VEITIKKA: Pääsi 3. sisältä 2. sisälle 1200 jäljellä. Peri johtopaikan viimeiselle takasuoralle mentäessä, kun keulahevonen laukkasi ja vei mennessään rinnallaan juosseen hevosen. Taipui loppusuoralla. Y.P. SON: Kohottautui 5. ulkoa Poken Roopen kantaan 3. radalle 1100 jäljellä. Ei edennyt loppukaarteessa lainkaan, mutta tuli kuitenkin kirisuoraa taas kohtuullisesti. JOIHUVA: Pummasi hieman lähtöä. Eteni kuitenkin jo ensimmäisellä puolikkaalla 4. sisälle. Pääsi viimeiselle takasuoralle mentäessä sisäradalla lähimmäs johtavaa. Väsyi päätöspuolikkaalla pahoin. POKEN ROOPE: Lähti kiertämään 4. ulkoa 3. rataa 1100 jäljellä. Laukkasi loppusuoralla ravin hajottua kärjen tuntumasta. VOITINKO: Punki johtopaikalta hieman ulospäin 800 jäljellä ja laukkasi. Aiheutti tämän jälkeen rajua häiriötä rinnallaan taivaltaneelle Tuulan Vilittärelle. 38,0/Voitinko – 35,0/sama – 33,5/Unnan Veitikka – 33,5

Lähtö 7

Voittaja nro 10 Sahara Kellyanne / Santtu Raitala

Lähtö 07 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 4 000 €

SAHARA KELLYANNE: Lähti seuraamaan 3. ulkoa Moira Maguirea 3. radalle vajaa kierros jäljellä. Eteni Moira Maguiren vanavedessä 2. ulos 500 jäljellä. Hyökkäsi 300 metriä ennen maalia uudelleen ja eteni varmaan voittoon. MOIRA MAGUIRE: Lähti vetämään 2. ulkoa 3. radan letkaa vajaa kierros jäljellä. Eteni laukkaavan keulahevosen rinnalle 600 jäljellä. Joutui jatkamaan koko loppukaarteenkin laukkaavan rinnalla, eikä päässyt koskaan laskeutumaan sisäradalle. Tästä tilanteesta aiheutui viimeisen kaarteen lopussa lievää häiriötäkin. Kävi jo loppusuoralla kolmantenakin, mutta kontrasi positiivisesti kakkoseksi. HEELYS ANDORRA: Painui kärkeen ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. Jatkoi 400 juostuna Bitch Of Spadesin takana 2. sisällä. Peri keulahevosen laukattua johtopaikan loppusuoralle tultaessa, mutta puristus ei lopulta aivan riittänyt kaksariin unelmajuoksusta huolimatta. Vain hyväksyttävä suoritus. SHOT ON GOAL: Menetti johtopaikan ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ja juoksi lopulta 3. sisällä. Suoritti kärjen tuntumassa hyväksyttävästi. BEARWAY: Laukkasi lähtöön. Juoksi jatkossa 6. ulkona. Kohottautui 3. radalle 1100 jäljellä ja sai voittajan selän eteensä vajaa kierros ennen maalia. Kierteli ulkoratoja pitkin positiivisesti viidenneksi. UPHOUSE ACE: Oli 4. ulkoa kiertelemättä kohtuullinen. BURNOUT: Matkasi avauskierroksella 5. ulkona. Suuntasi 3. radalle Bearwayn kantaan 800 jäljellä ja tuli loppumatkan ulkoratoja pitkin juosten. Viim. 700 m 13,3. ANGRY BEAT: Laukkasi lähtöön. Saavutti toisessa kaarteessa paikan 5. sisällä. Menetti viimeisellä takasuoralla häirinnän vuoksi asemiaan. Vireestä jäi mukava vaikutelma, vaikka menestystä ei irronnutkaan. Viim. 500 m 12,8. COASTAL BLUE: Marssi ensimmäisen kaarteen 3. rataa ja jatkoi 400 juostuna 2. rataa ilman selkää. Taipui 600 jäljellä. MAIL FROM MARIGOLD: Laukkasi ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä. Tavoitti muut 1300 jäljellä ja jatkoi 6. sisällä. Oli oikein vaisu. PROPELLANT: Saavutti toisessa kaarteessa paikan 4. sisällä. Laukkasi pahoin vajaat 700 jäljellä. BITCH OF SPADES: Eteni johtopaikalle 1700 jäljellä. Laukkasi 650 jäljellä, kun alkoi saada painetta.

14,5/Bitch Of Spades – 18,5/sama – 17,5/Moira Maguire – 15,5

Lähtö 8

voittaja nro 3 An-Andree / Anna Hiltunen

Lähtö 08 Monté Ryhmäajo lv 1600 m enint. 32 000 €

AN-ANDREE: Jyräsi varmaan voittoon 2. radalta ilman selkää. LUCKY MOOSE: Oli keulasta kelpo kakkonen pystymättä vastaamaan kirisuoralla 2. rataa ilman selkää taivaltaneelle An-Andreelle. BACKWOOD’S HEXFIRE: Putosi 2. sisältä kärkiparin tuntumasta loppusuoralle tultaessa. AMAZING CRUISE: Saavutti 3. sisältä maksimisijoituksen. Kilpaili ylisarjassa. WALLANDER: Pääsi tulemaan sujuvasti 4. sisältä. Oli lähinnä tasainen. GROUSE MAN: Jäi alussa. Iski taustalta seitsemänneltä sijalta 800 jäljellä ja eteni neljänneksi 500 jäljellä. Laukkasi ravin hajottua 350 jäljellä yrittäessään jahdata totokolmikkoa. Vaikutti normaalilta. AFTER KNIGHT: Aloitti 2. ulkona, mutta taipui varhain ja oli lopulta vaisu. KAT’S COMMANDER: Laukkasi heti lähdössä ratkaisevan pahoin, minkä jälkeen homma meni hiitinajoksi. EVIL EYES: Aloitti hännillä. Laukkasi lopussa haviteltuaan taustalla taisteluun neljännestä sijasta.

13,0/Lucky Moose – 14,0/sama – 17,0

Lähtö 9

Voittaja nro 4 Galway Girl / Hannu Torvinen

Lähtö 09 Ryhmäajo lv 2100 m enint. 4 000 €

GALWAY GIRL: Painui keulaan ja torjui River Kingin rajun iskun ensimmäisen takasuoran lopussa. Voitti oikein vakuuttavasti. RIM BAY DUCHESS: Laskeutui ensimmäisen kaarteen lopussa 4. sisälle, jotta ei jäänyt 2. radalle ilman selkää. Jatkoi 1500 metriä ennen maalia 4. ulkona. Kiri loppusuoralla positiivisesti kakkoseksi. Viim. 500 m 15,8. RIVER KING: Iski 3. ulkoa 400 juostuna ja eteni johtavan rinnalle 100 metriä myöhemmin. Prässäsi hetken aikaa tosissaan johtavaa Galway Girliä, mutta jäi johtavan rinnalle. Kangistui ymmärrettävästi viimeisen kaarteen lopussa, mutta jaksoi mukavasti kolmanneksi. NEXT HOPE: Kipusi ensimmäisen kaarteen lopussa 3. rataa pitkin 2. radalle ilman selkää. Jatkoi toisena hevosena toisella radalla 1600 jäljellä lähtemättä mukaan kärjen kilvoitteluun. Laskeutui 3. sisälle 800 jäljellä. Vaihtoi 3. ulos 500 jäljellä ja jatkoi hyväksyttävästi kärjen tuntumassa. BELLO RAGAZZO: Juoksu ei mennyt taustalla sujuvasti. Kiri loppua positiivisesti. Viim. 700 m 14,6. HARPPYEE: Oli taustalla kohtuullinen. BELODON: Väsyi 2. sisältä vauhtijuoksussa tototaistosta loppusuoralle tultaessa. MUCKELYMIMMY: Ei vakuuttanut taustalla. WIND RIBBON: Oli kulisseissa vaisu. LIMONCELLO LOVER: Ei mennyt mihinkään. NEFERNEFERNEFER: Matkasi 3. ulkona. Jatkoi toisena hevosena 2. radalla 800 jäljellä, kuitenkin jonkin matkaa edellä menevän selästä jääneenä. Saavutti johtavan rinnalla taivaltaneen River Kingin selän 300 jäljellä ja hyökkäsi samassa 3. rataa. Laukkasi loppusuoralla jo varmalta näyttäneen kakkossijan ja laukkasi vielä heti perään uudelleen. TOMORROW’S HOPE: Romahti 3. sisältä jo kolmannella puolikkaalla täysin, eikä selviytynyt edes maaliin.

13,5/Galway Girl – 14,5/sama – 14,5/sama – 16,5

Lähtö 10

Voittaja nro 7 Lumi-Pinja / Santtu Raitala

Lähtö 10 Tas.ajo kv 2100 m p. 0 €, 20 m enint. 100 €, 40 m enint. 200 €, 60 m enint. 400 €

LUMI-PINJA: Vastasi johtopaikalta hyvin rinnaltaan kovan haasteen heittäneelle Elanille ja olisi todennäköisesti voittanut ilman tämän loppusuoran laukkaakin. Nollasarjan voitto tuli hienolla tuloksella. Viim. 1000 m 29,5. VEEMAX: Suoritti 2. sisältä mukavan uran avauksen ja eteni päätössatasella Elanin laukan myötä kakkoseksi. Viim. 1000 m 31,8. LIINOVA: Suoritti uran avauksessaan kohtuullisesti uhkaamatta missään vaiheessa terävintä kärkeä. Ylsi lopulta totoon, kun yksi laukkasi edeltä päätössatasella ja yhden kohdalla keskittyminen herpaantui lopullisesti 500 jäljellä. Viim. 700 m 37,1. HYRVIN RAFAEL: Ei vakuuttanut. VEKTORIN VALO: Oli vaisu. KAISA-LEENA: Oli kulisseissa oikein vaisu. SYLVIINA: Oli kulisseissa oikein vaisu. MANIIRI: Oli kulisseissa oikein vaisu. ELAN: Eteni toisessa kaarteessa toista rataa pitkin johtavan rinnalle. Irtosi loppusuoralla voittotaistoon yhdessä Lumi-Pinjan kanssa, mutta laukkasi kesken matsin 100 jäljellä. Olisi todennäköisesti jäänyt ravillakin kakkoseksi. Lupaava uran avaus 4-vuotiaalta. HARJAN WILLI: Saavutti edellä menevän selän 2. ulkona 1300 jäljellä. Oli mukana neljän hevosen vauhdikkaassa kärkiryhmässä, kunnes kampesi talliportille 500 jäljellä. Junkaili koko loppukaarteen aivan aidanviertä pitkin, eikä enää keskittynyt kilpailemiseen. Laukkasi vielä loppusuoralla. Potentiaalia on tuntuvasti tämänkertaista kovempaan kilometriaikaan. LUONNON PERINTÖ: Oikein vaisua menoa läpi matkan. VIIAIPII: Laukkasi jo ensimmäisellä puolikkaalla hylkäykseen. Jäi negatiivinen vaikutelma. TUHTI-RENKI: Ei ottanut lainkaan vauhtia ja päätyi lopulta viimeiseltä sijalta keskeyttämään. Oli kierros ennen maalia jo noin 300 metriä kärkeä perässä.

34,0/Lumi-Pinja – 34,5/sama – 29,5/sama – 29,5

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä varmistaakseen, että saat parhaan kokemuksen verkkosivustoltamme.